Uskontodialogia, ekoteologiaa ja messuja – hengellinen opiskelijatoiminta

Hengellinen opiskelijatoiminta – mitä se on? Tunnustuksettomassa pohjoismaisessa yliopistossa sitä tuskin löytyy yliopistolta, vai löytyykö? Kyyhkysen toimittajat haastattelivat kolmea Kirkko & Kampus -toiminnassa mukana olevaa opiskelijaa ja totesivat, että yliopiston hengellistä opiskelijatoimintaa löytyy, kun sitä etsii. Työmuotojen kirjavuus yllätti: mahdollisuuksia on koirakävelyistä uskontodialogiin.

Eläinlääketiedettä opiskeleva Jenni Nieminen on ollut aktiivisesti mukana yliopistopappien järjestämässä toiminnassa. ”Erityisesti koirakävelyt ovat olleet kivoja. Kun on ollut mukana useamman vuoden, on oppinut tuntemaan porukkaa.” Maanantai-illan koirakävelylle tullaan yleensä oman koiran kanssa, mutta toki myös ihmiset ilman koiraa ovat tervetulleita. ”Lauralla, kävelyjä järjestävällä papilla, on itsellään kaksi koiraa. Niitä saa sitten ulkoiluttaa, jos ei ole omaa mukana.”, Jenni kertoo. ”On helppo tulla mukaan, kun omaa koiraa ei tarvitse jättää yksin pitkän koulupäivän jälkeen.” Yhteislenkillä jutellaan kaikenlaista, usein vähemmän hengellisistä asioista: ”Kävellessä keskustellaan ihan tavallisista jutuista – opiskeluista, harrastuksista ja ajankohtaisista uutisista, sekä tietysti koirista.”

Ennen joulua järjestettävää eläinten jouluhartautta Jenni kuvailee hauskaksi tilaisuudeksi. ”Viikin kirkon pihassa pidetyssä hartaudessa lauletaan eläinaiheisia joululauluja ja rukoillaan eläinten puolesta. Myös lyhyt puhe liittyy eläimiin. Tarjolla on glögiä ja koirankeksejä, minkä jälkeen lähdetään vielä yhdessä kävelylle.” Hartauteen saa tulla oman lemmikin kanssa, mutta mukana on Jennin mukaan ollut paljon ihmisiä myös ilman lemmikkiä. ”Yleensä paikalla on ollut noin kaksikymmentä koiraa, kerran oli yksi kissa”, hän nauraa. ”Joillakin on mukana lemmikin kuva ja muistot siitä”, Jenni kertoo.

Kerran kuussa järjestetyt ekoteologiaillat ovat Jennin mukaan aina synnyttäneet hyviä keskusteluja. ”Ilta on jostakin luontoon liittyvästä aiheesta usealla kirkolla kuukauden eri päivinä.” Aluksi on lyhyt alustus, jonka jälkeen aiheesta keskustellaan yhdessä. ”Kerran aiheena oli ’Onko eläin Jumalan kuva?’ Keskustelimme muun muassa siitä, pääsevätkö eläimet taivaaseen ja mitä niistä mainitaan Raamatussa.” Toinen Jennin mieleen jäänyt teema on ollut kysymys luonnon pyhyydestä.

Ekoteologiailloissa on Jennin mukaan käynyt hyvin vaihtelevan ikäistä väkeä, itse hän kokee olleensa nuorimmasta päästä. ”Ihmisiä on vähän, eikä mitään ääriryhmiä ole tullut esille”. Aiheet ovat kuitenkin herättäneet myös vastakkaisia mielipiteitä. Jenni kertoo aina saaneensa uusia näkökulmia asioihin, joista on jo muodostanut jonkinlaisen näkemyksen. ”Mietin teemaa usein pyöräillessäni kirkolle, mutta illan jälkeen mielipide saattaa olla ihan toinen. Opetus avaa asiaa aina enemmän kuin oma pohdinta.”, hän pohtii. ”Siellä ei kuitenkaan anneta mitään oikeita vastauksia, vaan pääpaino on keskustelussa, mikä on hyvä.”

Hartausvaelluksella

Hartausvaelluksella

Neljättä vuotta teologiaa opiskeleva Riki Kuivalainen on löytänyt yliopistopappien järjestämästä toiminnasta paitsi matalan kynnyksen hengellisen kohtaamispaikan, myös vahvistusta omalle pappisidentiteetilleen.

Kallion kirkossa tiistaisin järjestettävää opiskelijamessua Riki kuvailee erilaiseksi ja nuorekkaaksi – kirkko täyttyy pääosin alle nelikymppisistä, ja kohderyhmä on huomioitu monella tapaa. Messussa esimerkiksi urut on korvattu kitara- ja pianosäestyksellä. Lisäksi tilaisuutta valmistelemaan ja toteuttamaan on toivottu opiskelijoita. ”Opiskelijoiden toteuttamassa messussa on uusia näkökulmia, vähemmän rutiinia”, siellä itsekin joskus saarnannut Riki pohtii. ”Monet nuoret tykkäävät uudesta, siksi messussa on paljon modernia. Kuitenkin myös perinteistä pitävä voi viihtyä opiskelijamessussa, kyseessä on selvästi hengellinen tilaisuus”, hän lisää.

Yliopistopappien järjestämään toimintaan on Rikin mukaan helppo lähteä vapaaehtoiseksi. Erityisesti pappeudesta haaveilevalle tämä voi olla hyödyllistä myös tulevaisuuden kannalta. ”Kynnys lähteä toimijaksi on erittäin matala, kun messussa ei ole paljon väkeä ja opiskelijoita todella toivotaan paitsi kävijöiksi myös toteuttajiksi.”

Riparin kertausharjoitukset on ollut Rikille tärkeä lepohetki arjen keskellä. Kyseessä on syksyisin järjestetty viikonlopun mittainen retriitti, jonka aikana pohditaan uskoa ja Jumalaa, luetaan Raamattua, hiljennytään ja vietetään rentoa vapaa-aikaa. Kertausharjoituksilla isosenakin toiminut Riki on ollut mukana kolmesti ja aikoo palata myös ensi syksynä.

”Koska retriitillä käy vuosittain jonkin verran samoja ihmisiä, ohjelmassa on aina jotakin erilaista ja uutta.” Viikonlopun aikana keskitytään rentouteen ja lepoon – oppitunteja ei perinteiseen riparityyliin ole. ”Meditoidaan, ulkoillaan ja lauletaan Punaisesta veisukirjasta. Onnistunut riparikokemus ilman nuoruuteen kuuluvaa sähellystä”, Riki pohtii. ”Kerran vedin gospelbicciä ja joskus kamppailulajityyppistä”, hän muistelee pitämiään liikunnallisia hartauksia. Mieleen on jäänyt myös harjoitus, jossa luomiskertomusta käytiin läpi teatterin keinoin. ”Esitin häpeää ja liihottelin ympäriinsä syntiinlankeemuksen jälkeen”, hän nauraa.

Rennon ohjelman lomassa retriitillä on käsitelty myös hankalia ja vaikeita asioita. Viikonlopun aikana on syntynyt ilmapiiri, jossa on helppo puhua syvistäkin aiheista. ”Sopivan hartaudellista aikuisempaan makuun”, Riki tiivistää retriitin merkityksen.

Yliopistopappien järjestämän toiminnan kautta Riki on päässyt toteuttamaan erilaisia hengellisiä tilaisuuksia. ”Esirukousta pohtiessa ja hartauksia tai opiskelijamessun saarnaa kirjoittaessa asioita tulee miettineeksi paljon syvemmin kuin yksin.” Vapaaehtoisuuden myötä hän on paitsi saanut vahvistusta omalle spiritualiteetilleen, myös oivaltanut oman kutsumuksensa. ”Olen ymmärtänyt, mitä todella haluan tehdä.”

Riki Kuivalainen kuvaa hengellistä opiskelijatoimintaa matalan kynnyksen hengelliseksi kohtaamispaikaksi.

Riki Kuivalainen kuvaa hengellistä opiskelijatoimintaa matalan kynnyksen hengelliseksi kohtaamispaikaksi.

Konkreettisena esimerkkinä yliopisto-opiskelijoiden välisestä uskontodialogista toimii muun muassa Kirkko&Kampus-työn ja Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton (SKY:n) yhteisesti järjestämä kerran kuussa kokoontuva Interfaith Café. Kruunuhaassa SKY:n toimistolla järjestetävään dialogikahvilaan eri tavoin uskovat opiskelijat tai muuten uskontodialogista kiinnostuneet voivat kokoontua yhteen siemailemaan kahvia ja keskustelemaan solidaarisuuden ja vuorovaikutuksen hengessä. ”Tilaisuudella on yleensä teema ja alustus, jonka pohjalta keskustelua lähdetään rakentamaan”, SKY:n pääsihteeri Minna Mannert selostaa. Esimerkiksi helmikuun illassa keskustelun alustuksena toimi Ruth Broyde-Sharonen elokuva “God & Allah Need to Talk: A Film for Healing and Reconciliation”, joka kuvaa juutalaisten, kristittyjen ja muslimien rauhanponnisteluista New Yorkin terrori-iskujen jälkeisessä USAssa.

Interfaith Café kokoaa eri uskontokuntiin kuuluvia nuoria aikuisia.

Tästä huolimatta Mannert lisää painokkaasti, että Interfaith Café on erittäin matalan kynnyksen toimintamuoto, eivätkä tapaamiset todellakaan koostu akateemisista puheista tai korkealentoisista dogmaattisista väittelyistä: yliopistot ovat sitä varten.

Käytännössä kahvila tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden ruohonjuuritason keskusteluun, jossa voidaan pohtia eri uskontojen näkemyksiä ja tutustua toinen toisiinsa. Illan päätteeksi pidetään päätöshetki, jossa voidaan lukea eri uskontojen perinteisiä tekstejä. ”Mitään valmiita malleja toiminnalle ei ole. Selvää kuitenkin on, ettemme voi esimerkiksi rukoilla yhdessä. Tilaisuutta ei myöskään voi verrata kristilliseen hartauteen. Tärkeintä on uskontoperinteiden kunnioitus.”

Kiinnostusta löytyessä voidaan järjestää myös isompia tempauksia, kuten ekskursioita ja vierailuja. Yhteistyössä ovat mukana myös Helsingin Nuorten uskontodialogiverkosto, Suomen Ekumeenisen Neuvoston Nuorisojaosto sekä Suomen Islamilainen Neuvosto. Tärkeää olisi myös, että opiskelijoita tulee kahvittelemaan kaikilta aloilta.

Interfaith Café kokoaa eri uskontokuntiin kuuluvia nuoria aikuisia.

teksti: Emilia Kallioniemi ja Kaisa Hemminki
kuvat: Riki Kuivalainen (vaellus), Emilia Kallioniemi (Riki) ja Helmi Saarela (uskontodialogikahvila)

Ristiinnaulitun jäljessä – Ignatiaaninen retriitti Intiassa

”Kristuksen sielu, pyhitä minut. Kristuksen ruumis, pelasta minut. Kristuksen veri, huumaa minut. Kristuksen kyljen vesi, pese minut. Kristuksen kärsimys, vahvista minut. Hyvä Jeesus, kuule minua. Haavoihisi kätke minut. Älä salli minun erota sinusta. Pahalta viholliselta varjele minut. Kuolemani hetkellä kutsu minut. Ja käske minun saapua luoksesi, että pyhiesi kanssa ylistäisin sinua 
Iankaikkisesta iankaikkiseen.”

Anima Christi on 1300-luvulta peräisin oleva rukous, jota siteerattaessa usein virheellisesti mainitaan sen olevan peräisin Íñigo Oñaz López de Loyolan eli Pyhän Ignatius de Loyolan kynästä. Se on kuitenkin rukous, jota Ignatius rakasti. Lukemalla ja erityisesti rukoilemalla sen pääsee tuntemaan sitä Kristuksen imitoimisen ja häneen samaistumisen mystiikkaa, josta Hengellisissä harjoituksissa on kyse.

Kävin itse läpi 30 päivän mittaisen retriitin Intian Mumbaissa vuoden 2014 helmi-maaliskuussa. Sen aikana ollaan täydessä hiljaisuudessa lukuun ottamatta päivittäistä messua ja lyhyttä keskustelua ohjaajan kanssa. Minulle noista päivistä jäi käteen vahva usko hengellisen ohjauksen tarpeellisuuteen, 300 käsinkirjoitettua sivua päiväkirjaa sekä halu edistää ignatiaanisen hengellisyyden ymmärrystä protestanttisissa maissa. Sain viettää retriitin Intiassa 60 vuotta asuneen espanjalaisen jesuiittapapin siipien suojassa. Hänen sydämellinen esimerkkinsä ja radikaalisuutensa köyhyyden vastaisessa taistelussa tekivät minuun syvän vaikutuksen. Myös päivittäin jakamamme ehtoollinen alkoi tulla minulle todeksi Anima Christin säkeiden ilmaisemalla tavalla. Yhtäkkiä kaikki uskonnolliset raja-aidat olivat poissa ja jäljellä oli vain kaksi pyhiinvaeltajaa. Toivon todella, että myös Suomessa henkilökohtaisesti ohjatut retriitit yleistyisivät. Se on tapa, jolla Ignatius alunperin tarkoitti Harjoituksensa läpikäytäväksi.

Kirjoittamisen sopivuus retriitin aikaiseksi reflektointikeinoksi yllätti minut. Kirjoitin säännöllisesti joka päivä ja huomasin sen olevan minulle paras tapa käsitellä retriitin aikana esiin nousseita kipeitäkin asioita. Koska retriitin ohjaaja ei ole paikalla sielunhoitoa varten, ei ole tarkoituksenmukaista viedä hänelle sielun taakkoja ja käydä 30 päivää sielunhoidollisia keskusteluita. Kirjoittaessani elämäni asioista koin kohtaavani Jumalani ja vieväni asiani suoraan hänelle.

Ignatius itse antoi seuraavan ohjeen harjoitusten antajalle varoittaen tätä pyrkimästä vaikuttamaan ohjattavaansa: ”…tällaisissa hengellisissä harjoituksissa on Jumalan tahtoa etsittäessä sopivampaa ja paljon parempaa, että Luoja ja Herra itse on yhteydessä hurskaaseen sieluun syleillen häntä rakkaasti omaksi ylistyksekseen ja valmistaen häntä tielle, jolla tämä voi yhä paremmin palvella Jumalaa vastedes.” Kirjoittaminen ja myöhemmin myös valokuvaus auttoivat minua kohtaamaan Luojani, jollekin toiselle muu keino voi sopia paremmin.

Retriitti yllätti myös herkistämällä näkemään luomistyön kauneuden ympärilläni. Kaikki alkoi eräästä sitä käsittelevästä raamattumeditaatiosta. Luettuani tekstin en jäänytkään istumaan kappeliin, vaan otin kameran käteeni ja lähdin ottamaan kuvia retriittikeskuksen kukista ja puista. Olin kävellyt samat polut monta kertaa aiemmin, mutta olin kulkenut silmät kiinni. Vasta kun pysähdyin mieli hiljentyneenä ikuistamaan kaikkia pieniä yksityiskohtia, aloin huomata kauneuden ympärilläni. Olin haltioitunut.

Ignatiuksen alkuperäiset toverit muistelevat hengellisen isänsä esimerkkiä Pedro de Ribadeneiran Ignatiuksen elämänkerrassa: ”Nähdessään jonkun kasvin, kukkasen, lehden, pensaan, hedelmän tai jopa pienen hyönteisen, tuo näky saattoi viedä hänet kontemplaatioon – – josta hän sitten ammensi aiheita hengelliseen ohjaukseensa.” Sain kokea jotain samaa kuin Ignatius: yhteyttä Luojan ja luodun välillä ilman välikäsiä.

Kirjoittaja on teologian kandidaatti, kuusi vuotta helluntaiseurakunnan pastorina Kotkan Karhulassa työskennellyt kirjailija, näyttelijä ja vapaa toimittaja. Parhaillaan hän valmistelee kirjaa Ignatius de Loyolasta ja hänen Hengellisistä harjoituksistaan.

Rukous ja ensimmäinen lainaus: Hengellisiä harjoituksia / Ignatius de Loyola. Suom. Seppo A. Teinonen.

teksti ja kuva: Antti Jääskeläinen

Valintojen keskellä

”Minä Olen -messut on niin sanotun irtokarkkiuskonnollisuuden tyylipuhdas esimerkki.”

Suomen suurimmassa henkisen alan messutapahtumassa eivät vaihtoehdot lopu. Näytepisteen luona on tarjouksia: Tarot-lukemus 10€, aurakuva 20€, selvännäky 20€. Vieressä huomaan myynnissä astrologiasta kertovia kirjoja. Näiden lisäksi salissa on näytepisteitä muun muassa homeopatialle, enkeliterapialle, magneettikoruille, parannuskristalleille, kehon pH:ta tasapainottaville juomille, spelttivehnälle, rajatiedon kirjallisuudelle, äänihoidolle ja numerologialle.

Minä Olen -messut kertoo internetsivuillaan olevansa kehon, mielen ja hengen kasvusta kiinnostuneiden kohtauspaikka sekä kokonaisvaltainen hyvinvoinnin tapahtuma. Näytteilleasettajia on messuilla noin 200, joiden lisäksi tapahtumassa pitää esityksiä myös 15 luennoitsijaa, aiheinaan esimerkiksi raja-alueen tieteen tuoreet läpimurrot tai kiinalainen itsehieronta.

Erilaiset vaihtoehtoiset tuotteet, hoidot ja ajatusmaailmat ovat messuilla esillä sulassa yhteiselossa, eikä uskonnollista materiaalia eroteta ei-uskonnollisesta. Messuilla esillä olevien New Age –liikkeiden tarjoama hengellisyys ei monestikaan ole dogmitettua, eikä sisällä juuri opillista sisältöä. Tärkeintä menetelmissä on niiden toimivuus käytännössä. Päämääränä on kokonaisvaltainen kehon ja hengen hyvinvointi. Pyhän on korvannut ”wellness”, jossa hengellisen ja maallisen rajapinta voi olla todella vaikea, ellei suorastaan mahdoton löytää. Tämä on mahdollistanut uskonnollisen sisällön esiintymisen muun muassa muutoin tunnustuksettomissa aikakauslehdissä. Esimerkiksi Voi Hyvin -lehti kirjoitti taannoin jutun energiaparantajakoulutuksesta. Helppoa ei ole myöskään välttää kirjoituksia esimerkiksi joogan eheyttävistä vaikutuksista, hengellisestä astrologiasta puhumattakaan. Minä Olen -messut on yksilökeskeisen aikakauden lapsi. Siellä jokainen nähdään täysin ainutlaatuisena, kaikista muista erilaisena yksilönä. Auratransformaatiopisteen luona minulle kerrotaan, miten jokaisen kokemukset, historia, tunteet, genetiikka ja ihmissuhteet ovat niin erilaisia, että on harhaa yrittää pitää ihmisiä samanlaisina. Näin ei myöskään kukaan messuesittelijöistä pidä harjoittamaansa menetelmää universaalisti totena. Menetelmä voi olla totta jollekulle jossain elämän vaiheessa, mutta ei koskaan kaikille. Kukaan ei voi syyttää toista hänen valinnoistaan tai väittää mitään uskomusta toista paremmaksi.

Minä Olen -messut on niin sanotun irtokarkkiuskonnollisuuden tyylipuhdas esimerkki. Tässä karkkikaupassa jokainen kävijä saa kerätä juuri hänelle sopivan pussillisen niitä hengellisiä elementtejä, joista pitää eniten. Valinta on aina yksilöllinen. Valmiit, kaikille samanlaiset karkkipussit edustavat vanhaa, ahdasmielistä ihmiskäsitystä julistavaa ja paikoilleen jäänyttä uskonnollisuutta. Minä Olen –messuilla uskonnollisuus on yksinomaan yksilön, ei yhteisön vastuulla. Tämä näkyy hyvin jo tapahtuman nimessä: ”Minä Olen.” Ero on suuri perinteisen uskonnollisuuden ajatukseen: ”Me olemme”.

teksti: Lauri Savonen
kuva: Markus Liimatainen

Kymmenen muutosta kirkossa – Kyyhkynen 2/2014

Pastori Kai Sadinmaa peräänkuuluttaa kirkon muutosta, mutta mitä tapahtuisi, jos hänen teesinsä todella siirrettäisiin käytäntöön? Kyyhkynen laittaa uudet kymmenen käskyä koetukselle!

Radikaalipappina mediassa profiloitunut Kai Sadinmaa julkaisi huhtikuun aikana kiistakirjoitelmansa 10 käskyä kirkolle. Aiemminkin kärkkäitä mielipiteitään esitellyt pastori on kirjassa tiivistänyt näkemyksensä kymmenen kohdan ohjelmanjulistukseksi, jossa evankelis-luterilaiselle kirkolle esitetään sama viesti kuin muinoin Israelin kansalle: tehkää parannus! Kantaisivatko Tornion profeetan käskyt toteutuessaan hyvää hedelmää, vai kääntyisivätkö hyvät aikomukset itseään vastaan, kuten ihmisten kanssa on usein tapana? Kyyhkysessä ei kaikkea purematta niellä, joten katsoimme parhaaksi ottaa asiasta selvän.

Koska Jumala on osannut olla jakamatta meille profetoimisen lahjoja, niin kustakin käskystä on konstruoitu varmuuden kaksi tulevaisuudenkuvaa, positiivinen ja negatiivinen. Jokaisesta käskystä esitetään tiivistelmä, minkä jälkeen kuvataan mahdolliset seuraukset. Kaikki sitaatit ovat Sadinmaan kirjasta.

1. käsky: Älä valehtele Jeesuksesta

Kirkon on opetettava Jeesuksesta yhteiskuntajärjestystä uhmaavana kapinallisena turvallisen ja pehmeän kiiltokuva-Kristuksen sijaan. Evankeliumin julistamisen tulee tapahtua kaduilla, eikä kirkossa. Positiivi: kirkosta tulee symbolinsa Jeesuksen Kristuksen mittainen, mitä tulee ihmisten tavoittamiseen, jalkautuvaan papintyöhön ja yhteiskunnallisena soraäänenä toimimiseen. Sanonta ”mitä Jeesus tekisi?” lakkaa olemasta kevyttä leikkiä.

Negatiivi: Katusaarnaajien jengeistä ja ex tempore- jumalanpalveluksista tulee uusi järjestyshäiriöiden aiheuttaja kaupungin kaduilla. Jeesus saa uuden visuaalisen ilmiasun seinille taiteilluissa graffiteissa, joissa ”kesytön ja maskuliininen Juudan leijona” tarkkaa katsojaa kuin Che Guevara ja poseeraa ylävartalo paljaana kuin Putin.

2. käsky: Lopeta jäsenten kosiskelu

Kirkon on lakattava toimimasta keski-ikäisten rouvien ompelukerhona ja palveluyrityksenä ja muututtava yhteiskunnan vähäosaisten suojalinnakkeeksi.

Positiivi: kirkko karsii palveluitaan, eikä yritäkään olla kaikkea kaikille. Perustehtävät, kuten sanan ja sakramenttien jako saavat enemmän tilaa.

Negatiivi: kirkko siirtyy marginaaliin ja aloittaa kilpaulinan Vapaa-ajattelijoiden kanssa siitä, ketä sorretaan eniten. Luterilaisuudesta tulee ryppyotsaista nyrkinheristelyä, jonka rinnalla Animaliaaktivismikin alkaa vaikuttaa kevyeltä partiolaistoiminnalta.

3. käsky: Saarnaa poliittista evankeliumia

Kirkon toiminnan on oltava avoimen poliittista, sikäli kuin jo sen olemassaolo on loukkaus vallitsevia olosuhteita kohtaan. Evankeliumia tulee tulkita tästä kontekstista käsin.

Positiivi: kirkko ottaa paikkansa yhteiskunnallisena arvovaikuttajana, eikä mieti joka sanankäänteessä jäsenmääränsä säilyttämistä. Uusi, rohkeampi linja onnistuu jopa kasvattamaan kirkkoon liittyvien määrää.

Negatiivi: kirkon diakoniatyö loppuu täysin, sillä sellainen on vain myötäilevää reagointia valtapolitiikan lieveilmiöitä kohtaan. Poliittiset allegoriat muodostuvat akateemisessa teologiassa normiksi, josta poikkeaminen kuitataan yhtä naurettavaksi ”kuin, jos naittaisi Neitsyt Marian ja Babylonin porton”.

4. käsky: Lopeta sijoitusbisnes

Kirkon on luovuttava eettisestä sijoittamisesta ja vastustettava talouspolitiikkaa, jonka periaatteet ovat yhteen sopimattomia kristillisen etiikan kanssa.

Positiivi: kirkko sopeutuu uuteen, vähävaraisempaan tilanteeseen, jossa työntekijät tietävät joutuvansa tyytymään keskivertoa pienempiin eläkkeisiin ja karsittuihin työetuihin. Palveluiden supistamisesta (kts. 2. käsky) ja vapaaehtoisista lahjoituksista johtuen kirkko kuitenkin tulee toimeen omillaan.

Negatiivi: kirkon uusköyhyys tuo takaisin erakkokulttuurin, äärimmäisen asketismin ja ruumista kurittavan kilvoittelun, mikä muuttuu omaa hengellisyyttään pönkittävien keskinäiseksi egoiluksi. Pohjoisessa suosituksi muodostuu kisailu siitä, kuka elää pienimmällä määrällä omalla verellä ravittuja sääskiä.

5. käsky: Lopeta rikkaiden suosiminen

Eriarvoisuuden kasvattaminen poliittisin toimin on tämän hetken haitallisimpia ongelmia. Kirkon ei tule myötäillä tätä kehitystä, vaan puolustettava kaikkein heikoimpien ihmisarvoa.

Positiivi: kirkon talouskriittiset linjaukset tuovat uutta kansansuosiota yli aatteellisten- ja puoluerajojen. Jopa vasemmiston uskontokielteiset äänenpainot vaimenevat.
Negatiivi: kaikki yksilötason hyväntekeväisyys muuttuu kirkon parissa paheksutuksi, sillä huomion on kohdistuttava isompiin kokonaisuuksiin. Ei lääkäriäkään kiinnosta potilas, vaan hänen sairautensa.

6. käsky: Älä kumarra valtaa

Kaikki kytkökset kirkon ja valtion välillä on katkaistava, jotta kirkko olisi täysin vapaa puuttumaan yhteiskunnan epäkohtiin.

Positiivi: kirkko vetäytyy julkiselta sektorilta, mikä lopettaa samalla kiistelyn sen julkisoikeudellisesta asemasta. Verotusoikeuden menetys ei suuremmin vaikuta kirkkoon (kts. 4 käsky).

Negatiivi: kirkko muuntuu maanlaajuiseksi, eristäytyneeksi lahkoksi, jonka vakaumuksellisimmat jäsenet katkaisevat kaikki siteensä järjestäytyneeseen yhteiskuntaan. Jopa vanhoillislestadiolaiset ovat kauhuissaan uudesta linjasta.

7. käsky: Luovu tekopyhyydestä

Kirkon sisällä tapahtuvat väärinkäytökset on tuomittava ja syylliset saatettava edesvastuuseen. Yhtenäisen kirkon ideaalia ei tule varjella silmien ummistamisella.

Positiivi: kirkko puuttuu kovalla kädellä sisäisiin väärinkäytöksiin ja katsoo, että rikokset myös käsitellään rikoksina.
Negatiivi: ajatus yhtenäisestä kirkosta hylätään, mikä saa kirkon keskushallinnon ja herätysliikkeiden väliset kiistat roihahtamaan ilmiliekkeihin. Suomi muuttuu kristillisen heimosodan taistelutantereeksi.

8. käsky: Luovu messusta ja muusta magiasta

Messun asemasta kristillisen elämän keskuksena tulee luopua. Nykyinen luterilainen messu on vain itsetarkoituksellinen sekoitus magiaa ja teologista siansaksaa.

Positiivi: kirkko lopettaa messuun liittyvän teologisen hiustenhalkomisen ja korostaa sen yhteisöllisyyttä Kristuksen muistoateriana, joka kokoaa yhteen hengellistä ravintoa etsivät.

Negatiivi: messusta luopumisen yhteydessä kirkko hylkää turhana myös kasteen, koska ei Lutherkaan sitä välttämättömänä pitänyt. Sakramentteja kaipaavat hakevat korviketta sunnuntaibrunsseista ja vauvauinneista.

9. käsky: Anna homon rakastaa

Homoseksuaalisuus ei ole ristiriidassa kristillisen opin kanssa, eikä perinteisen avioliittokäsityksen tule sanella kirkon suhtautumista seksuaalivähemmistöihin.

Positiivi: kirkko luopuu vihkimisoikeudestaan, mutta vihkipareilla on edelleen mahdollisuus hakea liitolleen siunausta, sukupuoleen katsomatta.

Negatiivi: Koska rakkaus ”ei karsinoi ja valikoi väyliä esiintulolleen”, kaikki padot kirkossa murtuvat. Kaiken huipentumana Fedja-setä, kissa, koira ja traktori saavat siunauksen polyamoriselle yhteiselolleen.

10. käsky: Älä tee Raamatusta Jumalaa

Raamattu on ihmisten kirjoittama, ihmisen ja Jumalan suhdetta moninaisesti kuvaava teos, joka ei kuitenkaan ole suoraan Jumalan sanaa.

Positiivi: Raamattu säilyttää asemansa kristillisen uskon todistuksena, mutta sen raadollisia ja inhimillisiä piirteitä ei silotella tai selitetä pois, vaan ne hyväksytään kuvauksina ihmisyyden varjopuolista.

Negatiivi: Raamattu sysätään vitriiniin, ja korvataan uudella, oivallisemmalla teoksella: pyhinä perheet ja seurakunnat ympäri Suomen kokoontuvat kuulemaan ajatonta todistusta siitä, miten Kai Sadinmaan mielestä kaikki oli niin hanurista vielä Herran vuonna 2014.

Teksti: Olli-Pekka Toivanen

Julkaistu ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 2/2014

Keitä me olemme? – Kyyhkynen 3/2014

Toimittaja matkusti tapaamaan Pauli Annalaa San Damianon kappeliin Porlammin kylään.

San Damianon kappelissa tuoksuu vienosti terva. Tuoksu tuntuu sopivan huoneen tummiin seinälautoihin ja räsymattojen kotoisasti peittämään lattiaan, mutta Eeva Vitikka-Annala tarkentaa sen kantautuvan vasta tervatusta katosta. Kappeli on tehty Eevan ja Pauli Annalan tontilla sijaitsevaan vanhaan saunarakennukseen ja Irja Askola on vihkinyt sen käyttöön viime vuonna. Alttari on rakennetty rantaan ajautuneista hylkypuista ja sen yläpuolella riippuu San Damianon krusifiksi. Eeva kertoo, että kappelissa toimitetaan joka aamu laudes ja torstai-iltaisin vesper.

Olen matkustanut Porlammin kylälle itäiselle Uudellemaalle tutustuakseni alkutaivaltaan kulkevaan

fransiskaanisen pyhän yksinkertaisuuden hengessä elävään yhteisöön. San Damianon osuuskunta on perustettu vuonna 2010 ja sillä on tällä hetkellä kuusi jäsentä. Yhteisölle on kunnostettu kauniit tilat vanhaan navettarakennukseen, josta piti aikanaan tulla talli, jonka pilttuista tulikin lopulta seesteisiä makuuhuoneita.

Tutustumiseni alkaa sandamianolaisessa ora et labora -hengessä yhteisen aterian valmistamisella. Saan vieraanvaraisilta isänniltä helpon tehtävän, salaatin aineet löytyvät valmiiksi huuhdottuina ja käsiteltyinä. Kiireetömässä yhdessäolossa ja jutustelussa on tutustumisen ja yhteisöllisyyden ydin. Myös osuuskunnan järjestämissä retriiteissä työskennellään ja aterioidaan yhdessä hetkipalvelusten lomassa.

Pauli Annalan kiinnostus fransiskaanisuutta kohtaan heräsi vuonna 1985 viimeisessä Seppo A. Teinosen pitämässä dogmatiikan seminaarissa, jonka aiheena oli fransiskaanien varhainen spiritualiteetti. Seminaariin liittyi kymmenen päivän matka Italiaan. Sen jälkeen matkoja Assisiin on kertynyt useita. Pauli levittää kartan pöydälle ja esittelee koko perheelle rakkaaksi käyneitä paikkoja. Annalan pariskunta painottaa, että he eivät sinänsä ole innostuneita matkailusta, mutta tämä nimenomainen tienoo jonka maisema on tullut tutuksi, sen kieli ja siellä asuvat ystävät ovat tärkeitä.

Pauli Annala ja Eeva Vitikka-Annala San Damianossa

Pauli Annala ja Eeva Vitikka-Annala San Damianossa

Pauli Annala ei halua vain luennoida fransiskaanisuudesta. Hän haluaa omien sanojensa mukaan elää todeksi sen veljeyttä ja sisaruutta. Ajatus yhteisöstä, missä hengellisyyttä voisi toteuttaa käytännön elämässä, heräsi ensimmäisen kerran yliopistokollegojen kanssa vietetyssä kevätjuhlassa 80-luvun lopulla. Kun oli vietetty ihana päivä ja syöty yhdessä, muutamat ystävät jäivät ja laulettiin virsi. ”Tuosta illasta jäi mieleen kaipuu paikasta, missä opettajan työn ohella voisin tutkia kuka olen”, Pauli muistelee. Hänen mielestään koulutuksessa pitäisi yhä ottaa huomioon vanha humanistinen periaate, jonka mukaan yliopistossa kasvatetaan ihmistä ja kysytään: ”keitä me olemme?”. Myös mahdollisuus spiritualiteetin opiskelemiseen pitäisi olla aivan eri luokkaa. Pienet kurssit eivät riitä siihen, että tieto todella muuttuu ruumiilliseksi. Luottamuksen synty myös edellyttää yhteisöä.

”Olen halunnut perustaa ja investoida, jotta itse pysyisin hengissä”. Lopulta tarjoutui mahdollisuus tehdä toiveesta totta. Tällä hetkellä osuuskunnan tie on aluillaan ja toiminta pienimuotoista. Päiväpalvelusten lisäksi pidetään retriittejä ja järjestetään kursseja. Rauhalliseen ympäristöön voi tulla myös vaikkapa viimeistelemään graduaan, kunhan sitoutuu yhteisön sääntöihin.

Osuuskunnan perustamisen yhteydessä kirjattiin lyhyesti San Damianon Sääntö, johon sisältyi kolme lyhyttä periaatetta: fransiskaaninen yksinkertaisuuden periaate, kristillinen veljeys ja sisaruus sekä evankelinen kuuliaisuus. Myöhemmin Kalle Hiltunen on sanoittanut säännön pidempään muotoon keskustelujen pohjalta ja onnistunut tavoittamaan osuuskunnan seinään kiinnitetyssä tekstissä jotain oleellista. Sääntö rakentuu hiljalleen, seuraavia mietittäviä ja sanoitettavia kohtia ovat hetkipalveluksen vietto ja opiskelu. Sääntö siis syntyy yhteisön keskellä, sitä ei voi sanella valmiiksi ennen yhteisössä elettyä elämää. ”Onhan meillä toinenkin sääntö”, Pauli naurahtaa ja tarkoittaa osuuskuntalain määräämiä osuuskunnan sääntöjä. Niissä San Damianon toimiala on osuvasti määritelty: ”Jäsenten aineettoman sekä arvon mitasta ja vaihdon välineistä vapaan pääoman kasvattaminen”.

Aurinkoisesta alkusyksyn päivästä jäi hyvä ja rauhallinen mieli. Kotimatkalla bussissa tuntui, kuin ajatukset olisivat päässä hiukan paremmassa järjestyksessä. San Damianoon ei tietenkään kukaan voi todella tutustua lehtijuttua lukemalla, vaan paikan päälle täytyy mennä. Viikonlopun mittaisin retriittejä järjestetään eri teemoilla monta kertaa vuodessa. Lyhyelle käynnille kannattaa valita torstai-ilta ja ilmoittaa tulostaan etukäteen. Silloin on vesperin jälkeen tarjolla teetä ja keskusteluseuraa.

San Damianon osuuskunnan kotisivuilta http://www.sandamiano.fi/ löytyy tietoa vikonloppuretriiteistä ja koulutuksista.

teksti ja kuvat: Anu Rask