Yhteisöllisyyttä?

 

Suomen evankelisluterilainen kirkko lanseerasi alkukeväästä Kirkkohallituksen työryhmän selvitykseen perustuvan työllistämiskampanjan #1001työtä. Ääneen lausuttuihin tavoitteisiin kuuluu tarjota työkokeiluna ja palkkatuettuna työnä toteutettujen jaksojen turvin työllistymisväylä vaikeasti työllistettäville. Kampanjan koordinaattori, Kirkkohallituksen asiantuntija Kari Latvus on myös spekuloinut mahdollisuutta sisällyttää mukaan esimerkiksi osa-aikatöitä kirkon alan pätevyyden saaneille.

Ongelmakohtia nosti esille työkokeilujen kriitikkona profiloitunut juristi ja bloggaaja Saku Timonen. Timosen mukaan kirkko syyllistyisi palkattoman työn teettämiseen ja turhiin lupauksiin, sillä palkkatuen myöntäminen  työllistämisjakson jatkoa varten ei olisi varmaa. Kampanjan pohjana olevassa selvityksessä ja Latvuksen vastauksissa työkokeiluihin liittyvät ongelmat kuitenkin tiedostetaan ja korostetaan, että kirkko haluaa tarjota työttömille mahdollisuuden olla seurakuntayhteisön aktiivisia jäseniä, eikä vain diakoniatyön kohteita.

Edellä mainitut tavoitteet ovat sinänsä kannattavia, mutta niiden kustannuksella ei saisi unohtaa Timosenkin esillä pitämää laajempaa ongelmaa, eli työkokeilujen väärinkäyttöä työvoiman saamiseksi. Tähän liittyen Latvuksen kommentti kirkon tehtäviin pätevien mahdollisesta sisällyttämisestä kampanjaan saa nostamaan kulmakarvoja, samoin kampanjan taustalla olevassa selvityksessä esiintyvä väite, jonka mukaan “ammatin korostaminen seurakuntayhteisössä saattaa toimia yhteisöllisyyden vastavoimana.”

Toivon, että kampanjasta on hyötyä niille, jotka sitä tarvitsevat. Toivon samalla, että ne, joilla on vaadittavaa ammattitaitoa, pääsisivät seurakunnan yhteisöllisyydestä osalliseksi ensisijaisesti vakituisten töiden kautta.
Olli-Pekka Toivanen
Vastaava päätoimittaja

Oliko ennen kunnollista – vai oliko sittenkään? Osa 3: Teologin työllistyminen 1970-luvulla ja nyt

tyotteolo

Juttusarjassa Kyyhkysen toimittaja laskeutuu Kyyhkysen tomuisiin arkistoihin ja selvittää, mitä teologit ajattelivat nykyhetken polttavista kysymyksistä omana aikanaan. Oliko ennen todella kunnollista?

 

Nykyään kuulee puhuttavan paljon siitä, miten epävarmalta teologien tulevaisuus näyttää. Kirkon rahat hupenevat, ja pappisvirkojen määrä vähenee. Kouluja yhdistellään, ja opettajiksi haluavilta penätään yhä monipuolisempaa usean aineen osaamista. Lisäksi vaikuttaa siltä, ettei korkeakoulututkinnolla yleisestikään ottaen saa enää töitä niin helposti kuin ennen – ainakaan silloin, kun kyse on teologiasta.

Mutta olivatko asiat sitten ennen paremmin? Vastaus on yksinkertainen: olivat – ja eivät.

Kyyhkysen numerossa 5/1977 pohdittiin teologien työttömyyttä. Silloin 10% teologeista ei työllistynyt heti valmistuttuaan – ja lähes kaikki näistä olivat naisia. Miehillä oli jo ennen valmistumistaan tiedossa työpaikka tai ainakin selkeä ajatus siitä, mihin he aikoivat hakea. Naiset taas kelpasivat sekä kirkolle että kristillisille järjestöille huomattavasti huonommin.

Taustalla on tietenkin klassinen naispappeuskysymys ja sen laveampi versio, eli kysymys siitä, sopiiko naisen olla lainkaan teologi. Vuonna 1979 Kyyhkynen omistikin ensimmäisen numeronsa lähes kokonaan tämän asian puntaroimiselle. Ongelmat työllistymisen suhteen eivät olleet parissa vuodessa helpottaneet, vaan lehtorin virat seurakunnissa vaikuttivat jopa vähentyneen. Naisopiskelijoista 60% piti epävarmana työllistymistään tutkinnon saamisen jälkeen, kun taas miesopiskelijoilla vastaava luku oli vain 4%.

Vuonna 1976 naisteologeista 250 oli joko työttömiä tai koulutustaan vastaamattomissa töissä. Määrä kasvoi n. 50 teologilla vuosittain, eli varsin nopeaa tahtia. Jo tuolloin TYT kuitenkin koki (nais)teologien työllistymisen tärkeäksi kysymykseksi ja Kyyhkysen jutussa ”Nauraako kirkko naisteologeille” (1/79) kerrotaankin, että TYT on pannut koko koneistonsa liikkeelle kysymyksen ratkaisemiksi. Vaikea sanoa, mistä on konkreettisesti ollut kyse, koska siihen juttu ei vastaa.

 

Tälläkin hetkellä TYT pyrkii valvomaan opiskelijoidensa etua ja auttamaan työelämäyhteyksien luomisessa. Tiedekuntayhdistys järjestää keskusteluiltoja, verkostoitumistoreja ja erilaisia ekskursioita.Parin viime vuoden aikana myös Jumaluusoppineiden Alumniyhdistys (eli Jalumni ry) on aktivoitunut ja ryhtynyt rakentamaan verkostojaan opiskelijoiden suuntaan.

Tukea siis löytyy, vaikka tulevaisuus näyttääkin epävarmalta. Myös tutkintouudistuksen myötä teologian asiantuntemusta pyritään kehittämään enemmän työmarkkinoiden kaipaamaan suuntaan. Monitieteisyys, teemapainotteisuus ja mahdollisuus vaihtaa kandiohjelman jälkeen vapaammin toiseen maisteriohjelmaan ovat työkaluja, jotka saattavat lähivuosina auttaa teologeja pysymään kiinni uramahdollisuuksissa. Tai sitten eivät – aika näyttää, eikä tulevaisuutta voi ennakoida.

Eivätpä varmasti kovin monet 70-luvun lopun opiskelijatkaan arvanneet, miten pian tilanne muuttuisi. Onko tilanne siis parempi vai huonompi kuin ennen?

Työllisyyden suhteen olo on ehkä epävarmempi kuin vuosiin, mutta ainakin jokin on muuttunut: nyt naiset ja miehet ovat samassa veneessä, eikä sukupuoli määritä yhtä paljon sitä, löytyykö töitä vaiko ei.

 

Kirjoittaja: Miina Hakonen