Johdanto
Mitä vapaalla tahdolla tarkoitetaan? Miten ihmisiin vaikuttaa se, mitä he vapaasta tahdosta uskovat? Millaisia tulkintoja filosofisessa keskustelussa on annettu vapaan tahdon ja todellisuuden säännönmukaisuuden välisestä jännitteestä? Mitä merkitystä tällä kaikella on maailmankuvamme, etiikkamme ja ihmiskäsityksemme kannalta?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan kolmesataasivuinen teos Vapaan tahdon filosofia (Gaudeamus,
2018). Se on Helsingin yliopiston akatemiatutkijan, uskonnonfilosofian dosentti Aku Visalan yleisteos vapaan tahdon ympärillä käydystä modernista filosofisesta keskustelusta. Kirjan tarkoitus on osoittaa, että kysymys vapaasta tahdosta ei ole vain filosofinen ongelma, vaan sillä on iso merkitys arkielämällemme.
Teos on kirjoitettu keskivertoihmisen ymmärtämällä kielellä, vaikkei sitä olekaan liiaksi ryyditetty pedagogisesti mukavilla visuaalisilla elementeillä. Vastaavaa yleiskatsausta ei aiemmin ole ollut saatavilla suomeksi. Suomen kielestä on myös tähän asti puuttunut monia aiheen käsittelyyn tarvittavia termejä ja käsitteitä, joille kirjailija onkin joutunut keksimään suomenkielisiä vastineita.
Laajemmin teoksen ajankohtaisuus liittyy mielestäni ennenkaikkea tieteenfilosofian ja uskonnon nykytilaan.
Tieteenfilosofisesti kirja tuo vastapainoa tahdonvapauden torjuvalle, mekanistiselle käsitykselle ihmisestä. Moni on saattanut esimerkiksi törmätä hämmentäviin tutkimuksiin, joissa ihmisen aivokuorelta voidaan mitata toimintaa edeltäviä jännitemuutoksia jo ennen, kuin koehenkilö kertoo tehneensä tietoisen toimintapäätöksen. Teos auttaa hahmottamaan, mitä tällaisista tutkimustuloksista voidaan päätellä ja mitä ei.
Uskonnollisesti elämme aikaa, jossa korostuu kognitiivisten kykyjen käyttäminen uskonnon harjoittamiseen. Puhumme henkilökohtaisesta jumala-suhteesta, sisäisistä uskonratkaisuista ja henkisyydestä, jossa korostuu yksilön toimijuus. Tällöin väistämättä korostuu kysymys tahdosta ja sen mahdollisesta vapaudesta.
Pelikentästä
Kirjan alkupuolella Visala maalaa pelikentän, jolla vapaasta tahdosta filosofiassa mitellään. Lukija joutuu heti vastatusten visaisen ongelman kanssa: Kun kerran tieteen havainnoima todellisuus vaikuttaa hyvin deterministiseltä – eli syy-seuraussuhteita säännönmukaisesti noudattavalta – ja ihminen aivoineen on osa tätä todellisuutta, miten ihmisellä voisi olla minkäänlaista tahdonvapautta?
Väliä on myös sillä, mitä oikeastaan haluamme tietää. Visala hahmottelee nelijaon, jonka puitteissa lukija voi puntaroida kiinnostuksenkohteitaan. Voimme kysyä ensinnäkin, onko tahdonvapaus tärkeä tai haluamisen arvoinen? Toiseksi, mitä tahdonvapaudella tarkoitetaan? Kolmanneksi, onko tahdonvapaus yhteensopiva determinismin kanssa? Neljänneksi, onko meillä vapaata tahtoa?
”Tekeehän jokainen meistä jatkuvasti päätelmiä siitä, mistä voimme syyttää kaveriamme ja millä perusteella.”
Ensimmäistä kysymystä lukija joutuu pohtimaan muun muassa tutkimustulosten ääressä, jotka viittaavat tahdonvapauden kiistämisen johtavan antisosiaaliseen käyttäytymiseen ja elämän merkityksellisyyden heikentymiseen. Toinen kysymys puolestaan on paljon monimutkaisempi, kuin voisi olettaa. Teos esimerkiksi haastaa pohtimaan, olisiko toimivampaa puhua tahdonvapauden sijaan siitä, mitkä teot ovat vapaita? Entä mitä ehtoja teon pitäisi täyttää ollakseen vapaa?
Kirja esittelee ensinnäkin kontrolliehdon, jossa ihmisen tulee voida kontrolloida tekoaan tai tekemättä jättämistään. Voimme asettaa myös tahdon laatua koskevan ehdon: ihmisen tahdon pitää voida suuntautua tekoon, jotta teko voisi olla vapaa. Lisäksi voisimme käyttää tiedollista ehtoa: ihmisellä pitää olla tieto omasta teostaan sekä teon odotetuista seurauksista. Näillä näkökohdilla on merkitystä paitsi rikosoikeudellisesti, myös ihmisten välisessä toiminnassa. Tekeehän jokainen meistä jatkuvasti päätelmiä siitä, mistä voimme syyttää kaveriamme ja millä perusteella.
Kolmas kysymys, eli kysymys tahdonvapauden ja determinismin yhteensopivuudesta kulkee kantavana teemana läpi kirjan. Ensinnäkin lukijalle esitellään inkompatibilismi, jonka mukaan vapaa tahto ja determinismi eivät ole yhteensopivia. Tämä voi tarkoittaa libertarismia eli näkemystä, jonka mukaan ihmisellä on vapaa tahto, eikä todellisuus ole pohjimmiltaan deterministinen. Se voi tarkoittaa myös skeptisismiä, jossa torjutaan tahdonvapaus ja nähdään todellisuus deterministisenä. Vaihtoehtoinen näkemys yhteensopivuudesta on puolestaan kompatibilismi, jossa tunnustetaan vapaan tahdon olemassaolo, mutta voidaan tunnustaa myös todellisuuden mahdollinen deterministisyys.
Käsitteistä
Jotta voimme puhua asioista, tarvitsemme käsitteitä. Niitä teos tarjoaa runsaasti, mutta kirjoittaja on myös käyttänyt mahdollisuuksien mukaan suomenkielisiä vastineita filosofisille termeille. Kirjassa puhutaan esimerkiksi “toimijuudesta”, ei “agenttiudesta”.
Opetettavat käsitteet ovat usein kytköksissä arkielämään. Tämä heijastaa kirjan taipumusta käyttää arkielämään rinnastettavia, muun muassa elokuvista poimittuja tai kirjaa varten sommiteltuja esimerkkejä filosofisten ja eettisten ongelmien havainnollistamisessa. Kirjoittajalle tuntuu olevan tärkeää, että lukija pystyy yhdistämään lukemansa omaan kokemusmaailmaansa.
Esimerkki arkielämälle tärkeästä käsitteestä on lähdekokemus. Se tarkoittaa, että ihminen kokee olevansa omien tekojensa ja toimintojensa lähde; toisin sanoen syy-seurausketju ihmisen teolle ei ihmisen omasta näkökulmasta jatku enää häntä itseään pidemmälle. Usko siihen, että lähdekokemus vastaa todellisuutta, on kytköksissä libertaristiseen tahdonvapauskäsitykseen. Arkielämässä ihmisen moraalinen vastuu voidaankin usein perustella sillä, että ihminen on tekojensa lähde, ja näin ihmisen teot ilmaisevat jotain hänen moraalisesta luonteenlaadustaan. Tähän luonteenlaatuun voimme sitten kohdistaa reaktiivisia asenteita, kuten ylistystä tai paheksuntaa.
Kirjan esittelemä lähdekokemus on itse asiassa varsin perustavanlaatuinen käsite, joka pitää meitä kiinni todellisuudessa. Ajattele, millaista olisi, jos sinulla ei olisi lähdekokemusta omista teoistasi? Nostaisit kätesi ylös, etkä kokisi, että olet tehnyt päätöksen tehdä niin? Näin todella voi olla psykiatristen sairauksien, uskonnollisten kokemusten ja hypnoosin yhteydessä, mutta virheellisiä lähdekokemuksia voidaan myös tuottaa tietyissä koeasetelmissa. Moni meistä myös tunnistaa elämässään tilanteita, joissa ihmettelemme omaa reagointiamme ja käytöstämme sanoen “En ymmärrä, miksi reagoin tai tein näin”. Näin kirjan käsittelemät kysymykset linkittyvät tapahtumiin, joita todella voimme elämässämme kohdata.
Intuitiivisista käsityksistä
Visala esittelee teoksessaan kokonaisen kokeellisen filosofian ja psykologian tutkimushaaran, joka pyrkii selvittämään, miten tavallinen ihminen intuitiivisesti ajattelee vastuusta, vapaudesta ja niiden suhteesta maailman mahdolliseen deterministisyyteen.
Esimerkiksi voimme ottaa ajattelun, jossa meitä koskettavien tapahtumien ei uskota johtuvan väistämättömyydestä tai sattumasta. Sen sijaan voimme vaikkapa ajatella, että kaikki tapahtuu jotain tarkoitusta varten. Ihminen voi myös parahtaa: “Miksi juuri minä! Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän!“ Tällöin todellisuuden takana nähdään toimijoita ja voimia, kuten kohtalo, tarkoitus, jumalat, karma tai henget, jotka puuttuvat todellisuuden tapahtumiin. Havainnoimamme todellisuus voi sitten antaa vihjeitä näiden toimijoiden tai voimien tarkoituksista.
Käytännössä ihmisen todellisuuskäsitys muodostuu usein keskenään jännitteellisistä elementeista. On mahdollista, että ihminen yhtäältä tunnustaa luonnonlakien deterministisyyden, mutta toisaalta uskoo luonnonlakeihin puuttuviin yliluonnollisiin toimijoihin. Sama ihminen voi palata deterministiseen ajatteluun uskomalla, ettei hän voi paeta määrättyä kohtaloaan, mutta kuitenkin ajatella, etteivät hänen tekonsa ole enempää jumalien kuin luonnonlakienkaan määräämiä, vaan perustuvat hänen vapaaseen tahtoonsa.
Visala toteaakin osuvasti sivulla 83: “Ei ole mitään takeita siitä, että ihmisten arkikäsitykset muodostaisivat ristiriidattoman kokonaisuuden. Ehkä ihmisillä on intuitioita, jotka ovat ristiriidassa keskenään”. Koska tahdonvapautta koskeva filosofia joutuu myös osittain vetoamaan arki-intuitioon, onnistuu kukin argumentaatio tavoittamaan “vain tietyt arkiajattelun piirteet ja jättää toiset ulkopuolelle, mikä puolestaan jättää vastapuolelle tilaa muodostaa kilpailevan teoriansa” (s. 89).
Kirjan pohjalta lukijalle välittyy kuitenkin käsitys siitä, että tavallisten ihmisten intuitio kallistuu libertarismin puolelle. Tämä ei ole yllättävää, sillä libertarismin vahvin versio on käsitys ihmisestä ei-materiaalisena sieluna, joka on “periaatteessa riippumaton luonnon, ruumiin ja aivojen mekanismeista” (s. 97). Tällainen tulokulma on perinteisesti ollut esimerkiksi kristinuskon ihmiskäsityksen keskiössä.
Polttoainetta eettiselle ajattelulle
Vapaan tahdon filosofian eräs ansio on sen kyky varustaa lukija käsitteillä ja ajattelumalleilla, joiden avulla voi opetella tulkitsemaan todellisuutta moraalisen vastuun näkökulmasta. Näin teos havainnollistaa, miten analyyttisyys palvelee ihmisen eettistä kehitystä.
Esimerkki tällaisesta aivojumpasta on syyksilukemisen ja tilivelvollisuuden erottelu. Lukija johdatetaan esimerkkien avulla toteamaan, että on monia tilanteita, joissa teko voidaan lukea jonkun henkilön teoksi (syyksilukeminen), mutta tästä ei silti seuraa se, että olisi moraalisesti oikein vaatia ihmistä teostaan tilille (tilivelvollisuus). Visala käyttää esimerkkinä tilannetta, jossa ihminen käyttäytyy perhetragedian vuoksi töykeästi työpaikallaan. Inhimillisistä syistä voitaisiin arvioida, että näissä olosuhteissa ihmisen kyky käyttää tahdonvapauttaan on rajallinen, eikä häntä siksi välttämättä vaadita teoistaan tilille. Teon antaminen seurauksitta anteeksi ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin teon hyväksyminen.
Syvällisemmin näihin kysymyksiin perehdytään erilaisissa manipulaatioargumenteissa. Esimerkiksi sivuilla 105 ja 106 käydään läpi yhdysvaltalaisfilosofi Derk Pereboomin hahmottelemia tarinoita, joiden äärellä lukija joutuu kysymään, kuinka vapaa tarinan toimija on ja missä määrin lukija pitäisi häntä tekojensa lähteenä.
Tarinoissa kuvataan rikos, mutta tarinan versiosta riippuen rikoksentekijään on kohdistettu eriasteista manipulaatiota, kuten aivopesua. Näiden pohjalta kirjassa käydään keskustelua siitä, missä olosuhteissa voimme tulkita ihmisen tahdonvapauden ja vastuun pienenevän tai katoavan. Kukapa meistä ei olisi törmännyt esimerkiksi klassiseen masennuspotilaiden syyllistämiseen tyylillä “miksi et vain ota itseäsi niskasta kiinni ja mene töihin?”. Ehkä moni epäoikeudenmukainen syytös olisi vältetty, jos Vapaan tahdon filosofia olisi luettu.
Henkilökohtaisen eettisen ajattelun lisäksi kirja tarjoaa mahdollisuuden syventää oikeustieteellisen etiikan ymmärtämystä. Suomessa ja muissa pohjoismaissa suositaan nykyään rehabilitoivaa eli rikollisen kuntouttamiseen pyrkivää rangaistuskäytäntöä, joka ei painota rangaistuksen ansaittavuutta. Tässä on selkeä ero Yhdysvalloista tuttuun retributiiviseen eli rangaistuksen ansaittavuutta painottavaan oikeuskäytäntöön. Aihe nousee jatkuvasti esille poliittisissa puheenvuoroissa, joissa vaaditaan rikollisten ankarampaa rankaisemista. Samaa on pohtinut esimerkiksi C. S. Lewis kuuluisassa esseessään The Humanitarian Theory of Punishment (1953).
Aivotutkimuksen haaste
Kun ihminen valitsee tietyn ammatin, voimme kysyä, millä ehdoilla voimme sanoa tätä valintaa vapaaksi. Asetammeko kenties itsensä toteuttamisen ehdon, jonka mukaan valinta on vapaa, jos se heijastaa toimijan omia mielentiloja, aikomuksia ja päätöksiä? Vai asetammeko myös tietoisen itsehallinnan ehdon, jonka mukaan henkilön täytyy kyetä arvioimaan sitä, miten hänen halunsa ja päämääränsä ovat syntyneet? Näitä ja muita ehtoja kirja käsittelee kattavasti, haastaen samalla lukijan kysymään itseltään: Kuinka paljon voinkaan tietää siitä, mistä haluni, pyrkimykseni ja näennäisen vapaat valintani ovat peräisin?
Tähän kysymykseen on viime vuosikymmeninä tullut runsaasti uutta tutkimustietoa neurotieteistä, kognitiotieteestä ja psykologiasta. Kun selitetään ihmisen toimintaa, pystytään lisääntyvässä määrin osoittamaan geeniperimän, epigeneettisen säätelyn, ympäristön vaikutusten, tilannetekijöiden sekä biokemiallisten ja kognitiivisten prosessien vaikutukset ihmisen käyttäytymiseen ja päätöksentekoon.
Monet näistä prosesseista ja vaikuttimista ovat tiedostamattomia, ja ihmisen tietoisuuteen päätyy korkeintaan prosessin lopputulos – jos sekään. Tämän perusteella on mahdollista muodostaa kirjassa niin ikään esitelty skeptisistinen – eli vapaan tahdon torjuva ja sitä mahdottomana pitävä – käsitys neurobiologisesta determinismistä. Tällöin ihmisen minuus lähdekokemuksineen ja vapaine tahtoineen tulkitaan illuusioksi.
Visala antaa kuitenkin kompatibilismia puolustaessaan runsaasti tieteenfilosofista opastusta aivotutkimuksen rajallisuuden ymmärtämiseen. Siispä seuraavan kerran, kun tiedeuutisessa kerrotaan aivojen tiedostamattomien prosessien vaikutuksista ihmisen päätöksentekoon, ei tämän kirjan lukija joudu hämmennyksiin. On olemassa toimivia tapoja sovittaa tieteen tuloksia yhteen sekä kompatibilismin että libertarismin kanssa.
Maailmankuvaa rakentamassa
Monet kirjassa esitetyt näkökulmat herättävät väistämättä mielleyhtymiä uskonnollisiin kertomuksiin ja ihmiskäsityksiin.
Miten esimerkiksi Jumalan kaikkivaltius pitäisi tulkita suhteessa ihmisen mahdolliseen tahdonvapauteen? Onko vain Jumalalla todella vapaa tahto? Kuinka suuri tahdonvapaus ihmisellä oli ennen tai jälkeen syntiinlankeemuksen, ja miksi? Entä riippuuko ihmisen tahdonvapaus siitä, onko kyse pelastukseen liittyvistä vai siihen liittymättömistä päätöksistä?
Nämä ja monet muut kysymykset nousevat pintaan yhtä lailla lukiessa Vapaan tahdon filosofiaa kuin Raamattuakin. Ei ole yhdentekevää, mitä uskomme ihmisen vapaasta ratkaisuvallasta elämän isoimmissa uskonnollisissa päätöksissä tai mitä uskomme ihmisen kognitiivisesta kyvystä tehdä hyviä tekoja.
Mitä jos ihminen vaikkapa kokee, ettei pysty täyttämään uskonyhteisön asettamia edellytyksiä uskomisen ja tekojen suhteen? Tällöin olisi hyvä olla perillä esimerkiksi sivulla 263 esitellystä ilmiöstä, jossa ihmisen liiallinen rasittaminen vaikeilla, itsesäätelyä edellyttävillä vaatimuksilla johtaa heikentyneeseen kykyyn tehdä fiksuja valintoja rasituksen jälkeen. Näin uskonyhteisön jäseniin kohdistetut vaatimukset voivat suoraan aiheuttaa sitä, että yhteisön jäsenet tekevät kokonaisuutta ajatellen huonompia päätöksiä.
Maailmankuvaansa rakentavalle lukijalle välittyy Visalan teoksesta kuitenkin myös hämmentävä vaikutelma, sillä sen esittelemät älykkäät ja oppineet filosofit ja tieteentekijät päätyvät täysin erilaisiin tahdonvapauskäsityksiin. Hiukan avoimeksi jää, millaiset ihmiskäsitykset, maailmankuvat, todellisuuskäsitykset ja metafyysiset uskomukset lopulta selittävät tätä hajontaa. Miten eri filosofien premissit eli perustelun pohjana käytettävät, totena pidetyt uskomukset syvimmiltään eroavat toisistaan?
Olisi myös ollut kiinnostavaa, mikäli teos olisi vielä enemmän opastanut koko tahdonvapauskeskustelun kriittiseen arviointiin ja olennaisten näkökulmien tunnistamiseen. Visala kylläkin peräänkuuluttaa keskustelun vastuullisuutta huomauttaessaan kirjan johdannossa, että tahdonvapauskeskustelulla voi olla todellisia vaikutuksia ihmisten toimintatapoihin. Lukijalle saattaa silti syntyä tilanne, jossa hänellä on käsissään paljon vakaumukselleen ja maailmankuvalleen tärkeää materiaalia, mutta ei tarpeeksi keinoja sen arviointiin.
Hämmennyksen vastapainoksi kirja tarjoilee myös aihetta hymyyn sekä hassunhauskojen kertomustensa että joidenkin esiteltyjen näkemysten muodossa. Esimerkiksi monilla kirjassa seikkailevilla filosofeilla tuntuu olevan kova tarve löytää perusteluja toiminnoille, jotka ovat jo olemassa. Tällaisia ovat esimerkiksi moraali, arvonanto, vastuu, rankaiseminen ja yleensä se, millä perusteella jotain pidetään “hyvänä”. Joskus näiden perusteleminen saa jo älyllisen akrobatian muotoja, kuten yhdysvaltalaisen filosofin Saul Smilanskyn lausahduksessa: “[Ihmisten] pitäisi aktiivisesti kuvitella, että ihmisillä on vapaa tahto, sekä elää ikään kuin he itse olisivat vapaita” (s. 194).
Ihmisenä kasvamisen pitkä oppimäärä
Ilman koulimista ja kieltäymysten harjoittelua ihmisen käytös voi villiintyä automaattisten kognitiivisten prosessien ajamana kohti kaoottista luonnontilaa. Visala esitteleekin kirjan loppupuolella näkemystä tahdonvapaudesta hyveenä, jota voi kehittää. Tätä havainnollistetaan psykologi Jonathan Haidtin metaforalla elefantin selässä istuvasta ratsastajasta.
Aivoissamme tapahtuva tiedostamaton, automaattinen prosessointi on elefantti, ja minuutemme on ratsastaja. Joidenkin ihmisten elefantti sekoilee ympäriinsä, ja ratsastaja lähinnä pitää kiinni selitellen ja rationalisoiden elefantin tekemisiä ja etsien niille oikeutuksia eli legitimaatioita.
”Kuinka paljon voinkaan tietää siitä, mistä haluni, pyrkimykseni ja näennäisen vapaat valintani ovat peräisin?”
Visala tulkitsee kuitenkin optimistisesti ihmisen mahdollisuutta rakentaa integroitunutta yhteistoimintaa elefantin kanssa. Hyvin koulutettua elefanttia voi ohjailla ja ratsastajalla on jopa jotain käsitystä siitä, mitä elefantti aikoo ja miksi. Se, mitä uskomme vapaasta tahdosta ja miten sitä kehitämme, vaikuttaa siis Visalan mukaan siihen, millainen vapaa tahto meille muodostuu.
Vapaan tahdon filosofia tekee onnistuneesti sen, mitä lupaakin. Itsensä kehittämisestä kiinnostuneelle lukijalle se antaa kannustimen panostaa tahdonvapauden mahdollistavien psykologisten rakenteiden kehittämiseen itsessään. Moraalifilosofista ymmärrystä etsivä lukija löytää tietopankin ajankohtaisista tahdonvapausteorioista ja niiden eettisistä seurauksista. Tieteenfilosofiasta kiinnostunut saa apua tieteellisen tutkimuksen tulkitsemiseen, ja uskonnosta kiinnostunut puolestaan tärkeää materiaalia maailmankuvansa syventämiseen.
Paikoitellen hiukan raskassoutuisen teoksen läpikahlaamiseen voi olla syytä varustautua kynällä ja paperilla, mutta pieneen vaivannäköön valmis lukija palkitaan monipuolisella näkökulmalla omaan ihmisyyteensä.
Teksti: Mikael Elmolhoda
