Kymmenen muutosta kirkossa – Kyyhkynen 2/2014

Pastori Kai Sadinmaa peräänkuuluttaa kirkon muutosta, mutta mitä tapahtuisi, jos hänen teesinsä todella siirrettäisiin käytäntöön? Kyyhkynen laittaa uudet kymmenen käskyä koetukselle!

Radikaalipappina mediassa profiloitunut Kai Sadinmaa julkaisi huhtikuun aikana kiistakirjoitelmansa 10 käskyä kirkolle. Aiemminkin kärkkäitä mielipiteitään esitellyt pastori on kirjassa tiivistänyt näkemyksensä kymmenen kohdan ohjelmanjulistukseksi, jossa evankelis-luterilaiselle kirkolle esitetään sama viesti kuin muinoin Israelin kansalle: tehkää parannus! Kantaisivatko Tornion profeetan käskyt toteutuessaan hyvää hedelmää, vai kääntyisivätkö hyvät aikomukset itseään vastaan, kuten ihmisten kanssa on usein tapana? Kyyhkysessä ei kaikkea purematta niellä, joten katsoimme parhaaksi ottaa asiasta selvän.

Koska Jumala on osannut olla jakamatta meille profetoimisen lahjoja, niin kustakin käskystä on konstruoitu varmuuden kaksi tulevaisuudenkuvaa, positiivinen ja negatiivinen. Jokaisesta käskystä esitetään tiivistelmä, minkä jälkeen kuvataan mahdolliset seuraukset. Kaikki sitaatit ovat Sadinmaan kirjasta.

1. käsky: Älä valehtele Jeesuksesta

Kirkon on opetettava Jeesuksesta yhteiskuntajärjestystä uhmaavana kapinallisena turvallisen ja pehmeän kiiltokuva-Kristuksen sijaan. Evankeliumin julistamisen tulee tapahtua kaduilla, eikä kirkossa. Positiivi: kirkosta tulee symbolinsa Jeesuksen Kristuksen mittainen, mitä tulee ihmisten tavoittamiseen, jalkautuvaan papintyöhön ja yhteiskunnallisena soraäänenä toimimiseen. Sanonta ”mitä Jeesus tekisi?” lakkaa olemasta kevyttä leikkiä.

Negatiivi: Katusaarnaajien jengeistä ja ex tempore- jumalanpalveluksista tulee uusi järjestyshäiriöiden aiheuttaja kaupungin kaduilla. Jeesus saa uuden visuaalisen ilmiasun seinille taiteilluissa graffiteissa, joissa ”kesytön ja maskuliininen Juudan leijona” tarkkaa katsojaa kuin Che Guevara ja poseeraa ylävartalo paljaana kuin Putin.

2. käsky: Lopeta jäsenten kosiskelu

Kirkon on lakattava toimimasta keski-ikäisten rouvien ompelukerhona ja palveluyrityksenä ja muututtava yhteiskunnan vähäosaisten suojalinnakkeeksi.

Positiivi: kirkko karsii palveluitaan, eikä yritäkään olla kaikkea kaikille. Perustehtävät, kuten sanan ja sakramenttien jako saavat enemmän tilaa.

Negatiivi: kirkko siirtyy marginaaliin ja aloittaa kilpaulinan Vapaa-ajattelijoiden kanssa siitä, ketä sorretaan eniten. Luterilaisuudesta tulee ryppyotsaista nyrkinheristelyä, jonka rinnalla Animaliaaktivismikin alkaa vaikuttaa kevyeltä partiolaistoiminnalta.

3. käsky: Saarnaa poliittista evankeliumia

Kirkon toiminnan on oltava avoimen poliittista, sikäli kuin jo sen olemassaolo on loukkaus vallitsevia olosuhteita kohtaan. Evankeliumia tulee tulkita tästä kontekstista käsin.

Positiivi: kirkko ottaa paikkansa yhteiskunnallisena arvovaikuttajana, eikä mieti joka sanankäänteessä jäsenmääränsä säilyttämistä. Uusi, rohkeampi linja onnistuu jopa kasvattamaan kirkkoon liittyvien määrää.

Negatiivi: kirkon diakoniatyö loppuu täysin, sillä sellainen on vain myötäilevää reagointia valtapolitiikan lieveilmiöitä kohtaan. Poliittiset allegoriat muodostuvat akateemisessa teologiassa normiksi, josta poikkeaminen kuitataan yhtä naurettavaksi ”kuin, jos naittaisi Neitsyt Marian ja Babylonin porton”.

4. käsky: Lopeta sijoitusbisnes

Kirkon on luovuttava eettisestä sijoittamisesta ja vastustettava talouspolitiikkaa, jonka periaatteet ovat yhteen sopimattomia kristillisen etiikan kanssa.

Positiivi: kirkko sopeutuu uuteen, vähävaraisempaan tilanteeseen, jossa työntekijät tietävät joutuvansa tyytymään keskivertoa pienempiin eläkkeisiin ja karsittuihin työetuihin. Palveluiden supistamisesta (kts. 2. käsky) ja vapaaehtoisista lahjoituksista johtuen kirkko kuitenkin tulee toimeen omillaan.

Negatiivi: kirkon uusköyhyys tuo takaisin erakkokulttuurin, äärimmäisen asketismin ja ruumista kurittavan kilvoittelun, mikä muuttuu omaa hengellisyyttään pönkittävien keskinäiseksi egoiluksi. Pohjoisessa suosituksi muodostuu kisailu siitä, kuka elää pienimmällä määrällä omalla verellä ravittuja sääskiä.

5. käsky: Lopeta rikkaiden suosiminen

Eriarvoisuuden kasvattaminen poliittisin toimin on tämän hetken haitallisimpia ongelmia. Kirkon ei tule myötäillä tätä kehitystä, vaan puolustettava kaikkein heikoimpien ihmisarvoa.

Positiivi: kirkon talouskriittiset linjaukset tuovat uutta kansansuosiota yli aatteellisten- ja puoluerajojen. Jopa vasemmiston uskontokielteiset äänenpainot vaimenevat.
Negatiivi: kaikki yksilötason hyväntekeväisyys muuttuu kirkon parissa paheksutuksi, sillä huomion on kohdistuttava isompiin kokonaisuuksiin. Ei lääkäriäkään kiinnosta potilas, vaan hänen sairautensa.

6. käsky: Älä kumarra valtaa

Kaikki kytkökset kirkon ja valtion välillä on katkaistava, jotta kirkko olisi täysin vapaa puuttumaan yhteiskunnan epäkohtiin.

Positiivi: kirkko vetäytyy julkiselta sektorilta, mikä lopettaa samalla kiistelyn sen julkisoikeudellisesta asemasta. Verotusoikeuden menetys ei suuremmin vaikuta kirkkoon (kts. 4 käsky).

Negatiivi: kirkko muuntuu maanlaajuiseksi, eristäytyneeksi lahkoksi, jonka vakaumuksellisimmat jäsenet katkaisevat kaikki siteensä järjestäytyneeseen yhteiskuntaan. Jopa vanhoillislestadiolaiset ovat kauhuissaan uudesta linjasta.

7. käsky: Luovu tekopyhyydestä

Kirkon sisällä tapahtuvat väärinkäytökset on tuomittava ja syylliset saatettava edesvastuuseen. Yhtenäisen kirkon ideaalia ei tule varjella silmien ummistamisella.

Positiivi: kirkko puuttuu kovalla kädellä sisäisiin väärinkäytöksiin ja katsoo, että rikokset myös käsitellään rikoksina.
Negatiivi: ajatus yhtenäisestä kirkosta hylätään, mikä saa kirkon keskushallinnon ja herätysliikkeiden väliset kiistat roihahtamaan ilmiliekkeihin. Suomi muuttuu kristillisen heimosodan taistelutantereeksi.

8. käsky: Luovu messusta ja muusta magiasta

Messun asemasta kristillisen elämän keskuksena tulee luopua. Nykyinen luterilainen messu on vain itsetarkoituksellinen sekoitus magiaa ja teologista siansaksaa.

Positiivi: kirkko lopettaa messuun liittyvän teologisen hiustenhalkomisen ja korostaa sen yhteisöllisyyttä Kristuksen muistoateriana, joka kokoaa yhteen hengellistä ravintoa etsivät.

Negatiivi: messusta luopumisen yhteydessä kirkko hylkää turhana myös kasteen, koska ei Lutherkaan sitä välttämättömänä pitänyt. Sakramentteja kaipaavat hakevat korviketta sunnuntaibrunsseista ja vauvauinneista.

9. käsky: Anna homon rakastaa

Homoseksuaalisuus ei ole ristiriidassa kristillisen opin kanssa, eikä perinteisen avioliittokäsityksen tule sanella kirkon suhtautumista seksuaalivähemmistöihin.

Positiivi: kirkko luopuu vihkimisoikeudestaan, mutta vihkipareilla on edelleen mahdollisuus hakea liitolleen siunausta, sukupuoleen katsomatta.

Negatiivi: Koska rakkaus ”ei karsinoi ja valikoi väyliä esiintulolleen”, kaikki padot kirkossa murtuvat. Kaiken huipentumana Fedja-setä, kissa, koira ja traktori saavat siunauksen polyamoriselle yhteiselolleen.

10. käsky: Älä tee Raamatusta Jumalaa

Raamattu on ihmisten kirjoittama, ihmisen ja Jumalan suhdetta moninaisesti kuvaava teos, joka ei kuitenkaan ole suoraan Jumalan sanaa.

Positiivi: Raamattu säilyttää asemansa kristillisen uskon todistuksena, mutta sen raadollisia ja inhimillisiä piirteitä ei silotella tai selitetä pois, vaan ne hyväksytään kuvauksina ihmisyyden varjopuolista.

Negatiivi: Raamattu sysätään vitriiniin, ja korvataan uudella, oivallisemmalla teoksella: pyhinä perheet ja seurakunnat ympäri Suomen kokoontuvat kuulemaan ajatonta todistusta siitä, miten Kai Sadinmaan mielestä kaikki oli niin hanurista vielä Herran vuonna 2014.

Teksti: Olli-Pekka Toivanen

Julkaistu ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 2/2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *