Helsingin yliopiston ylioppilaskunta lähetti maanantaina 1.6.2015 kaikille HYYn piirissä toimiville järjestöille tiedotteen, jossa pyytää kiinnittämään huomiota turvallisuusasioihin.
Ylioppilaskunta viittaa kevään aikana mediassa käytyyn keskusteluun järjestötapahtumien turvallisuudesta. Järjestöjä kehotetaan tehostamaan bileturvallisuutta ja myös HYY aikoo järjestää koulutuksia tapahtumaturvallisuudesta ja sukupuolisen häirinnän käsittelystä.
Järjestötiedote 1.6.2015
Opiskelijabileiden turvallisuus on puhuttanut kevään aikana muun muassa järjestöjen tapaamisissa. Loppukeväästä aihe nousi keskusteluun myös mediassa. Huoli on aiheellinen, sillä sijaitsevathan järjestötilamme aivan ydinkeskustassa. Tilamme vetävät puoleensa tuhansia juhlijoita, niin tuttuja kuin tuntemattomampiakin.
Monet järjestömme ovat reagoineet aiheen asiankuuluvalla tavalla ja pohtineet oma-aloitteisesti keinoja bileturvallisuutensa tehostamiseen. Myös HYY tulee tarjoamaan syksyllä järjestötoimijoille aikaisempaa enemmän koulutusta tapahtumaturvallisuudesta sekä häirintätapausten käsittelystä. Tämä tulee näkymään muun muassa Alina-salin käyttökoulutuksissa sekä tilavastaaville suunnattuna koulutuksena. Vaikka koulutuksemme velvoittaa vain niitä järjestöjä, jotka toimivat tiloissamme, niin tilaisuuteen ovat tervetulleita myös omissa tiloissaan toimivat järjestöt.
Koska ylioppilaskuntamme tilat ovat meidän kaikkien yhteisiä, toivomme järjestötoimijoidemme käyttäytyvän niissä jatkossakin vastuullisesti. Turvallisuus ja hyvinvointi ovat meidän kaikkien yhteisiä asioita. Jos tapahtumassa tulee hätätilanne, soita poliisi, palokunta, ambulanssi tai vartija auttamaan. Vaikka tilanne selviäisikin, raportoi aina kaikista vaara- ja häiriötilanteista myös HYYlle, jotta voimme tarvittaessa varoittaa myös muita järjestöjä. Ei ole myöskään asiatonta huomauttaa naapurijärjestölle sen toiminnasta, mikäli havaitset turvallisuuspuutteen tai epäilet etteivät järjestäjät ole enää tilanteen tasalla.
Meidän kaikkien yhteinen tavoite on että tulevan syksyn fuksisyksy sujuisi ongelmitta ja että fukseille jäisi päällimmäisenä mieleen ikimuistoinen ja hauska fuksisyksy turvalliseksi koetulla ylioppilastalolla tai muussa opiskelijatilassa.
Lisätietoja: Miran Hamidulla, hallituksen jäsen, HYY
miran.hamidulla@hyy.fi
teksti: Samuli Suonpää
tiedote: Miran Hamidulla, HYY