Rasismi kaikkoaa kirkosta – Pääkirjoitus 3/2015

”No nyt ne pantakaulat auttavat pakolaisiakin siellä kirkoissa. Perkele. Minäpä eroan.”

Tämä kuulosti vitsiltä vielä pari päivää sitten. Tänään Eroakirkosta.fi –palvelu kuitenkin tiedotti kirkosta eroamisen taas hetkellisesti kiihtyneen. Kun yleensä syyskuussa on eronnut keskimäärin kahdeksankymmentä ihmistä päivässä, nyt vauhti on kiihtynyt. Lauantaina 5.9.2015 eroajia oli jo lähes 200. Syy oli selvä: seurakunnat eri puolilla Suomea ovat nähneet lähimmäisten hädän, majoittavat ja vaatettavat turvapaikanhakijoita ja kirkon johto puolustaa pakolaisten oikeutta päästä turvaan.

Eroakirkosta.fi –palvelu kerää erojen yhteydessä tietoa eron syistä. Viime päivien palautteet ovat jäätävää luettavaa:

“En hyväksy että kirkko alkaa majoittamaan näitä pakolaisia.”

“Seurakunnat hyysäävät liikaa ulkomaalaisia tänne Suomeen.”

“Muslimeiden tukeminen”

“en halua maksaa kirkollisveroa sellaisten pakolaisten auttamiseksi, jotka eivät ole heikkoja lapsia ja naisia vaan isänmaansa ja perheensä hyljänneitä miehiä”

“seurakunnat auttavat maahanmuuttajia”

“Nyt riitti toi pakolaisten hyysääminen, jos ei riitä raha avustus vaan kirkko alkaa jo majoittamaankin minun verorahoilla nii kiitos ei.”

Vielä vähän aikaa sitten eropiikkejä aiheuttivat Päivi Räsäsen lausunnot ja kirkon käsitys avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä liittona. On tapahtunut merkittävä käänne. Helsingin hiippakunnan hiippakuntadekaani Reijo Liimataisen kirjoitti Helsingin Sanomissa, ettei estettä homoparien vihkimiselle ei olisikaan, seurakuntalaiset keräävät vaatelahjoituksia pakolaisille, kolehteja ohjataan painotetusti kirkon ulkomaanavulle ja piispojen mielestä hädänalaisia on aina autettava. Nyt kirkosta erotaan, koska kirkko tekee oikein. Myös kirkkoon liittyminen on kiihtynyt, palaajat haluavat tukea kirkkoa, jonka pitkästä aikaa kokevat omakseen.

Samaan aikaan pakolaisia auttavia uhkaillaan, kirkon ja seurakuntien verkkosivuille tungetaan kommentteja suoraan MV-lehdestä ja tänään uskonnonvapauden puolustamiseksi perustetun Eroakirkosta.fi -palvelun ykköskäyttäjäryhmä ovat vihaiset rasistit.

Tilanne on uusi myös palvelun perustajalle Petri Karismalle. Hän iloitsee sekä kirkon työstä, että jäsenmäärän laskusta. Hän ei suostu rintamalinjan toiselle puolelle vaan katsoo nyt tekevänsä samaa työtä suvaitsevaisuuden puolesta yhdessä kirkon kanssa. Karisma uskoo, että Eroakirkosta.fi –palvelu on osaltaan auttanut tekemään Suomesta yhteiskunnan, johon mahtuu erilaisia uskoja ja katsomuksia: ”Suomi tulee varmasti kestämään nämä nyt tulevat uudet vaikutteet, onhan Suomi kestänyt myös sen, että Suomessa on nykyään lähes puolitoista miljoonaa mihinkään uskontokuntaa kuulumatonta.”

Näinkö helppoa se olisi? Kristityt, muslimit, uskonnottomat yhdessä suvaitsevaisuuden puolella, vastassaan ahdasmieliset rasistit uskontokuntaan katsomatta? Lähimmäisenrakkaus ja suvaitsevaisuus yhdistää enemmän kuin uskonto erottaa.

Pitkästä aikaa minusta tuntuu, että me voisimme voittaa.

Samuli Suonpää, vastaava päätoimittaja

Kirkko ei rahoita Helsingin suurmoskeijaa

”Suurmoskeija lisää kirkosta eroamista”, tiedotti eroakirkosta.fi ja viittasi verkkosivujensa kautta tiistaina 21. heinäkuuta tehtyihin kirkosta eroamisiin. Käsitys kirkon roolista moskeijahankkeessa on peräisin Seurakuntalainen.fi –verkkolehden uutisen ”Evankelisluterilaisella kirkolla rooli suurmoskeijahankkeessa” otsikosta. Seurakuntalaisen artikkeli pohjautui Valomerkissä kesäkuussa julkaistuun artikkelin. Kirkon piirissä käsitys kirkosta hankkeen rahoittajana ja tukijana hämmästyttää.

”Kirkko ei organisaationa ole hankkeessa mitenkään mukana”, kertoo arkkipiispan erityisavustaja Petri Merenlahti. ”Hankkeeseen osallistuvat Diakonissalaitos sekä Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry ovat itsenäisiä toimijoita. Molempia on kirkko tukenut, mutta ei kirkolta ole mihinkään moskeijaprojektiin korvamerkittyä rahaa koskaan annettu eikä esimerkiksi FOKUS ry:n tänä vuonna saamalla 7.000 euron tuella nyt kovasti moskeijaa rakennettaisikaan.”

Merenlahden mukaan kirkko tukee uskontojen välistä vuoropuhelua ja toivottaa moskeijan tervetulleeksi. ”Vaikka kirkko ei hankkeessa mukana olekaan, niin ei se toki moskeijaa mitenkään vastusta. Kirkon työntekijänä ymmärrän hyvin erilaisten ihmisten tarpeita sakraalitiloille.”

”Helsingin Seurakuntayhtymä ja alueen seurakunnat eivät ole mitenkään hankkeessa mukana”, selventää myös seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen. ”Me emme ole moskeijaa rahoittamassa tai muutenkaan puutu muslimiyhteisön asioihin. Yhteistyötä tehdään enemmän keskustelujen tasolla. ”

”Seurakuntayhtymällä on pitkät perinteet nuorisotyössä ja imaamit ovat mielellään kuulleet kokemuksistamme voidakseen kehittää omaa nuorisotyötään”, kertoo Miettinen. Hän pitää moskeijan yhteyteen rakennettavaa kulttuurikeskusta tarpeellisena juuri nuorisotyön kannalta.

Miettisen mukaan musliminuoriin kohdistuu etenkin netin kautta vahvaa aivopesua kun nuoria houkutellaan lähtemään sotatoimialueille perheiden vastustuksesta huolimatta. ”Perheet eivät pelkää nuortensa maallistumista vaan radikalisoitumista”, Miettinen korostaa. ”Sen estäminen on yhteiskunnan yhteinen intressi.” Kirkossa pidetään järjestäytynyttä uskonnollisuutta turvallisempana niin kristityille kuin muslimeillekin. ”Tavoitteena pitää olla rakentaa sellainen ympäristö, että nuorten saama koulutus ja opastus kasvattavat rauhanomaiseen rinnakkaiseloon.”

Vahvoja tunteita ja vihapuhetta

”Eilinen eropiikki oli prosentuaalisesti merkittävä, ei niinkään erojen kokonaismäärän osalta”, kertoo eroakirkosta.fi –palvelun tiedottaja, Vapaa-ajattelijain Liiton puheenjohtaja Petri Karisma. ”Kun heinäkuussa tavanomaisesti on noin 60 eroa päivässä, eilen määrä oli kaksinkertainen.” Numeroita merkittävämpänä Karisma pitää kuitenkin erojen perustelua. ”Palvelumme kysyy syytä eroon, eräänlaista lähtöpalautetta. Eilisistä palautteissa kolme neljäsosaa liittyi suurmoskeijahankkeeseen. Nämä ihmiset erosivat kirkosta, koska kokevat kirkon tukevan vierasta uskonnollisuutta.”

Yhteistä eilisen palautteille oli teeman lisäksi myös sävy. ”Se oli äärimmäisen aggressiivinen”, hämmästelee Karisma. ”Lähes puolet moskeijaan liittyvästä palautteesta oli painokelvotonta, silkkaa rasistista vihapostia ja kiihottamista kansanryhmää vastaan. Ihan tällaiseen me emme ole tottuneet.”

Myös vapaa-ajattelijat suhtautuvat moskeijahankkeeseen kriittisesti etenkin yhteiskunnan rahoitustuen osalta. ”Islam on uskonto siinä kuin kristinuskokin, ei sen demonisointi ole missään tapauksessa tarpeen”, korostaa Karisma kuitenkin.

Karisma nostaa palautteista esiin myös piispa Irja Askolaan kohdistuvan kritiikin ja suoranaisen vihapuheen. Piispoista nimenomaan Askolan nimi nousi palautteissa esiin, vaikka hän ei ole aktiivisesti osallistunut keskusteluun moskeijahankkeesta. ”Netissä naisiin kohdistetaan usein paljon pahempaa kieltä kuin miehiin, ehkä tässäkin on kyse siitä”, Karisma arvelee.

Tilaa uskontodialogille

Kallion seurakuntapastori Marjaana Toiviainen näkisi kirkon mielellään osana hanketta. ”Voisimmeko mieluummin korostaa, että emme ole rahallisesti tai organisatorisesti missään yksittäisessä moskeijahankkeessa mukana, mutta rukoilemme muslimien uskonnonvapauden puolesta Suomessa ja Euroopassa ja toivomme, että he saavat parhaat mahdolliset tilat rukouselämänsä ja koko yhteisönsä hengellisen hyvinvoinnin edistämiseen?”

Vaikka joku kirkosta moskeijahankkeen vuoksi eroaisikin, Toiviainen ei pappina haluaisi sanoutua hankkeesta irti. Hän pelkää, että se antaisi islamofobisille ja rasistisille ideologioille tilaa kirkon toiminnassa.

Toiviainen muistuttaa uutisesta, jonka mukaan muslimit Yhdysvalloissa keräsivät rahaa rasistisissa tuhopoltoissa vahingoitettujen kirkkojen korjaamiseen: ”Minusta kristittynä se oli voimakas teko, ja myös Amerikassa se otettiin hyvin vastaan. Samanlaisen avun näkisin mielelläni tapahtuvan molempiin suuntiin.”

”Kirkko on siis muutakin kuin Kirkkohallituksen omat yksittäiset hankkeet”, muistuttaa Toiviainen. ”Kirkko esittelee usein ylpeänä Kirkon ulkomaanavun, Suomen Lähetysseuran ja Yhteisvastuukeräyksen kautta tehtyä työtä. Eivätkö sitä tee juuri kristityt ihmiset, eli kirkko? Jos kerran ulkoistamme ydintehtäviämme muualle, pitää silloin ainakin olla pokkaa seisoa niiden takana.” Toiviainen itse on juuri aloittanut FOKUS ry:n hallituksessa toimimisen.

”Olen etsinyt sitä paikkaa, jossa voin tehdä kirkkomme uskontodialogityötä, tavallisena kristittynä. En ole oikein löytänyt muuta paikkaa. Kirkkohallitus voisi informoida, että missä sitten – ellei Fokus ry:n kaltaisten toimijoiden parissa – on se paikka, jossa kirkko tekee uskontodialogista työtään ja tukee siinä seurakuntalaisia ja seurakuntia.”

Toiviaisen mukaan kirkko suurimpana uskonnollisena toimijana kantaa myös merkittävän vastuun uskonnonvapauden toteutumisesta Suomessa. ”On kirkon, meidän kaikkien seurakuntalaisten, vastuulla puolustaa myös muiden uskonnonvapautta. Meillä luterilaisina on siihen valtaa, näkyvyyttä ja resursseja.” Toiviainen näkee tässä myös mahdollisuuden kirkolliselle työlle. ”Nyt olisi hyvä hetki pohtia uskontodialogin mahdollisuuksia, niin kirkon työntekijöiden kuin seurakuntalaistenkin kannalta. Tärkeämpää kuin korostaa, ettei kirkko ole moskeijaa rakentamassa, olisi että kirkkona miettisimme mitä voimme tehdä muslimisisartemme ja -veljiemme hyvinvoinnin eteen Suomessa.”

Teksti: Samuli Suonpää

Täsmennys 23.7.2015: Seurakuntalainen.fi -verkkolehden päätoimittajan pyynnöstä artikkelia on täsmennetty maininnalla siitä, että Seurakuntalaisen juttu perustui Valomerkissä kesäkuussa julkaistuun artikkeliin.

Arvoistasi politiikkaa?

Kyyhkysen päätoimittaja haastatteli Suomen Kristillisdemokraattien puheenjohtajaa, väistyvää sisäministeri Päivi Räsästä puolueeseen liittyvästä uutisoinnista, ei-kristillisten uskontojen asemasta ja kristillisten arvojen merkityksestä politiikassa.

Ylen 27.3.2015 tekemä kysely Menneen maailman ääni vai viimeinen perinteisten arvojen puolustaja – millaiset mielikuvat sinulla on Kristillisdemokraateista? kartoitti suomalaisten mielikuvia Kristillisdemokraateista. Kyselyn otsikkoa voisi kutsua arvolatautuneeksi, eikä ainoastaan positiivisesti.

Itseensä liittyvään uutisointiin puheenjohtaja Räsänen kuitenkin suhtautuu positiivisesti: ”Pääosin se on asiallista ja liittynyt ministerintoimeeni”, hän kommentoi. ”Kansalaispalautteesta huomaan, että yksittäinen tunteita kuohuttanut juttu vuosien takaa jää kuitenkin ihmisten mieliin paremmin kuin vaikkapa sisäministeriön rakenneuudistuksia koskevat kymmenet artikkelit.”

Räsänen pitää ongelmallisena, että osittain median vaikutuksesta KD yhdistyy äänestäjien mielessä Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon: ”Monet mediat käyttävät huomautuksistamme huolimatta lähes yksinomaan meistä nimitystä ’kristilliset’. Kristillisyys on moniulotteinen ilmiö, eikä se tyhjenny millään tavoin KD-puolueeseen. Lyhennettynä kristillisdemokraatit on KD, ei koskaan kristilliset.”

”Päätökset tulee voida perustella yleistajuisesti ja ratkaisut tehdä yhteiskunnallisten vaikutusten perusteella, vaikka politiikkaa tehdäänkin aina arvolatautuneesti jostakin arvopohjasta ja ideologiasta käsin.” – Päivi Räsänen

Ylen kyselyssä KD saa sekä risuja että ruusuja toiminnastaan. Vastaajat kehuvat puoluetta linjansa johdonmukaisuudesta ja puheenjohtaja Räsästä ministerintyön onnistumisesta. Sen sijaan he kritisoivat puoluetta uskonnon sekoittamisesta politiikkaan. Puheenjohtaja Räsänen kommentoi uskonnon roolia politiikassa seuraavasti: ”Päätökset tulee voida perustella yleistajuisesti ja ratkaisut tehdä yhteiskunnallisten vaikutusten perusteella, vaikka politiikkaa tehdäänkin aina arvolatautuneesti jostakin arvopohjasta ja ideologiasta käsin. Puhdas uskonnollinen tai opillinen perustelu ei mielestäni vielä ole pätevä poliittisessa päätöksenteossa.”

Hän kritisoi ajatusta, jonka mukaan tunnustava kristitty ei saisi toimia politiikassa: ”Tämä on demokratian ja perustuslakimme vastainen, syrjivä ajatus. Minusta on tärkeää, että päättäjissä on myös tunnustavia kristittyjä puolustamassa kristillisiä arvoja.”

Politiikkaa kestävältä arvopohjalta

Suomen kristillisdemokraatit kuuluvat eurooppalaiseen kristillisdemokraattiseen puolueperheeseen, joista puheenjohtaja Räsänen mainitsee Saksan CDU:n (Christian Democratic Union) ja Europarlamentin EPP:n (Group of the European People’s Party). ”Keskiössä on perhe ja muut lähiyhteisöt, heikoimmista huolehtiminen sekä talousvastuu ja yrittäjyyden edistäminen. Edustamme siis sosiaalista markkinataloutta”, hän kuvailee kristillisdemokraateille yhteisiä piirteitä.

Toisaalta Räsänen kuvaa Suomen Kristillisdemokraattien arvopohjaa ja ihmiskäsitystä selkeän kristilliseksi: ”Käsitys ihmisen korvaamattomasta arvosta on KD-politiikan keskeisin lähtökohta ja sen perustana on usko Jumalan luomistyöhön: jokainen ihmisyksilö on Jumalan kuva.” Räsänen painottaa, ettei puolue kuitenkaan ole uskonnollinen: ”Oppikysymyksillä ei ole sijaa puoluepolitiikassa. KD ei opeta tai edusta mitään tiettyä kristillistä suuntausta, vaan mukana on ihmisiä hyvin erilaisista taustoista.” Hänen mukaansa myös ei-kristityt voivat kokea kristillisten arvojen pohjalta rakennetun yhteiskunnan olevan lähempänä omia arvojaan kuin ateistiselta pohjalta rakennetun yhteiskunnan.

Puheenjohtaja Räsänen kuvaa ajatusta jokaisen ihmisen ainutlaatuisuudesta ja korvaamattomasta arvosta tärkeimmäksi puolueen toimintaa ajavaksi kristilliseksi arvoksi. Tämä näkyy esimerkiksi puolueen perhe-, vanhus- ja päihdepolitiikassa: ”Puhumme laadukkaan terveydenhuollon ja vanhuspalveluiden puolesta. Korkeatasoinen hoito on ihmisarvon kunnioittamista käytännössä.” Kritiikkiäkin saanutta alkoholi- ja päihdepolitiikkaa puheenjohtaja Räsänen kommentoi näin: ”Alkoholi- ja päihdepolitiikassa ajamme korkeaa verotusta ja saatavuuden rajoittamista. Tämä ajatus lähtee heikommasta huolenpitämisestä. Jokainen, joka tuntee lähipiiristään jonkun päihteiden ongelmakäyttäjän, tietää, että päihteet voivat ottaa yliotteen ihmisestä. Silloin ihmisen vapautta turvaa parhaiten se, kun esimerkiksi alkoholia ei ole jatkuvasti tarjolla.”

Toisin kuin eräät Ylen kyselyn vastaajat väittävät, KD ei Räsäsen mukaan edusta holhousyhteiskuntaa. ”Puhumme nimenomaan sen puolesta, että apu ja tuki annetaan kevyessä muodossa, matalalla kynnyksellä ja varhaisessa vaiheessa. Olemme vastavoimana ja vahvana kriitikkona holhousyhteiskunnalle, jossa kaiken nähdään olevan viranomaisten vastuulla ja laitoksissa tehtävää.” Holhoamisen sijaan puolue korostaa lähiyhteisöjen merkitystä.

Kansankirkko uskonnonvapauden turvaajana

Suomen Kristillisdemokraattien periaateohjelmasta käy ilmi, että KD puolustaa positiivista uskonnonvapautta. Tämä ei päde ainoastaan kristillisiin kirkkoihin. Esimerkiksi, KD neuvotteli 100 000 euroa Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuusjärjestelyihin Ranskassa ja Tanskassa tehtyjen terrori-iskujen johdosta. Se on myös neuvotellut korjausavustuksia eri uskonnollisille yhteisöille.

Puheenjohtaja Räsänen pitää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon asemaa tärkeänä myös muiden uskonnollisten yhteisöjen toimintavapauksien turvaamiseksi: ”Kansankirkon vahva asema toimii myönteisen uskonnonvapauden turvaajana yhteiskunnassamme. Mikäli asema heikkenee, vaatimukset yhteiskunnan uskonnollisesta neutraliteetista voimistuvat, mikä vaikeuttaisi myös muiden uskonnollisten yhdyskuntien ja yhteisöjen asemaan.”

Kansankirkon aseman turvaamisen lisäksi Räsänen peräänkuuluttaa oman uskonnon opetuksen vahvistamista, muiden uskonnollisten yhdyskuntien rahallista tukemista, yhdistyksissä tapahtuvan uskonnollisen toiminnan tunnustamista perustuslain turvaamaksi uskonnonharjoitukseksi ja uskonnon ottamista puheeksi julkisessa keskustelussa.

Tarve kristillisille arvoille

Puheenjohtaja Räsänen uskoo Suomen Kristillisdemokraattien tulevaisuuteen. ”Yhteiskunnan rakentaminen kristilliseltä arvopohjalta on osoittautunut historian saatossa menestykseksi”, hän toteaa. Hän mainitsee perheen, ihmisarvon ja yrittäjyyden korostamisen puolueen keskeisiksi arvoiksi ja uskoo niiden myös säilyvän sellaisina. Hän toivoo myös rehellisen ja asioihin paneutuvan tavan tehdä politiikkaa säilyvän.

Räsänen ajattelee monien tämän hetken yhteiskunnallisten ongelmien johtuvan kristillisestä arvopohjasta irtautumisesta: ”Epärehellisyys on tuonut harmaan talouden. Se, ettei perheiden ja erityisesti äitien tärkeää tehtävää arvosteta, on tuonut meille ikärakenteen vääristymän ja kestävyysvajeen, kun lapsia on jo pitkään syntynyt maahamme liian vähän. Päihteiden käytön lisääntyminen tuo meille vuosittain useiden miljardien eurojen lisälaskun valtiontalouteen. Itsekkyyden ja vastuuttomuuden korostuminen aiheuttaa syrjäytymistä ja rakennetyöttömyyttä. Lähimmäisen rakkauden periaatteesta luopuminen tekee yhteiskunnastamme kylmän ja epätoivon täyttämän. Ainakin tarvetta kristillisille arvoille on, mutta demokratiassa kansalaiset päättävät, mitä arvoja edustavat henkilöt he tahtovat päätöksiä tekemään.”

teksti: Milla Purosalo ja Jenni Vihtkari

Sydämeltään seurakuntapappi

Kenttäpiispa Pekka Särkiö lukee joka aamu Raamattua ja on huolissaan kirkon ja yhteiskunnan jakautumisesta.

Kenttäpiispan toimistoon ei ole yhtä helppo kävellä kuin kirkonmiesten yleensä. Pääesikunnan portilla aseistettu vartija tarkistaa henkilöllisyyspaperit ja sisään ovesta pääsee vasta, kun on minuutin verran seissyt valvontakameran arvioitavana. Hetken tuntuu kuin olisi Star Trekissä. Tästä aidatusta ja vartioidusta rakennuksesta ei ole yhtä helppoa kävellä uloskaan, toisin kuin kirkosta.

Toimisto on arkinen. Se näyttää virkamiehen tai kirjanpitäjän työhuoneelta, ei piispan. Isäntämme rooli kirkonmiehenä tulee kuitenkin selväksi jo ennen kuin haastattelu alkaa. ”Minulla on täällä tapana lukea Raamattua joka aamu, sopiiko että luemme yhdessä?” kenttäpiispa Pekka Särkiö kysyy. ”Nyt olen menossa Aamoksessa. Sitä voi tulla mitä vaan vastaan, kun järjestyksessä lukee.”

Raamatunlukua seuraa yhteinen rukous. Piispa ei kysy, haluammeko osallistua rukoiluun. Täällä mennään isännän säännöillä. Olemmeko me nyt sotilaan vai kirkonmiehen edessä?

”Kirkonmies minä olen, sydämeltäni seurakuntapappi”, Särkiö vastaa. ”Minä pidin työstäni kirkkoherrana Lahdessa. Mutta kun sitten kehotettiin hakemaan kenttäpiispan tehtävää, se tuntui oikealta valinnalta.” Seurakuntapapin työstä Särkiö kertoo kaipaavansa toimituksia ja seurakuntalaisten kohtaamista.image

Onko kenttäpiispa oikea piispa? ”Minä ymmärrän hyvin kysymyksen. Ei se Suomessa ole koko aikana ollut ihan itsestäänselvyys.” Särkiö kertoo, että aloite kenttäpiispan virkaan tuli puolustusvoimien suunnalta ja tarve syntyi varsinaisesti talvisodassa. ”Kun Neuvostoliitto 75 vuotta sitten hyökkäsi, oli palveluksessa 19 sotilaspappia. Vuotta myöhemmin pappeja oli rivissä yli 300. Kyllä siinä tarvittiin jo kenttäpiispaakin.”

”Puolustusvoimat halusi kenttäpiispan, korkeakirkolliset tahot vastustivat”, Särkiö jatkaa. Tämä asetelma tuntuu säilyneen. Puolustusvoimissa kenttäpiispa on osa kenraalikuntaa, kirkon puolella asema on muuttunut. Jatkossa kenttäpiispa on piispainkokouksessa läsnä, mutta äänioikeus on poistettu. Särkiö arvelee, että puolustusvoimissa arvostetaan kirkollista työtä enemmän, kirkon puolella on ennakkoluuloja. ”Ja osin tässä varmaan vaikuttaa vielä 1970-luvun rauhanliikkeen perintökin. Tämähän on monille kristityille hyvin ongelmallinen, epäpyhä liitto, että papit ovat mukana väkivaltaorganisaatiossa.”

Särkiö mukaan pappien kuitenkin pitää olla läsnä juuri siellä, missä on kärsimystä ja kuolemaa. ”Eiväthän papit hylkää silloinkaan kun tapahtuu kouluampumisia – sodassa kuitenkin kuollaan paljon enemmän kuin rauhan ajan turmissa.”

Särkiö ei myönnä, että sotilaspappien tehtävä olisi tehdä sotiminen helpommaksi. ”Sotilaspapilta, kuten myös sotilaaltakin, vaaditaan aina korkeaa moraalia. Pitää puntaroita oikeutettua väkivaltaa suhteessa kokonaisuuteen. Tietysti moni kristitty haluaa noudattaa vuorisaarnaetiikkaa. Mutta se kuitenkin tarkoittaisi, että helmikuussa 44 ei olisi ollut Helsingin ilmatorjuntaa ja koko kaupunki olisi tuhottu.”

Särkiö käyttää itsenäisyyspäivän juhlapuheista tuttua kieltä. ”Talvi- ja jatkosodan uhrien kautta pelastettiin suomalaisia ja meille tärkeitä arvoja. Suurempaa väkivaltaa vastaan pitää voida puolustautua pienemmällä väkivallalla.”

Kenttäpiispan samoin kuin sotilaspappienkin palkan maksaa valtio, ei kirkko. Etenkin vapaa-ajattelijoiden suunnalta tämän järjestelmän mielekkyys on kyseenalaistettu. ”Minusta siinä ei ole mitään epäselvää”, Särkiö vastaa. ”Uskonto on yksi ihmisen perustarpeista. Lähdetään siitä, että kun valtio kerran määrää varusmiehen palvelukseen, sen on huolehdittava perustarpeista. Yhteiskunta hoitaa silloin ravinnon, majoitukset, terveydenhuollon, lomamatkat ja uskonnon. Uskonto kuuluu ihmisoikeuksiin.”

Kysymys uskonnonvapaudesta ja uskontojen tasapuolisesta kohtelusta ei Särkiön mielestä ole puolustusvoimissa yhtä ajankohtainen kuin muualla yhteiskunnassa. Viime vuonna maavoimien kesäkuun erästä 87 prosenttia oli luterilaisia
kun koko väestössä osuus on 75 prosenttia. ”Kirkkojen ja muiden uskontokuntien jäsenet ovat muutenkin sitoutuneempia instituutioihin, kuten armeijaan”, Särkiö sanoo. ”Vain joka kymmenes varusmies on väestörekisterissä ja muiden uskontojen kuin kristinuskon osuus on prosentin luokkaa. Näiden porttien sisällä luvut eivät näytä ollenkaan yhtä huonoilta kuin tuolla muualla yhteiskunnassa.”

”Eikä varuskunnissa työskentelevien sotilaspappien tehtävä rajoitu kristittyihin”, Särkiö korostaa. Puolustusvoimissa papisto luo yhteyksia myös alueen muihin uskontoryhmiin. Jos varusmiehelle tulee tarvetta olla yhteydessä omaan uskontokuntaan, pappi auttaa siinäkin. ”Muiden uskontojen edustajat ja maahanmuuttajat ovat ihan tyytyväisiä tähän järjestelyyn. Lähinnä nämä kotoperäiset uskonnottomat herättävät kysymyksiä horjuttaakseen tätä systeemiä.”

Vaikka kirkon merkitys yhteiskunnallisessa keskustelussa vähenee, puolustusvoimissa tämä ei Särkiön mukaan näy.
”Me olemme olleet liberaalin kehitysuskon vallassa. Ajatellaan, että kaikille on töitä, sitten eläke ja vanhainkotipaikka. Ja on uskottu, että rauha pysyy. Kaksi viimeistä vuotta ovat osoittaneet, ettei rauhakaan ole itsestäänselvyys. Venäjästä ei ole tulossa läntinen demokratia.” Särkiö kertoo juuri kuunnelleensa radiossa juontajaa, joka tasapainoili termien kriisi ja selkkaus välillä. Kyse oli Ukrainan tilanteesta: ”Ei Ukrainassa ollut kriisi tai selkkaus. Siellä on sota ja se jatkuu edelleen.”

”Venäjä haluaa itselleen sen suurvalta-aseman. Puhutaan Venäjälle legitiimeistä etupiireistä. Meidän korviimme se on uhkaavaa kun olemme osa sitä etupiiriä. Se pelottaa ihmisiä.”
”Kirkkoa tarvitaan juuri yhteiskunnallisen epävarmuuden aikana”, korostaa Särkiö, ”ja isänmaallisuutta.” Kenttäpiispalle nämä kulkevat käsi kädessä.

Särkiölle isänmaallisuus on sitä, että ketään ei jätetä ulos tai pois pelastusveneestä: ”En minä sellaista hurraaisänmaallisuutta ihannoi, leijonariipuksia ja tatuointeja niskassa. Vaan sitä, että halutaan rakentaa yhteistä isänmaata. Suomen pitää olla hyvä paikka elää niin kantasuomalaisille kuin tulijoillekin. Kirkko on instituutio, joka koittaa pitää kaikista huolta. Kirkko näkee heikkojen aseman, kun sosiaaliturva ei riitä. Se on isänmaallista.”

Myös epäisänmaallisuus nousee esiin. ”Se on sitä, ettei haluta toimia demokraattisen Suomen hyväksi. Ei haluta tehdä tarvittavia päätöksiä ja annetaan talouden rapautua. Syntyy luokkajakoa.”

Luokkajakoa? Vasemmistonuorten luokkasota-retoriikan mainitseminen nostaa kuitenki Särkiön takajaloilleen. ”No se on kyllä aika yliampuva termi. Joku, joka on lukenut Marxinsa, voi varmaan sellaisesta puhua. Mutta todellista alaluokkaa on nyt se viidennes nuorista miehistä, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa yhteiskunnassa. Ne, jotka ovat syrjäytyneet työelämästä ja opiskelusta, jopa armeijasta. Sen huuteleminen, että noustaan luokkataisteluun, ei rakenna mitään. Se ei ole johtanut mihinkään hyvään. Aina syntyy uusi yläluokka niin kuin Neuvostoliitossa, jossa toiset olivat enemmän tasa-arvoisia kuin toiset.”

Yhteiskunnallista puhetta kirkon puolella kuulee nykyisin paljon vähemmän kuin aiempina vuosikymmeninä. Särkiön mielestä puheelle kansallisesta yhtenäisyydestä olisi nykyisin tilausta, niin kuin oli ennen talvisotaakin. ”Meillä tapahtuu koko ajan polarisaatiota. Kirkko on jakautunut ja yhteiskunnassa terveys- ja varallisuuserot lisääntyvät. Tämä on aika huono aika olla jakautunut keskenään riiteleviin leireihin.”

Kenttäpiispan toimistossa ei pelätä sitä retoriikkaa, joka kirkossa on muuten siivottu pois. Täällä Jumala suojelee isänmaata ja kansan sisäinen riitely pitää lopettaa.

Teksti: Ella Luoma ja Samuli Suonpää
Kuva: Samuli Suonpää

Petri Karisma – ärsyttävän mukava mies – Kyyhkynen 2/2014

Kyyhkysen toimittajat lähtivät roustaamaan tyhmää vapaa-ajattelijaa. Metsään meni, kun vapaa-ajattelija ei ollutkaan tyhmä.

Ella:
Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtaja Petri Karisma meuhkaa Teemu Laajasalon kanssa Suvivirrestä Ylen taajuuksilla. Keskustelu kiertää kehää ja vaikuttaa muutenkin typerältä. Kuten vapaa-ajattelijat yleensäkin: jotain ihme elämänkieltäjiä, jotka vaihtavat raamattuja pornolehtiin kompensoidakseen vanhoja koulun uskonnontunneilta saatuja traumoja. Kun Samuli ehdottaa Karisman henkilöhaastattelua, kirjoitan paperille nokkelia kysymyksiä ja valmistaudun saivartelemaan. Ensimmäinen kädenpuristus Petri Karisman kanssa ehtii jo osoittaa minut vääräksi.Petri Karisma- kuva

Samuli:

Miksi, Petri?

Tämä oli se kysymys, joka minulle annettiin useaan kertaan kun kerroin, että aiomme haastatella Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajaa. ”Miksi helvetissä se rähjää? Mitä sillä on kirkkoa vastaan? Kiusasiko uskonnonopettaja sitä?”

Saman kysymyksen Karisma kysyy minulta ja kirkolta: ”Miksi?” Ei sillä, että hän jotenkin pitäisi uskonnollisuuttani pahana asiana. Ei se häntä kiusaa eikä hän kehtaa sitäkään sanoa, jos pitää uskonnollisuutta tyhmänä. Mutta hän ei vaan tosissaan ymmärrä sitä. ”Miksi ihminen yhä olisi uskonnollinen kun ei siihen ole mitään tarvetta?”

Ella:

Petri Karisma on eloisa ja hyväntahtoinen ammattikoulun opettaja, kasvissyöjä ja eroakirkosta.fi-sivuston perustaja, jonka mielestä uskonto on ennen kaikkea yksityisasia. Samalla tavalla kuin seksuaalinen suuntautuminen, politiikka tai ammattiyhdistykseen kuuluminen. Julkisen sektorin, kuten koululaitoksen ei tule asettua minkään uskonnon puolelle. Kun niin tehdään, loukkaantunut vanhempi ottaa yhteyttä vapaa-ajattelijoihin. Siitä syntyy kantelu, kuten nyt tästä Suvivirrestä. Karisman mielestä vapaa-ajattelijat ovat ennen kaikkea ateistien etujärjestö: ”Ei me mitään vaadita. Me vaan halutaan olla samaa mieltä kuin laki.” Eikä lain mukaan ketään saa pakottaa harjoittamaan uskontoa omantuntonsa vastaisesti.

Mutta eikö tämä nyt mene Suvivirren kohdalla naurettavaksi hiustenhalkomiseksi? Mitä jos koulussa soitetaan vaikka Mikko Kuustosen Enkelit lentää sun uniin? Kyllähän siinäkin kristillisiä symboleja viljellään. Karisman mielestä asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Populaarimusiikki viljelee kaikenlaisia kuvastoja ja sitä voi kuunnella kun huvittaa. Suvivirsi on kristilliseen jumalanpalvelukseen kuuluva osa, jonka aikana noustaan kunnioittamaan Jumalaa: ”Kyllä tyhmempikin tajuaa, mikä siinä on uskonnonharjoitusta.” Karisman mukaan kulttuuri ja uskonto ovat kaksi täysin erillistä asiaa, joista ensimmäinen tarkoittaa esimerkiksi kristillisten kirkkojen ihastelemista lomamatkalla Roomassa. Se siitä saivartelusta sitten.

Samuli:

Alan ymmärtää Karisman ajattelua. Karisma ei ole ylioppilas. Tie vei ammattikoulun kautta tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Sen jälkeen hän on työskennellyt miesvaltaisella alalla, miesten keskellä. ”No onhan siellä meillä ammattikoulussa pakko ottaa aika äijäasenne”, hän nauraa kun huomaa vahingossa kiroilleensa.

Ella:

Karisman puheessa vilahtelee jatkuvasti termi valistus. Lisäksi mies on tamperelainen diplomi-insinööri. Itse asiassa suuri osa vapaa-ajattelijoista tunnustautuu insinööreiksi. Vuonna 2003 perustettu eroakirkosta.fi lienee sekin eräänlainen insinöörityön taidonnäyte: ”Emmä tiedä, ehkä meillä insinööreillä on jotenkin samanlainen tapa ajatella asioita.” Olisiko tämä samanlainen tapa jonkinlaista kehitysoptimismia? Sitä Karisma ei suostu myöntämään, mutta puhuu samalla uskonnoista historiallisina vaiheina, jotka tulevat kuolemaan itsestään kun länsimainen sekulaariyhteiskunta kehittyy tarpeeksi pitkälle: ”Minä uskon että alunperin, tuhansia vuosia sitten ihminen oli animistinen ja eikös siitä sitten kehittynyt polyteismi. Monoteismissa on sitten enää yksi jumala ja minusta on ihan luonnollista että jumalien määrä laskee edelleen kohti nollaa.”

Karisma ei väitä mallia tieteelliseksi teoriaksi. ”Mutta on ihan luonnollista että ihmiskunta kehittyy.” Karisman maailmassa aatehistoriat seuraavat toisiaan marxilaisella vääjäämättömyydelllä. Samuli mainitsee marxilaisuuden, mutta sitä Karisma kavahtaa. ”Kommunismi olisi minulle samanlainen peikko kuin uskonnollinen totalitarismi. Mulle on tärkeää, että ihminen saa vapaasti olla oma itsensä. Myös oikeus yksityisyyteen on tärkeä.”

Samuli:

Karisman mukaan: ”Uskonto on ollut liian keskeisessä roolissa kansakunnan rakentajana.” Tuntuu jopa hämmentävältä kuulla uskontokeskustelun ykköskasvon sanovan: ”Minusta uskonto ei oikeastaan ole ollut kovin kiinnostava ilmiönä.”

Ella:

Teologisesta tiedekunnasta Karisma ei osaa sanoa oikein mitään, kun ei ole tutustunut aiheeseen. Mutta yliopistot saavat kuitenkin kovaa peukutusta. Mitä tahansa saa tutkia, kunhan lähtökohdat ovat tieteelliset. Lisäksi Karisma korostaa keskusteluyhteyden merkitystä. Vapaa-ajattelijat ovat tempauksillaan hakeneet median huomiota ja pyrkineet edistämään keskustelua. Nykyisin provokatiiviset keskustelunavaukset ovat vähentyneet, mediaa kiinnostaa muutenkin jo valmiiksi.

Samuli:

Suhde marxilaisuuteen tulee esiin uudelleen kun kysyn, mikä vapaa-ajattelijain toimintaa on viime vuosikymmeninä aktivoinut. ”No vuoteen 1991 oli oikeastaan yhteinen sopimus, ettei keikuteta venettä.” Kodin, uskonnon ja isänmaan kolmiyhteyttä tarvittiin, kun rajan takana vaani ”se vanha vainooja, kavala kauhea”.

”YYA-Suomessa ja kylmän sodan pelon ilmapiirissä, kun Neuvostoliitto oli vahvoilla, ei täällä uskallettu instituutioita arvostella. Vasta nyt on muutaman vuoden ajan oltu itsenäisiä: nyt ei tarvitse turvata mihinkään. Neuvostoliitto oli arvaamaton, ehkä se saattoikin olla ihan hyvää politiikkaa. Nyt Suomi on toinen.” Nyt Suomessa on paremmin tilaa vapaa-ajattelulle. Nyt voidaan puhua uskonnosta julkisessa tilassa, kirkon roolista ja siitä suvivirrestäkin.

Mutta miksi, Petri? Sitä sä et vielä kertonut. ”No kun tää on oikein, tää meidän työ. Tämä on tärkeää. En minä kenenkään uskonnollisuutta halua vähentää”, hän vastaa. ”Mutta tässä maassa pitää olla tilaa elää uskonnottomastikin – tai kertomatta mitään uskonnollisuudesta. En minä yritä maailmaa muuttaa, minä haluan että täällä noudatetaan lakia. Se on vapaa-ajattelijoiden tavoite.”

Karisma ei lopultakaan halua selittää tarkemmin, rautalangasta hän ei väännä. ”Tajuathan sinä itsekin.”

Ja tajuanhan minä, totta puhuen.

Karismajuttuun kuvitusta.

Kai Sadinmaa: Petri Karisma on nasaretilaisen asialla

Ella:

Keskustelua olisi voinut jatkaa ties kuinka kauan, mutta Karismalla on jo kiire toisaalle. Karisma vaikuttaa tyytyväiseltä ja huikkaa vielä ovelta, että kaikesta on tärkeää voida keskustella. Sitä ei lähtökohtaisesti vapaa-ajattelijalta odottanut.

Teksti: Ella Luoma ja Samuli Suonpää

Haastattelu on julkaistu ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 2/2014