Yli puoli miljoonaa yhdysvaltalaista on vuodesta 2012 alkaen seurannut säännöllisesti HBO:n Girls-sarjaa. Siinä neljä aikuisuuden kynnyksellä horjuvaa nuorta naista tuskailee epämääräisten seksi- ja parisuhteiden sekä epävarman työelämän kanssa, kreisibailaa ja kärsii pakko-oireista sekä sukupuolitaudeista. Tyttöjen keskustelut ovat välillä turhauttavia, välillä liikuttavia. He ovat yhtä aikaa itsekeskeisiä ja säälittäviä sekä hauskoja ja inspiroivia. Samaistuttavia. Sarja ei kuvaa pelkästään naiseuden aurinkoista puolta, vaan käsittelee myös sen vaivaannuttavia yksityiskohtia. Joillekin sarjan merkittävin puoli ei kuitenkaan ole sen oivaltava tapa käsitellä nuorten naisten elämää. Tärkeämmäksi teemaksi on noussut se, että päähenkilö Hannah Horvath on lievästi ylipainoinen.
Hannahin näyttelijä Lena Dunham, 28, on myös Girlsin luoja, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Hän on voittanut kaksi Golden Globea sekä ollut ehdolla monien muiden televisiomaailman palkintojen saajaksi. Girlsissä Dunhamin nähdään pukeutuvan luontevasti sellaisiin vaatteisiin, joita naistenlehdet eivät yleensä suosittele hänen kokoisilleen neidoille. Paljastavaa pukeutumistakin enemmän kohahduttaa hänen roolihahmonsa Hannahin alastomuus. Hänen vartaloaan ei todellakaan piilotella. Hän on alasti niin kylvyssä käydessään kuin pöytätennistä pelatessaan.
Ylipainoisen Dunhamin alastomuus on nostanut hänet tapetille kerta toisensa jälkeen yhdysvaltalaisessa mediassa. Radiojuontaja Howard Stern kommentoi Girlsiä sanomalla: ”Sarjassa on pieni, lihava tyttö, – – joka riisuutuu jatkuvasti ja se tuntuu vähän kuin raiskaukselta. En halua nähdä sellaista.” Vaikka Stern onkin pyytänyt kommenttiaan anteeksi, tuntuu uskomattomalta, että turhien sukupuolinormien rikkominen voi tulla verratuksi raaimpaan mahdolliseen seksuaalisen alistamisen muotoon. Kriitikoiden joukkoon liittyi myös plastiikkakirurgian runtelema muotitoimittaja Joan Rivers: ”Näytät miltä näytät, ja se on okei, mutta älä esitä, että muiden on okei olla samanlaisia. Koita näyttää paremmalta!” Rivers tietysti itse näyttää kanssasisarilleen kunniakkainta mahdollista esimerkkiä arvokkaasta naiseudesta, joka perustuu vastakkaisen sukupuolen miellyttämiseen ja muiden naisten ulkonäön kommentointiin.
Riversin ja muiden samanmielisten kuoro on vastustanut Dunhamin näkymistä ruuduillaan vedoten muun muassa siihen, että lihavuus on epäterveellistä. Huffington Post -lehden kolumnisti kirjoitti: ”Toivon, että tulevissa jaksoissa [Dunhamin] hahmo löytää tavan palvella ylipainoista sukupolveaan – ei olemalla tyytyväinen painoonsa, vaan tekemällä sille oikeasti jotakin.” Vaikka ylipainoisuus nostaakin esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien riskiä, ei Lena Dunham ole vastuussa kansallisen ylipaino-ongelman kitkemisestä. Girlsiä ei liene tarkoitettu parikymppisen naisen oppikirjaksi tai varsinkaan treeniohjelmaksi, vaan todenmukaiseksi kuvaukseksi nuorten newyorkilaisten elämän sekavuudesta. Osa heistäkin on ylipainoisia.
Reaktiot Dunhamin alastomuuteen ovat myös paljastaneet ihmisten salattuja ajatuksia ylipainoisten ihmisten seksuaalisuudesta. Girlsissä Hannahin rento nakuilu ei aina ole järin eroottista. Tämä on hämmentänyt ja jopa ärsyttänyt sekä nais- että mieskatsojia, jotka ovat tottuneet esimerkiksi – sarjassa nähtävään hekumalliseen alastomuuteen. Toisaalta samat katsojat vaikuttavat pöyristyneiltä siitä, että sarjassa kuvataan myös Hannahin vilkasta seksielämää. Järkytyksen syy piilee siinä, että Hannahin tyyppisillä ylipainoisilla naishahmoilla ei perinteisesti ole ollut seksuaalista puolta – saati muutenkaan aktiivista roolia – länsimaisessa valtavirtaviihteessä, eikä heitä juuri koskaan näytetä alastomana televisioruudulla. Joidenkin mielestä esimerkiksi toisella tuotantokaudella nähty Hannahin yhden yön juttu komean lääkärin kanssa ei olisi edes mahdollinen tosielämässä. Eihän ylipainoisella ihmisellä yksinkertaisesti voi olla minkäänlaista viehätysvoimaa.
Lena Dunham ei vaikuta ottaneen kritiikistä liikaa itseensä. Hän totesi eräässä haastattelussa: ”Pelkoni kävi toteen: ihmiset kutsuivat minua läskiksi ja inhottavaksi, mutta selvisin siitä hengissä. Nyt jatkan elämääni.” Hyvä niin, sillä Dunham on vain parissa vuodessa tehnyt paljon voimauttaakseen ulkonäöstään epävarmoja naisia. Hän on laittanut itsensä likoon vastustaakseen ajatusmallia, jossa nuoren naisen tarvitsee pitää painonsa normien mukaisena tullakseen hyväksytyksi. Lena Dunham on myös luvannut ”elää 105-vuotiaaksi ja esitellä reisiään päivittäin”, joten hänen kriitikoillaan riittänee puhuttavaa vielä pitkään. Elleivät he sitten ala arvioida Dunhamin vartalonmuotojen sijasta hänen ansioitaan taiteilijana ja nuorten naisten äänitorvena.
teksti: Anni Rautanen
Kirjoitus ja kuva on julkaistu ensimmäisen kerran Kyyhkysen numerossa 2/2014.
