Sikailu haisee

Kuva: Amanda Kaura

 

Takapenkin huutaja

Yhteiskunnassa yleistyvä sikailu kyllästyttää.

Olipa siis kerran sikapahnue, joka tahtoi röhkiä mielenosoituksellisesti muille eläimille. Röhkimispaikaksi ne olivat valikoineet yhteisen juomapaikan, jossa eläimet useimmiten tapasivat toisiaan. Sikojen tarkoituksena oli osoittaa muille, että jotkut eläimet olivat tasa-arvoisempia kuin toiset. Niiden mielestä eläinyhteisön johtajuus oli vain ja ainoastaan sikojen juttu.

Sikojen röhkiminen ei kuitenkaan sujunut kuin Strömsössä. Valtaosa eläimistä suhtautui niiden möykkäämiseen hämmentyneen paheksuvasti, niin todellisuudesta vieraantuneella tavalla ne elämöivät. Jotkut eläimet olivat jopa huvittuneita, kunnes röhkiminen eteni liian pitkälle.

Sikojen uhri oli rauhanvahtikoira. Tämä terrieri oli iskenyt hampaansa Sikojen Saparoliikkeen lippuun, jota eräs SS-sika oli rynnännyt pelastamaan. Sen jätteenhajuisen hengityksen vuoksi rauhanvahtikoira oli kaatunut ja lyönyt päänsä. Lopulta SS-vastainen terrieri menehtyi saamiinsa vammoihin.

Rauhanvahtikoiran menehtyminen herätti eläinten keskuudessa puheen Sikojen Saparoliikkeen lakkauttamisesta. Eläimet huomasivat, että Saparoliikkeen äänekäs röhkiminen oli saanut voimistua vailla suurempaa huomiota. Sikailun historian tuntien tähän koettiin aiheelliseksi puuttua. Asiaa ryhdyttiin puimaan laajasti eläinkunnallisella tasolla. Tuomionsa tviittasi eläinten ylin johtaja, leikkaajaleijona, jota tosin kritisoitiin hitaudesta. Kokomustamangusti taas oli sitä mieltä, että SS-liike voitaisiin kieltää siltä seisomalta. Luultavasti vaikeimmassa raossa eläinjohtajista oli kuitenkin espoonjytkytikka, jonka johtamalla Aidot Eläimet -puolueella oli yhteyksiä myös sikoihin.

Eläinten työ- ja oikeusasioista vastannut urponalle taas oli yhtä ymmällä kuin tavallisestikin. Se oli möläyttänyt kerran kannattavansa teurastuksia ja oli edelleen kahden vaiheilla. Marimekkoperhonen, sisäministeri, oli mangustin linjalla: sikailun oli loputtava.

Rauhanvahtikoiran menehtyminen herätti eläinten enemmistön suvaitsevaisten citykanien tueksi. Jätteenhajuisella

hengityksellään surmatyöhön langennut SS-sika tuomittiin häkkeyteen kuolemantuottamuksesta, vaikka se tekonsa tunnustettuaan sen oudosti kiistikin. Roskaröyhtäykset saivat nyt sen osalta jäädä.

Leikkaajaleijona, kokomustamangusti ja espoonjytkytikka pääsivät yhteisymmärrykseen Sikojen Saparoliikkeen kieltämisestä. Marimekkoperhonen ja urponalle hoitivat tämän jälkeen asian lopullisen toteutuksen. Urponalle oli toki edelleen ymmällään, mutta kukapa meistä ei joskus olisi. Sikojen Saparoliikkeen lakkauttaminen turvasi rauhan eläinten välillä, ja sikailun julkinen kieltäminen osoittautui voimakkaaksi kannanotoksi eläinten tasa-arvon ja zookratian puolesta. Yksittäistä sikailua ilmeni toki tämänkin jälkeen, mutta valtavirraksi siitä ei ollut.

Ja niin eläimet elivät onnellisina aina seuraaviin leikkauksiin asti. Huolimatta leikkaajaleijonan käyristä ne pitivät

mielessään tarinan opetuksen: estä sikailu ennen kuin se vie sinulta tilan hengittää. Sen pituinen se.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *