Näin meillä Belgiassa – Kyyhkynen 4/2013

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskelevana tottuu tiettyihin oletuksiin. Esimerkiksi keskiverto teologian opiskelijan ajattelee olevan parikymppinen, suomalainen luterilainen. Oletettavasti hän on maallikko, papiksi pääsemiseen kun tarvitsee teologian maisterin koulutuksen.Täällä Belgiassa kansainvälisen ohjelman kursseilla lähtökohta on hyvin erilainen: maisterikursseilla kurssikaverit muodostuvat pääosin intialaisista ja afrikkalaisista katolisista papeista ja nunnista. Skandinaavina, blondina, parikymppisenä, protestanttina ja tulevana naispappina saa todella tuntea itsensä outolinnuksi. Etenkin, kun monille täällä protestantismi tarkoittaa samaa kuin fundamentalismi.

Milla Purosalo - BelgiassaMitä opiskeluun tulee, ainakin tulen tänä vuonna oppimaan paljon. Luentojen sisällössä katolinen painotus on vahva ja siksi suomalaiselle periluterilaiselle haasteellinen – kanonisen lain ja paavin kiertokirjeiden tuntemus kun tulee usein oletuksena. Onneksi Wikipedia pelastaa. Myös opetustyyli poikkeaa tottumastani. Opettajat ilmaisevat omat näkemyksensä hyvin voimakkaasti samalla, kun varoittelevat omien mielipiteiden lausumisesta eräistä sosiaalieettisistä kysymyksistä. Opiskelijoiden erilaisten kulttuuritaustojen ansiosta keskustelut ovat kultaa.

Opiskelijalounaan kohdalla Belgia-stereotypiat pitävät paikkaansa. Siihen nimittäin sisältyy rajoittamaton määrä ranskalaisia, mutta – Unicafeen tottuneen kauhistukseksi – ei lainkaan salaattia. Juomana voi tavallisen veden sijaan nauttia esimerkiksi viiniä tai olutta.

Paikallisia opiskelijoita luonnehditaan usein melko samalla tavalla kuin suomalaisia, hiljaisiksi ja syrjäänvetäytyviksi – mikä pitää paikkansa. Hämmentävintä heissä kuitenkin on heidän itsenäisyytensä taso – sen puute. Flaamiopiskelijat asuvat opiskelija-asunnoissaan ainoastaan sunnuntain ja perjantain väliset yöt ja katoavat vanhempiensa luokse joka viikonloppu tyhjentämään jääkaapin ja pesettämään pyykkinsä. Monet vanhemmat maksavat opiskelevien lastensa vuokran ja puhelinlaskun.

Kaksi tuhatta kilometriä kuulostaa pitkältä matkalta, mutta tehdessään sen Euroopan rajojen sisäpuolella kuvittelee helposti eurooppalaisen yhtenäiskulttuurin huolehtivan siitä, että asiat sujuisivat suurin piirtein samalla tavalla kuin Suomessa. Näin minäkin kuvittelin. Hieman pintaa syvemmälle katsottuani huomaan kuitenkin, etteivät asiat ole näin mustavalkoisia. Maassa maan tavalla, oli Euroopan Unioni tai ei. Parin kuukauden kokemuksella voin vain todeta: Belgia, olet niin outo! Mutta jo nyt olet antanut minulle unohtumattomia kokemuksia. Loving my life in Leuven!

Teksti: Milla Purosalo, Leuven, Belgia

Julkaistu ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 4/2013.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *