”Kristuksen sielu, pyhitä minut. Kristuksen ruumis, pelasta minut. Kristuksen veri, huumaa minut. Kristuksen kyljen vesi, pese minut. Kristuksen kärsimys, vahvista minut. Hyvä Jeesus, kuule minua. Haavoihisi kätke minut. Älä salli minun erota sinusta. Pahalta viholliselta varjele minut. Kuolemani hetkellä kutsu minut. Ja käske minun saapua luoksesi, että pyhiesi kanssa ylistäisin sinua Iankaikkisesta iankaikkiseen.”
Anima Christi on 1300-luvulta peräisin oleva rukous, jota siteerattaessa usein virheellisesti mainitaan sen olevan peräisin Íñigo Oñaz López de Loyolan eli Pyhän Ignatius de Loyolan kynästä. Se on kuitenkin rukous, jota Ignatius rakasti. Lukemalla ja erityisesti rukoilemalla sen pääsee tuntemaan sitä Kristuksen imitoimisen ja häneen samaistumisen mystiikkaa, josta Hengellisissä harjoituksissa on kyse.
Kävin itse läpi 30 päivän mittaisen retriitin Intian Mumbaissa vuoden 2014 helmi-maaliskuussa. Sen aikana ollaan täydessä hiljaisuudessa lukuun ottamatta päivittäistä messua ja lyhyttä keskustelua ohjaajan kanssa. Minulle noista päivistä jäi käteen vahva usko hengellisen ohjauksen tarpeellisuuteen, 300 käsinkirjoitettua sivua päiväkirjaa sekä halu edistää ignatiaanisen hengellisyyden ymmärrystä protestanttisissa maissa. Sain viettää retriitin Intiassa 60 vuotta asuneen espanjalaisen jesuiittapapin siipien suojassa. Hänen sydämellinen esimerkkinsä ja radikaalisuutensa köyhyyden vastaisessa taistelussa tekivät minuun syvän vaikutuksen. Myös päivittäin jakamamme ehtoollinen alkoi tulla minulle todeksi Anima Christin säkeiden ilmaisemalla tavalla. Yhtäkkiä kaikki uskonnolliset raja-aidat olivat poissa ja jäljellä oli vain kaksi pyhiinvaeltajaa. Toivon todella, että myös Suomessa henkilökohtaisesti ohjatut retriitit yleistyisivät. Se on tapa, jolla Ignatius alunperin tarkoitti Harjoituksensa läpikäytäväksi.
Kirjoittamisen sopivuus retriitin aikaiseksi reflektointikeinoksi yllätti minut. Kirjoitin säännöllisesti joka päivä ja huomasin sen olevan minulle paras tapa käsitellä retriitin aikana esiin nousseita kipeitäkin asioita. Koska retriitin ohjaaja ei ole paikalla sielunhoitoa varten, ei ole tarkoituksenmukaista viedä hänelle sielun taakkoja ja käydä 30 päivää sielunhoidollisia keskusteluita. Kirjoittaessani elämäni asioista koin kohtaavani Jumalani ja vieväni asiani suoraan hänelle.
Ignatius itse antoi seuraavan ohjeen harjoitusten antajalle varoittaen tätä pyrkimästä vaikuttamaan ohjattavaansa: “…tällaisissa hengellisissä harjoituksissa on Jumalan tahtoa etsittäessä sopivampaa ja paljon parempaa, että Luoja ja Herra itse on yhteydessä hurskaaseen sieluun syleillen häntä rakkaasti omaksi ylistyksekseen ja valmistaen häntä tielle, jolla tämä voi yhä paremmin palvella Jumalaa vastedes.” Kirjoittaminen ja myöhemmin myös valokuvaus auttoivat minua kohtaamaan Luojani, jollekin toiselle muu keino voi sopia paremmin.
Retriitti yllätti myös herkistämällä näkemään luomistyön kauneuden ympärilläni. Kaikki alkoi eräästä sitä käsittelevästä raamattumeditaatiosta. Luettuani tekstin en jäänytkään istumaan kappeliin, vaan otin kameran käteeni ja lähdin ottamaan kuvia retriittikeskuksen kukista ja puista. Olin kävellyt samat polut monta kertaa aiemmin, mutta olin kulkenut silmät kiinni. Vasta kun pysähdyin mieli hiljentyneenä ikuistamaan kaikkia pieniä yksityiskohtia, aloin huomata kauneuden ympärilläni. Olin haltioitunut.
Ignatiuksen alkuperäiset toverit muistelevat hengellisen isänsä esimerkkiä Pedro de Ribadeneiran Ignatiuksen elämänkerrassa: “Nähdessään jonkun kasvin, kukkasen, lehden, pensaan, hedelmän tai jopa pienen hyönteisen, tuo näky saattoi viedä hänet kontemplaatioon – – josta hän sitten ammensi aiheita hengelliseen ohjaukseensa.” Sain kokea jotain samaa kuin Ignatius: yhteyttä Luojan ja luodun välillä ilman välikäsiä.
Kirjoittaja on teologian kandidaatti, kuusi vuotta helluntaiseurakunnan pastorina Kotkan Karhulassa työskennellyt kirjailija, näyttelijä ja vapaa toimittaja. Parhaillaan hän valmistelee kirjaa Ignatius de Loyolasta ja hänen Hengellisistä harjoituksistaan.
Rukous ja ensimmäinen lainaus: Hengellisiä harjoituksia / Ignatius de Loyola. Suom. Seppo A. Teinonen.
teksti ja kuva: Antti Jääskeläinen
