Kirottu olkoon yritykseni viedä haastateltavani kupposelle kahvilaan syksyisenä arki-iltana Kalliossa! On tiistai ja kello lyö viittä. Se tarkoittaa lähes jokaisen anniskeluoikeuksia vailla olevan kahvilan sulkeutumista. Onnekseni Ravintola Rytmi toivottaa minut ja kolme seuralaistani lämpimästi vastaansa. Jännittää, sillä pöytääni saapuu kolme kypsää naista kabaree-orkesterista Kitkerät Neitsyet. Tällä kertaa kahvikupposten jatkeeksi joutuu osa tilaamaan hivenen muruakin rinnan alle. Hetkeksi koitamme kuitenkin unohtaa kiireemme ja käydä dialektiseen vääntöön.
Joonas: Keitä te ootte? Mistä te tuutte ja minne meette?
Eveliina: Me ollaan Kitkeriä Neitsyitä, me kaikki kolme. Meitä on myös lisää, mutta paikalla vain kolme. Me tullaan Helsingistä, töistä ja kokouksista. Tänään tulin tosiaan itse kotoa.
Leena: Eli töistä.
Eveliina: Juu eli siis lapsia oon ollu hoitamassa, joka käy kyllä työstä.
Vappu: Ja eiks me mennä näyttelyn avajaisiin, kuorotreeneihin ja himaan?
Joonas:Mikä on teidän juttunne?
Eveliina: Meidän juttumme on Kitkerät Neitsyet ja sitä kautta musiikki, mut ehkä erityisesti laulun sanoitukset ja tekstit.
Vappu: Ja teksteissä ehkä erityisesti ironia, itseironia ja yhteiskunnallinen kantaaottavuus.
Leena: Kipupisteiden etäännyttäminen huumorilla…
Vappu: …niin isommassa mittakaavassa kuin yksityisen kokemuksen piirissä. Erinäinen karnevalistinen lähestymistapa
Leena: Laulamme kauniita lauluja ja rumia lauluja.
Joonas: Entä mikä mahtaakaan olla noiden sanoitusten ja tekstien terä?
Vappu: Se on varmaakin moniteräinen miekka.
Leena: Ehkä se on ironia, joka yhdistää ainakin 80% sanoituksista.
Eveliina: On kait meillä seassa muutama rakkauslaulukin, joissa ei ole niin paljon ironiaa.
Joonas: Eli ironia on se terän materiaali?
Leena: Ironia ja inhorealismi.
Joonas: Mitä sillä leikataan?
Eveliina: Ennakkoluuloja ja luutumia.
Vappu: Joskus on muotoiltu jossain, että armoa itselle ja lähimmäiselle. Nyt kun ollaan teologin kanssa juttusilla, niin puhutaan teologille tämän omalla kielellä. Itseironia ja karnevalisointi ovat kykyjä helpottaa todellisuuden kohtaamista. Tämä terä siis leikkaa niitä asioita, mitä kulloinkin koemme esiin noston arvoisiksi, niitä asioita, joita pidämme epäoikeudenmukaisina tai pilkan arvoisina.
KONFLIKTIEN ÄÄRELLÄ
Joonas: Pilkka ja ironia vaativat vastinkappaleiden tiedostamista ja asettamista niitä konfliktitilanteisiin. Sama pätee myös ihmissuhteiden konflikteihin, joita myös sanoituksenne käsittelevät. Puhutaanko hetki niistä?
Vappu: Kyse ei ole pelkästään konflikteista, vaan kontrastista. Siitä mitä sanon, miten elehdin ja liikun esiintyessäni lavalla. Meillä on aika paljon koreografioita. Ne tuovat usein jotain lisää sanoitukseen ja se on kontrastia. Puhukaamme kuitenkin niistä ihmissuhteista.
Joonas: Mihin konflikteja siellä tarvitaan?
Leena: Ei niitä tarvita. Ne tulee ihan kutsumattakin, niin kuin kastike.
Joonas: Eli niihin ei kannata hakeutua?
Eveliina: Luoja paratkoon, jos joku haluaa konflikteja elämäänsä. Kuka nyt sellaista haluaa?
Leena: Ehkä teini?
Eveliina: Sekin kai hakee niitä epätietoisesti.
Vappu: Konflikteja haetaan kai silloin ulkopuolelle, kun on käynnissä ns. sisäinen konflikti. Eräskin psykologi sanoi, että ihminen pyrkii saamaan ulkoisen maailman vastaa maan sisäistä maailmaansa. Esimerkkinä teini, joka viiltelee itseään saadakseen sisäisen tuskansa ulkoisesti koettavaksi.
Joonas: Voiko eteen tulevilla konflikteilla kuitenkin rakentaa jotain?
Leena: Jos on vaikkapa piilevä konflikti. Se jäytää ja kaikki kärsivät, niin konfliktin tullessa julki, se käy kannattavaksi. Jos joku asia on väärin ilman, että kukaan uskaltaa sanoa sitä ääneen, sen soisi tulevan julki. Siitä meidän yksilösuhteisiin perustuvissa ja yhteiskunnallisissa lauluissa on kyse.
Vappu: Jos konfliktia ajatellaan dialektiikan välineenä, niin silloin se on perin toimiva juttu.
HETKI SUKUPUOLIKESKUSTELULLE
Joonas: Teidän yhteenne kuvauksissa ja sanoituksissanne tuntuu toistuvan myös eräs perin mielenkiintoinen sana. Nimittäin “feminismi”…
Vappu: Joo siis muiden kuvauksissa meitä luonnehditaan usein sellaisiksi. Feminismistä taidetaan kuitenkin varsinaisesti puhua vain kahdessa biisissä. Sana ”kondomi” mainitaan paljon useammassa laulussa, eikä meitä silti samaisteta ”kondomi-yhtyeeksi”. Sana ”ripulikin” on useammassa biisissä.
Joonas: Mitäköhän se feminismi oikeastaan on?
Leena: Feminismi, jota mä koen edustavani tämän kokoonpanon kautta on tasapuolisuuteen pyrkivää ja yhteen luokitteluperusteeseen päätymätöntä tasa-arvofeminismiä. Jälkimmäisellä tarkoitan, ettei sosiaalinen tausta, sukupuoli tai uskonto ei voi olla luokittelun peruste. Lisäksi tarkoitan vielä sitä, mitä tarkoittaa olla nainen ja mitä siihen lähtökohtaisesti sisältyy. Naiseus minulla sattuu olemaan näistä taustatekijöistä lähimpänä, koska olen enemmän nainen kuin mitä olen maahanmuuttaja tai johonkin muuhun vähemmistöryhmään kuuluva. Ne mitä minun oletetaan tekevän naisena hyvillä mielin, ei ole välttämättä sitä, mistä minulle tulee välttämättä oikeasti hyvä mieli.
Vappu: Tilastollinen nainen ja tilastollinen mies ovat olemassa, mutta ne eivät välttämättä toteudu keskiarvon mukaan. Feminismistä puhuttaessa olen ehkä enemmän törmännyt niihin henkilöihin, jotka näkevät feministit pelkästään telaketju-/munanleikkaajatyyppeinä. Harvemmin tulee niitä ihmisiä, jotka sanovat ”Moi! Mä oon feministi” ja alkavat sitten juttelemaan.
Joonas: Tasa-arvofeminismi tuntee olevan yhteiskunnassamme eräänlaisena näkymättömänä oletuksena julkisessa keskustelussa. Kun feministeistä puhutaan ääneen, mielletäänkö ääneen lausuttu feminist aina telaketjutantaksi?
Eveliina: Mielikuva näkymättömäst
ä oletuksesta varmaan pitää paikkansa, kun
ollaan täällä pääkaupungissa, akateemisessa ympäristössä ja vaikkapa Suomen suurimmassa yliopistossa.
Leena: Omassa kokemuspiirissäni taas miehen ja naisen työt ovat edelleen oletettuja.
Joonas: Kuinka käy feminismin myötä miehille?
Eveliina: Hyvin!
Leena: Jos on mies tai nainen, niin sen ei tule rajata sitä, mitä voi tehdä, sanoa tai olla.
Vappu: Arvokysymykset koskevat todella kipeästi myös miehiä. On paljon sellaisia mieskulttuuriin kuuluvia asioita, jotka kaipaavat uudelleen tarkastelua.
Leena: Eräänä epäkohtana miesten kokemasta epätasa-arvosta otetaan vaikkapa aviomies, joka on sellaisella alalla, että mahdollisuus jäädä pidemmäksi aikaan kotiin hoitamaan lapsia on olematon, lähes kielletty.
Vappu: Jos äiti jää hoitovapaalle, niin sitä Suomessa jo paheksutaan. Isän hoitovapaalle jäänti saattaa taas olla salaa peruste irtisanomiselle. Samat eroavaisuudet ovat suhtautumisessa satunaiseen katuväkivaltaan tai vaikkapa syrjäytymiseen. Nyt kun otettiin tuo konflikti käsiteltäväksi, niin tässä on ajoittain keskustelussa asetettu nämä vastapooleiksi, vaikka ne ovat molemmat osa samaa kysymystä. Ei niin, että toisen ongelmia tulee dissata ja väheksyä.
Joonas: Ollaanko kuitenkin menossa parempaan vain huonompaan suuntaan?
Vappu: Ehdottomasti parempaan, kun suhteuttaa hommat sata vuotta taaksepäin. Nykypäivän esimerkkinä tuosta yliopistostakin: naistutkimuksen laitoskin on nykyään sukupuolitutkimusta eli siellä tutkitaan myös niitä rooleja, mitä miehet ottavat. Kaikki puhuvat tosin siitä, mistä itse tietävät. Itse asun Käpylässä ja minulla on feministimies, jonka kanssa jaan kokemuksia.
Eveliina: Kokemuspiiri avautuu hyvinkin paljon, kun menee vaikka jonnekin satunnaiseen baariin. Esimerkkinä tämä baari, jossa nyt istutaan. On loppupeleissä aika harvinaista, että voimme käydä keskustelua suomalaisessa baarissa feminismistä ilman, että joku tulee kommentoimaan.
Joonas: Onko arkkityyppiselle Urpolle, unohdetulle sovinistille sitten mitään paikkaa tulevaisuudessa?
Leena: Ei hänen tarvitse olla enää Urpo, unohdettu sovinisti. Hänen ei tarvitse pitää enää kiinni niin pelokkaasti niistä miehisyyden muureista, jotka hänestä sen sovinistin tekee.
Vappu: Tällä kai tarkoitetaan sellaista tilastollista miestä, joka haluaa pysyä omana itsenään? Ihan” feel free”. Kyllä tähän diiliin kuuluu se, että saa olla vaikkapa naisellinen nainen tai joku. Kyllä mä luulen, että toisten sortamisen ja oman vapauden väliltä voidaan löytää kultainen keskitie, jota me kaikki voimme kulkea.
Teksti:Joonas Rajatalo
Ilmestynyt ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 2011 “Kupponen retaleen seurassa”-palstalla
Kitkerät Neitsyet ovat suomalainen kabareeyhtye, joka koostuu monista ennakko-oletuksista huolimatta viidestä miehestä ja neljästä naisesta. Bändin jäsenistöstä löytyy niin kieltenopettajia lavastaja, graafikko kuin intohimoinen pingiksen pelaajakin.
Vappu Rossi – laulu
Eveliina Allonen – laulu
Leena Liimatainen – laulu
Ruth Pihljerta – laulu
Kai Herdin – basso
Antti Mattila – piano
Markus Vaalgamaa – kitara
Juha Nurmi – saksofoni
Antti Martikainen – rummut
