Opintotuki lakkaa – Mitä teen?

KUVA: Amanda Kaura

 

Mitä tehdä, jos opintotukiaika loppuu? Opintotukivauva? Kyyhkysen toimittaja lähti etsimään vastausta TYT:n vanhempain illasta.

 

TYT:n vanhempain illassa 25.4.2016 kokoonnuttiin kuulemaan opintotukimies Hannu Jaakkolan alustusta opintotuesta ja byrokratian aiheuttamasta huolesta. Mitä opiskelija voi tehdä, kun opinnot eivät ole edenneet Kelan tahtiin?

 

Vaihtoehto 1: Tee opintotukivauva

Ensimmäinen mahdollisuus on – tietenkin – hankkia vauva!  Tässä tapauksessa lisätukea on mahdollista saada yhdeksän kuukauden ajan vain, jos opintoja on jäljellä 75 opintopistettä. Jos ei valmistu lisäajalla ja joutuu hakemaan toimeentulotukea, tällöin lapsilisät vaikuttavat tuloihin. Lapsilisät tosin ovat niin pienet, etteivät ne vaikuta paljoa opintotuen tulorajoihin. Lapsi, työssäkäynti ja opiskelu on kuitenkin aika haastava yhdistelmä – vauvaa ei voi välttämättä tuoda proseminaareihin tai kaikille kursseille.

 

2: Yleisen asumistuen piiriin

Yleistä asumistukea saa ruokakunnan mukaan. Esimerkiksi minulla on osa-aikatyö, josta saan joka kuukausi 700 euroa ja puoliso, joka tienaa 1000 euroa. Asumme Helsingissä 62-neliöisessä kerrostalon vuokra-asunnossa, jonka vuokra maksaa 1000 euroa. Silloin asumistuki on Kelan laskurin arvion mukaan 488,77 euroa. Jos taas olisin tuloton, saisin 588 euroa, josta menee 500 euroa vuokraan. Eli minulle jäisi 88 euroa kuukaudessa käyttörahaa. Jos käy tuurailemassa pätkätöissä, tulojen muutoksista on tiedotettava Kelaan.

 

3: Mene töihin

Yleiseen asumistukeen vaikuttaa omat ja puolison tulot sekä vuokran suuruus. Työssä käymisessä on otettava huomioon tulorajat; jos ei ole valmistunut, on virallisesti opiskelija. Näin ollen opiskelijaa sitovat vielä opintotuen tulorajat, vaikka ei saisikaan opintotukea. Jos saa hyvän duunipaikan, josta saa paljon rahaa, pitää varoa takaisinperintää.

 

4: Toimeentulotuki

Viimeinen tukimuoto opiskelijalle on kunnalta haettava toimeentulotuki. Jos asuu puolison kanssa, tämän tulot vaikuttavat saatavaan toimeentulotukeen. Opiskelijan tulee lisäksi käyttää loppuun ensin opintolaina ja säästöt, esim. asuntosäästötili.  (Tosin opintolainat ja säästöt voi piilottaa ulkomaille.) Toimeentulotuessa valvotaan tiukasti tuloja ja tukea voidaan ottaa takaisin. Tosin toimeentulotuki siirtyy Kelalle 1.1.2017 byrokratian helpottamiseksi.  Toimeentulotuen uudistuksessa myöntämisen perusteet eivät muutu, vaan sen hakeminen yksinkertaistuu. Ideana on, että kaikki palvelut tulisivat yhdeltä luukulta.

 

5: Harkinnanvarainen pidennys

Onko valmistumisen hitauden taustalla jokin ongelma, kuten sairaus, masennus tai päihdeongelma? Koska opintotuen lisätuki on harkinnanvaraista, Kela haluaa näyttöä ongelmasta. Omien opintojen edistämistä ja niiden syitä on hyvä välillä tutkailla, kuten myös opiskelijakavereiden.

On hyvä huomata opiskelijakavereiden haasteet opintojen aikana ja olla tarvittaessa tukena. Lääkäriin on hyvä ottaa välittömästi yhteyttä, mikäli masennuksen tai muiden mielenterveysongelmien oireita ilmenee. Helpoiten se onnistuu, kun hakeutuu juttelemaan psykologin vastaanotolle YTHS:n kautta. Psykologilla käynnit ovat maksuttomia. Lisäksi voi kääntyä yliopiston opintopsykologin puoleen. Kun on näyttöä mielenterveysongelmista, todistustaakka helpottuu huomattavasti.

Työssäkäynti ja stressi eivät ole hyväksyttäviä syitä pidennykselle. Tarvitaan vakavia syitä, kuten avioero tai läheisen kuolema. Lemmikin kuolemaa on vaikeampi todistaa, sitä kun ei näy väestörekisterissä. Toisin sanoen Kela tarkistaa rekisteristä kaikki kertomukset. Myös pitkäaikainen avoliitosta eroaminen voidaan nähdä vakavana syynä opintojen hidastumiseen.

 

Keskustelun jälkeen mieleeni jäi huima byrokratia, jonka puristuksissa tulee selvitä. Helpoimmalla pääsee jos vain karsii menoja: elää Unicafeen ruuilla ilman lounaskahvia, odottaa Uffin euron päiviä ja käy toisinaan leipäjonossa. Ja kai sitä voisi yrittää ajoissakin valmistua.

 

Kirjoittaja: Krista Rantanen

Kuva: Amanda Kaura

Puheenjohtajan pöydällä 2/2016: Opiskelija, rentoudu välillä

Toki meillekin riemu ja rikkaus työn oli tuttua, koimme sen kyllä. Mut valkeus yhden keväisen yön, yks…  syleilyllä. Tuhat kertaa suuremman riemun toi, luvut jäivät ja kirjoja nakersi koi.

Teinilaulu

 

Kevät on todella hektistä aikaa. Olen huomannut sen pomputellessani töitä, järjestötoimintaa ja opiskelua. Koko kevään olen hokenut itselleni mantraa: ”Kohta kesä tulee ja sitten voi taas rentoutua”. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa voi jutella stressistä tai joilta voi tarvittaessa pyytää apua. Järjestötoiminta on siksi ihanaa, koskaan ei tarvitse olla yksin.

Omien fiilisteni mennessä jojon lailla koko kevään, olen myös havainnut tiedekunnalla tunnelman muutoksen. Yliopiston massiiviset irtisanomiset ovat jollain tavalla koskettaneet meitä kaikkia. Nyt keväällä startanneen UPO:n, eli yliopiston palveluorganisaatiouudistuksen, jäljiltä tiedekunnalla ei enää toimi samat hallinnon työntekijät vaan he ovat vaihtuneet. Haluan tässä kiittää kaikkia tiedekunnalta irtisanottuja työntekijöitä hyvistä yhteistyövuosista – jäämme kaipaamaan teitä.

 

Teinit ja ikuinen stressi

Äidilläni on tapana sanoa: ”Lyhyen aikaa sitä seisoo vaikka seipään päässä”. Se on myös aikalailla oma suhtautumiseni stressiin. Hetken aikaa kestät mitä vain. Puheenjohtajana olen huomannut, että opiskelijoilla on erilaisia tapoja kohdata ja käsitellä stressiä. Toiset ovat kuin sitä ei olisikaan, toiset menettävät yöunet viikoiksi. Teille, rakkaat opiskelijatoverit, toivon stressitöntä kesää.

Kuulin fuksivuonani huhun psykiatrian luennoilla, että teologian opiskelijat käyttävät YTHS:n mielenterveyspalveluja eniten kaikista Helsingin yliopiston tiedekunnista. Monet näkevät sen negatiivisena asiana, joka korostaa sitä, miten paljon ongelmia opiskelijoilla on. Itse näen asian päinvastaisena. On hyvä, että teologi on sellainen, joka oppii tunnistamaan tilanteet, joissa tarvitsee apua.

Mielenterveyspalvelut ovat opiskelijaa varten ja YTHS:ltä saa loistavaa apua stressin lieventämiseen sekä opiskelumotivaation parantamiseen. Olen kevään aikana auttanut kolme opiskelijaa YTHS:n palvelujen piiriin sekä kannustanut monia muitakin tutustumaan palveluihin. Joten käy myös itse tarkistamassa YTHS:n nettisivut.

 

Stressitön kesä

Jos kaipaat stressitöntä kesää ja viikottaiset tapaamiset Töölössä eivät kutkuta sisuskalujasi, niin tässä muutamia vinkkejä kesän starttaamiseen ja stressin lieventämiseen.

1) Käy Suomenlinnassa lautalla, ihaile kulttuurihistoriaa ja anna tuulen hulmuttaa hiuksiasi. Samalla kannattaa tutustua Suomenlinnan panimon tuotteisiin.

2) Käy kokeilemassa korkeanpaikan pelkoja kiipeilypuisto Korkeessa.

3) Käy Korkeasaaressa katsomassa saukkoja.

4) Käy TinTin Tangossa syömässä aamiainen kolmelta iltapäivällä.

5) Kokeile miltä maistuu sushiburrito.

6) Kierrä Töölönlahden lenkki yöllä ja ihaile Finlandiatalon valoja.

7) Hypi vesilätäkössä sateessa (sillä hei: koska olet oikeasti viimeksi tehnyt niin?).

 

Tärkeintä kesässä on olla itselleen armollinen ja rentoutua. Olet tehnyt töitä niska limassa koko lukuvuoden ja samalla huolehtinut perinteisistä opiskelijan ongelmista: riittääkö raha/nopat/ruoka/alkoholi/rakkaus. Joten vinkkini sinulle on: Ole armollinen itsellesi. Käy jätskillä. Rentoudu.

Jatketaan taas syksyllä! Hyvää kesää!

 

Kirjoittaja on hyräillyt vapusta asti Teinilaulua ja aikoo hyräillä sitä taas vappuun asti.

 

Kirjoittaja: Sara Järvinen

Pääkirjoitus 2/2016: Motivaatiokuoppia ja pois mukavuusalueelta

Taas yksi lukuvuosi tuli ja meni. Se ei ollut viaton ja leppoisa kuin fuksivuoteni, jolloin aikaa oli ystäville, hauskanpidolle ja joutilaana ololle. Sen sijaan tänä vuonna löysin itseni viettämässä lukuisia tunteja tietokoneen ja oppikirjojen äärestä, toisinaan miettien, milloin itselläni olisi aikaa syödä, nukkua tai saatikka viettää aikaa läheisten kanssa. Kuulostaako tutulta, opiskelijatoverini?

Opiskelujen aikana olen käynyt useasti läpi opiskelijan motivaatiokuopat ja kysynyt itseltäni, miksi edes opiskelen. Näinä vuosina monet kaverini ovat tienanneet oman alansa töissä, ostaneet ensimmäisen asuntonsa, menneet naimisiin ja saaneet jopa lapsia… ja mitä minä teen, no opiskelen! Erityisen turhauttavilta ovat tuntuneet ne hetket, jolloin vaikuttavat tahot aliarvioivat opiskelijoita ja itsestä tuntuu, että on antanut jo kaikkensa. Kasvavat työttömyysluvutkin masentavat mieltä.

Opettajaopintoihin on jälleen valittu uudet opiskelijat, ja he tulevat astumaan yliopistomaailmasta peruskoulujen ja lukioiden arkeen. Vaikka opintovuoden työmäärä oli valtava, koin kasvaneeni sen myötä teologina. Opettajaopinnoissa jouduin ottamaan sekä fyysisesti että henkisesti etäisyyttä teologiseen tiedekuntaan; kapuaminen Siltavuorenpenkereen tiloihin, opettajan kasvatusvastuuseen kehittyminen opetusharjoitteluissa ja yhteistyössä toiminen muiden tieteenalojen opiskelijoiden kanssa.

Kasvaminen teologiksi on vaatinut nimenomaan mukavuusalueelta poistumista ja epävarmuuden sietämistä. Olla teologi merkitsee itselleni laaja-alaista yleissivistyksen kartuttamista ja asioiden kyseenalaistamista sekä toisesta välittämistä ja erilaisuuden kunnioittamista. Pieni etäisyyden ottaminen ja epävarmuudessa eläminen siis kannatti. Opettajaopinnot antoivat uskoa omaan opiskeluun ja mielekkyyttä viimeiseen rutistusvaiheeseen eli gradun työstämiseen – perässä siis tullaan, kaverit!

 

Kirjoittanut: Jenni Vihtkari

Vastaava päätoimittaja

Pääkirjoitus 2/2016: Minä olen ongelma

Seuraava dialogi on kuulunut minun ja ystäväni vakiovitseihin viimeisen puolentoista vuoden aikana:

Ystävä: “Mitenkäs sun gradu?”

Molemmat:  “ylilyötyä huutonaurua.”

Minä (naama peruslukemilla): “No, ihan vakavasti puhuen…”

Niin, vakavasti puhuen, miten tässä näin on käynyt? Minusta, oman elämänsä tunnollisesta suorittajasta, tuli tämän lukuvuoden aikana virallisesti n. vuoden opiskelija. Mikä on voinut herpaannuttaa huomioni jaloista päämääristäni?

Tiiviistettynä: elämä tuli eteen, en vain ole jaksanut. Kolmannen lukuvuoden paikkeilla jäin kiinni kuluttaviin ihmissuhteisiin, lähdin ainejärjestötoimintaan, aloitin osa-aikatyöt, enkä pitänyt enää mielekkäänä lukea taas yhtä kirjaa kartuttaakseni opintopistetiliäni, jotta saavuttaisin – niin, mitä?

Henkilökohtaiset ongelmani ovat johtaneet siihen, että minusta on tullut yhteiskunnallinen ongelma. Opintoni venyvät, hajautan energiaani käymällä samanaikaisesti töissä, en valmistu hyödylliseen ammattiin. Saamani viesti, on että olen kuluerä yliopistolle ja valtiolle. Niin ovat myös opiskelupaikan valinnassa jahkailevat ja opiskelemaan pääsevät, joille pitäisi olla resursseja järjestää opetusta. Jos tästä kaikesta suoriutuukin, niin elämän kiertokulussa seuraavaksi tulevat vanheneminen, sairastuminen ja kuolema – eivätkä nekään ilmaiseksi.

Kiitoksia, että minulle on osoitettu näin selkeästi paikkani. Kuten englantilainen kirjailija G.K. Chesterton lauseen esseessään otsikolla ”Mikä maailmassa on vikana?” minäkin voin nyt todeta: ”Hyvät herrat, minä olen.”

 

Kirjoittanut: Olli-Pekka Toivanen

Päätoimittaja

Kärpästen hormoniherra

antti-hurskainen-välinpitämättömyys

 

Antti Hurskainen käsittelee esseekokoelmassaan välinpitämättömyyttä ja tekee tyhjentävän analyysin rippileiristä, jossa voittajat erottuvat häviäjistä.

 

Yksi kiinnostavista nuorista esseisteistä on Antti Hurskainen (s. 1986). Hurskaisen kokoelmissa yhdistyvät kirjallinen tyylitaju ja notkea ajattelu, jossa ei pelätä assosioida villisti, heittäytyä omakohtaiseksi ja käsitellä kaikkea kulttuuria matalasta korkeaan. Tapan sut (2014, Savukeidas) oli vimmainen kirja ”populaarikulttuurin vallasta”, jonka esseissä Hurskainen pääsi PMMP:n kautta käsiksi kouluväkivaltaan, osoitti Bruce Springsteenin ja Randy Newmanin musiikkien avulla, kuinka matkailu avartaa vain valmiiksi avaria sieluja, sekä avasi The Curen goottipopilla esikaupunkiahdistuksen harmaata keveyttä.

Tuoreimmassa kokoelmassaan Välinpitämättömyys (2016, Savukeidas) Hurskainen pidättäytyy nojaamasta liikaa populaarikulttuuriin. ”Ajattelin kirjoittaa kirjan, jossa ei käsiteltäisi lainkaan pop-musiikkia. Ei edes esimerkinomaisesti, ei yhdessäkään alaviitteessä”, Hurskainen kirjoitti kirjasta blogissaan. Vaikkei Hurskainen tavoitteessaan onnistunut, on kirjan painopiste muualla kuin kulttuurituotteissa. Tarve irrottautua popmusiikista on ymmärrettävä, sillä yksi edeltäviin kokoelmiin kohdistetuista kritiikeistä oli liika teosten ja artistien määrä, joka ei välttämättä ilahduta muita kuin popintoilijoita.

 

Uuden kokoelman esseet pyörivät löyhästi nimen teeman ympärillä. ”Kun asioilla tai ilmiöllä ei ole ’väliä’, se on vailla merkitystä”, Hurskainen kirjoittaa. Välinpitämätön ei ”pidä väliä” tai ”tee eroa”, mitä englannin vastine indifference tarkoittaa, vaan ”antaa asioiden langeta yhteen tai olla lankeamatta, sama se”. Paras esimerkki välinpitämättömyydestä Hurskaiselle on lentokenttä. Lentäminen on jo menettänyt merkityksensä ainutlaatuisena keksintönä – se on ”yleinen poikkeustila”, normalisoitunut outous. Toiselle puolelle maailmaa päivässä pääseminen ei enää herätä hämmästystä.

Nimiesseessä Hurskainen kertaa kokemuksiaan lentokentän pokkarikaupassa työskentelemisestä. Tuore kirjallisuuden maisteri sai pestin, vaikka kirjallisuuden tuntemus nähtiin lähinnä haitaksi – myyntikokemusta pidettiin keskeisempänä. Yhdyssanassa kirjakauppa ”jälkimmäinen osa ratkaisi”. Työtoverit joko ylpeilivät lukemattomuudellaan tai antoivat kirjallisuudelle intuitiivisesti arvoa, kuten suomalaisessa kulttuurissa tavataan tehdä. Lukemiseen asti arvon antaminen ei kuitenkaan johtanut.

Hurskainen tekee eron välinpitämättömän ja ”välinpitäjän” välille. Välinpitäjä valikoi lukemansa tarkkaavaisesti, eikä välinpitämättömän ”himolukijan” lailla halua vain jotain lukemista, jonka sittemmin unohtaa. Kaikki tärkeät suhteet tarvitsevat välin ottamista ja tarkkaan annosteltua etäisyyttä, Hurskainen kirjoittaa. Valikoiminen lisää rakkauden tuntemuksia. Essee on hyvä puheenvuoro välittämisen ja intohimoisuuden puolesta, maailmassa tarkkaavaisesti elämisestä ja kokemustensa hallitsemisesta.

Luetut pokkarit unohtuvat hetkessä ja yhä uusia elämyksiä janoava ihminen typistyy kuluttajaksi, jonka huomion voi  kiinnittää aina uudella mainoskyltillä ja muoti-ilmiöksi mainostetulla kirjalla. Hurskaisen asennoitumisessa on mukana elitismiä, joka ei niinkään näy ajoittaisissa kommenteissa viihdekirjallisuuden halveksumisesta, vaan oletuksessa siitä, että suurin osa ihmisistä käyttäisi älyään ja huomiokykyään yhtä paljon kuin ”välinpitäjä”.

 

On ilahduttavan utopistista olettaa, että ihminen valitsee tärkeän ja vaikean kirjan. Moderni kirjakulttuuri ei varsinaisesti suosi sellaista toimiessaan ympäröivän yhteiskunnanlailla huomion ehdoilla; mikä kirja puhuu eniten nykyhetkestä, mikä kirja on huomion keskipisteenä, mistä voi puhua työkavereille. Se on ymmärrettävä kaipuu nopeassa ja sirpaleisessa yhteiskunnassa, mutta aikaa kestävä kirjallisuus ei siitä hyödy. Kokonaisuutena Välinpitämättömyydestä on vaikea saada yhtä vahvaa otetta kuin Tapan sut -kirjasta.

Välinpitämättömyyden teema on hailakka eikä juuri jää kokoelman luettua mieleen väkevänä tuntemuksena ja esseitä ohjanneena ajatuksena. Kirja tuntuu hieman etäiseltä, eikä se vanginnut ajatuksiani samalla tavalla kuin edeltäjä. Etäisyys näkyy tyylissä, josta aikaisempi vimma ja vuolaus on lauhtunut. Lauseet ovat tiiviimpiä ja äityvät jopa aforistiseen kiteyttämiseen, joka tuo mieleen kotimaisen esseistiikan vanhemman polven edustajan Matti Mäkelän. Mutta aivan kuten Mäkelänkin esseissä, ongelmaksi muodostuu se, että tiukka lause tuntuu usein piilottavalta ja etäiseltä.

Jäin kaipaamaan ylitsevuotavuutta ja polttavaa tarvetta sanoa kaikki. Toki kehittyessään kirjailija hioo tyyliään, ja kokoelma onkin tekstinä nautinnollista, täynnä hienoja kiteytyksiä ja miellyttävästi soljuvaa ajattelua. Mutta Välinpitämättömyys ei tunnu siltä, että se olisi ollut polttavan tärkeä kirjoittaa; se tuntuu vain hyvältä suoritteelta. Hurskainen kirjoittaakin blogissaan kirjan olleen vaikea kirjoittaa, mikä on jokseenkin nähtävissä. On kokoelmassa yksi täysosumakin, ja se on myös teologisesta näkökulmasta kiinnostava.

 

Esseessä ”Jumalaton saari” Hurskainen käsittelee rippikoulua ja etenkin omaa leiriään. Maalaispaikkakunnan rippileiri järjestettiin saaressa. Vain hieman liioitellen Hurskainen vetää yhtymäkohtia William Goldingin klassikkokirjaan Kärpästen herra, jossa autiolle saarelle joutunut poikajoukkio osoittaa ihmisyyden rujommat puolet keskinäisissä valtataisteluissaan.

Ilahduttavasti Hurskainen onkin ollut niitä vahvempia ja tekee katumustyötään kirjoituksessaan. Hurskainen nuoleskeli itsensä huipulle ja harmittelee sitä edelleen. ”Rippileirisaaresta muotoutui häpeämättömän kilvoittelun kenttä – totaalisempi kuin koulu tai urheiluseura. En huomannut tätä, koska opin säännöt ja menestyin”, Hurskainen kirjoittaa. Rippileirillä piti satsata tekemiseen; piti olla sananvalmis, heittäytyväinen ja musikaalinen. Piti olla hyvä tyyppi. ”Johtajan” eli leirin vastuuhenkilön suosioon pääseminen oli ylin kunnia.

Hurskainen kirjoittaa kiehtovasti poikajoukkioiden saunaprotokollasta, jossa piti paistaa tiettyä makkaraa tietyllä tavoin ja juoda tietynmerkistä virvoitusjuomaa. Kuulostaa triviaalilta, mutta ei olisi ollut mitään nopeampaa keinoa joutua hyljeksityksi kuin epäonnistumalla saunan lauteilla. Oman ulkopuolisuuden kokemuksensa Hurskainen sai huomatessaan ettei tullut kutsutuksi yösaunaan, johon Johtaja kutsui vain sisäpiiriläisistä sisäpiiriläisimmät. ”Saaresta löytyi saari, jolle liikennöinyt lautturi ei ollut lahjottavissa.”

 

Essee saa muistelemaan omaa rippileirikokemusta ja miten se vaikutti myöhemmin tulleeseen teologiasta kiinnostumiseen. En muista leiriltä yhtä vahvaa sosiaalista jakoa, mutta muistan kyllä jättäytyneeni angstisena teininä ulkopuolelle. ”Vartaloaan hävenneille ja sielultaan hauraille 15-vuotiaille – siis 15-vuotiaiden enemmistölle – rippileirin iltaohjelmien on täytynyt merkitä pitkitettyä, valveeseen naarattua painajaista”, Hurskainen kirjoittaa. Aivan sellaiseksi en kokemusta väittäisi, mutta ei se siitä kaukana ollut. Kerran uskaltauduin soittamaan kitaraa muiden kuullen ja paikallinen Johtaja – joka ei ollut tippaakaan despootti – pyysi tulemaan soittamaan pappilaan kakkoskitaraa. En mennyt, eikä seurakuntaelämä lähtenyt rippikoulun jälkeen lentoon.

Esseen aikana Hurskainen tulee myös oivallisesti murskanneeksi Punaisesta laulukirjasta löytyvän uudemman suomalaisen gospelin. Pekka Simojoen säveltämät ja Anna-Mari Kaskisen sanoittamat kappaleet ovat säälimättömässä syynissä. ”Tuskin kukaan on löytänyt Jumalaa Anna-Mari Kaskisen lyriikan avulla. Enemmänkin on löydetty Pekka Simojoen iilimatomaiset sävelmät ja tahallisen epämääräisesti runoiltu voittajamentaliteetti.” Kaksikon pirteästä gospelpopista uupuvat synti ja tuomio ja muut kristinuskolle keskeiset, aidosti koskettavat asiat. ”Ikävät asiat ilmaistaan ohimennen ja imperfektissä”, Hurskainen huomauttaa.

Uskonnollisuus on pirteää ja banaalia voittamisen tunnetta ja omahyväistä piehtarointia. Epäilys puuttuu. Tai kuten Hurskainen sen ilmaisee: ”Lasittunut katse ja lobotomiapotilaan hymy odottavat, jos otat Pekan ja Anna-Marin nössökristuksen sydämeesi.” Ehkä täytyy hyväksyä, että rippikoulu on suosittu kaikista muista kuin kristinuskoon liittyvistä syistä. Kun hormoneista sekaisin olevia teinejä laittaa samaan tilaan viikoksi, voi hyvän lisäksi tapahtua myös pahaa. Kristinusko on rippileirin kylkiäinen, josta osa innostuu, mutta suurin osa ei.

Hurskainen päätyy essessään väittämään, että nykyistä, ”jumalatonta” rippileiriä parempi olisi 18-vuotiaana käytävä uskonnollinen ja koulumainen leiri, joka rajaisi jo lähtökohtaisesti suuren osan nuorista pois. Siinä iässä hengellisten kysymysten käsittely olisi jo tutumpaa ja pahimmat hormonimyrskyt laantuneet. Itse en samaa kannata, sillä kaiken ahdistuksen läpi rippileiristä jäi kaunis kaiku. Leirillä käytiin keskustelua ohjaajan kanssa oppimispäiväkirjan välityksellä. Omani suhtautui nolostuttavan ironisen 15-vuotiaan pojan viisasteluun arvostavasti. Kun vuosia myöhemmin kiinnostuin teologiasta, tulivat niillä sivuilla käydyt opilliset keskustelut ensimmäisenä mieleeni. Niinkin voi käydä.

 

Kirjoittaja: Mikael Helenius

Opettajaopintojen aakkoset

pedagoginen vuosi

Oletko ensi vuonna suorittamassa opettajan pedagogisia opintoja? Kyyhkynen kokosi lukijoilleen tämän opintovuoden mieleenpainuvimmat henkilöt, tunnelmat ja käsitteet. Opettaja aakkosti ne puolestasi.

 

 

Ajanpuute. Opettajan pedagogiset opinnot vievät kaiken aikasi ja vapaa-aikasi. Huomaat lukevasi tenttiin, suunnittelevasi oppitunteja tai väkertäväsi OTT-seminaarityötä, pahimmassa tapauksessa puoli neljään asti aamulla. Olet sosiaalisessa kanssakäymisessä ainoastaan muiden opiskelijoiden, yliopiston henkilökunnan tai harjoittelukoulujen ohjaajien ja oppilaiden kanssa.

 

Bloomin taksonomia. Se alkaa syksyllä ja kulkee läpi vuoden mukanasi. Huomaat tunkevasi kyseisen herran litaniaa jokaiseen esseeseen, tenttipaperiin ja tuntisuunnitelmaan: muistaminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analysointi, luominen ja arviointi. Tämä litania, jos mikä on varma nakki tentissä!

 

C-vitamiineilla pyrit pelastamaan itsesi kaiken maailman taudeilta ja kausiflunssilta, sillä lukuisat läsnäolopakot eivät anna armoa!

 

Didaktiikassa ollaan tiivistetysti opettamisen ytimessä!

 

Esiintymisjännitys. Olet pitämässä elämäsi ensimmäisiä oppitunteja; suutasi kuivaa, sydän jyskyttää ja kätesi hikoavat. Ensimmäisten oppituntien jälkeen tuntuu siltä, että olisit juossut juuri maratonin.

 

Flow. Nyt ei ole kyse ensi kesän kovimmista festareista, vaan virtauskokemuksesta. Flow-tilassa ihminen keskittyy syvästi tekemiseensä ja kadottaa ajantajunsa. Omasta tekemisestä innostuminen ja tuntisuunnitelmiin paneutuminen on kyllä mahtava asia – vaikka toisinaan saatat järkyttyäkin siitä, kuinka parin kuvan etsiminen ja liittäminen Preziin vie viiden minuutin sijasta kaksi tuntia.

 

Grounded theory -tutkimusmenetelmää ja muita mahtavia menetelmiä tarjolla tiiliskivenpainoisessa Metsämuurosen teoksessa Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. Tämä kirjallinen tuotos painaa opiskelijan repussa kuin synti.

 

Harjoittelut. Perus-, soveltava ja syventävä harjoittelu tarjoavat opiskeluvuotesi raskaimmat, mutta antoisimmat hetket. Myöhään väännetyt ja viimeistellyt tuntisuunnitelmat saavat sinut arvostamaan entistä enemmän opettajan työtä – oppilaana et itse koskaan tajunnut paljon aikaa voi viedä yhden oppitunnin suunnittelu!

 

Identiteetti. Vuoden aikana alat rakentamaan itsellesi opettaja-identiteettiä ja se alkaa paistaa jo ajattelustasi ja käyttäytymisestäsi.  Joka ikinen uskonto-aihetta sivuava elokuva, sarja, musiikkivideo, artikkeli tai nettitesti saa sinut pohtimaan, miten voisit hyödyntää niitä opetuksessasi.

 

Jari Salminen; mies, joka hauskuuttaa luennoillaan iän vanhoilla vitseillään, ja vieläkin ne tuntuvat uppoavan opiskelijoihin.

 

Kirsti Longan oppimispsykologian inspiroivat luennot olivat syksyn ehdoton piristys! Ehdottomasti on pakko omia hänen esittämänsä termi ”bulimia-oppiminen”. Edellä mainittu termi kuvaa erinomaisesti pedagogisen opintojen tahtia – pyritään omaksumaan valtava määrä tietoa lyhyessä ajassa, tenttipäivänä oksennetaan ne koepaperille ja unohdetaan kaikki se, mitä ollaan opittu.

 

Luokkahuone on paikka, jossa kaikki suunnitelmasi pääsevät koetukselle!

 

Moodle-tentti. Tiivistetysti: ken on nopein etsimään tietoa netistä. Moodle-tentit tarjoavat opiskelijoille oivan mahdollisuuden testata tenttitilanteessa omia tiedonhakutaitojaan: vähän niin kuin luvan kanssa lunttaisit!

 

Naamakirja. Miten opettajaharjoittelijat olisivat edes voineet selvitä tästä vuodesta ilman Facebookin vertaistukisivustoa? Oma ainekohtainen vertaistukisivusto tarjoaa vastaukset niin kauan odotettuihin opintopisteisiin kuin tuntisuunnitelma-pulmiinkin.

 

 OPS eli opetussuunnitelma on kurssien sisältöjä ja tavoitteita raamittava tekijä. Kuitenkin oppituntisuunnitelmissa kovina kilpailijoina toimivat eri kustantajien oppikirjat, joiden sisällöillä uhkaa olevan suurempi painoarvo kuin itse OPS:lla. Varokaa tuijottamasta liikaa niitä oppikirjoja, tulevat opetusharjoittelijat!

 

Pedagoginen tuote tai OTT-tutkielma. Kaiken kiireen ja stressin keskellä tuotteen tai tutkielman parissa puurtaminen oli kerta kaikkiaan opettajaopiskelijoiden luonnetta kasvattavaa toimintaa! Lopussa opiskelijat ottivat kiitollisina vastaan 4 opintopistettä tehtyään työmäärältään kandin veroisen työn.

 

Reflektio tai reflektointi eli heijastelu, oli ehkä vuoden kliseisin sana. Sanan itse merkitystä pohditaan pedagogisissa opinnoissa useaan eri otteeseen, sekä yksin että ryhmissä. Vaatii tekijöiltään ehdotonta rakkautta miellekarttoja, syväluotaavia keskusteluja, oppimispäiväkirjoja ja blogitekstejä kohtaan – myös niinä kaikkina turhautumisen hetkinä.

 

Siltavuorenpenkere ja penkereen mäki. Sitä jatkuvaa ravaamista ei tule ikävä.

 

Tuntisuunnitelma. Oppikirjoja sängyssäsi, sohvalla, ruokapöydällä, vessassa. Lukuisia tuntisuunnitelmia tehdessäsi havaitset olevasi parisuhteessa lukion oppikirjojen ja läppärisi kanssa.

 

Uskonnonopetus. Miten uskonnonopetus tulisi järjestää? Tätä kysymystä pohdittiin vuoden aikana miljoona kertaa, pääsemättä minkäänlaiseen ratkaisuun.

 

Väsymys. Tarviiko tätä enää tässä vaiheessa edes selittää?

 

Miten muut uskonnonopettajaksi opiskelevat kokivat pedagogiset opinnot? Lue kysely Kyyhkysen tuoreimmasta printtiversiosta!

 

Kirjoittanut: Jenni Vihtkari

Sivistysyliopiston muistolle

 

Seppeleelasku5

TYT:n 163. vuosijuhlapäivää helmikuun 10. päivä 2016 vietettiin muistotilaisuuden merkeissä. Vuosijuhlapäivän perinteinen seppeleen lasku suoritettiin tänä vuonna yliopiston päärakennuksen portaille. Tilaisuuteen ja Porthanian edestä lähteneeseen kulkueeseen osallistui muutamia kymmeniä teologeja ja muita paikalle saapuneita opiskelijoita: tapahtumaa oli mainostettu yli tiedekuntarajojen yhteisen asian nimissä. Viikkoa aiemmin saatiin tietää, että Helsingin yliopistosta ollaan vähentämässä säästötoimenpiteiden vuoksi noin 1 000 työntekijää, joista suurin osa karsitaan hallintopalveluista. Tämä yhdistettynä käynnissä oleviin hallinto- ja tutkintouudistuksiin herättää kysymyksen opiskelijan asemasta. Onko hallituksen ideaaliopiskelija pikavauhtia työelämän tarpeisiin suoriutuva, epävarmojen ja kiristyvien toimeentulomahdollisuuksien alistama heittopussi?

”Päättäjät tuskin tietävät, miltä tuntuu kärvistellä opintotuen varassa ja miettiä, että mitä sitä sitten loppukuun syö, kun vuokra vie yli puolet kuun varoista. Tuolla budjetilla ei paljon muuta tuijotella kuin solun seiniä”, tiivisti yhdistyksen puheenjohtaja Sara Järvinen päärakennuksen portailla.

”Olen nähnyt ja kuullut monesti, kun Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistyksen jäsenet suuttuvat turhasta. Nyt on meidän velvollisuutemme suuttua aiheesta. Suuttukaa siitä, että teidän tutkintonne tulee muuttumaan. Suuttukaa siitä, että teidän ohjaajanne, luennoitsijanne ja dekaaninne hukkuvat työn määrän alle. Suuttukaa ja vaikuttakaa asioihin!”

Näillä sanoin ja Gaudeamus igitur-yhteislaulun päätteeksi yhdistyksen seppele laskettiin paikalleen. Jos kyseessä olivatkin hautajaiset, ainakin vainaja sai arvoisensa kohtelun. Kiitos näistä vuosista?

Seppeleleenlasku2Seppeleenlasku3

Seppeleenlasku6Seppeleenlasku4

Teksti ja kuvat: Olli-Pekka Toivanen

Rasistiseminaari yliopistolla?

Helsingin yliopistolla järjestetään 16.3.2016 Rajat kiinni! –henkinen seminaari. Yliopisto ei tähän ole antanut lupaa, mutta tiloja vuokrattaessa ei aina käyttötarkoituksen perään kysellä.

tieto_lisaa_tuskaa

Tieto lisää tuskaa -seminaarin mainos tapahtuman Facebook-sivulla

Tieto lisää tuskaa, lupaa seminaarimainoksen otsikko. ”Alustajina mm. Ingrid Carlqvist Ruotsista, geopolitiikan tutkija Jukka Davidsson, kansalaisaktivisti Junes Lokka, islamtuntija Jukka-Pekka Rahkonen, Ylöjärven kunnanvaltuutettu Matti Ylitalo ja mediapersoona Seppo Huhta.”

Mainoksen mukaan tilaisuuden järjestää Harri Eerola. Tapahtumapaikka on Fabianinkatu 33, 4. kerros.

Alustajien luettelo vaikuttaa vähän Rajat kiinni! –henkiseltä, mutta kyllä maailmaan puhetta mahtuu. Tuo osoite vaan tuntuu kovin tutulta.

Osoitteessa Fabianinkatu 33 on Helsingin yliopiston päärakennus, Suomen vanhimman ja merkittävimmän yliopiston perinteikkäät tilat, suomalaisen tieteen kaikkein pyhin. Mistä seminaarissa on kyse?

Lyhyt puhelinkeskustelu yliopiston tilapalveluiden kanssa ei juuri lisää tietoa. ”Joo on meillä täällä varaus. Siinä lukee että Harri Eerola ja joku Rusnakone Oy. Me katsottiin netistä, että ne tekee jotain junaradan korjaustöitä.” Mitään muuta tietoa järjestettävän seminaarin luonteesta tai aihepiiristä ei ole. Yliopistolla säästetään ja tiloja on hyvä hyödyntää monipuolisesti. Tuskin sillä tätä kuitenkaan on tarkoitettu?

Rusnakone Oy:ssä ei myöskään osata auttaa. ”Joo en kyllä oikein tiedä, kuulostaa joltain Harrin jutuilta”, vastaa toimitusjohtaja Tero Hyyryläinen ja viittaa yhtiön entiseen toimitusjohtajaan Harri Eerolaan.

Harri Eerola vastaa kysymyksiin puhelimitse. Hän kertoo olevansa Rusnakone Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja vahvistaa, että tila on Rusnakoneen vuokraama. ”Me olemme tässä tilaisuudessa sponsorina ja haluamme tukea mahdollisuutta keskusteluun. Me siis maksamme vuokran. Tilaisuuteen on vapaa pääsy kaikilla, joita asia kiinnostaa.”

Tilaisuuden teemana on Euroopan ja Suomen tilanne, josta on Eerolan mukaan vaikea saada täsmällistä kuvaa. ”Olen yrittäjänä todella huolissani maailman tilanteesta”, Eerola kertoo. ”Jokainen, joka hiukankin seuraa median kautta sitä, mitä Euroopassa ja Suomessa tapahtuu, ymmärtää, että olemme todella huonossa jamassa. Suomessakin vastakkainasettelu on kiihtynyt maahanmuuton ja pakolaisten takia ja on muitakin vastakkainasetteluja, oikeisto ja vasemmisto, äärioikeisto ja muut ääripäät.”

Vastakkainasettelun sijaan suomalaisille pitäisi tarjota kunnollista tietoa. ”Siksi me olemme tätä seminaaria tukemassa”, Eerola korostaa. ”Me olemme yrittäneet saada tähän puhujia, jotka osaavat kertoa ihmisille Euroopan tilanteesta monelta tasolta. Tässä on mukana puhujia, jotka tietävät asioista omalta kannaltaan ja osaavat sen kertoa.”

Pelkästään yhden totuuden varaan Eerola ei halua kuulijoitaan jättää. ”Jokainen, joka tulee paikalle, saa olla omaa mieltään ja toivottavasti on tässä saanut tietoa lisää.”

Muuta tietoa tapahtuman sisällöstä ja alustusten aiheista ei ole tarjolla, tähän tapahtumaan tullaan nimekkäiden alustajien vuoksi kuulemaan ”monipuolisia näkemyksiä” – ja näkemyksiä alustajilla onkin tarjolla enemmän kuin asiantuntemusta.

Ingrid Carlqvist on ruotsalainen toimittaja, jonka verkkolehti Dispatch International on oman kuvauksensa mukaan ”islamkriittinen” ja ”julkaisee juttuja, jotka valtamedia jättää raportoimatta”. Dispatch Internationalin retoriikka on luonteeltaan vähintäänkin äärioikeistolaista. Lehti on siistimpi ja ammattimaisemman näköinen kuin MV-lehti.

Jukka Davidsson on kotisivujensa mukaan geopolitiikan tarkkailija ja ydinperheajattelun kannattaja. Hän on kirjoittanut ”islamistien invaasiosta”. Davidssonin mukaan ”Suomen hallinto on valinnut puolensa”, joka on ”rikollismafian tosiasiallisesti johtama osakeyhtiö, natsien kyhäämä ukkokerho, koostuen homoiluun ja Vatikaani vetoisten uhraustilaisuuksien pitämiseen ihastuneista sekä pankkiirimafian käyttämä sotilaallinen organisaatio.”

Junes Lokka on videoreportaaseja tekevä ”kansalaisaktivisti”.

Jukka-Pekka Rahkonen haluaa kumota tasa-arvoisen avioliittolain, hän oli Aito Avioliitto –hankkeen puuhamiehiä. Hän on myös ollut järjestämässä Espoon helluntaiseurakunnan Takaisin miehuuteen –seminaaria. Se, miksi Rahkosta pidettäisiin islam-tuntijana, ei aivan selvää. Hän on nettikirjoituksessaan vaatinut islamin harjoittamisen kriminalisoimista, mutta mitään akateemisesti tunnustettua islam-osaamista hänellä ei näyttäisi olevan.

Matti Ylitalo on ylöjärveläinen taksiyrittäjä ja entinen kirkkovaltuutettu. Ylöjärven seurakunnan kirkkovaltuutetut esittivät Ylitalon erottamista useista luottamustoimista tämän rasististen puheiden vuoksi. Ura kirkkovaltuustossa päättyi lopullisesti, kun Ylitalo erosi kirkosta protestina kohtelulleen ja sille, että Ylöjärven seurakunta auttaa turvapaikanhakijoita. Kun Ylitalo oli uhannut ajaa taksillaan ”suvakkien ja matujen päälle”, alkoi Taksiliittokin pitää miehen puheita ongelmallisina.”Suvakeille” oli Ylitalolta tarjolla myös ”luoti kalloon tai hukuttaminen”.

Seppo Huhta on perussuomalainen, Espoon kaupunginvaltuuston jäsen. Ei sinänsä yllättävää.

Yliopiston tiloissa suunnitellaan siis järjestettävän Rajat kiinni! –henkinen tapahtuma. Tapahtuman luonne selvisi yliopistollekin vasta, kun tietoja tätä kirjoitusta varten selvitettiin.

Yliopiston tilojen vuokraaminen ulkopuolisille ei ole tavatonta. Tilat ovat kalliita ja yliopisto on kroonisessa rahapulassa. Ohjeiden mukaan tiloja ”vuokrataan  tiedeyhteisöjen sekä julkisten ja yleishyödyllisten yhteisöjen, yhdistysten ja kansalaisjärjestöjen käyttöön”. Seminaaria tuskin voi pitää yleishyödyllisenä kansalaisjärjestötomintana ja mitään yhteyttä tiedeyhteisöön näillä alustajilla ei ole. ”Puoluepoliittisiin tai uskonnollisiin tilaisuuksiin” tilaisuuksiin tiloja ei tavallisesti vuokrata lainkaan.

Yliopistolle ei tämän seminaarin osalta ole annettu tietoa siitä, mitä seminaari sisältää. Edes seminaarin nimi ja aihe eivät olleet tiedossa. Yliopistolta näyttäisi siis saavan tilan käyttöönsä varsin helposti. Kun seminaari järjestetään yliopiston tiloissa, on seminaariin osallistuvan vaikea hahmottaa miten uskottavasta tapahtumasta on kyse. Kun ”geopolitiikan tuntija” tai ”islamtuntija” luennoi Helsingin yliopiston päärakennuksessa, hän voi hetken vaikuttaa vakavasti otettavalta asiantuntijalta.

Uskottavuuden lisäksi riskinä on turvallisuus. Tämä tapahtuma tulee kutsumaan kuulijoiksi varsin sekalaisen seurakunnan ja jos yliopistolla ei ole tietoa tapahtuman luonteesta, on turvallisuudesta vaikea huolehtia. Tuskin haluamme Soldiers of Odin –katupartiota järjestysmiehiksi yliopistolle? Vahtimestareiden työtä lisää sekin, että osa opiskelijoista todennäköisesti kokoontuisi ainakin aulatiloihin osoittamaan mieltään seminaaria vastaan – elleivät samalla päädy valtaamaan koko rakennusta.

Omalla Facebook –seinällään ”islamtuntija” Davidsson mainostaa tapahtumaa ja ehdottaa että kiinnostuneet ilmoittautuisivat nopeasti, sillä vain 200–300 ensimmäistä mahtuu paikalla. Tilaisuuden tavoitteena on Davidssonin mukaan selvittää ”mitä Suomessa tapahtuu ja mitä voimme tehdä tälle menolle? Tupa pitää saada täyteen.”

Säästöt ovat iskeneet Helsingin yliopistoon rajusti. Ehkä tilojen vuokraamista kannattaa silti vielä harkita.

teksti: Samuli Suonpää

Kirjoittaja on Kyyhkysen entinen päätoimittaja ja opiskelee teologiaa Helsingin yliopistossa. Artikkelia päivitetään, mikäli yliopisto ryhtyy toimenpiteisiin seminaarin suhteen.

Lisäys 23.2.2016. Yliopisto on ilmoittanut peruuttaneensa salivarauksen, sillä tilaisuuden arvioitiin olevan yliopiston arvojen vastainen. Yliopiston twiitti:

peruutus