Kyyhkysen toimituskunta kävi kysymässä helsinkiläisten mielipiteitä uskomisesta, kirkosta ja ennen kaikkea Jeesuksesta. Kuinkas siinä kävikään?
Itähelsinkiläinen matkaoppaamme Saimi on johdattanut joukkomme urhean Kontulan Hima-baariin. Istun nurkkapöydässä ja lipitän hermostuneena olutta. Tuoppi tyhjenee viidessä minuutissa ja koko idea tuntuu kaikessa levottomuudessaan harvinaisen typerältä. Mennään hei istumaan iltaa helsinkiläisiin baareihin ja jutellaan siellä satunnaisten illanistujien kanssa Jeesuksesta. Miksi menin tuollaista ehdottamaan? Oluen kilahtaessa kupoliin, myös jännitys helpottaa. Huomaan Annan jo avanneen keskustelun vieressään istuvan miehen kanssa. Kai sitä pitää itsekin uskaltaa. Roudaan lähes tyhjän tuoppini koripalloa seuraavan miehen luo.
”Moikka, voiks mä tulla jutteleen?” Mies nyökkää. ”Tota mää opiskelen teologiaa ja tota… öö… mitämieltäsääootjeesuksestaniinku?” Mies virnistää kysymykselle jotenkin tuskaisesti. ”Emmää siis mitään käännytä tai mitään, yritän vaan tässä ihan tällai kysyä…” aloitan levottoman höpinän, kun mies keskeyttää: ”Mää olen ihan ateisti, kävin kerran Israelissa ja se riitti. Erosin kirkosta.” Miehen silmät seuraavat peliä, seuraava kommentti on hallittu: ”Siinä ei ole mitään järkeä, että ihmiset tappavat toisiaan käytännössä saman jumalan nimeen.” Keskustelu on päättynyt.
Kontulan Hima-baarissa pelataan bilistä, katsotaan peliä ja annetaan keskiviikkoillan kulua. Tiskin takana myyjä on sitä mieltä, että uskonto ja politiikka ovat kaksi asiaa joihin täällä ei kannata puuttua. Me olemme eri mieltä. Anna tapaa viisikymppisen kirkosta eronneen miehen, jolle kirkkomusiikki ja kuorolaulu ovat kuitenkin olleet aina vahva osa elämää. Muuten uskominen ei vain tuntunut omalta jutulta. Kirkkokuorossa kukaan ei koskaan kysynyt kirkkoon kuulumisesta. Eräälle nuorelle miehelle Jeesus oli yks Aku Ankka. Hänkään ei kuulu kirkkoon. Sen sijaan yhytämme tupakkapaikalta kirkkoon kuuluvan miehen, jolle Jeesus oli melkoinen oman aikansa Houdini. Eikä siitä sitten ole muuta sanottavaa. Jumalasta sitäkin enemmän. Jumala on kaikki energia ympärillämme, mutta erotuksena kuitenkin ihmisen sielusta joka on ikuinen. Kirkkoon mies kuuluu, koska kirkko tekee niin paljon hyvää. ”Niil on kyll paljon rahaa”, mies toteaa ja pitää miettimistauon: ”Mutt tiiä sit mihin se kaikki menee.”
Olli-Pekka tapaa kaksi naista, joista toinen ei usko Jeesukseen lainkaan ja toinen hyväksyy Nasaretilaisen historiallisena henkilönä. Jälkimmäinen mainitsee 11-vuotiaan lapsensa, joka uskoo Jumalaan. Naisen mukaan lapsenusko on kaunis asia. Siihen ei sovi puuttua. Vessojen viereisellä nurkkapöydän seurueella sen sijaan vastaus on paljon yksiselitteisempi.
”Mitä mieltä te ootte Jeesuksesta?”
”Täyttä paskaa!”
Hyppäämme metroon ja päätämme siirtyä Kallioon. Kävelemme Vaasankadun päähän ja astumme sisään ravintola Molotoviin. Joukko tulevia eläinlääkäreitä suorittaa jotain rastitehtävää tiskillä vihreissä haalareissa. Joku porukka pelaa yatzya. Täällä ei ole telkkareita joista katsoa peliä. Yhytän terassin poikaporukan. Keskustelu alkaa soljua lähes saman tien:
”Tarkoitatsä Jeesusta niinku historiallisessa mielessä vai…?”
”Ihan missä mielessä tahansa.”
Ennen kuin huomaankaan, keskustelu siirtyy käsittelemään Jeesuksen elämästä tehtyjä elokuvia. Uskontotiedettäkin opiskellut sosiologi on juuri nähnyt Matteuksen evankeliumin Kai Sadinmaan saatesanoilla ja suosittelee sitä lämpimästi. Hänen vieressään istuva käsikirjoittajanalku ei pääse ylitse siitä, että tutussa Gibsonin Jeesusleffassa Passion of the Christ Jeesus keksii pöydän: ”Siis, ihan tosissaan!” Pohdimme miksiköhän Jeesus kuvataan elokuvissa usein vihaisena hahmona. Kai se on sitä ihmisyyttä. Pojat huomioivat, että Kristuksen viimeisessä kiusauksessa Jeesus on häkeltynyt ja hämmentynyt saamastaan tehtävästä: ”Se on vihainen siitä, että se laitettu toteuttaan tehtävää, jota se ei vaan ymmärrä”. Matteuksen evankeliumin Jeesus on puhtaammin vihainen hahmo.
Toisaalla puhutaan siitä, miksi kirkko ei oikein istu nykyihmisen maailmankuvaan: ”Kirkko on niinkuin demarit, yrittää miellyttää kaikkia, muttei sitt miellytä ketään.”
Kello lähentelee yhdeksää, kun päätämme nostaa panoksia. Ravintola Tornin kalliit viinilasit ja kansainväliset vieraat lienevät omiaan venyttämään mukavuusaluettamme vielä vähän pidemmälle. Tilaamme viiniä, katselemme ihmisiä ja Tornista levittäytyvää Helsinkiä. Kynnys lähestyä ketään on yhtäkkiä kovin korkealla. Päätän tervehtiä nuorehkoa suomalaiselta vaikuttavaa miesseuruetta. Miksiköhän sitä nuorena naisena lähestyy herkemmin miehiä?
”Moi, tuota saisko teiltä kysyä vähän uskomiseen, uskoon ja kirkkoon liittyä asioita?” Kaikki katsovat tehokkaasti muualle. ”Jos ei”, sanoo yksi seurueen jäsenistä lopulta: ”Ei kuulu meidän genreen.” Ensimmäinen hylkäys. Olo tuntuu jälleen hölmöltä, tekee mieli luovuttaa. Samassa viereen pöllähtää eläkeikäisten espoolaisten joukko. ”Tytöt, tytöt, ette te täällä Tornissa saa mitään kantakapunkilaista tutkimusotosta, mekin olemme Espoosta”, meitä neuvotaan.
(Huomautan lukijoille, että Olli-Pekka on tällä hetkellä toisaalla, kuuntelemassa englannikielistä debattia kahden roomalaiskatolisen, yhden buddhalaisen ja yhden metodistin välillä).
Espoolaiset sedät jatkavat: ”Missä teidän muistiinpanovälineet sitä paitsi ovat?” Jeesuspuheeseen miehet eivät oikein taivu, mutta sen sijaan keskustelemme lähetystyöstä (jota pidetään kulttuurihistoriallisessa mielessä tuomittavana), diakoniasta (jota pidetään yhteiskunnallisesti merkittävänä), kirkon omaisuudesta (johon tulee suhtautua vastuullisesti) ja Palestiinan tilanteesta: ”Se on käsittämätöntä, että minä olen 69 ja koko sen ajan Israel ja Palestiina ovat vääntäneet kättä!”
Tornin hississä summaamme iltaa yhteen. Hyvin pienestä sosioekonomisesta otoksestamme päädymme seuraaviin yleisiin huomioihin:
1. Mielipiteet uskonnoista ja uskonnollisuudesta eivät vaihtele niinkään siitä riippuen, missä päin Helsinkiä ollaan. Vaihtelu riippuu enemmänkin siitä, minkä ikäisiä ihmisiä tulee puhutettua. Vanhemmille vastaajille kirkon yhteiskunnallinen asema nousee keskeisemmälle paikalle kuin nuoremmille, jotka puhuvat enemmän abstrakteista kokonaisuuksista.
2. Mitä mieltä sä oot Jeesuksesta on vaikea kysymys ihan kaikille.
Kyyhkysen baariekskursiolle osallistuivat päätoimittaja Ella Luoma sekä tähtitoimittajat Anna Hiekkataipale ja Olli-Pekka Toivanen. Itähelsinkiläisenä matkaoppaana toimi teologian ylioppilas Saimi Kautonen.
Kyyhkysen toimitus haluaa muistaa lämmöllä myös teologian maisteri Juha Leinosta, joka on muistanut vuosien varrella kysyä useammaltakin yllättyneeltä opiskelijalta, että mitä mieltä tämä on Jeesuksesta.
teksti: Ella Luoma
kuvat: Joona Raudaskoski
