Ennen oli kunnollista – vai oliko sittenkään? Osa 4: Mainosten ihmeellinen maailma

Juttusarjassa Kyyhkysen toimittaja laskeutuu Kyyhkysen tomuisiin arkistoihin ja selvittää, mitä teologit ajattelivat nykyhetken polttavista kysymyksistä omana aikanaan. Oliko ennen todella kunnollista?

 

Vuoden viimeisessä Kyyhkysessä keskiöön voidaan nostaa eräs usein unohdettu tai ohitettu osa lehtien sisältöä: mainokset. Yhä edelleen Kyyhkysessä esiintyvät mainokset nousevat toisinaan pohdinnan ja puntaroinnin kohteiksi – kuten vaikkapa vähän aikaa sitten keskustelua aiheuttanut kysymys Suomen teologisen instituutin mainoksen julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä – mutta mainontakulttuuri on kyllä muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana suuresti.

 

Vielä 1960-luvun loppupuolella Kyyhkynen oli selvästi tärkeä kanava, kun tavoiteltiin yhteyttä teologian opiskelijoihin. Se on hyvin ymmärrettävää, koska internetin ja sosiaalisen median luomia verkostoja ei vielä ollut olemassa, vaan tieto kulki esimerkiksi ilmoitustaulujen, puskaradion ja mainosten välityksellä. Kyyhkysessä oli paljon työpaikkailmoituksia ja esimerkiksi kustantajien nostoja uusista teologisen alan julkaisuista. Sekaan mahtuu kuitenkin myös sellaisia mainoksia, joita nykypäivänä tuskin enää näkisi.

Kuten vaikkapa nämä: ”Teologian opiskelijat, tervetuloa jo hyvissä ajoin neuvottelemaan papinpukujen valmistamisesta. Tämä ei sido Teitä vielä mihinkään, mutta kun valmistutte, odottaa teitä jo hyvinistuva papinpuku liikkeessämme!” (Papinpukujen erikoisliike, Pukimo Reino Seppänen)

”Suositellaan teologian ylioppilaille Arkadian autokoulua”

”Hyvää kahvia… tavataan Nissenillä. Gott Kaffe… vi möts på Nissen.”

”Teologian ylioppilaat! Käykää katsomassa ja tutustumassa valitessanne joululahjoja kotiväellenne! – yksilöllistä ja käytännöllistä – kaunista ja tyylikästä. UUTTA! Suomalais-englantilainen Uusi Testamentti sopiva lahja ystävillenne niin kaukana kuin kotonakin! HUOM! Tavallinen nailon paita – aivan erikoishintaan mk 8:80!” (Kirkon hankintakeskus)

 

Vaikka Kyyhkysessä edelleen toisinaan on alaan liittyviä mainoksia, tapahtumailmoituksia ja sen sellaista, harvemmin esimerkiksi kahvilat tai autokoulut pyrkivät tavoittamaan erityisesti teologeja. Vaikuttaakin siltä, että tällaisia mainoksia saatetaan todennäköisemmin nähdä sponsorimainoksina opiskelijoiden haalareissa kuin Kyyhkysen sivulla.

Viestintäkulttuurin muutoksen lisäksi se voi kertoa aikakauslehtien lukijakunnan supistumisesta – ja onhan Kyyhkysen tyyli ja sisältökin muuttunut moneen kertaan vuosien aikana. Eikä papinpukujen mitoittaminen ennakkoon nykypäivän tilanteessa ehkä ole kovin monen pappeudesta haaveilevan opiskelijankaan mielessä, kun työllistyminen kirkkoon on epävarmaa.

 

Jotkin asiat eivät kuitenkaan muutu. Joululahjastressi uhkaa vuosi vuodelta aikaisemmin ja ilmainen (tai hyvä) kahvi houkuttelee edelleen opiskelijoita. Kenties nailon paidat (sic) tai suomalais-englantilainen Uusi testamentti löytävät tiensä tämänkin sukupolven lahjavalikoimaan – tai sitten eivät.

 

Kirjoitus: Miina Hakonen

Joku saattaa suuttua – Kyyhkynen 4/2014

Kirjoittaja meni ja mielensä pahoitti. Eikä tahdo tehdä kirkosta itsensä näköistä.

Seurakuntavaalien vaalikampanja herätti minussa huomattavan paljon ärsytystä. Välitetty viesti ei ollut kristillinen sanoma lainkaan. “Usko hyvän tekemiseen” – Että tekoihinko sitä nyt pitikin uskoa? Enkä todellakaan tahdo tehdä kirkosta itseni näköistä!

“Usko hyvän tekemiseen.”

Kristinuskossa on pohdittu uskon ja tekojen suhdetta. Kaikissa uskonsuunnissa lienee selvää, että uskon kohde on Jumala, Jeesus ja syntien anteeksianto – ei ihmisen omat kyvyt tai oma osaaminen. (Se on toki myönnettävä, että uskomme Jumalan meille tekemiin hyviin tekoihin. Ja se, että meillä on usko, joka johtaa meidät hyvän tekemiseen.)

Tässä vaalilauseessa oli kyse kirkon diakoniatyöllä ratsastamisesta. Tyhmä kansa yritettiin saada veronmaksajiksi, että saataisin yhä kustannettua papeille, diakoneille – ja ehkä muutamalle köyhälle hyväntekeväisyyskohteelle – leipää pöytään.

Nykyihminen ei kuitenkaan tarvitse kirkkoa uudeksi Amnestyksi. Meillä on jo Amnesty, vapaasti lainatakseni Marjaana Toiviaisen sanoja. Tarvitsemme kirkkoa tekemään sitä, mikä on kirkon omaa erityisalaa, eli kertomaan Jumalasta, olemaan paikka jossa Jumala lähestyy meitä ja jossa me lähestymme Jumalaa.

“Tee kirkosta itsesi näköinen”

“Minun” näköinen kirkko on ruma, koska “minä” on syntinen; vielä rumempi on sellainen kirkko, jossa jokainen taistelee oman oikeutensa, oman etunsa ja oman uskonpainotuksensa puolesta, eikä aja yhteistä uskoa ja yhteistä hyvää.

Tämän laJuha Leinonen askarteli kirkon vaalimainontaa uuteen uskoon. Ihmisen näköinen kirkko on ruma kirkko.useen yhteydessä oli joissain kohdissa aluke “Asetu ehdolle ja tee…” Ilmeisesti ajatus oli, että seurakuntavaalien kautta valitut voivat muuttaa kirkon vastaamaan omia arvojaan ja omaa uskoaan. Tämä on samanlaista vaalipropagandaa kuin väitteet kirkolliskokouksesta kirkon parlamenttina tai kirkosta demokratiana – kumpikaan ei pidä paikkaansa.

 

Jos  kirkko aikoo olla myös teologisessa mielessä kirkko, se ei voi noin vain hylätä menneisyyttään.

G. K. Chestertonin sanoin:

 

”Tradition voi määritellä laajennetuksi äänioikeudeksi. Traditio on äänioikeuden myöntämistä kaikkein syrjityimmälle kansanosalle, meidän esi-isillemme. Se on vainajien demokratiaa. Traditio ei suostu taipumaan sen pienen ja ylimielisen oligarkian tahtoon, joka täällä kulloinkin sattuu häärimään. (Oikea oppi, s. 60)”

 

Ilmeisesti vaalimainonta oli tarkoitettu aktivoimaan nimenomaisesti kirkon epäaktiivisia jäseniä. Tässä valossa, eikä systemagian värittämin silmin, voi mainoslauseet nähdä jopa ihan fiksuina. Onko kuitenkaan oikein, että kirkollinen viestintä antaa aivan erilaisen kuvan kirkosta ja uskosta kuin mitä “syvemmällä” asiassa oleva saa? Onko oikein, että tavallinen kaduntallaaja opetetaan rippikoulussa uskomaan siihen, että hän pelastuu, kunhan uskoo Jumalaan ja noudattaa kymmentä käskyä – ei sillä Jeesuksellakaan niin väliä? Samaan aikaan kunnon city-körtit seuroissaan tietävät, että eihän millään oikeastaan ole mitään väliä, riittää kun ikävöi.

Itse kysyn, itse vastaan: ei ole.

Kirkollinen viestintä pitäisi tehdä tavalla, joka on uskollinen kirkon uskolle. Tavalla, joka sanoo suoraan. Tavalla, joka ei selittele yleisellä humanitaarisuudella. Tavalla, joka ottaa todesta kirkon “maagiset jumalanpalvelusriitit”.

Tai, mistä minä mitään tiedän. En ole viestinnän ammattilainen, olen lähinnä vittuuntunut teologi. Ja aion suuttua huonosta viestinnästä myös jatkossa.

Teksti & kuva: Juha Leinonen

Ilmestynyt ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 2014