”Hei, lähdetkö mun kanssa katsomaan yhtä ihan järjettömän hyvää bändiä?”
”Tottakai. Mitä?” ”No …a.” ”Hei, mä tunnen yhden tyypin, joka soittaa siinä!” Ja jälleen maailma tuntuu pieneltä. Eikä se ainoastaan tunnu – se on pieni, varsinkin Helsingin kokoisessa kaupungissa. Ei ehkä aivan voi sanoa, että kaikki tuntevat kaikki. Mutta kun etsimällä etsii, on hyvin todennäköistä, että kaksi pääkaupunkiseudulla koulunsa käynyttä löytää yhteisiä tuttuja. Jos ei kavereita, niin ainakin hyvänpäiväntuttuja tai kaverin kavereita, joihin on sattumalta törmännyt illanistujaisissa, kuntosalilla tai yliopiston ruokalassa.
Erityisen hauskaksi ilmiön tekee Facebook. Kuvittele mielessäsi skenaario: tapaat töissä, baarissa tai lomamatkalla aivan mahtavan tyypin ja muutaman päivän kuluttua etsit hänet Facebookista. Näpytellessäsi nimen ruudulle huomaat, ettet olekaan ainoa tuntemasi henkilö, joka on kyseisen henkilön kanssa päässyt juttelemaan. Hän saattaakin olla opiskelukaverisi lukiokaveri, hän ehkä opiskelee samassa koulussa kuin vanha joukkuekaverisi, ja paras kaverisi tunnistaa hänet lähikauppansa kassamyyjäksi. Etkä voi kuin mielessäsi naureskella, että pitihän se arvata. Maailma on niin pieni.
Yhdysvalloissa ilmiötä on menty tutkimaan ihan matemaattisestikin. Muun muassa Stanley Milgramin tutkimusten pohjalta on muodostettu teoria, jonka mukaan sosiaalisten verkostojen tasolla on mahdollista tavoittaa maailman jokainen ihminen niin sanotun ”kuuden ketjun” kautta. Käytännössä maailman jokainen ihminen voisi siis olla yhteydessä keneen tahansa maailman ihmiseen korkeintaan kuuden ihmisen kautta. Suomessa, missä väkiluku on 5,4 miljoonaa, tuskin päästään edes kuuteen.
Faniuteen ja idoliuteen tämä small world –ilmiö tuo mielenkiintoisen näkökulman. Ihaillut näyttelijät tai hyvää musiikkia soittavat bändit eivät välttämättä tulekaan toiselta puolelta maailmaa, vaan he saattavat asua naapurirapussa tai kulkea kanssasi samalla junalla töihin joka aamu. He eivät ehkä vietäkään ”taviksen” silmissä glamourin täyteistä elämää, vaan aivan samalla tavalla elävät Kelan opintotuella ja -lainalla tai tekevät töitä, syövät kaurapuuroa aamupalaksi ja kärsivät välillä huonoista hiuspäivistä.
Niiden bändien jäsenet, jotka nähdäkseen bändin fanit ovat valmiita maksamaan kymmeniä euroja ja ehkä matkustamaan satoja kilometrejä, ovat toisille ihmisille kavereita, perheenjäseniä, tyttö- ja poikaystäviä, ehkä isiä ja äitejä. Vaikka yläasteesi matikanopettaja olisi sinulle vain entinen opettaja, pikkusiskollesi hän saattaa olla maailman parhaan bändin kitaristi.
Teksti: Milla Purosalo
Julkaistu ensimmäisen kerran Kyyhkysessä 3/2012
