Puheenjohtajan pöydällä 2/2016: Opiskelija, rentoudu välillä

Toki meillekin riemu ja rikkaus työn oli tuttua, koimme sen kyllä. Mut valkeus yhden keväisen yön, yks…  syleilyllä. Tuhat kertaa suuremman riemun toi, luvut jäivät ja kirjoja nakersi koi.

Teinilaulu

 

Kevät on todella hektistä aikaa. Olen huomannut sen pomputellessani töitä, järjestötoimintaa ja opiskelua. Koko kevään olen hokenut itselleni mantraa: ”Kohta kesä tulee ja sitten voi taas rentoutua”. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa voi jutella stressistä tai joilta voi tarvittaessa pyytää apua. Järjestötoiminta on siksi ihanaa, koskaan ei tarvitse olla yksin.

Omien fiilisteni mennessä jojon lailla koko kevään, olen myös havainnut tiedekunnalla tunnelman muutoksen. Yliopiston massiiviset irtisanomiset ovat jollain tavalla koskettaneet meitä kaikkia. Nyt keväällä startanneen UPO:n, eli yliopiston palveluorganisaatiouudistuksen, jäljiltä tiedekunnalla ei enää toimi samat hallinnon työntekijät vaan he ovat vaihtuneet. Haluan tässä kiittää kaikkia tiedekunnalta irtisanottuja työntekijöitä hyvistä yhteistyövuosista – jäämme kaipaamaan teitä.

 

Teinit ja ikuinen stressi

Äidilläni on tapana sanoa: ”Lyhyen aikaa sitä seisoo vaikka seipään päässä”. Se on myös aikalailla oma suhtautumiseni stressiin. Hetken aikaa kestät mitä vain. Puheenjohtajana olen huomannut, että opiskelijoilla on erilaisia tapoja kohdata ja käsitellä stressiä. Toiset ovat kuin sitä ei olisikaan, toiset menettävät yöunet viikoiksi. Teille, rakkaat opiskelijatoverit, toivon stressitöntä kesää.

Kuulin fuksivuonani huhun psykiatrian luennoilla, että teologian opiskelijat käyttävät YTHS:n mielenterveyspalveluja eniten kaikista Helsingin yliopiston tiedekunnista. Monet näkevät sen negatiivisena asiana, joka korostaa sitä, miten paljon ongelmia opiskelijoilla on. Itse näen asian päinvastaisena. On hyvä, että teologi on sellainen, joka oppii tunnistamaan tilanteet, joissa tarvitsee apua.

Mielenterveyspalvelut ovat opiskelijaa varten ja YTHS:ltä saa loistavaa apua stressin lieventämiseen sekä opiskelumotivaation parantamiseen. Olen kevään aikana auttanut kolme opiskelijaa YTHS:n palvelujen piiriin sekä kannustanut monia muitakin tutustumaan palveluihin. Joten käy myös itse tarkistamassa YTHS:n nettisivut.

 

Stressitön kesä

Jos kaipaat stressitöntä kesää ja viikottaiset tapaamiset Töölössä eivät kutkuta sisuskalujasi, niin tässä muutamia vinkkejä kesän starttaamiseen ja stressin lieventämiseen.

1) Käy Suomenlinnassa lautalla, ihaile kulttuurihistoriaa ja anna tuulen hulmuttaa hiuksiasi. Samalla kannattaa tutustua Suomenlinnan panimon tuotteisiin.

2) Käy kokeilemassa korkeanpaikan pelkoja kiipeilypuisto Korkeessa.

3) Käy Korkeasaaressa katsomassa saukkoja.

4) Käy TinTin Tangossa syömässä aamiainen kolmelta iltapäivällä.

5) Kokeile miltä maistuu sushiburrito.

6) Kierrä Töölönlahden lenkki yöllä ja ihaile Finlandiatalon valoja.

7) Hypi vesilätäkössä sateessa (sillä hei: koska olet oikeasti viimeksi tehnyt niin?).

 

Tärkeintä kesässä on olla itselleen armollinen ja rentoutua. Olet tehnyt töitä niska limassa koko lukuvuoden ja samalla huolehtinut perinteisistä opiskelijan ongelmista: riittääkö raha/nopat/ruoka/alkoholi/rakkaus. Joten vinkkini sinulle on: Ole armollinen itsellesi. Käy jätskillä. Rentoudu.

Jatketaan taas syksyllä! Hyvää kesää!

 

Kirjoittaja on hyräillyt vapusta asti Teinilaulua ja aikoo hyräillä sitä taas vappuun asti.

 

Kirjoittaja: Sara Järvinen

Teologiangstin jäljillä – myth busted – Kyyhkynen 1/2013

Muutama vuosi sitten Ylioppilaslehti kirjoitti artikkelin naisteologista, joka oli masentunut vakavasti opiskeluaikana. Samassa artikkelissa oli maininta huhusta, jonka mukaan teologit käyttäisivät eniten Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön mielenterveyspalveluita. Artikkelin mukaan YTHS ei ollut vahvistanut tietoa. Epäselväksi jäi oliko YTHS kieltänyt huhun vai oliko vahvistus jäänyt saamatta. Tarina ei myöskään kerro, mistä tämä teologien kesken kiertänyt legenda alun perin on lähtenyt.

Otin yhteyttä YTHS:n mielenterveystyön johtavaan ylilääkäriin Päivi Pynnöseen. Kysyin häneltä, onko mielenterveyspalveluiden käyttäjistä tilastoja, joiden perusteella huhu voidaan osoittaa todeksi. Pynnösen vastauksesta kävi ilmi, että mielenterveyspalvelujen kävijöistä kyllä pidetään tilastoja. Niitä käytetään kuitenkin vain terveyspalveluyksiköiden terveydenedistämiseen liittyvässä toiminnassa. Toisin sanoen ne eivät ole kenen tahansa tarkasteltavissa.

Tarkkaa numerotietoa siitä, mikä tiedekunta käyttää eniten YTHS:n mielenterveyspalveluita, ei siis ole julkisuudessa.

Hakusanoilla ”teologit” ja ”YTHS” sen sijaan löytyy Googlesta noin 1480 tulosta. Huomiota herättävää on se, että ensimmäisten hakutulosten joukosta löytyy paitsi Ylioppilaslehden artikkeli vuodelta 2009, myös Kyyhkysessä vuonna 2001 ilmestynyt artikkeli. Eikä muutaman sivun selailun jälkeen ole lainkaan epäselvää miksi. Kyyhkysen Minna Ahokkaan ja Matilda Pasasen kirjoittaman artikkelin otsikko kuuluu: ”Teologi on YTHS:n vakioasiakas”. Artikkeli käsittelee YTHS:n mielenterveyspalveluita ja niiden käyttäjiä. Kirjoittajat ovat haastatelleet tuolloista YTHS:n neuvontapsykologia Salli Saarta, joka kommentoi mielenterveyspalvelujen käyttäjistä näin: ”Yliopisto-opiskelijoista taideopiskelijat, teologit ja humanistit ovat suurin kävijäryhmä.” Edellä on selitetty, miten esimerkiksi teknisillä aloilla mielenterveyspalveluja käytetään vähemmän.

Olisiko tässä mahdollisesti Ylioppilaslehden huhun alkuperä?

Pynnönen kommentoi Saaren sanoja seuraavasti: ”Salli Saaren kommentti pitää varmaan paikkansa ainakin osittain, mutta käyttäjäosuuksissa on myös alueellisia ja yksikkökohtaisia eroja. Ne ovat osin riippuvaisia myös palvelujen tarjonnasta, naisten ja miesten suhteesta ynnä muusta sellaisesta.” Pynnösen mukaan naiset käyttävät mielenterveyspalveluja huomattavasti enemmän kuin miehet, mikä muuttaa tilastojen tulkintaa. Jo sukupuolijakauma vaikuttaa siihen, että esimerkiksi humanistit käyttävät palveluita enemmän kuin teknisillä aloilla opiskelevat. Teologinen tiedekunta on myös naisvaltainen. Kokonaan erot eivät sukupuolijakauman perusteella kuitenkaan Pynnösen mukaan selity. Vastaus teologien masentuvuuteen oli siis ympäripyöreä kyllä.

Yliopistopappi Leena Huovinen pitää teologien aktiivisuutta mielenterveyspalvelujen käyttäjänä positiivisena. ”Hyvä, että teologit osaavat hakea apua.” Hän esittää myös oman arvelunsa siitä, mistä teologien aktiivisuus mielenterveyspalvelujen käyttäjänä voisi johtua. ”Teologiseen tiedekuntaan on ehkä yleisesti ottaen hakeutunut porukkaa, joka on kiinnostunut siitä, mitä sielussa tapahtuu ja kuinka voi. He ehkä ovat herkempiä hakemaan apua”, Huovinen selittää. ”Apua hakemalla saa mahdollisesti perspektiiviä omaan olotilaansa.” Lisäksi Huovinen toteaa ihmisen luonteen vaikuttavan siihen, miten herkästi hän tulee hakeneeksi apua ulkopuolisilta. ”Toisten on helpompi puhua kavereille. Toisaalta myös ihmiset, jotka hakevat apua saattavat olla laajasta kaveriporukasta.”

Huovinen ei ole huolissaan teologien tilanteesta, vaan toteaa tekoihin johtamattoman huolipuheen turhaksi. Sen sijaan opiskelijoiden kokeman masennuksen yleisyys herättää hänen mielessään kysymyksen: mikä tässä ajassa on vikana? ”Nykyaikana maailma on valintaviidakko pienestä pitäen”, Huovinen toteaa. Valintaviidakolla hän viittaa kaikkiin niihin valintoihin, joita nuorilla on edessään pienestä pitäen. Pitäisi päättää, mitä haluaa tehdä isona, minne lähteä opiskelemaan, mitä harrastaa… ”Jatkuva valintojen eteen joutuminen on uuvuttavaa. Kysymys kuuluu, missä on lepo?” Huovinen pohtii.

Syksystä 2011 lähtien kandidaatinvaiheensa aloittavat teologit ovat päässeet pohtimaan mielenterveyttä ja sen häiriöitä opintoihinsa liittyen. Tämän on taannut pakolliseksi tullut kahden opintopisteen laajuinen psykiatrian kurssi. Kurssi toteutettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2012 ja sille osallistui yhteensä noin 250 fuksia ja uteliasta opiskelijaa. Luentokurssin järjesti Käytännöllisen teologian laitos ja luennoitsijana toimi psykiatri Maria Vuorilehto. Kurssin sisällön tarkan määrittelyn puutteessa päätettiin käsitellä kysymyksiä, jotka saattaisivat tulevalla teologian maisterilla nousta ajankohtaisiksi työelämässä. Toivottuina aiheina oli muun muassa miten tunnistaa mielenterveyshäiriöinen ja minne ohjata hänet hakemaan apua. Lisäksi kurssilla käytiin läpi tavallisimpia mielenterveyden häiriöitä.

Leena Huovisen mielestä on hyvä, että teologeille opetetaan psykiatriaa. Hänen mukaansa kaikenlainen ihmismielen ja erilaisten mielenterveyden häiriöiden tuntemus on hyvästä mahdollisille tuleville papeille ja opettajille. Häiriöiden tunnistaminen helpottaa ohjaamaan asiakkaan hakemaan oikeanlaista apua. Toisaalta mielenterveyden häiriöiden tuntemus auttaa Huovisen mukaan esimerkiksi tulevaa pappia
välttämään niin sanottua häiriön hengellistämistä. Häiriön hengellistämisellä Huovinen tarkoittaa ajattelutapaa, että rukous olisi riittävä hoito mielenterveyshäiriöiselle. ”Pappi ei ole terapeutti”, Huovinen korostaa.

Psykiatrian kurssi perustui pääasiassa opiskelijoiden esittämille kysymyksille. Luennoitsija rohkaisi vuorovaikutuksellisuuteen ensimmäisestä luennosta asti. Kysymyksiä esitettiinkin läjäpäin. Erityisen kiinnostuneita opiskelijat olivat masennukseen ja itsemurhaan liittyvistä kysymyksistä. Kiinnostusta herätti masennuksen oireet, joihin kuuluvat esimerkiksi stressi, univaikeudet, krooninen väsymys, alakuloisuus, motivaatio-ongelmat ja hallitsematon alkoholin tai muiden päihteiden käyttö. Aiheet, jotka sopivat melko hyvin keskiverto-opiskelijaan, ainakin joskus. Psykiatrian luennoitsijan Maria Vuorilehdon mukaan näiden oireiden esiintymistä tuli tarkkailla ja ne tuli ottaa vakavasti.

Huovinen kehottaa sen sijaan olemaan maltillinen masennusoireiden etsimisen kanssa. ”Masennus heitetään kehiin liian helposti”, hän selittää. ”Helppoa elämää ei olekaan. Pienet ongelmat kuuluvat elämään.” Hänen mukaansa monille opiskelijoille tekisi kuitenkin hyvää päästä eroon jatkuvan suorittamisen eetoksesta, kun vähempikin riittäisi. Huovisen mukaan tietty riehakkuus myös kuuluu opiskelijaelämään – tosin ihan kaikkea ei tarvitse kokeilla. ”Tärkeää on löytää itselleen hyvä tapa olla. Toisaalta voimme myös suojella itseämme masentumiselta.” Lähtökohdaksi hän asettaa tietynlaisen huolettomuuden, joka perustuu perustarpeiden tyydyttämiseen: riittävään lepoon, ravintoon ja liikkumiseen. Ja siihen, että kerää ympärilleen tarpeeksi aitoja ihmisiä, joille voi jakaa asioita.

Psykiatrian kurssi herätti opiskelijoissa monenlaisia mielipiteitä. Kaikki psykologian kurssit lukiossa käyneelle se ei tuonut kovin paljon uutta informaatiota. Toiset taas kokivat sen hyödylliseksi. Opiskelijat jakoivat omakohtaisia kokemuksia – tai naapurin tutun kummin kaiman kokemuksia. Toisissa mielenterveyshäiriöiden oireiden läpikäyminen aiheutti lääkärikirjailmiön – miksi nuo oireet vaikuttavat tutuilta?

Mielenkiintoisilta kysymyksiltä ei myöskään vältytty. Eräs opiskelija kysyi kurssilla, miten erottaa mielenterveyshäiriöisen riivatusta. Luennoitsijalla ei ollut sillä erää kysymykseen vastausta. Eksegetiikan ja Raamatun heprean yliopistonlehtori Juha Pakkala sen sijaan vastasi kysymykseen näin: ”Mielenterveyshäiriöt eivät olleet tunnettuja Raamatun maailmassa. Jos joku käyttäytyi omituisesti, pidettiin häntä riivattuna. Kyseessä oli ajalle ominainen tapa puhua asiasta.”

Teksti: Milla Purosalo

Julkaistu ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 1/2013.