Tutkinnonuudistus teologisessa tiedekunnassa

Vain muutos on pysyvää, sanoi Herakleitos 2500 vuotta sitten. Helsingin yliopistossa iso muutoksen pyörä pyörii yhä.

 

Ei enää A1- tai B2 -linjoja, vaan opintosuunnat. Ei enää 25 opintopisteen sivuaineita, vaan toisten tieteenalojen opintokokonaisuuksia, laajuudeltaan lähes mitä vain. Ei pääainetta, tutkintoa ja oppiainetta, vaan tutkielman oppialat ja koulutusohjelmat. Kandivaiheessa ei enää valita, mille osastolle kandinsa kirjoittaa, vaan vasta maisterivaiheessa valitaan tutkielman oppiala.

Opintosuuntia uudessa tutkinnossa on kaksi. Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asiantuntijatyön opintosuunta sekä opetuksen ja kasvatuksen asiantuntijatyön opetussuunta. Opiskelijoista tulee kuitenkin edelleen teologian kandidaatteja ja teologian maistereita, vaikka koulutusohjelmien nimet vaihtuvat teologian ja uskonnontutkimuksen kandi- sekä maisteriohjelmaksi.  Kaikki opiskelevat aluksi yleisessä suunnassa, joka vastaa entistä A2-linjaa.

Kandiohjelmaan tulee perus- ja aineopintojen sekä klassisten kielten lisäksi temaattisia opintoja uskonnosta, historiasta ja yhteiskunnasta ja arvoista sekä globaalin maailman haasteista. Kandityön voi kuitenkin tehdä osastokohtaiseen seminaariin. Niin ikään maisteriohjelma muuttuu temaattisten opintojen myötä. Muutoksen tuulet puhaltavat myös graduntekijöitä, sillä gradun laajuus pienenee kymmenellä opintopisteellä ja sitä myötä gradun sivumäärä lyhenee.

Siirtymäaika vuonna 2016 tai sitä aikaisemmin aloittaneille

Jos aloitit opintosi viime vuonna, voit suorittaa tutkintosi tänä lukuvuonna voimassa olevien tutkintovaatimusten mukaan aina heinäkuun loppuun vuonna 2020. Jos kuitenkin haluat siirtyä opiskelemaan uusien vaatimusten mukaista tutkintoa, se on mahdollista – kunhan muistat, että takaisin et voi enää palata.

Opiskelija, joka on aloittanut vanhan tutkintorakenteen aikana, on siirtyjä. Sen sijaan koko tutkintonsa vanhan rakenteen mukaisesti tekevä on vanha suorittaja. Vaikka olisit ikivanha suorittaja, koskevat käytännön tason muutokset luultavasti myös sinua jollakin tavalla. Ainakin uudistuvien järjestelmien ja vaihtuvien opettajien sekä päättyvien professuurien myötä.

”Tuntuu nyt alkuun sekavalta, mutta näen myös paljon mahdollisuuksia”

Kaksi kolmannen vuoden A2-linjan opiskelijaa kertovat, että varsinkin syksyllä tutkinnonuudistuksesta ei ole puhuttu mitään paitsi huhujen tasolla: “Tutkinnonuudistuksesta on tullut opiskelijoille tietoa hiljalleen vasta tämän kevään aikana. “

“Tiedonannot tästä tutkinnonuudistuksesta ovat olleet mielestäni tosi vähäisiä, varsinkin kaiken muunkin sekavuuden ja uudistuksen aikataulun huomioon ottaen”, toinen opiskelija sanoo.

“Tutkinnonuudistus tuntuu nyt alkuun sekavalta, mutta näen siinä myös paljon mahdollisuuksia”, opiskelija jatkaa. “Ajankohta uudistukselle ei ehkä ole paras mahdollinen tiukentuneiden resurssien ja hallinnon ylikuormittumisen takia.”

Molemmat opiskelijat kertovat olevansa iloisia siitä, että ovat siirtymässä jo graduntekovaiheeseen: “Olen siinä käsityksessä, että isoimpiin muutoksiin kuuluu ainakin kandivaiheessa ‘pääaineettomuus’ ja erilaisiin teemoihin keskittyvät, oppiainerajoja ylittävät opintojaksot.” Opiskelijoiden mukaan ne kuulostavat teoriassa hyviltä, mutta käytännön tasolla sekavilta.”

“Kandivaihe on pääaineeton, mutta Ison pyörän hengen mukaisesti kanditutkintojen on oltava laajempia”, TYT:n hallituksen edunvalvontavastaava ja maisteriohjelman johtoryhmän jäsen Kata Kaski sanoo. “On siistiä, että ihmiset, jotka ovat teologian ja uskonnontutkimuksen asiantuntijoita, tietävät laajemmin teologian osa-alueista.”

Opiskelijoita haastateltaessa etenkin maisterivaihe ja kymmenen opintopistettä pienenevä gradu huolestuttavat. Väitöskirjaa kirjoittava tutkija pohtii, etteivät gradut ehkä enää ole yhtä arvokkaita.

“Gradun supistamisesta päätettiin yliopiston sisällä”, sanoo Kaski. “Ymmärrän, että sen laajuudesta voidaan olla huolissaan. Opiskelijat miettivät, tuleeko heistä nyt huonompia tutkijoita. En usko, että tutkimuksellinen ote tästä rapautuu”, Kaski sanoo.

”Taustalla tarve vastata nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin”

“Tutkintouudistuksen taustalla on käsittääkseni tarve vastata paremmin nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin ja tarjota opiskelijoille myös aiempaa parempia mahdollisuuksia verkostoitua jo opintojen aikana työelämään”, opiskelija kommentoi. Molemmat haastatellut kertovat, että varsinkin laajemmat työharjoittelut A2-linjalaisen näkökulmasta ovat tervetulleita.

Pappislinjan opiskelijat ovat puolestaan huolissaan siitä, että harjoittelu ja praktikumit siirtyvät kokonaan maisterivaiheeseen. A1-linjan opiskelija miettii, miten osittain jo kandivaiheessa suoritettujen praktikumien kanssa toimitaan jatkossa, kun entisen mallista opetusta ei ole. “On vähän väliinputoaja-olo, kun toimitusten harjoittelut jäävät kokonaan välistä”, opiskelija sanoo.

“Kakkosprakkareihin täytyy keksi joku ratkaisu, ja kun sitä mietitään, halutaan, ettei siitä aiheudu opiskelijoille ongelmia”, Kaski kommentoi. “Me haluamme, että meillä on hyvää opetusta ja hyvät tutkinnot.”

Ei vain uhka, vaan myös mahdollisuus

Kasken mukaan opetus saa kiitettävän kasvojenkohotuksen tutkinnonuudistuksen myötä. Myös opiskelijat näkevät uudistuksessa positiivisia puolia.

“Selkeinä hyötyinä näen ainakin mielenkiintoisilta kuulostavat uudet temaattiset opinnot ja oppiainerajoja ylittävät kurssisisällöt”, A2-linjan opiskelija sanoo. “Myös aiempaa pidemmät työharjoittelujaksot avaavat varmasti mahdollisuuksia opiskelijoille, jos paikanvalintaan vain saa riittävästi ohjausta. Tällä hetkellä kaikki tuntuu hieman hankalalta.”

“Kyllä minustakin tuntuu sekavalta”, Kaski nauraa. “Ei tässä ole mitään vastakkainasettelua opiskelijoiden ja tiedekunnan välillä. Kaikki toivovat, että opiskelijat valmistuvat.”

Jenni Heikkonen

Soveltuvuustutkimusten takana

 

Päämäärä Oy:n esimerkki soveltuvuustutkimuksen tuloksista.

Numerossa 4/16 keräsimme teologian opiskelijoiden kokemuksia kirkon työpsykologisista soveltuvuustutkimuksista. Tässä haastattelussa käydään tutkimuksia suorittavan Päämäärä Oy:n edustajan kanssa läpi tutkimusten historiaa ja käytännön toteutusta sekä reflektoidaan palautetta.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa soveltuvuustutkimuksia on järjestetty vuodesta 2002 alkaen. Järjestelmä syntyi alun perin sekä teologian opiskelijoiden että hiippakuntien tarpeista saada apuvälineitä papin työn ammatillista arviointia varten. Pappisvihkimystä hakevan oman itsereflektion tukeminen on säilynyt tutkimuksen johtoajatuksena siitä lähtien. Nykyisin tutkimuksesta vastaava Psykologitiimi Päämäärä Oy on vastannut tutkimuksista yhtäjaksoisesti vuodesta 2006 alkaen.

Standardoitujen arviointikriteerien merkityksen voidaankin katsoa kasvaneen nykytilanteessa, jossa työssä jaksamisen ennustettavuus korostuu. Päämäärän toimitusjohtaja Minna Tapojärvi toteaa seurakuntien työllisyystilanteen alueellisten erojen kasvaneen sitten 2000-luvun alun. ”Silloin oli valtakunnallisesti ajateltuna ns. työntekijän markkinat, jossa vapaista työpaikoista ei ollut pulaa. Nyt tilanne on muuttunut: Helsingissä avoimeen papin virkaan saattaa kuulemma hakea kymmeniä henkilöitä.” Siksi joillekin opiskelijoille voi opiskelun loppuvaiheessa tulla korostuneesti sekä urasuunnittelutarpeita että myös työllistymispaineita.

Kirkon panostus tutkimuksen ja reflektointiseminaarien kehittämisessä ja valvonnassa on huomattavan suuri. Soveltuvuustutkimuksen ja reflektointiseminaarien onnistumista arvioidaan ja päivitetään säännöllisesti monikanavaisesti kerättävän palautteen pohjalta. Kahdesti vuodessa kokoontuva kirkon koulutuskeskuksen seurantatyöryhmä kerää tietoa tutkimukseen osallistujilta, yliopistoilta ja hiippakunnilta.

Koepäivä

Mitä soveltuvuustutkimuksessa käytännössä sitten tapahtuu? Tapojärvi ei mene nykyisten järjestelyjen yksityiskohtiin. ”Ne tietävät tietenkin omakohtaisesti, jotka ovat tutkimuksiin osallistuneet.” Kristian Kurikan vuonna 2010 Turun yliopistoon tehty pro gradu-tutkielma Papin vihkimystä hakevien soveltuvuustutkimus – simulaatiomenetelmän luotettavuus sisältää eritellyn kuvauksen tutkimuksen sisällöstä pääpiirteissään. Osallistujat ilmoittautuvat valtakunnallisen haun kautta tutkimuspäivään, joita järjestetään yliopistosta riippuen porrastetusti kevään ja kesän aikana. Tutkimuspaikkana toimivat yleensä hiippakunnan varaamat tilat tai Päämäärän toimitila Turussa.

Varsinaiseen tutkimukseen sisältyy videoitava puhe, strukturoituja persoonallisuutta, kuten luonteenominaisuuksia ja ajattelu- sekä toimintastrategioita mittaavia sekä kognitiivista kapasiteettia mittaavia testejä sekä psykologin haastattelu. Testit mittaavat mm. itsereflektiota ja ajattelun strategisuutta väitelauseiden ja vapaamuotoisen kirjoitelman avulla. Tärkeimmät tulokset on avattu haastattelijan lausunnossa ja niiden lopputulema on visualisoitu graafiseksi nuolikuvioksi, jossa korostettuina ovat sosiaaliset, työn hallintaan ja psyykkiseen kestävyyteen liittyvät valmiudet. Tämä osallistumistodistus toimitetaan hiippakuntaan vihkimystä haettaessa. Tutkimustuloksen muu käyttö esim. rekrytoinnin yhteydessä on kielletty ja vaatii erillistä lupaa.

Tutkimuksen tulokset lähetetään osallistujalle postitse, ja tällä on mahdollisuus saada henkilökohtaista palautetta tuloksista. Syksyllä hiippakunnat järjestävät vielä hiippakunnittain reflektointipäivän, jossa läpikäydään tulosten merkitystä oman ammatillisen suuntautumisen kannalta. Tutkimus on mahdollista suorittaa myöhemmin uudestaan. Tapojärven mukaan ”näin on tähän mennessä tehnyt alle promillen verran tutkituista. Tutkimushan on luonteeltaan ns. varhaisen potentiaalin tunnistamista, siksi myös aiempia tuloksia voi olla hyödyllistä tarkastella uudelleen siinä vaiheessa, kun työelämässä on jo oltu ainakin muutaman vuoden.”

Moniosaaja vai peruspappi?

Aura Nortomaan soveltuvuuskokeita käsittelevässä tuoreessa väitöskirjassa A test to pass or a tool of growth? (Helsingin yliopisto 2016) todetaan, että tutkimukseen osallistujat ovat olleet keskimäärin tyytyväisiä tuloksiinsa, eikä niillä ole ollut todennettavaa yhteyttä pappisvihkimyksen jättämisen tai myöhemmän urapolun kannalta. Myös Tapojärven puheissa korostuu, että kokeiden merkitys on ensisijaisesti yksilöllinen. Tutkimus ei siis ole työpaikkahaastattelu, jossa osallistujia kilpailutetaan, vaan kaikki ovat samalla viivalla.

”Tutkimustulokset on lähtökohtaisesti suunnattu osallistujalle itselleen. Tätä korostaa jo sinä-muodon käyttö kirjallisessa arvioinnissa. Vielä alkuvuosina kokeisiin suhtauduttiin varauksella, nykyisin osallistujat ovat avoimempia ja paremmin tilanteen tasalla, mikä auttaa saamaan tarkempia tuloksia. Ennakkotiedotusta tutkimuksesta kehitetään jatkuvasti avoimuuden vahvistamiseksi”, Tapojärvi sanoo.

Teologien parissa on esitetty kysymyksiä, mitataanko tutkimuksissa riittävästi soveltuvuutta seurakunnan erikoistehtäviin vai onko tavoitteena löytää ennemmin jonkinlainen ”peruspappi”. Tapojärvi pitää huolta aiheettomana.

”Tutkimus mittaa monipuolisesti eri vahvuuksia, useissa keskeisissä seurakuntapapin työn ominaisuuksissa vahvat henkilöt pärjäävät myös monipuolisesti eri tehtävissä. Jos vahvuuksia tulee esille vähemmän, voivat ne silti riittää hyvään jaksamiseen ja onnistumiseen jollakin erityisalalla, mutta laajalla seurakuntapapin työkentällä uupumisen ja epäonnistumisen riskit ovat silloin helpommin korostuneita.”

Omaksi parhaaksi

Kyyhkysen keräämissä vastauksissa kielteisinä kokemuksina mainittiin kirjallisen palautteen kokeminen hyvin suorasukaisena tai ristiriitaisena oman ammatillisen minäkuvan kanssa. Eräs vastaaja kertoi saamastaan suorasta kehotuksesta hakeutua psykoterapiaan, toinen kertoi saaneensa kuulla olevansa ”pelottavan älykäs”. Osa taas ei tunnistanut itseään psykologin kuvauksesta ja sai saman reaktion myös työnantajiltaan ja tuttaviltaan. (Vastauksista ei ilmennyt, olivatko kaikki tutkimukset Päämäärän, eli vuoden 2006 jälkeen tekemiä, joten tässä yhteydessä palautetta reflektoidaan yleisellä tasolla (toim.huom.))

Vastaajan älykkyyttä koskevaa kommenttia Tapojärvi pitää mahdottomana. ”Tällaisia ilmaisuja ei kyllä psykologin raporteissa käytetä.” Sen sijaan kehotus ammattiauttajan apuun turvautumisesta on uskottava ja jopa haastattelijan velvollisuus. ”Jos osallistujalla on selvästi haittaavia käsittelemättömiä asioita, kehoitus niiden työstämiseen on hyvä kirjata palautteeseen. Tutkimuksen tarkoitus on kuitenkin lisätä itsereflektiota ja sen myötä edistää työssä jaksamista pitkällä tähtäimellä. Yleensä osallistujat ovat jo aiemmin harkinneetkin terapiaa, mikä käy usein ilmi palautekeskusteluissa”, Tapojärvi tiivistää.

Mikä sitten selittää osallistujien kokeman epäsuhdan saadun palautteen ja oman ammatillisen kokemuksensa välillä? Tapojärvi epäilee, että henkilö on voinut koetilanteessa olla ”irrallaan itsestään” ja toiminut itselleen epätyypillisesti. ”Meillä kysymykset on tehty selkeiksi, joten tulkinnanvaraa niiden ymmärtämisessä ei oikeastaan ole. Haastattelijalla on analyysin tukena ammattitaitonsa ja intuitionsa, kun taas huonolla itsetuntemuksella varustettu ihminen ei välttämättä osaa reflektoida tuloksia tai itseään”, Tapojärvi toteaa. Seurantatyöryhmän vuosittain systemaattisesti kaikilta tutkituilta keräämä soveltuvuustutkimuksen asiakaspalaute on ollut noin 80 % positiivista, eikä vastaa Kyyhkysen artikkelissa esitettyä 50/50-jakaumaa.

Haastattelun lopuksi Tapojärvi pohtii, miten Kyyhkysen tapa nostaa aihe esille vaikuttaa niihin teologeihin, joilla tutkimuksen suorittaminen on edessä. ”En tiedä, miten se teidän [Kyyhkysen] juttu vaikuttaa opiskelijoihin, että tulevatko he tutkimukseen sitten kriittisin asentein ja huonommilla yhteistyövalmiuksilla.” Soveltuvuustutkimus voi tosiaan olla niitä asioita, joihin on helppo suhtautua ennakkoluuloisesti ilman parempaa tietoa. On siis hyvä, että Päämäärän omaakin ennakkotiedotusta kehitetään jatkuvasti.

Jutussa mainittujen lähteiden lisäksi apuna on käytetty Kirkon koulutuskeskuksen antamia taustatietoja.

Lisää aiheesta

Kyyhkynen 4/16: Sopimaton papiksi?

Kirkko kohtaa kampuksen

 

Opiskelijoiden tasapainottelu opiskelun, ihmissuhteiden ja töiden välillä voi olla haastavaa. Samalla jonot mielenterveyspalveluihin kasvavat. Kirkon oppilaitostyön tarjoamasta keskusteluavusta on silloin apua.

Keskustakampuksella työskentelevän oppilaitospastori, rovasti Leena Huovisen mukaan keskusteluja on noin 200 vuodessa. Lisäksi oppilaitospapit järjestävät aikuisten nuorteniltoja ja rippikoulun kertausharjoituksia. Uutuutena on Kampin kappelin sitsit, joiden osallistujat valitaan arpomalla avajaiskarnevaalien yhteydessä. Huovinen korostaa, että oppilaitostyötä voi tehdä monella tapaa, eivätkä sielunhoidolliset keskustelut ole ainoa vaihtoehto. Kysyntää kahdenkeskiselle kohtaamiselle kuitenkin selvästi on.

Huovisen mukaan keskusteluissa nousevat esille usein ihmissuhteisiin liittyvät asiat sekä yksinäisyys, joka koetaan usein häpeällisenä. Suorittamisen eetos ja paineet olla hyvännäköinen, fiksu ja menestyvä liittyvät tarpeeseen kelvata itselleen ja muille. Myös sosiaalinen media lisää paineita, jos oman itsetunnon vahvistamiseen tarvitsee muiden tykkäyksiä. ”Jos sille tielle lähtee, niin se on hävitty heti kalkkiviivoilla”, Huovinen toteaa. ”Jossain muualla on aina ihanampaa.”

Opiskelijan kannalta keskustelutilanteissa olennaisinta on kokemus siitä, että joku kuuntelee ja ottaa tosissaan. Huovisen mukaan myös ”monta sadetta nähneen” papin elämänkokemus tuo perspektiiviä, uskoa asioiden järjestymiseen tavalla tai toisella. ”Ajattelen, että jokainen ihminen on lahja myös itselleni, koska ymmärrykseni elämästä lisääntyy kohtaamisten myötä.”

Oppilaitospapit tarjoavat apuaan kaikille uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta. ”Elämä on monimuotoista, mutta itse tietysti katson maailmaa kristillisestä näkökulmasta”, Huovinen kertoo. Keskustelut harvoin alkavat hengellisistä asioista, mutta lähes aina niihin lopulta päädytään pohtimalla esimerkiksi elämän tarkoitusta. ”Yliopistoyhteisöön ei voi tulla Raamattu kädessä huutelemaan, mutta olen kuitenkin avoimesti pappi enkä mikään koutsaaja”, Huovinen sanoo.

Nykyisessä taloustilanteessa monia opiskelijoita mietityttää myös oma työllistyminen ja tulevaisuus. Huovisen mukaan ajan yleinen kovuus ja talouden ikkunan kautta katsominen näkyvät kohtaamisissa. Monet miettivät, onko tässä yhteiskunnassa tilaa sellaiselle, joka ei tuota suoranaisesti rahaa. Opiskelijoista teologit ja humanistit käyttävät papin palveluita eniten. Teologian opiskelijoiden parissa korostuu selkeästi valmistuvien, omaa paikkaansa etsivien opiskelijoiden ryhmä. Toinen ryhmä ovat muutaman vuoden opiskelleet, jotka pyörittelevät tiedeympäristön herättämiä uskonnollisia kysymyksiä.

Monet pohtivat myös kutsumustaan kirkon työhön sekä sitä, riittävätkö omat kyvyt. Huovinen kehottaa olemaan armollinen itselleen: ”Se on harhainen ajatus, että jostakin tietäisi, että nyt olen valmis papin työhön. Ainahan me olemme ihan hurjan keskeneräisiä.”

Lisätietoja: facebook.com/kirkkojakampus & kirkkojakampus.fi

Teksti: Ulla Klemola & Unni Puranen

Mitä on olla teologi?

haalarit_Jenni Vihtkari

Syksyllä teologian opiskelijoille teetetyssä kyselyssä selvitettiin, millaisia teologi-identiteettejä on. Aleksi Enqvist ja Rasmus Tillander löysivät kyselystään yhdeksän teologityyppiä, joita yhdistää tietynlaiset hengelliset ja tieteelliset intressit.

Orientoivalla viikolla kuulee aina puhuttavan fukseille siitä, mitä tuleman pitää: loputonta istumista peruskursseilla, ainaista vastaamista kysymyksiin omasta uskosta, ja aina joku luulee geologiksi. Viimeisessä on tietenkin se hyvä puoli, että ainakaan kivien tutkimisen tieteellisyyttä ei kyseenalaisteta.

Opiskelu papiksi ja/tai pappien kanssa tuo teologiselle sen jännittävän luonteen ja maineen – vai onko normaalia pitää fuksiaisten edellä messu? Toisten mielestä kyllä, toisten ei, ja joidenkin mielestä täysin yhdentekevää.

Useissa kysymyksissä teologien vastaukset jakautuvat juuri näin, mutta yhdistääkö tätä joukkoa mikään? Voidaanko puhua teologi-identiteetistä, vai pitäisikö puhua identiteeteistä? Näihin kysymyksiin halusimme vastauksia. Asian tiimoilta tekemäämme kyselyyn vastasi 110 ihmistä. Näistä vastauksista pyrimme kvasi-tieteellisesti analysoimaan näiden mahdollisten identiteettien luonteita. Teologi-identiteetillä tarkoitetaan tässä ihmisten uskomuksia teologiasta, mihin se linkittyy, suhdetta toisiin teologeihin sekä itsensä käsittämistä teologina.

Löysimme kaksi tekijää, joiden voidaan katsoa yhdistävän teologian opiskelijoita. Ensinnäkin laajat perusopinnot, joista eräs vastaaja kirjoittaa osuvasti verraten niitä junaonnettomuuteen, jonka jälkeen trauman kokeneet tuntevat tiettyä yhtenäisyyttä. Toisena teemana, joka nousi lähes kaikilla vastaajilla, oli sisäänpääsyn helppous. On tosin huomioitava, että vaikka se korostui yleisimpänä syynä hakea, lähes kukaan ei mainitse sitä itselle tärkeimmäksi syyksi. Uskomme tämän johtuvan siitä, että useat ihmiset kokevat tarvitsevansa oikeutusta omille opinnoilleen, vaikka kokevat pääsemisen helppouden takia tiettyä akateemista alemmuutta.

Vaikka yleiset yhtäläisyydet ovat sangen vähäisiä, oli tutkimusaineistossa nähtävissä alatason teologi-identiteettejä. Teologi-identiteetit voi mielestämme luokitella sekä tieteellisen/hengellisen orientaation että kyynisen/positiivisen suhtautumisen mukaan. Seuraavaksi esittelemme nämä tyypilliset alaidentiteetit.

 

 

Nollatauluteologi

”Isosena oli kivaa. En tiennyt miksi TM valmistuu.”

 

Nollatauluteologi on usein nuorempi opiskelija, joka ei ole vielä ehtinyt muodostaa vakavampaa suhdetta teologiaan. Useimmat nollatauluteologit löytävät paikkansa jostakin muusta kategoriasta ennemmin tai myöhemmin, mutta ei kuitenkaan ole ennenkuulumatonta tavata tähän kategoriaan kuuluvia vanhempia tieteenharjoittajia. Viimeksi mainittuja on yleensä helppo löytää mm. Kalliosta ja Uudelta ylioppilastalolta.

 

Stereotyyppinen A1

”Tähtäimessä pappisvirka, unelma päästä opiskelemaan myös sisältöjä.”

Stereotyyppinen A1-linjalainen on jo tiedekuntaan tullessaan innokas kutsumuksen johdattama opiskelija, joka välillä naiivistikin näkee teologisen koulutuksen loistavana tapana ymmärtää omaa ja muiden hengellisyyttä. Positiivisen suhtautumisen teologiaan lisäksi henkilö usein suhtautuu opiskelijatovereihinsa hyvin lämpimästi ja kokee muita enemmän hengellisyyden eräänlaisena teologiutta määrittävänä tekijänä. Jokainen hiemankaan kokeneempi teologi voi samaistua stereotyyppiseen A1-linjalaiseen, ovathan he kaikki käyneet tälle ryhmälle suunnatut perusopinnot ja nauttineet mm. sielunhoidon ihanuuksista.

 

Hardcore A1

“Suhteeni Jeesukseen ja Raamattuun on se millä on väliä.”

Edellisen turboahdettu versio, joka kokee vahvaa ”evankelista” kutsumusta, jonka hän tuo selvästi esille. Tällaiselta henkilöltä ei tarvitse kysyä, tuleeko hänestä pappi, koska hän todennäköisesti mainitsee kysymättäkin. Erityisesti HCA1:n erottaa muista hänen epäilevä suhtautumisensa akateemiseen teologiaan. Hänelle hengellisyys on, tai sen pitäisi olla, merkittävin teologian opiskelijaan liitettävä ominaisuus.

 

Traaginen pastori

”Pappeus vaatii teologian opinnot”

Traaginen pastori kyseenalaista teologian relevanssin, nykyteologian tason, pitää akateemista teologiaa arveluttavana ja ei voi olla ajattelematta pappien työllisyyden madonlukuja. Suhteessa positiivisemmin asennoituviin kumppaneihinsa traaginen pastori näkee teologian ja muut teologit jokseenkin kyynisten linssien läpi. Hänellä kuitenkin on kutsumus pappeuteen, vaikkakin joskus viittaa siihen, enemmän tai vähemmän ironialla ”suojatyöpaikkana”.

 

Hengellinen A2

”Erittäin tärkeä osa teologi-identiteettiäni on myös se, että ajattelen teologina olevani seurakunnan palvelija”

Hengelliset A2-linjalaiset ovat melko lähellä stereotyyppisiä A1:siä, mutta suhtautuvat teologiaan opiskeluunsa kriittisemmin. Tämä voitaisiin tulkita johtuvaksi siitä, että hengelliset A2:t eivät useinkaan tunne luteronormatiivista opetusta omakseen, koska useat heistä eivät ole kyseisen kirkkokunnan piiristä, vaan ihailevat esim. äitikirkon opetusta.

 

B

”Olen löytänyt opettajuuden, mikä on helpottanut teologina oloa.”

B-linjan teologit ovat oma kiinnostava ryhmänsä, sillä harvemmin heidän kuulee sanovan ”opiskelen teologiaa”, vaan useimmin vastaus kuuluu ”opiskelen uskonnonopettajaksi” tai ”olen teologi, mutta…” B-linjalaisia yhdistää uraorientoituneisuus, pedagogisen pääsykokeet ja opeharkka. B-linjalaisista tulee myös erikseen mainita ne, jotka ilmoittavat opintolinjakseen B-linjan, mutta ovat suorittaneet ainoastaan A2 soveltavat opinnot.

 

Perus A2

”[Teologian opiskelu on] kokoelma katkeria vuosia täynnä turhaa työtä jota kukaan ei arvosta”

Perus-A2-teologin opiskelua värittää katkeruus, joka on yleensä perua siitä, että ei päässyt valtsikaan tai humanistiseen tai siitä, että pappiskutsumus tekikin oharit. Aineiston perusteella A2:t kokevat, että hengellisyys ei määritä heitä teologina; ja suhteessa kirkollisesti orientoituneihin tovereihinsa, he eivät korosta hengellisyyttä muitakaan leimaavana piirteenä. A2:sten kiinnostus itse teologiaa kohtaan saattaa olla heikohkoa, mikä selittää opintorekisteriin kasaantuneet laajat sivuaineopinnot, jotka vievät akateemista yleisneroutta tavoittelevan A2:sen mennessään.

 

Kyyninen uskontotieteilijä

”Vituttaa TYT-rinkirunkku ja teologiuden ylikorostaminen.”

Emme olisi tahtoneet leimata minkään tietyn pääaineen opiskelijoita, mutta huomattava osa etenkin vanhemmista uskontotieteen opiskelijoista erottui tutkimuksessa niin selvästi, että koimme välttämättömänä esittää heidät omana ilmiönään. Tätä ryhmää kuvaa erittäin negatiivinen, jopa vihamielinen asenne TYT:tä, teologista tiedekuntaa ja koko teologista oppiainetta kohtaan. Onkin mielenkiintoinen kysymys, että mikä on saanut näin radikaalin vihamielisyyden syttymään?

 

TYT-toimijaintoilija

”Elän ja hengitän sitä [Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistystä]”

Tämän ryhmän edustajia on helppo löytää erityisesti perjantaisin opiskelijoiden olkkarissa, jonne he kerääntyvät tankkaamaan suuria määriä kahvia. Tämän lisäksi heillä on tapana kofeiiniyliannostuksen vauhdittamana keskustella hyvinkin palavasti järjestötoiminnan polttavimmista puheenaiheista, kuten TVK, TJK, ToNe ja Halko. Aktiivisesti TYT:n toimintaan osallistuvia yhdistää hyvinkin positiivinen suhtautuminen teologian opiskeluun ja muihin teologeihin. Hengellisyys ei ole heillekään selkeä teologiutta määrittävä tekijä. opintolinjasta riippumatta.

 

nelikentta%cc%88-kyyhkynen

 

Kommentit

“Selvitys kertoo sen, mikä nousee esiin myös luennoilla: teologiaa tullaan opiskelemaan hyvin erilaisin odotuksin. Tiedekunnan kannalta on tärkeää, että kaikki löytävät oman paikkansa. Keskeisenä haasteena on ollut etenkin se, missä määrin koulutus vastaa A2-teologien toiveita ja tarpeita. Tähän on kiinnitetty jo huomiota ja kiinnitetään entistä enemmän huomiota nyt, kun tiedekunnan koulutusohjelmia uudistetaan. Positiivinen uutinen on se, että teologit työllistyvät melko hyvin – koulutuslinjasta riippumatta. Viimeisimmän tiedon mukaan kaikkien lähivuosina valmistuneiden teologien työllistymisaste on peräti 95%.”

Ismo Dunderberg, dekaani

 

“TYT:n puheenjohtajana pidän Enqvist-Tillander -tutkimusta huolestuttavana, sillä toivon, että jokainen teologi voisi kokea TYT:n omakseen. On surullista kuulla, että uskontotieteilijät suhtautuvat järjestötoimijoihin “rinkirunkkaajina”. TYT:n tehtävä on olla jokaisen teologin oma yhteisö, joka tukee mystisen teologi-identiteetin muodostumista.”

Sara Järvinen, TYT:n puheenjohtaja

 

Post scriptum

Tutkimustulokset eivät kuitenkaan tyydyttävästi vastaa siihen, mitä on olla teologi. Tarkoittaako tämä, että teologiudesta ei ole mielekästä puhua? Olemmeko vain opiskelijoita, joita sattuu yhdistämään opiskelijakorttiin merkitty tiedekunta? Mielestämme teologina oleminen on kuitenkin erityislaatuista, sillä se tuntuu varmasti erilaiselta kuin vaikkapa valtsikalaisuus. Väitämme, että teologius nousee ennen kaikkea kaikesta siitä, mitä se ei ole: tavallinen ala, arvostettu akateeminen oppiaine, varmahkon työllisyyden takaava tutkinto. Toteamme siis, että humanisteja emme halua olla, valtsikalaisia emme voi olla, olkaamme siis teologeja!

 

Teksti: Aleksi Enqvist ja Rasmus Tillander

Artikkelikuva: Jenni Vihtkari

 

Jyrääkö Iso Pyörä?

Ida Glumoff (Emilia Kallioniemi)

 

Onko oma tiedekunta historiaa? Miten Iso Pyörä vaikuttaa teologeihin? Hallopedi Iida Glumoff valottaa hämärän verhoa.

Iso Pyörä -projekti, Tiedekunta 2020, yt-neuvottelut. Käytävillä puhutaan asioista, joiden sisältö on monille opiskelijoille hepreaa. Parhaillaan hallopedina ja aiemmin muun muassa tiedekuntaneuvoston opiskelijajäsenenä tietomääräänsä kartuttanut Iida Glumoff lupasi kertoa, mitä yliopistolla oikein tapahtuu.

Iida haluaisi kaikkien tiedostavan, että samaan aikaan on meneillään kolme uudistusta. ”Tiedekunta 2020 -hanke on tiedekunnan oma idea. Nykyinen teologien koulutus ei vastaa työelämän tarvetta, joten tutkinto kaipaa uudistamista”, hän sanoo.

”Pian Tiedekunta 2020:n aloittamisen jälkeen kehitettiin Iso Pyörä-projekti, joka on koko yliopiston tutkintojen uudistus. Tarkoituksena on lisätä eri tieteenalojen yhteistyötä ja joustavaa liikkuvuutta opintojen aikana sekä nostaa yleistä työelämärelevanssia”, hän jatkaa. Iidan mukaan tämä “osuu hirveän hyvin yhteen sen kanssa, mitä meillä teologisessa keksittiin jo vähän aikaisemmin”. Tiedekunnassa sisäinen laaja-alaisuus on jo toteutunut, joten Iidan mukaan teologisessa päästään Ison Pyörän suhteen helpolla; luvassa on lähinnä tutkintojen tason nostaminen entisestään.

Positiivisina hankkeina alkaneet projektit saivat ylleen synkän viitan, kun vuosi sitten päälle pamahtivat leikkaukset. “Lähdettiin tekemään oikeasti hyvää tutkintoa, joka työllistää ja on täydellinen. Sen jälkeen lyötiin päälle paniikki-ilmapiiri, että viedään pois työpaikat, rahat ja tiedekunnat”, Iida nauraa, mutta on vakavissaan. Kun yliopisto päätti aloittaa Ison Pyörän, ei ollut tarkoitus säästää.

Kenties puhutuin aihe Isossa Pyörässä on ollut keskustelu tiedekuntien yhdistämisestä. “Kun halutaan uudistaa, säästää ja samalla lisätä laaja-alaisuutta, rehtoraatti oli sitä mieltä, että se tapahtuu yhdistämällä tiedekuntia”, Iida kertoo. Viimeisin tieto on, että tiedekuntien yhdistämistä ei enää ajeta vastustuksen vuoksi. ”Oikeasti, lopettakaa se stressi. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei meitä yhdistetä mihinkään!” Iida rauhoittelee.

Sana “tiedekunta” muuttaa kuitenkin merkitystään. Uusi palveluorganisaatio eli hallintopalvelut on jo aloittanut. Aiemmin koko yliopistossa oli yli 50 hallintopalveluyksikköä. ”Nyt koko hallinto on töissä suoraan yliopistolla, vaikka toki palvelevat pääosin tietyn alan opiskelijoita. Teologien omat lähipalvelut sijoittuvat keskustakampukselle, tarkkaa sijaintia ei ole päätetty”, Iida kertoo ja lisää, että henkilöstövähennykset tuntuvat eniten juuri hallinnossa. Opetuksen puolella vähennys näkyy viroissa, joita ei esimerkiksi eläköitymisen jälkeen täytetä uudelleen. “Jatko-opiskelijoiksi haluaville irtisanomiset voivat näkyä, koska päällä on täysi rekrytointikielto, ja jatko-opiskelijat ovat palkattua henkilökuntaa.”

”Jokaiselle kampukselle suunnitellaan tiedekampusta eli schoolia lisäämään yhteistyötä. Se on ns. tiedekuntien kattotaso, joka muun muassa koordinoi opetusta ja vastaa taloudesta”, hän jatkaa. Teologinen tiedekunta tulee todennäköisesti kuulumaan kampukseen nimeltä ”School of Social Sciences and Humanities”. Samalla humanisteille, teologeille ja kielikeskukselle tulee esimerkiksi oma yhteinen opintohallinnollinen tiimi.

“Ison Pyörän keskeisin uudistus teologien näkökulmasta on kandidaatin ja maisterin tutkintojen erottaminen selvemmin toisistaan. Tämä on osa EU:n asettamaa Bolognan prosessia, jonka tavoitteena on yhdenmukaistaa eurooppalaiset korkeakoulujärjestelmät”, Iida selostaa. “Käytännössä opiskelija hakee kandiohjelmaan ja saa tiedekunnalta opetuksen. Sitä halutaan helpottaa, että voi halutessaan jatkaa eri maisteriohjelmaan riittävän samankaltaiselle alalle.” Myös sivuaineopiskelu helpottuu yhteistyön kautta; toisen tiedekunnan opinnoista tulee luonnollinen osa omia opintoja.

Tiedekunta 2020 -hanke puolestaan uudistaa teologisen tutkintojen sisältöä. “Tällainen päivitysprosessi tehdään yleensä kymmenen vuoden välein, ja se sattuu tapahtumaan nyt”, Iida toteaa. ”Perus- ja aineopinnot uudistetaan kokonaan. Kannattaa olla tarkkana siirtymäaikojen suhteen ja suorittaa puuttuvia opintoja ahkerasti ennen kuin uudet tutkinnot astuvat voimaan syksyllä 2017”, hän muistuttaa. ”Vanhoilla opiskelijoilla on 2-3 vuotta aikaa suorittaa kandidaatin tai maisterin tutkinto loppuun vanhalla tutkintorakenteella.”

Eri oppiaineita yhdistelevät opintokokonaisuudet yleistyvät jatkossa. ”Yliopistoon sopii, että oppiaineen sijaan keskiössä on ilmiö, jota sitten puretaan oman tieteenalan keinoin” Iida sanoo. Tavoitteena ovat myös paremmin työelämää vastaavat soveltavat opinnot. “Käytännön taitoja halutaan kartuttaa enemmän. Tähän kuuluvat työelämätaidot aina CV:n laatimisesta lähtien”, Iida lisää.

“Negatiivista tässä on, että säästöjen takia 2020-uudistuksesta ei tule niin hyvää kuin olisi voitu tehdä. Useimmat ovat sitä mieltä, että Ison Pyörän tavoitteet ovat hyviä, mutta toteuttamiskeinoista on eriäviä mielipiteitä. Monia ihmetyttää, missä päätöksenteko jatkossa konkreettisesti tapahtuu.”, Iida toteaa. “Esimerkiksi humanisteilla tilanne on toinen. Siellä uhkana on, että joitakin pienempiä tieteenaloja lopetetaan kokonaan.” Teologisessa näin ole, aloituspaikkojakaan ei ole tarkoitus vähentää ainakaan rankalla otteella.

“Isoa Pyörää ja uudistuksia ei kannata inhota. En tajua, miksi kokonaisuus nähdään niin negatiivisena tai pelottavana. Luotan tekijöiden ammattitaitoon, sillä uudistusta on lähdetty tekemään opiskelijoiden parhaaksi, enkä näe hyötyä katastrofinäkökulmissa”, Iida kiteyttää ajatuksensa.

Millainen on tulevaisuuden teologi? Millaisia terveisiä asiantuntijat halusivat lähettää teologeille? Lue asiantuntijoiden vastaukset Kyyhkysen (2/2016) tuoreimmasta printtiversiosta.

 

Teksti: Emilia Kallioniemi ja Sara Vainikka

Kuva: Emilia Kallioniemi

 

Uudistusten aikataulu

2.5.2016: Uudet hallintopalvelut voimaan.

2017 alussa: Uusi tiedekuntarakenne, kampustasoinen yhteistyöelin (school) aloittaa toiminnan. Koulutusohjelmien johtoryhmät, jotka vastaavat konkreettisesti opetuksen suunnittelusta, alkavat suunnitella, mitä syksyllä opetetaan.

Syyskuussa 2017: Uudet koulutusohjelmat käyttöön: teologinen ja uskonnontutkimuksen kandi- sekä maisteriohjelma.

Lue lisää: Iso Pyörä- koulutusuudistus ja Tiedekunta 2020

Miten Iso Pyörä muuttaa opintoja?

Ennen oli kunnollista – vai oliko sittenkään?

Osa 1: Ajatuksia tutkintouudistuksesta 1980- ja 2010-luvulla

Juttusarjassa Kyyhkysen toimittaja laskeutuu Kyyhkysen tomuisiin arkistoihin ja selvittää, mitä teologit ajattelivat nykyhetken polttavista kysymyksistä omana aikanaan. Oliko ennen todella kunnollista?

Kyyhkysen numeron 2/1982 pääkirjoituksessa ”Tutkintoremonttia kaivataan” vuoden 1978 tutkintouudistukseen tyytymätön päätoimittaja kutsui uudistusta ”hajanaiseksi, laajaksi ja silputuksi.” Ongelmallisena nähtiin se, että opiskelijalla olisi jo opintojen alussa pitänyt olla käsitys siitä, millaiseen tehtävään ja työhön hän haluaisi erikoistua ja valmistua.

Toisaalta myös tutkinnon tavoitteet nähtiin epärealistisina: ”Meistä haluttiin vähän paljosta tietäviä yleisteologeja, jotka kuitenkin erikoistuisivat jo opiskeluaikana – turhaa toiveajattelua.” Opiskelija kaipasi myös teologeille proseminaareja, jotka olivat jo humanisteilla käytössä (jossakin on siis selvästi menty eteenpäin!) ja tuskaili sitä, että graduun oli varattu opintoviikoissa mitattuna aivan liian vähän aikaa.

Kyyhkysen 4/1986 mielipidepalstan kirjoituksessa ”Asioista pihalla on korkeakoulu” pohdiskeltiin jälleen tutkintouudistuksia. Viimeisimmässä uudistuksessa oli pyritty lisäämään tutkinnon käytännöllisyyttä ja tekemään siitä paremmin työelämän tavoitteita vastaava.

TYT:n silloisen teemaministerin, Tapio Koivukarin, mielestä siinä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti onnistuttu. Tulevaisuuden ennakointi oli teologeille vaikeaa. Opiskelijoiden tulevaisuus vaikutti epävarmalta – löytyisikö ”taivaanrannan färjäreille” töitä, kun viiden tai kymmenen vuoden päähän oli humanistien (tai teologien) kovin vaikea nähdä?

Samalla tutkinto oli muuttunut hajanaisemmaksi ja vähentänyt mahdollisuuksia syventyä omaan erikoisalueeseen. Myös tiedonkulku uudistuksesta ja sen seurauksista ei aina tuntunut etenevän tarpeeksi hyvin, eivätkä opintopisteet olleet jakautuneet tasaisesti kurssien vaativuuden mukaan.

Siirrytäänpä ajassa eteenpäin. On vuosi 2016. Teologinen tiedekunta on myllerryksen vallassa. Hallintorakenne uudistuu, tiedekuntia halutaan yhdistää, tutkintorakenteita pitäisi muokata uusia tavoitteita vastaaviksi.

Samaan aikaan Suomen hallitus aikoo leikata koulutuksesta monella sektorilla: yliopiston rahoitusta pienennetään, opintotukea ollaan muuttamassa lainapainotteisemmaksi ja sen vaatimuksia aiotaan kiristää. Sekin luo omalta osaltaan paineita yliopistolle ja koulutuksen uudistamiselle.

Suurin osa opiskelijoista on hämillään, huolissaan tai ainakin jossain määrin pihalla tilanteesta – mutta siitä huolimatta monilla tuntuu olevan uudistuksista ja leikkauksista vahvoja mielipiteitä. Lisäksi kysymyksiä riittää, mutta niihin on vaikea löytää selviä vastauksia.

Löytyykö töitä valmistumisen jälkeen? Mitä tiedekuntien yhdistyminen tarkoittaa ja kenen kanssa on tarkoitus mennä kimppaan? Antaako tutkinto tarpeeksi eväitä ja kokemusta työelämää varten? Missä määrin pitäisi säilyttää teologian yleissivistävä pohja, missä määrin taas kaivattaisiin erikoistumista?

Isoin ongelma tuntuu olevan edelleen sama kuin ennenkin: tietoa uudistuksista tai vaikutusmahdollisuuksia niiden suhteen ei tunnu olevan tarpeeksi. Huhupuheita liikkuu käytävillä ja Olkkarissa, mutta mitä oikeasti tarkalleen ottaen tapahtuu? Mikä muuttuu, mikä pysyy samana? Mitä menneistä uudistuksista on opittu – vai onko mitään? Mikä on säilyttämisen arvoista, mikä todella kaipaa uudistamista?

Ja ennen kaikkea: mistä sitä tietoa löytyy?

Teksti: Miina Hakonen

Sivistysyliopiston muistolle

 

Seppeleelasku5

TYT:n 163. vuosijuhlapäivää helmikuun 10. päivä 2016 vietettiin muistotilaisuuden merkeissä. Vuosijuhlapäivän perinteinen seppeleen lasku suoritettiin tänä vuonna yliopiston päärakennuksen portaille. Tilaisuuteen ja Porthanian edestä lähteneeseen kulkueeseen osallistui muutamia kymmeniä teologeja ja muita paikalle saapuneita opiskelijoita: tapahtumaa oli mainostettu yli tiedekuntarajojen yhteisen asian nimissä. Viikkoa aiemmin saatiin tietää, että Helsingin yliopistosta ollaan vähentämässä säästötoimenpiteiden vuoksi noin 1 000 työntekijää, joista suurin osa karsitaan hallintopalveluista. Tämä yhdistettynä käynnissä oleviin hallinto- ja tutkintouudistuksiin herättää kysymyksen opiskelijan asemasta. Onko hallituksen ideaaliopiskelija pikavauhtia työelämän tarpeisiin suoriutuva, epävarmojen ja kiristyvien toimeentulomahdollisuuksien alistama heittopussi?

”Päättäjät tuskin tietävät, miltä tuntuu kärvistellä opintotuen varassa ja miettiä, että mitä sitä sitten loppukuun syö, kun vuokra vie yli puolet kuun varoista. Tuolla budjetilla ei paljon muuta tuijotella kuin solun seiniä”, tiivisti yhdistyksen puheenjohtaja Sara Järvinen päärakennuksen portailla.

”Olen nähnyt ja kuullut monesti, kun Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistyksen jäsenet suuttuvat turhasta. Nyt on meidän velvollisuutemme suuttua aiheesta. Suuttukaa siitä, että teidän tutkintonne tulee muuttumaan. Suuttukaa siitä, että teidän ohjaajanne, luennoitsijanne ja dekaaninne hukkuvat työn määrän alle. Suuttukaa ja vaikuttakaa asioihin!”

Näillä sanoin ja Gaudeamus igitur-yhteislaulun päätteeksi yhdistyksen seppele laskettiin paikalleen. Jos kyseessä olivatkin hautajaiset, ainakin vainaja sai arvoisensa kohtelun. Kiitos näistä vuosista?

Seppeleleenlasku2Seppeleenlasku3

Seppeleenlasku6Seppeleenlasku4

Teksti ja kuvat: Olli-Pekka Toivanen

Opiskelijat, pysykää köyhinä!

Kyyhkysen uusi pakinoitsija, Takapenkin huutaja, ottaa kantaa luentosalin perältä ajankohtaisiin asioihin.

Kuva: Amanda Kaura

Kuva: Amanda Kaura

Kyllä, minä se olen! Siis se kaveri, joka vaikuttaa massaluennolla salin takarivillä ja tekee enimmäkseen omiaan. Se, jonka kuulo on vähintäänkin valikoiva mutta joka siitä huolimatta ottaa ennakkoluulottomasti kantaa puolitotuuksiin ja totuuden puolikkaisiin. Ja nyt minut on päästetty heittämään juttua teillekin! Ihanaa!

Alun perin jalo aikomukseni oli kommentoida tällä palstalla lyhyesti muutamaa kivaa pikkujuttua. Miesten paremmuus urheilussa, Jukka Puotilan työhulluus ja persunuorten toilailut jo odottivat pääsyään Kyyhkysen siiville. Mutta ei, yksi on ylitse – tai alitse – muiden. Rakas hallituksemme hyvinvointileikkureineen tunkee nykyisin kaikkialle, nyt myös Takapenkin huutajan rivistöön.

Keskustelu opintotuen leikkaamisesta alkaa olla jo kevätpäivän tasaustakin varmempi kevään merkki. Helsingin Sanomien (HS 28.2.2016) mukaan maamme perusporvarijohto on nyt keksinyt lohkaista opiskelijoiden toimeentulosta 70 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä ja pidemmällä jatkumolla vielä 80 miljoonaa päälle. Tämä tarkoittaisi neljäsosan huononnusta nykytilanteeseen verrattuna.

Takapenkin huutaja on hämmentynyt tämän päivän valtapoliittisesta tavasta nähdä korkeakouluopinnot itsekkäänä sijoituksena omaan tulevaisuuteen. Esimerkiksi laajempia markkinavapauksia ajavan Libera-ajatushautomon tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen pitää opintotukea tulonsiirtona ”veronmaksajilta tulevaisuuden hyväosaisille”. Pursiaisen silmiin nykyinen tutkintomalli näyttäytyy ensitilassa taloudellisena investointina, jonka tuotto on melkein varmempi kuin Suomen sähköverkot First State Investmentsille.

Ei näin, Heikki. Ei näin. Ei tämä erottelu niin kyynistä ole, että puhuttaisiin pelkästään yhteiskunnan tai pelkästään yksilön eduista. Eivät ihmiset ajattele vain itseään. Ei suomalainen yhteiskunta pyöri pelkkien lääkäreiden, lakimiesten tai muiden todella hyvätuloisten varassa. Ei tänään eikä tulevaisuudessa.

Kyllä kouluttautunut väestö on myös yhteiskunnalle tuohta talletuslokeroon. Kyllä Suomessa tarvitaan myös lastentarhanopettajia, kirjasto- ja museoihmisiä sekä antropologeja. Kyllä suomalainen yhteiskunta pyörii tasapuolisen kouluttautumismahdollisuuden ja monenlaisten ammattiryhmien varassa. Myös tänään niin kuin tulevaisuudessa.

Arvoisa Huutajanne on erityisen huolestunut syvenevästä eriarvoistumisesta. Paitsi että opintotukea ollaan ajamassa lainapainotteisempaan suuntaan, on uhkana myös lukukausimaksujen yleistyminen suomalaisissa korkeakouluissa. Lukukausimaksujen laaja käyttöönotto on kuitenkin epärehellinen ja epäoikeudenmukainen toimenpide, mikäli sillä tähdätään vain hupenevan kassavarannon tilkitsemiseen. Tuskin sen kummempaa on SSS-miesten Suomessa lupa odottaa.

Opintotuen jatkuvaa leikkaamista on perusteltu muun muassa sillä, että se ikään kuin ajaa opiskelijoita rivakampaan valmistumiseen. Kuningasajatuksen logiikkahan nojaa siihen, että korkeakouluissa valuskeleva, opiskelijoiksi kutsuttava pullamössö näin kyllästyy luksuksettomaan elämänmenoonsa ja hankkiutuu itsekkään kulutushimonsa ajamana työelämään paremman elintason perässä. Ajatellaan, että opiskelijat himmailevat tahallaan; tulevat opintotuella toimeen jo sen verran hyvin, etteivät jaksa työelämään oikein edes vaivautua.

Oikeasti nyt ei kuitenkaan puhuta mistään yltäkylläisyydestä. Ei ole kyse laiskanpulskeasta retostelusta, velttoudesta tai loiselämästä duunarin kustannuksella. Etenkin pääkaupunkiseudulla moni Huutajan kollega on siinä tilanteessa, että melkein kaikki Kelasta irronnut tuki menee vuokranmaksuun. Käytännössä opiskelijaelämää päädytään sitten rahoittamaan joko velkarahalla tai sivutyöstä saatavalla tulolla. Toisin sanoen omillaan oleva opiskelija päätyy joko kahden työn tekijäksi tai yhteistyöhön sellaisen veljen kanssa, joka ennen pitkää muuttuu veljenpojaksi.

Takapenkin huutaja uskoo päässeensä opintotukikeskustelun esoteerisen zeitgeistin pulssille. Vaikka tämä saattaa kuulostaa oudolta, ei viesti ole tämän vaikeampi: opiskelija pysyköön köyhänä, kunnes päätoiminen palkkatyö hänet armahtaa! Niin ovat tytötkin tyttöjä ja pojat poikia, miesten euro isompi kuin naisten. Talkoohuuto kajahtaa – kenen velvollisuus on vastata siihen?

Teksti: Ville Nordlund

Beam me up, Jesus! – Kyyhkynen 1/2012

Odottelen Ylioppilasaukion Unicafén ulko-oven edessä. Suojasään kostuttaman laatoituksen poikki askeltaa aivan ajallaan ryhdikäs, minua hieman pidempi jätkä. Ei, ajattelen, eihän trekkeri voi olla noin reipas! Rinnassa kiiltelee kuitenkin pinssi, josta ei voi erehtyä. Tervehdin. Johan Savola esittelee itsensä kohteliaasti ja asiallisesti; kätellessään ottaa jopa hanskan pois. Puheesta paistaa läpi varsinaissuomalainen nuotti.Spock-tervehdys

Kalapalojen äärellä selviää, että Johan on 28-vuotias Kaarinan seurakunnan kasvatti, mutta opiskelee neljättä vuotta teologiaa Helsingissä. Salkkarien katsojat saattavat tajuta hänen näytelleen sarjassa pappia. Johan on ollut Star Trek -fani (eli trekkeri) jo 16 vuotta. Innostus sai alkunsa mummolasta, kun hän löysi sieltä jännän videon. Myöhemmin hän tunnisti saman sarjan tv:stä. Se oli Star Trek: The Next Generation. Mutta mikä ihmeen Star Trek? Se on massiivinen amerikkalainen tieteisviihdeketju, joka sai vaatimattoman alkunsa vuonna 1966 alkaneesta samannmisestä tv-sarjasta. Sinunkin vanhempasi ovat kenties seuranneet, kuinka kapteeni Kirk ja herra Spock risteilevät avaruudessa tähtilaiva Enterprisen puikoissa etsien elämää. Ilmiö laajeni useaksi eri sarjaksi ja elokuvaksi.

Johan korostaa, että Star Trek ei kuitenkaan ole pelkkää seikkailuviihdettä avaruushöysteillä. Sarjan jo edesmennyt luoja Gene Roddenberry tahtoi tehdä sarjassaan kirpeää yhteiskuntakritiikkiä. Siinä käsiteltiin mm. rasismia aikana, jolloin taistelu tasa-arvosa kävi kuumana Yhdysvalloissa. Kritiikki täytyi esittää valepuvussa: Eräässä jaksossa kaksi miestä oli maalattu puoliksi valkoisiksi ja puoliksi mustiksi, ja nämä kamppailivat keskenään. Johan ei ymmärrä sarjan inhoamista:

”Star Trekin inhoamisesa on yhtä vähän järkeä kuin militantissa ateismissa.”

Ongelma on useimmiten tiedon puute. Johan luonnehtii intohimoaan:

”Star Trek on ateistinen, suvaitsevainen utopia, jossa köyhyys ja sairaudet on voitettu. Rahaakaan ei enää tarvita. Jäljelle jää itsensä kehittäminen.”

Teologina Johan tietysti kiinnittää huomionsa uskonnollisiin ja filosofisiin aiheisiin. Uskonnollisia aineksia alkoi tosin ilmetä kunnolla vasta 90-luvun Star Trek: Deep Space 9 -sarjan myötä. Johan on tutkinut yliopistolla erästä sarjassa ollutta uskontoa (google it) ja aikoo laajentaa aihetta graduun ja mahdollisesti jopa väitökseen asti.

Trekkeriys on suomessa pieni ilmiö. Maailmalla se on kuitenkin merkittävä; siitä onJOhanjagradu kuvattu mm. dokumentit Trekkies ja Trekkies 2. Johan ei kerää krääsää, vaan järjesti tammikuussa illallisen, jossa syötiin Star Trekin inspiroimia ruokalajeja ja katsottiin itse sarjaa.

Ai niin: Sori, tytöt – Johan on jo naimisissa

Teksti: Tuomas J. Salo

Ilmestynyt alun perin Kyyhkysessä 2012

Johan Savola kirjoitti gradunsa (Profeettojen polku : Star Trekin käsityksiä jumalista ja uskonnosta) vuonna 2013. Gradu on luettavissa sähköisenä versiona täältä 

Palvelua, palsternakkaa ja post-it -lappuja – Kyyhkynen 4/2014

Kyyhkysen ristiretki tiedekunnan 2. kerroksen käytäville

Teologisen tiedekunnan kakkoskerroksessa on torstaiaamuna vilskettä. Kahvipannu porisee ja työhuoneiden uumenista putkahtelee monenlaista väkeä suunnaten askeleensa kohti yhteistä neuvottelutilaa. Alkamassa on perinteinen viikkopalaveri, jossa tiedekunnan hallintopalvelujen työntekijät käyvät läpi viikon ajankohtaisia asioita läpi laajalla kentällä opetuksesta ja tutkimuksesta viestintään.

Opiskelijalle tämä hallintopalveluissa työskentelevä joukko on monesti lähinnä lista vieraita nimiä sähköposteissa, Flamman tiedotteissa ja työhuoneiden ovissa. Siirtyminen opintotoimiston ensimmäistä ovea pidemmälle leijonien luolaan saattaa tuntua haastavalta, sillä työhuoneiden ovisKuva 2. hallintopalvelut ruokasa vilisee henkilönnimien lisäksi myös kummalliselta kuulostavia titteleitä. On opintoasiansuunnittelijaa, opintoasianpäällikköä, työelämäyhteyksien suunnittelijaa, amanuenssia, taloussuunnittelijaa, osastosihteeriä, hallintosihteeriä ja hallintopäällikköä. Heprean lopputentin läpäissytkin saattaisi olla näiden kanssa vaikeuksissa.

Keitä ovat nämä salaperäisten identiteettien takana piilevät hallinnon työmyyrät ja millaista ajatuksia heillä on jaettavanaan? Päätin ottaa asiasta selvää ja suuntasin eksoottiselle ristiretkelle hallintopalvelujen käytävien uumeniin.

Ensimmäisistä kakkoskerroksen käytävällä olevista työhuoneista löydän nuoret ja sporttiset naiset Netan ja Lauran. Netta Kärki on tiedekunnan tuore opintoneuvoja ja Laura Pellikka opintotoimiston seinän toisella puolella operoiva opintoasiansuunnittelija. Netan vastuulla on ennen muuta yleinen opintoneuvonta, ja hänen kasvonsa ovat hallintopalvelujen työntekijöistä monelle opiskelijalle ne tutuimmat.  Lauran työnkuvaan puolestaan kuuluu opintoneuvonnallisten tehtävien lisäksi monien isojen kokonaisuuksien koordinointia HOPSista opettajatuutorointiin. Tänään Laura suunnittelee lukiolaisille suunnattua Koe Kampus -tapahtumaa teologisen tiedekunnan osalta. Laura toteaa, että palkitsevinta on, jos voi kohdata opiskelijan kasvokkain ja onnistuu tavalla tai toisella tuomaan helpotusta opiskelijan arkeen. ”Tuijotan mieluummin opiskelijaa kuin tietokonetta”, Laura toteaa. ”Tai noh, älä kirjota että tuijottaa, se kuulostaa vähän kummalliselta”, hän lisää.

Netta sekä Laura haluavat muistuttaa opiskelijoita siitä, että asioilla on tapana järjestyä. Turhaa stressiä opinnoista ei kannata ottaa. Molemmat naisista lievittävät omaa mahdollisista stressiään intohimoisen urheilun parissa. Netta käy muun liikunnan lisäksi kolmisen kertaa viikossa salilla ja nimeään omaksi suosikkilaitteekseen jalkaprässin. Laura urheilulliset meriitit puolestaan yllättävät viattoman toimittajan. Sympaattisen oloinen opintoasiansuunnittelija nimittäin paljastaa vaarallisemman puolensa kertoessaan olevansa moninkertainen taidon Suomen mestari sekä saalistaneensa mitaleja myös euroopanmestaruustasolla. Tällä hetkellä tähtäimessä ovat vuoden 2015 EM-kisat. Kannattaa siis noudattaa opintoasiansuunnittelijan vastaanottoaikoja tai saattaa nähdä nyrkin ilmestyvän kuin tyhjästä työhuoneen oven läpi.

Seuraavaksi kurkkaan käytävän alkupäässä oleviin vastapäisiin huoneisiin, josta löytyvät sekä
vaalean eteerinen kirkkohistorian amanuenssi Sanna Lumikko että parrakkaan charmikas tiedottaja Pekka Rautio. Sanna naputtelee keskittyneesti koneen ääressä opettajakokouksen asialistaa, mutta sanKuva 1. hallintopalvelut murskausoo nauttivansa ennen muuta opiskelijoiden kanssa asioimisesta ja ohjaamisesta sekä opetussuunnitelmatyöstä. Sanna rohkaisee opiskelijoita jo opiskeluaikana miettimään,
millaisista työtehtävistä pitää ja missä on erityisen lahjakas. Suomen ympäristökeskuksesta tiedekunnan tiedottajan hommiin joitakin vuosia sitten päätynyt Pekka puolestaan oikolukee parasta aikaa journalismikurssilaisten kirjoittamia juttuja teologia.fi – sivustolle sekä valikoi kuvituskuvia nettisivustolle. ”Yliopisto tarjoaa paljon mahdollisuuksia oman ajattelun aktivointiin ja ne mahdollisuudet kannattaa hyödyntää”, Pekka ohjeistaa. Omana henkilökohtaisena toiveena työyhteisöään kohtaan Pekka toteaa: ”Olis kiva saada vähän enemmän pelaajia henkilöstön sählyvuorolle. Viimeks meitä oli kaks vastaan kaks.”

Kahvihuoneen viereisestä työhuoneesta löytyy tiedekunnan todellinen ikiliikkuja Molariuksen Eija, joka voisikin olla oiva vahvistus Pekan sählyjoukkueeseen. Eija on ahkeroinut tiedekunnan palkkalistoilla lähes kunnioitettavat 30 vuotta ja yliopistolla sitäkin kauemmin. Nykyisin Eijan työtehtäviin hallintosihteerinä kuuluvat esimerkiksi monenlaiset henkilöstöasiat sekä opintokokonaisuuksien vahvistaminen. Eija myöntää rehellisesti, että työvuosien varrelle on mahtunut sekä hyviä että huonompia aikoja, ja joskus työtäkin tuntuu olevan enemmän kuin tarpeeksi. Toisaalta Eija toteaa, että vaikka työt eivät toki tekemällä lopu, ne pitää aina tehdä kunnolla. ”Luoja ei laiskoja elätä!” Eija tokaisee suorasukaiseen tyyliinsä.

Vasemmanpuoleiselta käytävältä puolestaan kuuluu iloista puheensorinaa. Ei ole vaikea arvata, että äänessä on energinen kansainvälisten asian suunnittelija Anne Hopia. Anne käy parasta aikaa Religious Roots of Europe – ohjelmassa opiskelevan Kennethin kanssa läpi vaihto-ohjelmaan liittyvää valokuvamateriaalia ja valmistelee iltapäiväksi power point –esitystä opettajavaihdosta.  Päätän jättää heille työrauhan ja siirryn koputtelemaan viereisen huoneen ovelle, josta löytyy Salomäen Heidi. Menossa on sadan opiskelijan kurssisuoritusten tallennusoperaatio. Ennen Sibelius-Akatemialla töissä ollut Heidi kaitsee nykyään osastosihteerin roolissa sekä humanisteja että teologeja. Puolet viikosta Heidi viettää tiedekunnan toisessa kerroksessa ja toisen puolen Topeliassa uskontotieteen laitoksen tiloissa. ”Joku opiskelija just soitti mulle ja sano, ettei löydä Ristoa mistään, siis Pulkkista. Hetken puhelimessa asiaa selviteltiin, kunnes selvisi, että opiskelija ei ollut ilmoittautunut Weboodin kautta kurssille, ja siksi viesti luentoajan muutoksesta ei ollut tavoittanut häntä”, Heidi toteaa kysyessäni, mitä muuta tänään on jo tullut tehtyä. Aamun ensimmäinen eksynyt lammas on siis jo ohjattu oikealle tielle.

Heidiä vastapäisessä huoneessa majailee Väänäsen Erkki, osastosihteeri hänkin. Erkin vastuulle kuuluvat monien hallinnollisten tehtävien lisäksi myös erilaiset käytännön asiat tarvikehankinnoista kahvitusten organisoimiseen. Tänään opintosuoritusten rekisteröinnin lisäksi tiedossa on vielä pullanhakureissu Stockmannille konventin tarjoiluja varten. Erkki aloitti työt tiedekunnalla vuonna 2007, jota ennen hän ehti työskennellä Museoviraston kirjastossa yli 20 vuotta. ”Päätin vaihtaa
työpaikkaa, jotta en itse museoituisi liikaa”, Erkki kuittaa. Opiskelijoille hänellä on hyvin konkreettinen muistutus: ”Sitä 5. kerroksen keittiötilaa vois kyllä siivota vieläkin paremmin.”

Erkin vierestä käytävän perimmäisestä huoneesta tavoitan eksegetiikan laitoksen amanuenssin eli kansan kielellä akateemisen sekatyöläisen Anne-Marit Enroth-Voitilan, jonka työpöytä on tähän mennessä koluamistani huoneista kaikista vaikuttavimman näköinen. Paperipinoja, monistenivaskoja ja post-it -lappuja pullollaan oleva työpiste viestii siitä, että hommaa tälle päivälle riittää, tai ainakin työntäyteinen ilmapiiri on onnistuttu luomaan vähintään uskottavasti. Teologian tohtori Anne-Maritilta löytyy ammattitaitoa laajalta kentältä, sillä hän on amanuenssin tehtävien lisäksi työskennellyt tiedekunnalla vuosien varrella lukuisissa muissa tehtävissä kuten opettajana, lehtorina, assistenttina ja tutkijana. Amanuenssin työn ulkopuolella hän sanookin pilateksen lisäksi harrastavansa edelleen aktiivisesti tutkimusta. Anne-Marit pitää opetusta ja opetuksen kehittämistä arvossa ja toteaa, että itse opiskelijat ovat hänelle ne kaikista tärkein juttu. Eksegeettinä, erityisesti Ilmestyskirjan asiantuntijana hän muistaa myös omalle alalleen uskollisena painottaa: ”Jaksakaa opiskella kieliä, kyllä se kannattaa!”

”Voi hitsi, Anne-Marit oli taannoin mun kreikan ope ja mä sain siitä kurssista kakkosen. Jotenkin hävetti olla tuolla kun se vielä sano, että niitä kieliä kyllä kannattais opiskella”, valokuvaajana matkassani mukana kulkeva Tolosen Atte kuiskaa poistuessamme huoneesta. Toivumme kuitenkin Aten tunnekuohusta ja jatkamme päättäväisesti samoilua käytävillä hyökäten seuraavaksi tiedekunnan rahakirstun vaalijan Tuula Sunnarborgin huoneeseen. Aloitan kysymällä, kauanko Tuula on ollut tiedekunnalla töissä. ”Kamalan kauan”, Tuula nauraa. Selvä. Emme siis kysy enempää. Tuula tiivistää pyynnöstäni oman työnkuvansa kolmeen sanaan: talous, tilahallinto ja toiminnan laatu. Erityisen tyytyväinen hän on työssään työyhteisön innovatiivisuuteen, kannustavuuteen ja muutoshalukkuuteen. Joissain asioissa hän silti toivoisi tarvittaessa valmiuksia nopeampaan muutokseen; ”ketteryyttä”, kuten hän asian ilmaisee. Kehoitan Tuulaa jutustelumme lopuksi pohtimaan, mitä hän erityisesti haluaisi sanoa opiskelijoille opinnoista tai ihan elämästä ylipäätään. Hetken mietittyään Tuula huudahtaa: ”Uskalla tehdä rohkeita ratkaisuja!”

Tuulan sanoista viisastuneena päätän uskaltaa tehdä rohkean ratkaisun ja häiritä vihdoin kysymyksilläni itse hallintopäällikkö Mikael Vänttistä. Yllätän hänet kopiokoneen luota. Mikael on kiireinen, mutta koska käytännössä tukin uloskäynnin kopiohuoneesta, on hän lempeästi pakotettu vastaamaan muutamaan kysymykseeni. Yritän tiedustella, millainen on hallintopäällikön virallisen tittelin ja työtehtävän takana piilevä vapaa-ajan identiteetti, jottei keskustelumme vain suistuisi liikaa hallinnolliseksi jargoniksi. ”Voi kuule, mulla ei oo mitään niin kiinnostavia tai isoja harrastuksia, että sun kannattas niistä ihan lehteen kirjottaa. Kysy joltain muulta”, Mikael naurahtaa. ”Olkaa ylpeitä omasta tutkinnostanne ja teologiudestanne”, Mikael toteaa, kun kysyn, olisiko hänellä kuitenkin jokin viisaus opiskelijoille jaettavanaan. Päädymme myös pohtimaan sitä, mitä tiedekunnalla olisi kiva tehdä, jos saisi tehdä ihan mitä tahansa. Mikael heittää ilmoille idean koko teologisen tiedekunnan opiskelijoiden yhteisestä suurtapahtumasta, jonkinlaisesta tempauksesta, joka loppuisi isoihin bileisiin.

Myöhemmin Mikael vielä kipaisee luokseni täydentämään vastaustaan: ”Hei mulle tuli mieleen toinen idea. Jos mulla olis siis mahdollisuus tehdä täällä ihan mitä vaan, niin rakentaisin Kaisaniemeen tai Kaivopuistoon teologeille oman aidon yhteisöllisen kampuksen, missä olis nurmikenttiä ja asuntolat. Voisin itsekin muuttaa sinne. Sellanen olis hieno.”

Oikeanpuoleisen käytävän viimeisintä nurkkaa vartioi opintoasianpäällikkö Antti Laine, jonka huoneeseen päätän ristiretkeni. Huhtikuussa tehtävässään aloittanut vuonna 2004 teologian maisteriksi valmistunut Antti on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt ennen nykyistä toimenkuvaansa hoitaa jo montaa eri tehtävää tiedekunnalla. Opiskeluaikanaan Antti aktivoitui hallinnollisissa ympyröissä sekä TYT:ssä, osakunnassa, tiedekuntaneuvostossa että HYYn edustajistossa. Kun kysyn, mitä opintoasianpäällikkö itse asiassa tekee työkseen, Antti luettelee tehtäviään niin nopealla syötöllä, että en meinaa ehtiä ylös kirjoittamaan: työryhmien työskentelyä, aineopintojen uudistamista, soveltavien opintojen ja opiskelijavalinnan kehittämistä, sivuaineiden hyväksilukua, opiskelijan oikeusturva-asioita, opintohallinnon esimies- ja asiantuntijatehtäviä… Päätän siirtyä suoraan kevyempiin aiheisiin ja utelen myös AntiKuva 3. hallintopalvelut sählylta, millainen mies mahtaa olla hillityltä vaikuttavan työminänsä ulkopuolella. Tovin pohdinnan jälkeen Antti toteaa: ”No sanotaanko, että oon ainakin vähemmän virkamiesmäinen, spontaanimpi ja omasta mielestäni huumorintajuinen. Töissä sitä vähän valikoi omia juttujaan, kun ei voi olettaa, että kaikki välttämättä ymmärtää mun huumoria.”

Yritän saada Antin raottamaan vapaa-ajan identiteettiään hieman lisää. Lopulta hän madaltaa ääntään ja jatkaa: ”Noh, tätä ei sitten tiedä täällä oikein kukaan..” Odotan jo kynä lehtiöön liimautuneena seuraavia sanoja. Tästähän saattaa tulla ihan vuosisadan juttu. ”Jaa, että mitä ei tiedä?”, kysyn lähes kuiskaten ja vilkaisen, että työhuoneen ovi on varmasti kiinni. ”Mä olen palstaviljelijä”, Antti lausuu. Toivon hetken, että kyseessä on jokin mafiaan ja alamaailmaan liittyvä koodisana, jotta tähän hallintopalveluista kertovaan juttuun saataisiin ripaus todellista jännitystä. Antin jatkaessa tarinointia seuraavissa lauseissa vilisevät sanat raparperi, palsternakka, punakaali ja lehtikaali. Vähitellen hyväksyn, että tästä ei taidakaan tulla Kyyhkysen suurinta skuuppia. Antista heijastuva innostus palstaviljelyä kohtaan saa kuitenkin lopulta minutkin innostumaan ja ryhdyn jo mielessäni visiomaan, voisiko teologeilla olla keskustakampuksella oma palstaviljelmä, josta saisi aina napata terveellistä täytettä luentovoileipien päälle. Antti voisi itseoikeutetusti toimia tämän projektin virallisena suojelijana.

Päivän jälkeen useampi haastateltava nykäisee vielä hihasta ja pohtii, tuliko kenties sanottua jotain, mitä ei olisi pitänyt. Ja jos tuli mahdollisesti sanottua, niin siitä ei sitten saisi kirjoittaa. Hallintomaisen säntillinen luonteenlaatu pilkahtelee siis esiin vielä viimeisen kerran. Voin paljastaa, että mitään suurempaa kohua ei totisesti olisi saatu aikaan, vaikka olisin ottanut haastattelumateriaalin läpikäymiseen avukseni koko 7-päivää – lehden toimituksen. Pystyn kuitenkin vahvistamaan villin huhun siitä, että vaikeasti lähestyttävien titteleiden takana piilee joukko helposti lähestyttäviä työntekijöitä, joista jokainen pyrkii tekemään opiskelijan elämästä mahdollisimman onnistunutta.

Täältä saat tietää heistä lisää

Teksti: Maija Halme

Kuvat: Atte Tolonen

Julkaistu ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 2014