Kyyhkysen ristiretki tiedekunnan 2. kerroksen käytäville
Teologisen tiedekunnan kakkoskerroksessa on torstaiaamuna vilskettä. Kahvipannu porisee ja työhuoneiden uumenista putkahtelee monenlaista väkeä suunnaten askeleensa kohti yhteistä neuvottelutilaa. Alkamassa on perinteinen viikkopalaveri, jossa tiedekunnan hallintopalvelujen työntekijät käyvät läpi viikon ajankohtaisia asioita läpi laajalla kentällä opetuksesta ja tutkimuksesta viestintään.
Opiskelijalle tämä hallintopalveluissa työskentelevä joukko on monesti lähinnä lista vieraita nimiä sähköposteissa, Flamman tiedotteissa ja työhuoneiden ovissa. Siirtyminen opintotoimiston ensimmäistä ovea pidemmälle leijonien luolaan saattaa tuntua haastavalta, sillä työhuoneiden ovis
sa vilisee henkilönnimien lisäksi myös kummalliselta kuulostavia titteleitä. On opintoasiansuunnittelijaa, opintoasianpäällikköä, työelämäyhteyksien suunnittelijaa, amanuenssia, taloussuunnittelijaa, osastosihteeriä, hallintosihteeriä ja hallintopäällikköä. Heprean lopputentin läpäissytkin saattaisi olla näiden kanssa vaikeuksissa.
Keitä ovat nämä salaperäisten identiteettien takana piilevät hallinnon työmyyrät ja millaista ajatuksia heillä on jaettavanaan? Päätin ottaa asiasta selvää ja suuntasin eksoottiselle ristiretkelle hallintopalvelujen käytävien uumeniin.
Ensimmäisistä kakkoskerroksen käytävällä olevista työhuoneista löydän nuoret ja sporttiset naiset Netan ja Lauran. Netta Kärki on tiedekunnan tuore opintoneuvoja ja Laura Pellikka opintotoimiston seinän toisella puolella operoiva opintoasiansuunnittelija. Netan vastuulla on ennen muuta yleinen opintoneuvonta, ja hänen kasvonsa ovat hallintopalvelujen työntekijöistä monelle opiskelijalle ne tutuimmat. Lauran työnkuvaan puolestaan kuuluu opintoneuvonnallisten tehtävien lisäksi monien isojen kokonaisuuksien koordinointia HOPSista opettajatuutorointiin. Tänään Laura suunnittelee lukiolaisille suunnattua Koe Kampus -tapahtumaa teologisen tiedekunnan osalta. Laura toteaa, että palkitsevinta on, jos voi kohdata opiskelijan kasvokkain ja onnistuu tavalla tai toisella tuomaan helpotusta opiskelijan arkeen. “Tuijotan mieluummin opiskelijaa kuin tietokonetta”, Laura toteaa. “Tai noh, älä kirjota että tuijottaa, se kuulostaa vähän kummalliselta”, hän lisää.
Netta sekä Laura haluavat muistuttaa opiskelijoita siitä, että asioilla on tapana järjestyä. Turhaa stressiä opinnoista ei kannata ottaa. Molemmat naisista lievittävät omaa mahdollisista stressiään intohimoisen urheilun parissa. Netta käy muun liikunnan lisäksi kolmisen kertaa viikossa salilla ja nimeään omaksi suosikkilaitteekseen jalkaprässin. Laura urheilulliset meriitit puolestaan yllättävät viattoman toimittajan. Sympaattisen oloinen opintoasiansuunnittelija nimittäin paljastaa vaarallisemman puolensa kertoessaan olevansa moninkertainen taidon Suomen mestari sekä saalistaneensa mitaleja myös euroopanmestaruustasolla. Tällä hetkellä tähtäimessä ovat vuoden 2015 EM-kisat. Kannattaa siis noudattaa opintoasiansuunnittelijan vastaanottoaikoja tai saattaa nähdä nyrkin ilmestyvän kuin tyhjästä työhuoneen oven läpi.
Seuraavaksi kurkkaan käytävän alkupäässä oleviin vastapäisiin huoneisiin, josta löytyvät sekä
vaalean eteerinen kirkkohistorian amanuenssi Sanna Lumikko että parrakkaan charmikas tiedottaja Pekka Rautio. Sanna naputtelee keskittyneesti koneen ääressä opettajakokouksen asialistaa, mutta san
oo nauttivansa ennen muuta opiskelijoiden kanssa asioimisesta ja ohjaamisesta sekä opetussuunnitelmatyöstä. Sanna rohkaisee opiskelijoita jo opiskeluaikana miettimään,
millaisista työtehtävistä pitää ja missä on erityisen lahjakas. Suomen ympäristökeskuksesta tiedekunnan tiedottajan hommiin joitakin vuosia sitten päätynyt Pekka puolestaan oikolukee parasta aikaa journalismikurssilaisten kirjoittamia juttuja teologia.fi – sivustolle sekä valikoi kuvituskuvia nettisivustolle. “Yliopisto tarjoaa paljon mahdollisuuksia oman ajattelun aktivointiin ja ne mahdollisuudet kannattaa hyödyntää”, Pekka ohjeistaa. Omana henkilökohtaisena toiveena työyhteisöään kohtaan Pekka toteaa: “Olis kiva saada vähän enemmän pelaajia henkilöstön sählyvuorolle. Viimeks meitä oli kaks vastaan kaks.”
Kahvihuoneen viereisestä työhuoneesta löytyy tiedekunnan todellinen ikiliikkuja Molariuksen Eija, joka voisikin olla oiva vahvistus Pekan sählyjoukkueeseen. Eija on ahkeroinut tiedekunnan palkkalistoilla lähes kunnioitettavat 30 vuotta ja yliopistolla sitäkin kauemmin. Nykyisin Eijan työtehtäviin hallintosihteerinä kuuluvat esimerkiksi monenlaiset henkilöstöasiat sekä opintokokonaisuuksien vahvistaminen. Eija myöntää rehellisesti, että työvuosien varrelle on mahtunut sekä hyviä että huonompia aikoja, ja joskus työtäkin tuntuu olevan enemmän kuin tarpeeksi. Toisaalta Eija toteaa, että vaikka työt eivät toki tekemällä lopu, ne pitää aina tehdä kunnolla. “Luoja ei laiskoja elätä!” Eija tokaisee suorasukaiseen tyyliinsä.
Vasemmanpuoleiselta käytävältä puolestaan kuuluu iloista puheensorinaa. Ei ole vaikea arvata, että äänessä on energinen kansainvälisten asian suunnittelija Anne Hopia. Anne käy parasta aikaa Religious Roots of Europe – ohjelmassa opiskelevan Kennethin kanssa läpi vaihto-ohjelmaan liittyvää valokuvamateriaalia ja valmistelee iltapäiväksi power point –esitystä opettajavaihdosta. Päätän jättää heille työrauhan ja siirryn koputtelemaan viereisen huoneen ovelle, josta löytyy Salomäen Heidi. Menossa on sadan opiskelijan kurssisuoritusten tallennusoperaatio. Ennen Sibelius-Akatemialla töissä ollut Heidi kaitsee nykyään osastosihteerin roolissa sekä humanisteja että teologeja. Puolet viikosta Heidi viettää tiedekunnan toisessa kerroksessa ja toisen puolen Topeliassa uskontotieteen laitoksen tiloissa. “Joku opiskelija just soitti mulle ja sano, ettei löydä Ristoa mistään, siis Pulkkista. Hetken puhelimessa asiaa selviteltiin, kunnes selvisi, että opiskelija ei ollut ilmoittautunut Weboodin kautta kurssille, ja siksi viesti luentoajan muutoksesta ei ollut tavoittanut häntä”, Heidi toteaa kysyessäni, mitä muuta tänään on jo tullut tehtyä. Aamun ensimmäinen eksynyt lammas on siis jo ohjattu oikealle tielle.
Heidiä vastapäisessä huoneessa majailee Väänäsen Erkki, osastosihteeri hänkin. Erkin vastuulle kuuluvat monien hallinnollisten tehtävien lisäksi myös erilaiset käytännön asiat tarvikehankinnoista kahvitusten organisoimiseen. Tänään opintosuoritusten rekisteröinnin lisäksi tiedossa on vielä pullanhakureissu Stockmannille konventin tarjoiluja varten. Erkki aloitti työt tiedekunnalla vuonna 2007, jota ennen hän ehti työskennellä Museoviraston kirjastossa yli 20 vuotta. “Päätin vaihtaa
työpaikkaa, jotta en itse museoituisi liikaa”, Erkki kuittaa. Opiskelijoille hänellä on hyvin konkreettinen muistutus: “Sitä 5. kerroksen keittiötilaa vois kyllä siivota vieläkin paremmin.”
Erkin vierestä käytävän perimmäisestä huoneesta tavoitan eksegetiikan laitoksen amanuenssin eli kansan kielellä akateemisen sekatyöläisen Anne-Marit Enroth-Voitilan, jonka työpöytä on tähän mennessä koluamistani huoneista kaikista vaikuttavimman näköinen. Paperipinoja, monistenivaskoja ja post-it -lappuja pullollaan oleva työpiste viestii siitä, että hommaa tälle päivälle riittää, tai ainakin työntäyteinen ilmapiiri on onnistuttu luomaan vähintään uskottavasti. Teologian tohtori Anne-Maritilta löytyy ammattitaitoa laajalta kentältä, sillä hän on amanuenssin tehtävien lisäksi työskennellyt tiedekunnalla vuosien varrella lukuisissa muissa tehtävissä kuten opettajana, lehtorina, assistenttina ja tutkijana. Amanuenssin työn ulkopuolella hän sanookin pilateksen lisäksi harrastavansa edelleen aktiivisesti tutkimusta. Anne-Marit pitää opetusta ja opetuksen kehittämistä arvossa ja toteaa, että itse opiskelijat ovat hänelle ne kaikista tärkein juttu. Eksegeettinä, erityisesti Ilmestyskirjan asiantuntijana hän muistaa myös omalle alalleen uskollisena painottaa: “Jaksakaa opiskella kieliä, kyllä se kannattaa!”
“Voi hitsi, Anne-Marit oli taannoin mun kreikan ope ja mä sain siitä kurssista kakkosen. Jotenkin hävetti olla tuolla kun se vielä sano, että niitä kieliä kyllä kannattais opiskella”, valokuvaajana matkassani mukana kulkeva Tolosen Atte kuiskaa poistuessamme huoneesta. Toivumme kuitenkin Aten tunnekuohusta ja jatkamme päättäväisesti samoilua käytävillä hyökäten seuraavaksi tiedekunnan rahakirstun vaalijan Tuula Sunnarborgin huoneeseen. Aloitan kysymällä, kauanko Tuula on ollut tiedekunnalla töissä. “Kamalan kauan”, Tuula nauraa. Selvä. Emme siis kysy enempää. Tuula tiivistää pyynnöstäni oman työnkuvansa kolmeen sanaan: talous, tilahallinto ja toiminnan laatu. Erityisen tyytyväinen hän on työssään työyhteisön innovatiivisuuteen, kannustavuuteen ja muutoshalukkuuteen. Joissain asioissa hän silti toivoisi tarvittaessa valmiuksia nopeampaan muutokseen; “ketteryyttä”, kuten hän asian ilmaisee. Kehoitan Tuulaa jutustelumme lopuksi pohtimaan, mitä hän erityisesti haluaisi sanoa opiskelijoille opinnoista tai ihan elämästä ylipäätään. Hetken mietittyään Tuula huudahtaa: “Uskalla tehdä rohkeita ratkaisuja!”
Tuulan sanoista viisastuneena päätän uskaltaa tehdä rohkean ratkaisun ja häiritä vihdoin kysymyksilläni itse hallintopäällikkö Mikael Vänttistä. Yllätän hänet kopiokoneen luota. Mikael on kiireinen, mutta koska käytännössä tukin uloskäynnin kopiohuoneesta, on hän lempeästi pakotettu vastaamaan muutamaan kysymykseeni. Yritän tiedustella, millainen on hallintopäällikön virallisen tittelin ja työtehtävän takana piilevä vapaa-ajan identiteetti, jottei keskustelumme vain suistuisi liikaa hallinnolliseksi jargoniksi. “Voi kuule, mulla ei oo mitään niin kiinnostavia tai isoja harrastuksia, että sun kannattas niistä ihan lehteen kirjottaa. Kysy joltain muulta”, Mikael naurahtaa. “Olkaa ylpeitä omasta tutkinnostanne ja teologiudestanne”, Mikael toteaa, kun kysyn, olisiko hänellä kuitenkin jokin viisaus opiskelijoille jaettavanaan. Päädymme myös pohtimaan sitä, mitä tiedekunnalla olisi kiva tehdä, jos saisi tehdä ihan mitä tahansa. Mikael heittää ilmoille idean koko teologisen tiedekunnan opiskelijoiden yhteisestä suurtapahtumasta, jonkinlaisesta tempauksesta, joka loppuisi isoihin bileisiin.
Myöhemmin Mikael vielä kipaisee luokseni täydentämään vastaustaan: “Hei mulle tuli mieleen toinen idea. Jos mulla olis siis mahdollisuus tehdä täällä ihan mitä vaan, niin rakentaisin Kaisaniemeen tai Kaivopuistoon teologeille oman aidon yhteisöllisen kampuksen, missä olis nurmikenttiä ja asuntolat. Voisin itsekin muuttaa sinne. Sellanen olis hieno.”
Oikeanpuoleisen käytävän viimeisintä nurkkaa vartioi opintoasianpäällikkö Antti Laine, jonka huoneeseen päätän ristiretkeni. Huhtikuussa tehtävässään aloittanut vuonna 2004 teologian maisteriksi valmistunut Antti on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt ennen nykyistä toimenkuvaansa hoitaa jo montaa eri tehtävää tiedekunnalla. Opiskeluaikanaan Antti aktivoitui hallinnollisissa ympyröissä sekä TYT:ssä, osakunnassa, tiedekuntaneuvostossa että HYYn edustajistossa. Kun kysyn, mitä opintoasianpäällikkö itse asiassa tekee työkseen, Antti luettelee tehtäviään niin nopealla syötöllä, että en meinaa ehtiä ylös kirjoittamaan: työryhmien työskentelyä, aineopintojen uudistamista, soveltavien opintojen ja opiskelijavalinnan kehittämistä, sivuaineiden hyväksilukua, opiskelijan oikeusturva-asioita, opintohallinnon esimies- ja asiantuntijatehtäviä… Päätän siirtyä suoraan kevyempiin aiheisiin ja utelen myös Anti
lta, millainen mies mahtaa olla hillityltä vaikuttavan työminänsä ulkopuolella. Tovin pohdinnan jälkeen Antti toteaa: “No sanotaanko, että oon ainakin vähemmän virkamiesmäinen, spontaanimpi ja omasta mielestäni huumorintajuinen. Töissä sitä vähän valikoi omia juttujaan, kun ei voi olettaa, että kaikki välttämättä ymmärtää mun huumoria.”
Yritän saada Antin raottamaan vapaa-ajan identiteettiään hieman lisää. Lopulta hän madaltaa ääntään ja jatkaa: “Noh, tätä ei sitten tiedä täällä oikein kukaan..” Odotan jo kynä lehtiöön liimautuneena seuraavia sanoja. Tästähän saattaa tulla ihan vuosisadan juttu. “Jaa, että mitä ei tiedä?”, kysyn lähes kuiskaten ja vilkaisen, että työhuoneen ovi on varmasti kiinni. “Mä olen palstaviljelijä”, Antti lausuu. Toivon hetken, että kyseessä on jokin mafiaan ja alamaailmaan liittyvä koodisana, jotta tähän hallintopalveluista kertovaan juttuun saataisiin ripaus todellista jännitystä. Antin jatkaessa tarinointia seuraavissa lauseissa vilisevät sanat raparperi, palsternakka, punakaali ja lehtikaali. Vähitellen hyväksyn, että tästä ei taidakaan tulla Kyyhkysen suurinta skuuppia. Antista heijastuva innostus palstaviljelyä kohtaan saa kuitenkin lopulta minutkin innostumaan ja ryhdyn jo mielessäni visiomaan, voisiko teologeilla olla keskustakampuksella oma palstaviljelmä, josta saisi aina napata terveellistä täytettä luentovoileipien päälle. Antti voisi itseoikeutetusti toimia tämän projektin virallisena suojelijana.
Päivän jälkeen useampi haastateltava nykäisee vielä hihasta ja pohtii, tuliko kenties sanottua jotain, mitä ei olisi pitänyt. Ja jos tuli mahdollisesti sanottua, niin siitä ei sitten saisi kirjoittaa. Hallintomaisen säntillinen luonteenlaatu pilkahtelee siis esiin vielä viimeisen kerran. Voin paljastaa, että mitään suurempaa kohua ei totisesti olisi saatu aikaan, vaikka olisin ottanut haastattelumateriaalin läpikäymiseen avukseni koko 7-päivää – lehden toimituksen. Pystyn kuitenkin vahvistamaan villin huhun siitä, että vaikeasti lähestyttävien titteleiden takana piilee joukko helposti lähestyttäviä työntekijöitä, joista jokainen pyrkii tekemään opiskelijan elämästä mahdollisimman onnistunutta.
Täältä saat tietää heistä lisää
Teksti: Maija Halme
Kuvat: Atte Tolonen
Julkaistu ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 2014
