Pääkirjoitus 4/2016 Onko Feministisessä puolueessa tilaa miehille?

Kirjailija Timo Hännikäinen intoutui viime juhannuksena lähettämään natsitervehdyksiä ja raiskausviestejä Naisasialiitto Unionin ja Naisten linjan Facebook-sivuille. Unioni kommentoi Hännikäisen häiritsevää kirjoittelua myöhemmin Facebook-päivityksessään. Juhannuskaljoittelunsa lomassa Hännikäinen oli unohtanut lähettämänsä kommentit, ja valitteli Naisten linjan ja Unionin menneen vähän sekaisin.

Hännikäinen on useaan otteeseen kiusannut niitä, jotka eivät häntä miellytä. Tästä huolimatta hänet palkittiin lokakuussa Alfred Kordelinin säätiön 6 000 euron arvoisella apurahalla. Vastaavasti rapakon takana marraskuussa todistettiin, presidentinvaalit on mahdollista voittaa solvaamalla naisia ja erilaisia vähemmistöjä. Onko moinen käytös mahdollista samassa asemassa oleville naisille?

 

Akavan viestinnänjohtaja Marjo Ollikainen listasi blogitekstissään elämäntilanteita ja luonteenominaisuuksia, joissa nainen on aina vääränlainen kehdosta hautaan. Listassaan hän toteaa naisen olevan joko liian tiukkapipo, lepsu, pinnallinen, tylsä, hankala, laiska, hysteerinen, tunteeton, itsekäs tai jopa uhka – koita nainen nyt siinä sitten olla jotakin!

Marraskuussa Helsingin kaupunki jopa nimesi yhdeksi perheväkivallan muodoksi nykypäivän välinpitämättömät someäidit. Mainos on hyvä muistutus äitejä syyllistävästä politiikasta, jossa nainen joko ottaa itselleen liikaa aikaa tai on liian omistautunut äitiydelleen.

 

Ensi kevään kunnallisvaaleihin pyrkivä Feministinen puolue on tuomassa laajemmin esille tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulman. Puolueen mukaan sen ainutlaatuisuus politiikan kentällä liittyy feministiseen analyysiin, joka pyrkii esittämään epätasa-arvoa tuottavia rakenteita ja tarjota konkreettisia ratkaisuja niiden purkamiseksi.

Puolueen tavoitteissa tasa-arvon, syrjimättömyyden ja inhimillisen turvallisuuden teemat vaikuttavat keskittyvän naisiin ja seksuaali- sekä sukupuolivähemmistöihin. Miehet esiintyvät lähinnä turvallisuusuhkana suomalaisille naisille. Olisi tärkeää tuoda esille myös miesten kokema väkivalta. Esimerkiksi miesten kokema parisuhdeväkivalta on Suomessa yhä tabu, joka ei ansaitse tulla vähätellyksi.

Tänä vuonna on paljon keskusteltu poikien ja miesten asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Miesten ja poikien ahtaat sukupuolinormit, heikompi koulumenestys ja asevelvollisuus ovat keskeisiä tasa-arvokysymyksiä, joihin Feministisen puolueen kannattaisi myös tarttua.

 

Jenni Vihtkari

Vastaava päätoimittaja

Sikailu haisee

Kuva: Amanda Kaura

 

Takapenkin huutaja

Yhteiskunnassa yleistyvä sikailu kyllästyttää.

Olipa siis kerran sikapahnue, joka tahtoi röhkiä mielenosoituksellisesti muille eläimille. Röhkimispaikaksi ne olivat valikoineet yhteisen juomapaikan, jossa eläimet useimmiten tapasivat toisiaan. Sikojen tarkoituksena oli osoittaa muille, että jotkut eläimet olivat tasa-arvoisempia kuin toiset. Niiden mielestä eläinyhteisön johtajuus oli vain ja ainoastaan sikojen juttu.

Sikojen röhkiminen ei kuitenkaan sujunut kuin Strömsössä. Valtaosa eläimistä suhtautui niiden möykkäämiseen hämmentyneen paheksuvasti, niin todellisuudesta vieraantuneella tavalla ne elämöivät. Jotkut eläimet olivat jopa huvittuneita, kunnes röhkiminen eteni liian pitkälle.

Sikojen uhri oli rauhanvahtikoira. Tämä terrieri oli iskenyt hampaansa Sikojen Saparoliikkeen lippuun, jota eräs SS-sika oli rynnännyt pelastamaan. Sen jätteenhajuisen hengityksen vuoksi rauhanvahtikoira oli kaatunut ja lyönyt päänsä. Lopulta SS-vastainen terrieri menehtyi saamiinsa vammoihin.

Rauhanvahtikoiran menehtyminen herätti eläinten keskuudessa puheen Sikojen Saparoliikkeen lakkauttamisesta. Eläimet huomasivat, että Saparoliikkeen äänekäs röhkiminen oli saanut voimistua vailla suurempaa huomiota. Sikailun historian tuntien tähän koettiin aiheelliseksi puuttua. Asiaa ryhdyttiin puimaan laajasti eläinkunnallisella tasolla. Tuomionsa tviittasi eläinten ylin johtaja, leikkaajaleijona, jota tosin kritisoitiin hitaudesta. Kokomustamangusti taas oli sitä mieltä, että SS-liike voitaisiin kieltää siltä seisomalta. Luultavasti vaikeimmassa raossa eläinjohtajista oli kuitenkin espoonjytkytikka, jonka johtamalla Aidot Eläimet -puolueella oli yhteyksiä myös sikoihin.

Eläinten työ- ja oikeusasioista vastannut urponalle taas oli yhtä ymmällä kuin tavallisestikin. Se oli möläyttänyt kerran kannattavansa teurastuksia ja oli edelleen kahden vaiheilla. Marimekkoperhonen, sisäministeri, oli mangustin linjalla: sikailun oli loputtava.

Rauhanvahtikoiran menehtyminen herätti eläinten enemmistön suvaitsevaisten citykanien tueksi. Jätteenhajuisella

hengityksellään surmatyöhön langennut SS-sika tuomittiin häkkeyteen kuolemantuottamuksesta, vaikka se tekonsa tunnustettuaan sen oudosti kiistikin. Roskaröyhtäykset saivat nyt sen osalta jäädä.

Leikkaajaleijona, kokomustamangusti ja espoonjytkytikka pääsivät yhteisymmärrykseen Sikojen Saparoliikkeen kieltämisestä. Marimekkoperhonen ja urponalle hoitivat tämän jälkeen asian lopullisen toteutuksen. Urponalle oli toki edelleen ymmällään, mutta kukapa meistä ei joskus olisi. Sikojen Saparoliikkeen lakkauttaminen turvasi rauhan eläinten välillä, ja sikailun julkinen kieltäminen osoittautui voimakkaaksi kannanotoksi eläinten tasa-arvon ja zookratian puolesta. Yksittäistä sikailua ilmeni toki tämänkin jälkeen, mutta valtavirraksi siitä ei ollut.

Ja niin eläimet elivät onnellisina aina seuraaviin leikkauksiin asti. Huolimatta leikkaajaleijonan käyristä ne pitivät

mielessään tarinan opetuksen: estä sikailu ennen kuin se vie sinulta tilan hengittää. Sen pituinen se.

 

 

 

Missä olet, valkoinen heteromies? – Kyyhkynen 1/2010

Mistä puhutaan, kun puhutaan ”valkoisesta heteromiehestä”?

Pienellä selvityksellä avautuu koko miehuuden kuva. Se on ristiriitainen, outo. Se ei sovi kenenkään elämään. Ja se on miesten itsensä omaan käyttöönsä kehittämä. Siispä:

 

Heteromies5

Mies on rationaalinen

Miehen tulisi hallita maailmaa, sillä nainen on jokseenkin epävakaa olento, joka argumentoi lähinnä tunteillaan. Internetin keskusteluista saa kuvan, että mies, etenkin heterosellainen, on tunnettu kylmänviileästä päättelykyvystään, asia-argumenteistaan ja siitä, että faktojen todistaessa miehen väitteet vääriksi hän myös tunnustaa olevansa väärässä.

Toisaalta valkoinen heteromies ei ole vielä koskaan erehtynyt, sillä faktoja on vääristelty.

Heteromies tekee työtä

Heteromies4

Erilaisten nettikeskusteluiden perusteella valkoinen heteromies tienaa leipänsä kovassa vuorotyössä, jossa armoa ei pyydetä eikä anneta. Hän ei leveile tutkinnoilla, vaan on suorittanut elämän koulun. Hän ei köllöttele laiskuudessa verovaroilla, vaan valmistaa kansantalouden sekä hyvinvoinnin kannalta tärkeitä metalliesineitä, kuten ydinvoimaloita ja jäänmurtajia. Miehen työ on miehen ylpeys. Siksi valkoinen heteromies ei kuulu joutavista asioista valittavaan ammattiyhdistykseen tai äänestä sosiaalipummeja hyysääviä vasemmistopuolueita.

Tai ei

Heteromies on helposti myös työtön. Hallitsematon maahanmuutto on vienyt hänen työpaikkansa. Yhteiskunta ei anna hänelle avustuksia, sillä kaikki rahat menevät laiskoille maahanmuuttajille. Ei sillä, että hän mitään pyytäisikään. Hän puree hammasta yhteen ja ajattelee talvisotaa. Sielläkin Heteromies3pärjättiin.

Heteromiehen rahat

Suomen veroaste on absoluuttisesti maailman korkein, kuten verkkotuomioistuin tietää. Tavallisen työssäkäyvän valkoisen heteromiehen keskimäärin neljäntuhannen euron palkasta menee hiukan yli puolet verottajalle. Tämä ei haittaisi häntä pätkääkään, jollei tätä verokertymää siirrettäisi lyhentämättömänä Itäkeskuksessa kahvilla veltosti rötköttävän somalimiehen pohjattomaan taskuun. Valkoisen heteromiehen mielestä verot pitäisi käyttää vielä elossa olevien sotaveteraanien hyväksi eikä mihinkään muuhun. Ei etenkään työttömien päiväkaljoihin.

Huolimatta säännöllisestä kuukausipalkastaan teollisuusyrityksessä valkoinen heteromies ei tienaa enempää kuin yliopistolla naistutkimusta tekevät jatkoopiskelijatytöt ja muu akateeminen punavihreä eliitti. Hän nauraa väitteille, että naisen euro on 80 senttiä; ainakaan hänellä ei todellakaan olisi varaa siemailla lattekahvia päivät pitkät jossakin ydinkeskustan hienostopaikassa.

Heteromiehen perhe

Koska mies on hetero, hänellä on vaimo ja lapsia. Hän elättää pikkurouvansa sillä, mikä hänen nettopalkastaan on jäljellä. Kun työt loppuvat, nainen jättää miehen, sillä nainen ei huoli kuin hyvätuloisia alfauroksia lähelleen. Tätä kutsutaan markkina-arvoteoriaksi, johon valkoinen heteromies uskoo kuin luonnonlakiin.Heteromies2

Heteromies kasvatettiin kovalla kurilla. Piiskaa tuli koko lapsuuden ajan, joten hänen omat lapsensa opetetaan samoilla eväillä. Tästä huolimatta heteromiehen lapset ovat tottelemattomia, laiskoja PlayStationin orjia, jotka liittyvät terroristijärjestö Greenpeaceen heti, kun silmä välttää. He myös kieltäytyvät syömästä kaikkein hienointa ja kalleinta ruokaa, mitä maa päällään kantaa: uunimakkaraa ranskalaisilla perunoilla.

Mitä heteromiehellä ei ole?

Seksiä. Heteromies ei missään tapauksessa pääse toteuttamaan seksuaalisia tarpeitaan. Hänen kolme lastaankin ovat syntyneet partenogeneettisesti. Maineikkain esimerkki valkoisten heteromiesten kokemasta seksuaalisesta laiminlyönnistä on Miss Suomi Viivi Pumpanen, joka ei huolinut rinnalleen Imatran Ketterän pakkia, vaan iranilaistaustaisen tanssija-yrittäjän. Se siitä Eloveenasta.Heteromies1

Kylmä fakta näet on, että naiset eivät huoli valkoisista heteromiehistä. Heille kelpaavat vain homot ja ulkomaalaiset. Kun vaimo tapaa muslimimiehen, hän ottaa oitis eron, kääntyy islamiin ja lähettää lapset Jemeniin ympärileikattaviksi ja raiskattaviksi. Vähemmistö- ja tasaarvovaltuutetut pitävät visusti huolen siitä, että operaation lasku kyllä lähetetään miehelle. He kun tunnetusti hyysäävät feministejä ja maahanmuuttajia.

Homojen kohdalla tilanne on sama, paitsi että lapsia ei käännytetä islamiin, vaan monikulttuurisuuteen, ja heitä ei raiskata Jemenissä, vaan Setan bileissä.

Heteromiehen seksielämälle viimeinen niitti on hänen vaimonsa. Jokaista romanttista aloitettaseuraa näet nyrkinisku. Internetin perusteella naisten väkivaltaisuus on valtiovallan erityisessä suojeluksessa ja siksi vaimo hakkaa miestään säännöllisesti. Mies kestää sen, sillä jos kukaan, niin valkoinen heteromies on kautta maailman tunnettu siitä, ettei kajoa naiseen väkivalloin.

Valkoinen heteromies on hyvä ja hellä

Feministit väittävät, että valkoiset heteromiehet ovat sovinisteja. Näin ei ole asia. Valkoinen heteromies kunnioittaa kaikkia naisia ja asettaa heidät mielessään korkealle jalustalle. Jos naiset suostuisivat avaamaan silmänsä ja luopumaan ulkomaalaisten miesten perään huokailuista, he huomaisivat valkoisen heteromiehen olevan juuri sellainen kuin toivottiinkin: tasainen, rauhallinen, kotitöihin mahdollisuuksien mukaan osallistuva, armeijan käynyt, reilu ja rehti mies. Heteromies on suojelukohde Lopultakin valkoinen heteromies on herkkä ja haavoittuvainen. Hän kaipaa julkisen vallan erityisohjelmia, joissa otetaan huomioon miehen kokema vuosisatainen riisto ja sorto.

Teksti: Jami Järvinen

Kuva: Saara Hannus

Ilmestynyt ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 2010

Kirjoittaja on varusmiespalveluksen suorittanut, pekonia ja naisia rakastava vitivalkoinen mies

Turvassa teologisessa – Kyyhkynen 3/2014

”En minä oikein vieläkään ole varma kannattaako tätä haastattelua tehdä”, Tomi aloittaa. ”Kun ei se mun kiusaaminen nyt niin ihmeellistä ollut, aika kevyttä. Hakattiin vaan ja nimiteltiin ja pelkästään koulussa. Ei meille kukaan kotiin tullut hakkaamaan tai lähetettänyt uhitteluviestejä. Eikä mua joka päivä hakattu. Ehkä vaan viikottain. Vaikka olihan se mielessä koko ajan. Että haluis päästä turvaan.”

Tomi on 24-vuotias teologian ylioppilas. Pienestä kunnasta nykyisen Salon alueella, turvallisesta pienestä talosta metsän keskellä. Kotona sai olla rauhassa. Muualla ei sitten saanutkaan.

”Olen välillä kävellyt sen talon ohi myöhemmin. Sillä paikalla oli maaginen merkitys mun vanhemmille, ehkä meille lapsillekin. Se talo oli pieni ja paha, mutta siellä oli hyvä olla. Siellä ei ollut ilkeitä ihmisiä, vain luonto ja hiljaisuus.”

Vähän väliä Tomi palaa sisaruksiinsa. ”Meillä oli hyvä perhe. Mutta me ollaan kaikki ehkä vähän introvertteja. Isä opetti meille tietokonepelaamista ja se oli isää parhaimmillaan. Ollaan kaikki aika sopeutumiskykyisiä, osataan lukea tilanteita meidän ympärillä. Me mukaudutaan siihen, mitä meidän ympärillä on. Ei haluta ärsyttää ketään, eikä siihen olisi oikein varaakaan. On opittu hyvin.”

Miksi?

TomiEi Tomi osaa sanoa miksi häntä kiusattiin. Ei ehkä edes kysyä sitä. Jossain vaiheessa kiusaaminen alkoi tuntua melko luonnollisesta. Koulunkäynti nyt vain oli sellaista että toisinaan tuli turpaan. Eikä hän ollut ainoa perheestä, jota kiusattiin. Vain ensimmäinen:

”Vaikka ei me siitä keskenämme puhuttu.”

Sisarusten kesken tuntui vallitsevan ajatus siitä, että näin asioiden kuuluukin mennä. Jokainen koululuokka pyrkii löytämään keskuudestaan ne tosi siistit tyypit ja sitten ne, joista ei saa pitää. Jälkimmäinen oli osunut Tomin ja hänen perheensä kohdalle:

”Ei me minusta mitenkään erikoisia oltu. Mutta jotenkin se vain oli selvää, että meitä kuuluukin kiusata. Se oli selvää meille kaikille.”

Kiusaajat eivät myöskään antaneet syytä toiminnalleen. Paitsi kerran. Tomi oli ihastunut samaan tyttöön kuin joku toinen. Joku päätti keksiä väittää, että Tomi olisi raiskannut tytön.

”Ja mua piestiin sen takia. Se oli sen päivän tekosyy. En vieläkään tiedä uskoiko joku, että olisin niin tehnyt.”

”Ei se kiusaaminen kuitenkaan yleensä ollut seksuaalista”, Tomi korostaa, mutta korjaa nopeasti:

”Tai olihan se tavallaan, kun tytöt huutaa että olen ruma ja kukaan ei halua olla mun kanssa ja kuolen neitsyenä.”

”Joskus ehkä kiusattiin sen takia että olin lihava tai tyhmä. Vaikka en mä ollut. En tiedä oliko syy alussa se, että olin parempi oppilas. Mut ajan kanssa opin olemaan vähän huonompi, hiljempaa. Vaikka ei se kyllä paljon auttanut.”

Kysyn, eikö hän perheen vanhimpana lapsena koskaan yrittänyt puolustaa pienempiä sisariaan. Hävettääkö, ettet? Typerä kysymys, kadun välittömästi.

Katson kuin ystäväni alkaa itkeä ja tunnen itseni koulukiusaajaksi. Juuri tällä sekunnilla voisin murskata vastapäätä istuvan pienen ihmisen. Valta on minulla. Tältäkö mahtaa kiusaajista tuntua?

”En mä olis mitään voinut tehdä! Yksi viittä vastaan se olis ollut. Mutta tottahan se on, olis mun jotain pitänyt tehdä. Ja voihan olla, että se niiden kiusaaminen oli mun syytäni. Ehkä niitä kiusattiin, kun mä en puolustautunut. Ehkä se oli mun syytäni kaikki.”

Tomista tuntui, ettei kukaan ymmärtänyt tilannetta:

”Jos joku kuristaa mun siskoa nurkan takana, ei sitä silti kukaan nähnyt. Kerran mun siskoa kuristettiin ja se poika itki. Sitä poikaa lohdutettiin. Kerran meidän Annalta murtui käsi, mutta opettaja ei noteerannut. Ihmiset ei aina halua nähdä asioita.”

Kerran Tomia tuettiin: ”Silloin multa tuli kaulasta verta. Mua kuristettiin, kun mä yritin puolustaa pikkusiskoani.”

Ja vain muutamaa minuuttia sitten hän uskoi, ettei koskaan yrittänyt auttaa. ”En mä sitä laske kun ei siitä mitään hyötyä ollut! Mut hakattiin ja sitä kiusattiin edelleen.”

KOULU

Kiusaaminen alkoi kun koulu alkoi. Seurasi luonnollisena osana elämää, kuin lukeminen ja laskeminen. Välitunnit olivat kamalia ja Tomista tuntuu, ettei niitä olisi pitänyt olla ollenkaan: ”Muistan vaan sen nimittelyn ja vähättelyn ja väkivallan.” Tomin muistot ala-asteelta ovat jääneet utuisiksi.

Kiusatullakin oli kavereita, mutta yksi tai kaksi kerrallaan. Ala-asteen aikana yhteensä ehkä viisi. Ihan normaaleja lapsia.

Yläasteella kiusaaminen jatkui, kun samat lapset siirtyivät yhdessä uuteen kouluun. Vanha kiusaaja jatkaa ja muut yhtyvät siihen. Koululuokka oli lauma, jossa jokaisella oli oma paikkansa nokkimisjärjestyksessä:

”Jos ne muut näkee, että sä olet heikko. Jos et huutele takaisin tai puolustaudu. Enkä mä voinut huudella, kun nehän olis hakannut mut. Koitin vaan tuntea itseni vähän niitä kiusaajia paremmaksi. Mutta ei se kyllä oikein onnistunut.”

Koulun pihalla Tomi ja hänen kaverinsa muodostivat nörttijengin, joka eli ihan konkreettisesti nurkassa. Se tuntui turvalliselta:

”Pihan läpi kulkiessa kovat jätkät huuteli, mutta silloin kun me pysyttiin siinä meidän nurkassa pihalla, me saatiin olla rauhassa. Meitä ei hakattu.”

Tomi ei muista, pelkäsikö hän koko ajan. Joitakin lapsia ehkä, hän arvelee.

”Mutta jos ne on edellisenä päivänä myllyttänyt sua tai hakannu aitaa vasten niin tottakai se jännittää. Mutta ysillä kiusattiin vähemmän. Se oli aika hyvä vuosi.”

Tomia alettiin kohdella ihmisenä ensimmäistä kertaa lukiossa, otettiin mukaan porukkaan. Kiusaaminen lakkasi, mutta huomio oli Tomille fliikaa:

”Mä olin jo niin rikki että etäännytin muut. Makasin lattialla ja huusin mun pahaa oloa. Miksen saa huomiota? Kun pari kertaa bileissä päätyy lattialle huutamaan, että tappaa mut, niin sitten enää kutsuta. Lukiossa mä hoidin sen kiusaamisen itse. Muiden ei tarvinnut.”

Turvassa

Tomi muistaa kodin metsän keskellä turvallisena. Samalta tuntuu myös yliopistolla. Ei tarvitse enää pelätä.

”Paitsi joskus, mut aika vähän. Mä tiedän, että mä voin vaihtaa maisemaa. Mä en ole kahlittu mihinkään.”

Uusia ihmisiä hän varoo edelleen – ja uskoo tunnistavansa kiusaamisen jäljet. Tomilla on selvä kuva siitä, millaisia ihmiset ovat:

”Ne satuttavat. Niiden motiiveja epäilee aina. Miksi nuo puhuvat minulle? Mitä ne minusta haluavat.”

Tomista tuntuu edelleen, ettei hän riitä ihmisenä: ”Aina pitäisi olla joku muukin arvo. Osaan kyllä nykyisin tunnistaa, mitä ihmiset haluavat. Suurimman osan elämästä kun on varonut ja tarkkaillut muita, osaa sen lopulta aika hyvin.”

Yliopistossa Tomi tuntee olevansa muiden kanssa saman arvoinen: ”Ei mua enää niin voisi kiusata. Mä olen aika kova jätkä. Nyt mä osaisin puolustautua. Täällä mulla on oma paikkani ja täällä mä olen saanut itse valita sen paikan.”

Tomin mukaan hänen vanhempansa eivät osanneet: ”Ei ne kuulunu toimikuntiin tai vanhempainneuvostoon. Kai ne yritti, mutta ei se vaikuttanut. Me oltiin köyhiä ja muut oli parempia. Päättivät maailmassa. Musta tulee yksi niistä, jotka päättää.”

Tomi on kova jätkä ja yliopisto hyvä paikka. ”Täällä mä olen aika hyvin turvassa. Täällä ei kukaan hakkaa.”

teksti Samuli Suonpää
kuvat Ella Luoma