Takapajuisessa Suomessamme homoparit saavat nykyään kävellä rauhassa. Ihmiset ehkä puhuvat ja leimaavat, mutta sitähän he aina tekevät. Ihmettelevät keskenään, että: ”Tuo naapurin Matti on sellainen homo.” Vähän samaan tyyliin kuin: ”Tuosta meidän Millasta tulee sellainen pappi.”
On aivan okei olla vaikka mitä. Liberaalissa yhteiskunnassamme voisi kuvitella kaikille olevan tilaa. Mutta jos mainitsee liberaalissa huippuyliopistossa vastustavansa sukupuolineutraalia avioliittoa saati sitten naispappeutta, siitä vasta leiman saakin. Sillä leimalla vasta suljetaan (jopa kirkon) ovia, pakotetaan ihmisiä rakentamaan omia linnakkeita tai tehostamaan niiden muureja. Ja ovien sulkeminen on ihan okei, niin kauan kuin ketään ”meidän kuplassa” ei satu.
Tänään ensimmäisen kiven saa konservatiivi. Mutta kysymys herää, mitä kivien heittäjät kuvittelevat rakentavansa.
Ihan sama oletko konservatiivi tai liberaali: minä uskon sinuun, vaikka sinä et ehkä uskoisikaan siihen, mitä minusta (jos Luoja suo) tulee. Minä uskon, että tahdolla ja keskinäisellä ymmärryksellä voi rakentaa paljon ja että töitä voi tehdä yhdessä, vaikka olisikin eri mieltä.
Sen sijaan minä en usko, että mitään yhteisöä rakennetaan kiviä heittämällä.
Milla Purosalo, päätoimittaja
