Ostaako teologista osaamista muut kuin toiset teologit?
Minä olen yksi niistä – nimittäin alan vaihtajista. Tai en varsinaisesti vaihtajista, mutta sellaisista teologeista, joille teologinen tutkinto ei viime kädessä tunnu tarjoavan riittävän mielekkäitä uranäkymiä. Niinpä tästä tuoreesta teologian maisterista tuli kertaheitolla myös viestinnän fuksi.
Työskentelen tällä hetkellä koulutustani vastaavassa työssä aineenopettajana, mutta pidän koko ajan toista silmääni auki myös uusille mahdollisuuksille. Etsiessäni töitä oman alani ulkopuolelta olen törmännyt mielenkiintoiseen ilmiöön. Kun yritän myydä osaamistani vaikkapa viestinnän alan työnantajalle, huomaan häpeäväni teologian maisterin tutkintoani – vaikka todellisuudessa olen siitä äärettömän ylpeä.
Valitettavasti suurin osa työnantajista ei vain näe tutkintoani samoin kuin minä.
Teologia.fi -sivuston viime kevään hienossa työelämänumerossa Teologit työelämän poluilla kyseenalaistettiin yleinen käsitys teologien suuntautumisesta lähes ainoastaan papeiksi tai opettajiksi. Samaisessa numerossa nostettiin esiin myös teologien monipuolista osaamista uskontojen ja arvojen sekä vuorovaikutustaitojen ja kohtaamisen asiantuntijoina.
Kaikesta huolimatta teologin paikka suomalaisessa yhteiskunnassa tuntuu edelleen olevan kirkossa tai koulussa. Se kuuluisa ”soveltuva korkeakoulututkinto”, jota useimmissa työpaikkailmoituksissa peräänkuulutetaan, on vain harvoin teologian maisterin tutkinto. Syitä lienevät pääsääntöisesti työnantajien tietämättömyys sekä syvään juurtuneet, virheelliset käsitykset teologien koulutuksesta.
Perinteisten professioalojen tehdessä hidasta kuolemaa ja projektipäälliköiden, assistenttien sekä konsulttien täyttäessä toimistoja olisi teologienkin osaamiselle syytä löytää sijaa myös kirkon ja koulun ulkopuolelta. Teologit vaikuttavat jo onneksi olevan tähän hyvinkin valmiita – muusta yhteiskunnasta en olisi niin varma.
Mielikuvat teologeista pappeina ja opettajina istuvat selkeästi tiukassa, sillä teologista tutkintoa on usein vaikea myydä työnantajalle generalistitutkintona. Jostain syystä esimerkiksi filosofian maisterin tutkinto mielletään yleensä pääaineesta riippumatta yleispäteväksi tutkinnoksi, jonka pohjalta voi työskennellä lähes missä tahansa. Sen sijaan teologien asema on hitsattu niin tiukasti kiinni yhteiskuntamme asenteisiin, että teologian maisterin tutkinnolla on huomattavasti vaikeampi työllistyä monipuolisesti.
Teologisen osaamisen myymisessä suurin ongelma on se, että sitä ovat valmiita ostamaan lähinnä toiset teologit. Vaikka teologisen tiedekunnan iskulause ”understand religion, understand the world” on kaikessa mahtipontisuudessaan oikeassa, ei teologeille tunnu olevan tilaa todellisessa maailman ongelmien ratkaisemisessa.
Vai oletko koskaan kuullut vaikkapa ajatushautomosta, johon kaivattaisiin kipeästi teologia?
Tänä syksynä peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmissa siirryttiin niin sanottuun ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Oppiaineiden välisten rajojen häivyttämisen ideana on oppia hahmottamaan maailmaa ja sen ilmiöitä monipuolisemmin, ne kun eivät jakaudu kauniisti oppiaineittain. Samaa ajatusta soisi sovellettavan yhteiskuntaan ja erityisesti työelämään laajemminkin.
Muodikkaiden ajatushautomoiden ja muiden innovoivien yritysmuotojen yleistyessä olisi syytä kiinnittää huomiota niiden väitettyyn poikkitieteellisyyteen ja avarakatseisuuteen. Koska maailma ja sen ilmiöt eivät rajoitu politiikkaan, talouteen ja kaupunkisuunnitteluun, pitäisi myös tällä saralla panostaa enemmän monipuolisiin tekijätiimeihin.
Lisäksi ajatus ”omasta alasta” pitäisi heittää työelämän romukoppaan. Useimmissa työnkuvissa koulutuksen merkitys on hyvin marginaalinen, sillä aito osaaminen syntyy vasta työelämässä. Tämä niin sanottu oman alan syndrooma voi olla ongelma kenelle tahansa, mutta etenkin teologeille se tuntuu muodostavan lähes ylitsepääsemättömän haasteen.
On sääli joutua selittelemään, miksi minut kannattaisi palkata, vaikka olen teologi. Minun pitäisi kertoa, että minut kannattaa palkata #koskaolenteologi.
Kirjoittaja: Sara Takala