Hengellinen opiskelijatoiminta – mitä se on? Tunnustuksettomassa pohjoismaisessa yliopistossa sitä tuskin löytyy yliopistolta, vai löytyykö? Kyyhkysen toimittajat haastattelivat kolmea Kirkko & Kampus -toiminnassa mukana olevaa opiskelijaa ja totesivat, että yliopiston hengellistä opiskelijatoimintaa löytyy, kun sitä etsii. Työmuotojen kirjavuus yllätti: mahdollisuuksia on koirakävelyistä uskontodialogiin.
Eläinlääketiedettä opiskeleva Jenni Nieminen on ollut aktiivisesti mukana yliopistopappien järjestämässä toiminnassa. ”Erityisesti koirakävelyt ovat olleet kivoja. Kun on ollut mukana useamman vuoden, on oppinut tuntemaan porukkaa.” Maanantai-illan koirakävelylle tullaan yleensä oman koiran kanssa, mutta toki myös ihmiset ilman koiraa ovat tervetulleita. ”Lauralla, kävelyjä järjestävällä papilla, on itsellään kaksi koiraa. Niitä saa sitten ulkoiluttaa, jos ei ole omaa mukana.”, Jenni kertoo. ”On helppo tulla mukaan, kun omaa koiraa ei tarvitse jättää yksin pitkän koulupäivän jälkeen.” Yhteislenkillä jutellaan kaikenlaista, usein vähemmän hengellisistä asioista: ”Kävellessä keskustellaan ihan tavallisista jutuista – opiskeluista, harrastuksista ja ajankohtaisista uutisista, sekä tietysti koirista.”
Ennen joulua järjestettävää eläinten jouluhartautta Jenni kuvailee hauskaksi tilaisuudeksi. ”Viikin kirkon pihassa pidetyssä hartaudessa lauletaan eläinaiheisia joululauluja ja rukoillaan eläinten puolesta. Myös lyhyt puhe liittyy eläimiin. Tarjolla on glögiä ja koirankeksejä, minkä jälkeen lähdetään vielä yhdessä kävelylle.” Hartauteen saa tulla oman lemmikin kanssa, mutta mukana on Jennin mukaan ollut paljon ihmisiä myös ilman lemmikkiä. ”Yleensä paikalla on ollut noin kaksikymmentä koiraa, kerran oli yksi kissa”, hän nauraa. ”Joillakin on mukana lemmikin kuva ja muistot siitä”, Jenni kertoo.
Kerran kuussa järjestetyt ekoteologiaillat ovat Jennin mukaan aina synnyttäneet hyviä keskusteluja. ”Ilta on jostakin luontoon liittyvästä aiheesta usealla kirkolla kuukauden eri päivinä.” Aluksi on lyhyt alustus, jonka jälkeen aiheesta keskustellaan yhdessä. ”Kerran aiheena oli ’Onko eläin Jumalan kuva?’ Keskustelimme muun muassa siitä, pääsevätkö eläimet taivaaseen ja mitä niistä mainitaan Raamatussa.” Toinen Jennin mieleen jäänyt teema on ollut kysymys luonnon pyhyydestä.
Ekoteologiailloissa on Jennin mukaan käynyt hyvin vaihtelevan ikäistä väkeä, itse hän kokee olleensa nuorimmasta päästä. ”Ihmisiä on vähän, eikä mitään ääriryhmiä ole tullut esille”. Aiheet ovat kuitenkin herättäneet myös vastakkaisia mielipiteitä. Jenni kertoo aina saaneensa uusia näkökulmia asioihin, joista on jo muodostanut jonkinlaisen näkemyksen. ”Mietin teemaa usein pyöräillessäni kirkolle, mutta illan jälkeen mielipide saattaa olla ihan toinen. Opetus avaa asiaa aina enemmän kuin oma pohdinta.”, hän pohtii. ”Siellä ei kuitenkaan anneta mitään oikeita vastauksia, vaan pääpaino on keskustelussa, mikä on hyvä.”
Neljättä vuotta teologiaa opiskeleva Riki Kuivalainen on löytänyt yliopistopappien järjestämästä toiminnasta paitsi matalan kynnyksen hengellisen kohtaamispaikan, myös vahvistusta omalle pappisidentiteetilleen.
Kallion kirkossa tiistaisin järjestettävää opiskelijamessua Riki kuvailee erilaiseksi ja nuorekkaaksi – kirkko täyttyy pääosin alle nelikymppisistä, ja kohderyhmä on huomioitu monella tapaa. Messussa esimerkiksi urut on korvattu kitara- ja pianosäestyksellä. Lisäksi tilaisuutta valmistelemaan ja toteuttamaan on toivottu opiskelijoita. ”Opiskelijoiden toteuttamassa messussa on uusia näkökulmia, vähemmän rutiinia”, siellä itsekin joskus saarnannut Riki pohtii. ”Monet nuoret tykkäävät uudesta, siksi messussa on paljon modernia. Kuitenkin myös perinteistä pitävä voi viihtyä opiskelijamessussa, kyseessä on selvästi hengellinen tilaisuus”, hän lisää.
Yliopistopappien järjestämään toimintaan on Rikin mukaan helppo lähteä vapaaehtoiseksi. Erityisesti pappeudesta haaveilevalle tämä voi olla hyödyllistä myös tulevaisuuden kannalta. ”Kynnys lähteä toimijaksi on erittäin matala, kun messussa ei ole paljon väkeä ja opiskelijoita todella toivotaan paitsi kävijöiksi myös toteuttajiksi.”
Riparin kertausharjoitukset on ollut Rikille tärkeä lepohetki arjen keskellä. Kyseessä on syksyisin järjestetty viikonlopun mittainen retriitti, jonka aikana pohditaan uskoa ja Jumalaa, luetaan Raamattua, hiljennytään ja vietetään rentoa vapaa-aikaa. Kertausharjoituksilla isosenakin toiminut Riki on ollut mukana kolmesti ja aikoo palata myös ensi syksynä.
”Koska retriitillä käy vuosittain jonkin verran samoja ihmisiä, ohjelmassa on aina jotakin erilaista ja uutta.” Viikonlopun aikana keskitytään rentouteen ja lepoon – oppitunteja ei perinteiseen riparityyliin ole. ”Meditoidaan, ulkoillaan ja lauletaan Punaisesta veisukirjasta. Onnistunut riparikokemus ilman nuoruuteen kuuluvaa sähellystä”, Riki pohtii. ”Kerran vedin gospelbicciä ja joskus kamppailulajityyppistä”, hän muistelee pitämiään liikunnallisia hartauksia. Mieleen on jäänyt myös harjoitus, jossa luomiskertomusta käytiin läpi teatterin keinoin. ”Esitin häpeää ja liihottelin ympäriinsä syntiinlankeemuksen jälkeen”, hän nauraa.
Rennon ohjelman lomassa retriitillä on käsitelty myös hankalia ja vaikeita asioita. Viikonlopun aikana on syntynyt ilmapiiri, jossa on helppo puhua syvistäkin aiheista. ”Sopivan hartaudellista aikuisempaan makuun”, Riki tiivistää retriitin merkityksen.
Yliopistopappien järjestämän toiminnan kautta Riki on päässyt toteuttamaan erilaisia hengellisiä tilaisuuksia. ”Esirukousta pohtiessa ja hartauksia tai opiskelijamessun saarnaa kirjoittaessa asioita tulee miettineeksi paljon syvemmin kuin yksin.” Vapaaehtoisuuden myötä hän on paitsi saanut vahvistusta omalle spiritualiteetilleen, myös oivaltanut oman kutsumuksensa. ”Olen ymmärtänyt, mitä todella haluan tehdä.”
Konkreettisena esimerkkinä yliopisto-opiskelijoiden välisestä uskontodialogista toimii muun muassa Kirkko&Kampus-työn ja Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton (SKY:n) yhteisesti järjestämä kerran kuussa kokoontuva Interfaith Café. Kruunuhaassa SKY:n toimistolla järjestetävään dialogikahvilaan eri tavoin uskovat opiskelijat tai muuten uskontodialogista kiinnostuneet voivat kokoontua yhteen siemailemaan kahvia ja keskustelemaan solidaarisuuden ja vuorovaikutuksen hengessä. “Tilaisuudella on yleensä teema ja alustus, jonka pohjalta keskustelua lähdetään rakentamaan”, SKY:n pääsihteeri Minna Mannert selostaa. Esimerkiksi helmikuun illassa keskustelun alustuksena toimi Ruth Broyde-Sharonen elokuva “God & Allah Need to Talk: A Film for Healing and Reconciliation”, joka kuvaa juutalaisten, kristittyjen ja muslimien rauhanponnisteluista New Yorkin terrori-iskujen jälkeisessä USAssa.
Interfaith Café kokoaa eri uskontokuntiin kuuluvia nuoria aikuisia.
Tästä huolimatta Mannert lisää painokkaasti, että Interfaith Café on erittäin matalan kynnyksen toimintamuoto, eivätkä tapaamiset todellakaan koostu akateemisista puheista tai korkealentoisista dogmaattisista väittelyistä: yliopistot ovat sitä varten.
Käytännössä kahvila tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden ruohonjuuritason keskusteluun, jossa voidaan pohtia eri uskontojen näkemyksiä ja tutustua toinen toisiinsa. Illan päätteeksi pidetään päätöshetki, jossa voidaan lukea eri uskontojen perinteisiä tekstejä. “Mitään valmiita malleja toiminnalle ei ole. Selvää kuitenkin on, ettemme voi esimerkiksi rukoilla yhdessä. Tilaisuutta ei myöskään voi verrata kristilliseen hartauteen. Tärkeintä on uskontoperinteiden kunnioitus.”
Kiinnostusta löytyessä voidaan järjestää myös isompia tempauksia, kuten ekskursioita ja vierailuja. Yhteistyössä ovat mukana myös Helsingin Nuorten uskontodialogiverkosto, Suomen Ekumeenisen Neuvoston Nuorisojaosto sekä Suomen Islamilainen Neuvosto. Tärkeää olisi myös, että opiskelijoita tulee kahvittelemaan kaikilta aloilta.
teksti: Emilia Kallioniemi ja Kaisa Hemminki
kuvat: Riki Kuivalainen (vaellus), Emilia Kallioniemi (Riki) ja Helmi Saarela (uskontodialogikahvila)