Tutkinnonuudistus teologisessa tiedekunnassa

Vain muutos on pysyvää, sanoi Herakleitos 2500 vuotta sitten. Helsingin yliopistossa iso muutoksen pyörä pyörii yhä.

 

Ei enää A1- tai B2 -linjoja, vaan opintosuunnat. Ei enää 25 opintopisteen sivuaineita, vaan toisten tieteenalojen opintokokonaisuuksia, laajuudeltaan lähes mitä vain. Ei pääainetta, tutkintoa ja oppiainetta, vaan tutkielman oppialat ja koulutusohjelmat. Kandivaiheessa ei enää valita, mille osastolle kandinsa kirjoittaa, vaan vasta maisterivaiheessa valitaan tutkielman oppiala.

Opintosuuntia uudessa tutkinnossa on kaksi. Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asiantuntijatyön opintosuunta sekä opetuksen ja kasvatuksen asiantuntijatyön opetussuunta. Opiskelijoista tulee kuitenkin edelleen teologian kandidaatteja ja teologian maistereita, vaikka koulutusohjelmien nimet vaihtuvat teologian ja uskonnontutkimuksen kandi- sekä maisteriohjelmaksi.  Kaikki opiskelevat aluksi yleisessä suunnassa, joka vastaa entistä A2-linjaa.

Kandiohjelmaan tulee perus- ja aineopintojen sekä klassisten kielten lisäksi temaattisia opintoja uskonnosta, historiasta ja yhteiskunnasta ja arvoista sekä globaalin maailman haasteista. Kandityön voi kuitenkin tehdä osastokohtaiseen seminaariin. Niin ikään maisteriohjelma muuttuu temaattisten opintojen myötä. Muutoksen tuulet puhaltavat myös graduntekijöitä, sillä gradun laajuus pienenee kymmenellä opintopisteellä ja sitä myötä gradun sivumäärä lyhenee.

Siirtymäaika vuonna 2016 tai sitä aikaisemmin aloittaneille

Jos aloitit opintosi viime vuonna, voit suorittaa tutkintosi tänä lukuvuonna voimassa olevien tutkintovaatimusten mukaan aina heinäkuun loppuun vuonna 2020. Jos kuitenkin haluat siirtyä opiskelemaan uusien vaatimusten mukaista tutkintoa, se on mahdollista – kunhan muistat, että takaisin et voi enää palata.

Opiskelija, joka on aloittanut vanhan tutkintorakenteen aikana, on siirtyjä. Sen sijaan koko tutkintonsa vanhan rakenteen mukaisesti tekevä on vanha suorittaja. Vaikka olisit ikivanha suorittaja, koskevat käytännön tason muutokset luultavasti myös sinua jollakin tavalla. Ainakin uudistuvien järjestelmien ja vaihtuvien opettajien sekä päättyvien professuurien myötä.

”Tuntuu nyt alkuun sekavalta, mutta näen myös paljon mahdollisuuksia”

Kaksi kolmannen vuoden A2-linjan opiskelijaa kertovat, että varsinkin syksyllä tutkinnonuudistuksesta ei ole puhuttu mitään paitsi huhujen tasolla: “Tutkinnonuudistuksesta on tullut opiskelijoille tietoa hiljalleen vasta tämän kevään aikana. “

“Tiedonannot tästä tutkinnonuudistuksesta ovat olleet mielestäni tosi vähäisiä, varsinkin kaiken muunkin sekavuuden ja uudistuksen aikataulun huomioon ottaen”, toinen opiskelija sanoo.

“Tutkinnonuudistus tuntuu nyt alkuun sekavalta, mutta näen siinä myös paljon mahdollisuuksia”, opiskelija jatkaa. “Ajankohta uudistukselle ei ehkä ole paras mahdollinen tiukentuneiden resurssien ja hallinnon ylikuormittumisen takia.”

Molemmat opiskelijat kertovat olevansa iloisia siitä, että ovat siirtymässä jo graduntekovaiheeseen: “Olen siinä käsityksessä, että isoimpiin muutoksiin kuuluu ainakin kandivaiheessa ‘pääaineettomuus’ ja erilaisiin teemoihin keskittyvät, oppiainerajoja ylittävät opintojaksot.” Opiskelijoiden mukaan ne kuulostavat teoriassa hyviltä, mutta käytännön tasolla sekavilta.”

“Kandivaihe on pääaineeton, mutta Ison pyörän hengen mukaisesti kanditutkintojen on oltava laajempia”, TYT:n hallituksen edunvalvontavastaava ja maisteriohjelman johtoryhmän jäsen Kata Kaski sanoo. “On siistiä, että ihmiset, jotka ovat teologian ja uskonnontutkimuksen asiantuntijoita, tietävät laajemmin teologian osa-alueista.”

Opiskelijoita haastateltaessa etenkin maisterivaihe ja kymmenen opintopistettä pienenevä gradu huolestuttavat. Väitöskirjaa kirjoittava tutkija pohtii, etteivät gradut ehkä enää ole yhtä arvokkaita.

“Gradun supistamisesta päätettiin yliopiston sisällä”, sanoo Kaski. “Ymmärrän, että sen laajuudesta voidaan olla huolissaan. Opiskelijat miettivät, tuleeko heistä nyt huonompia tutkijoita. En usko, että tutkimuksellinen ote tästä rapautuu”, Kaski sanoo.

”Taustalla tarve vastata nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin”

“Tutkintouudistuksen taustalla on käsittääkseni tarve vastata paremmin nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin ja tarjota opiskelijoille myös aiempaa parempia mahdollisuuksia verkostoitua jo opintojen aikana työelämään”, opiskelija kommentoi. Molemmat haastatellut kertovat, että varsinkin laajemmat työharjoittelut A2-linjalaisen näkökulmasta ovat tervetulleita.

Pappislinjan opiskelijat ovat puolestaan huolissaan siitä, että harjoittelu ja praktikumit siirtyvät kokonaan maisterivaiheeseen. A1-linjan opiskelija miettii, miten osittain jo kandivaiheessa suoritettujen praktikumien kanssa toimitaan jatkossa, kun entisen mallista opetusta ei ole. “On vähän väliinputoaja-olo, kun toimitusten harjoittelut jäävät kokonaan välistä”, opiskelija sanoo.

“Kakkosprakkareihin täytyy keksi joku ratkaisu, ja kun sitä mietitään, halutaan, ettei siitä aiheudu opiskelijoille ongelmia”, Kaski kommentoi. “Me haluamme, että meillä on hyvää opetusta ja hyvät tutkinnot.”

Ei vain uhka, vaan myös mahdollisuus

Kasken mukaan opetus saa kiitettävän kasvojenkohotuksen tutkinnonuudistuksen myötä. Myös opiskelijat näkevät uudistuksessa positiivisia puolia.

“Selkeinä hyötyinä näen ainakin mielenkiintoisilta kuulostavat uudet temaattiset opinnot ja oppiainerajoja ylittävät kurssisisällöt”, A2-linjan opiskelija sanoo. “Myös aiempaa pidemmät työharjoittelujaksot avaavat varmasti mahdollisuuksia opiskelijoille, jos paikanvalintaan vain saa riittävästi ohjausta. Tällä hetkellä kaikki tuntuu hieman hankalalta.”

“Kyllä minustakin tuntuu sekavalta”, Kaski nauraa. “Ei tässä ole mitään vastakkainasettelua opiskelijoiden ja tiedekunnan välillä. Kaikki toivovat, että opiskelijat valmistuvat.”

Jenni Heikkonen

Soveltuvuustutkimusten takana

 

Päämäärä Oy:n esimerkki soveltuvuustutkimuksen tuloksista.

Numerossa 4/16 keräsimme teologian opiskelijoiden kokemuksia kirkon työpsykologisista soveltuvuustutkimuksista. Tässä haastattelussa käydään tutkimuksia suorittavan Päämäärä Oy:n edustajan kanssa läpi tutkimusten historiaa ja käytännön toteutusta sekä reflektoidaan palautetta.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa soveltuvuustutkimuksia on järjestetty vuodesta 2002 alkaen. Järjestelmä syntyi alun perin sekä teologian opiskelijoiden että hiippakuntien tarpeista saada apuvälineitä papin työn ammatillista arviointia varten. Pappisvihkimystä hakevan oman itsereflektion tukeminen on säilynyt tutkimuksen johtoajatuksena siitä lähtien. Nykyisin tutkimuksesta vastaava Psykologitiimi Päämäärä Oy on vastannut tutkimuksista yhtäjaksoisesti vuodesta 2006 alkaen.

Standardoitujen arviointikriteerien merkityksen voidaankin katsoa kasvaneen nykytilanteessa, jossa työssä jaksamisen ennustettavuus korostuu. Päämäärän toimitusjohtaja Minna Tapojärvi toteaa seurakuntien työllisyystilanteen alueellisten erojen kasvaneen sitten 2000-luvun alun. ”Silloin oli valtakunnallisesti ajateltuna ns. työntekijän markkinat, jossa vapaista työpaikoista ei ollut pulaa. Nyt tilanne on muuttunut: Helsingissä avoimeen papin virkaan saattaa kuulemma hakea kymmeniä henkilöitä.” Siksi joillekin opiskelijoille voi opiskelun loppuvaiheessa tulla korostuneesti sekä urasuunnittelutarpeita että myös työllistymispaineita.

Kirkon panostus tutkimuksen ja reflektointiseminaarien kehittämisessä ja valvonnassa on huomattavan suuri. Soveltuvuustutkimuksen ja reflektointiseminaarien onnistumista arvioidaan ja päivitetään säännöllisesti monikanavaisesti kerättävän palautteen pohjalta. Kahdesti vuodessa kokoontuva kirkon koulutuskeskuksen seurantatyöryhmä kerää tietoa tutkimukseen osallistujilta, yliopistoilta ja hiippakunnilta.

Koepäivä

Mitä soveltuvuustutkimuksessa käytännössä sitten tapahtuu? Tapojärvi ei mene nykyisten järjestelyjen yksityiskohtiin. ”Ne tietävät tietenkin omakohtaisesti, jotka ovat tutkimuksiin osallistuneet.” Kristian Kurikan vuonna 2010 Turun yliopistoon tehty pro gradu-tutkielma Papin vihkimystä hakevien soveltuvuustutkimus – simulaatiomenetelmän luotettavuus sisältää eritellyn kuvauksen tutkimuksen sisällöstä pääpiirteissään. Osallistujat ilmoittautuvat valtakunnallisen haun kautta tutkimuspäivään, joita järjestetään yliopistosta riippuen porrastetusti kevään ja kesän aikana. Tutkimuspaikkana toimivat yleensä hiippakunnan varaamat tilat tai Päämäärän toimitila Turussa.

Varsinaiseen tutkimukseen sisältyy videoitava puhe, strukturoituja persoonallisuutta, kuten luonteenominaisuuksia ja ajattelu- sekä toimintastrategioita mittaavia sekä kognitiivista kapasiteettia mittaavia testejä sekä psykologin haastattelu. Testit mittaavat mm. itsereflektiota ja ajattelun strategisuutta väitelauseiden ja vapaamuotoisen kirjoitelman avulla. Tärkeimmät tulokset on avattu haastattelijan lausunnossa ja niiden lopputulema on visualisoitu graafiseksi nuolikuvioksi, jossa korostettuina ovat sosiaaliset, työn hallintaan ja psyykkiseen kestävyyteen liittyvät valmiudet. Tämä osallistumistodistus toimitetaan hiippakuntaan vihkimystä haettaessa. Tutkimustuloksen muu käyttö esim. rekrytoinnin yhteydessä on kielletty ja vaatii erillistä lupaa.

Tutkimuksen tulokset lähetetään osallistujalle postitse, ja tällä on mahdollisuus saada henkilökohtaista palautetta tuloksista. Syksyllä hiippakunnat järjestävät vielä hiippakunnittain reflektointipäivän, jossa läpikäydään tulosten merkitystä oman ammatillisen suuntautumisen kannalta. Tutkimus on mahdollista suorittaa myöhemmin uudestaan. Tapojärven mukaan ”näin on tähän mennessä tehnyt alle promillen verran tutkituista. Tutkimushan on luonteeltaan ns. varhaisen potentiaalin tunnistamista, siksi myös aiempia tuloksia voi olla hyödyllistä tarkastella uudelleen siinä vaiheessa, kun työelämässä on jo oltu ainakin muutaman vuoden.”

Moniosaaja vai peruspappi?

Aura Nortomaan soveltuvuuskokeita käsittelevässä tuoreessa väitöskirjassa A test to pass or a tool of growth? (Helsingin yliopisto 2016) todetaan, että tutkimukseen osallistujat ovat olleet keskimäärin tyytyväisiä tuloksiinsa, eikä niillä ole ollut todennettavaa yhteyttä pappisvihkimyksen jättämisen tai myöhemmän urapolun kannalta. Myös Tapojärven puheissa korostuu, että kokeiden merkitys on ensisijaisesti yksilöllinen. Tutkimus ei siis ole työpaikkahaastattelu, jossa osallistujia kilpailutetaan, vaan kaikki ovat samalla viivalla.

”Tutkimustulokset on lähtökohtaisesti suunnattu osallistujalle itselleen. Tätä korostaa jo sinä-muodon käyttö kirjallisessa arvioinnissa. Vielä alkuvuosina kokeisiin suhtauduttiin varauksella, nykyisin osallistujat ovat avoimempia ja paremmin tilanteen tasalla, mikä auttaa saamaan tarkempia tuloksia. Ennakkotiedotusta tutkimuksesta kehitetään jatkuvasti avoimuuden vahvistamiseksi”, Tapojärvi sanoo.

Teologien parissa on esitetty kysymyksiä, mitataanko tutkimuksissa riittävästi soveltuvuutta seurakunnan erikoistehtäviin vai onko tavoitteena löytää ennemmin jonkinlainen ”peruspappi”. Tapojärvi pitää huolta aiheettomana.

”Tutkimus mittaa monipuolisesti eri vahvuuksia, useissa keskeisissä seurakuntapapin työn ominaisuuksissa vahvat henkilöt pärjäävät myös monipuolisesti eri tehtävissä. Jos vahvuuksia tulee esille vähemmän, voivat ne silti riittää hyvään jaksamiseen ja onnistumiseen jollakin erityisalalla, mutta laajalla seurakuntapapin työkentällä uupumisen ja epäonnistumisen riskit ovat silloin helpommin korostuneita.”

Omaksi parhaaksi

Kyyhkysen keräämissä vastauksissa kielteisinä kokemuksina mainittiin kirjallisen palautteen kokeminen hyvin suorasukaisena tai ristiriitaisena oman ammatillisen minäkuvan kanssa. Eräs vastaaja kertoi saamastaan suorasta kehotuksesta hakeutua psykoterapiaan, toinen kertoi saaneensa kuulla olevansa ”pelottavan älykäs”. Osa taas ei tunnistanut itseään psykologin kuvauksesta ja sai saman reaktion myös työnantajiltaan ja tuttaviltaan. (Vastauksista ei ilmennyt, olivatko kaikki tutkimukset Päämäärän, eli vuoden 2006 jälkeen tekemiä, joten tässä yhteydessä palautetta reflektoidaan yleisellä tasolla (toim.huom.))

Vastaajan älykkyyttä koskevaa kommenttia Tapojärvi pitää mahdottomana. ”Tällaisia ilmaisuja ei kyllä psykologin raporteissa käytetä.” Sen sijaan kehotus ammattiauttajan apuun turvautumisesta on uskottava ja jopa haastattelijan velvollisuus. ”Jos osallistujalla on selvästi haittaavia käsittelemättömiä asioita, kehoitus niiden työstämiseen on hyvä kirjata palautteeseen. Tutkimuksen tarkoitus on kuitenkin lisätä itsereflektiota ja sen myötä edistää työssä jaksamista pitkällä tähtäimellä. Yleensä osallistujat ovat jo aiemmin harkinneetkin terapiaa, mikä käy usein ilmi palautekeskusteluissa”, Tapojärvi tiivistää.

Mikä sitten selittää osallistujien kokeman epäsuhdan saadun palautteen ja oman ammatillisen kokemuksensa välillä? Tapojärvi epäilee, että henkilö on voinut koetilanteessa olla ”irrallaan itsestään” ja toiminut itselleen epätyypillisesti. ”Meillä kysymykset on tehty selkeiksi, joten tulkinnanvaraa niiden ymmärtämisessä ei oikeastaan ole. Haastattelijalla on analyysin tukena ammattitaitonsa ja intuitionsa, kun taas huonolla itsetuntemuksella varustettu ihminen ei välttämättä osaa reflektoida tuloksia tai itseään”, Tapojärvi toteaa. Seurantatyöryhmän vuosittain systemaattisesti kaikilta tutkituilta keräämä soveltuvuustutkimuksen asiakaspalaute on ollut noin 80 % positiivista, eikä vastaa Kyyhkysen artikkelissa esitettyä 50/50-jakaumaa.

Haastattelun lopuksi Tapojärvi pohtii, miten Kyyhkysen tapa nostaa aihe esille vaikuttaa niihin teologeihin, joilla tutkimuksen suorittaminen on edessä. ”En tiedä, miten se teidän [Kyyhkysen] juttu vaikuttaa opiskelijoihin, että tulevatko he tutkimukseen sitten kriittisin asentein ja huonommilla yhteistyövalmiuksilla.” Soveltuvuustutkimus voi tosiaan olla niitä asioita, joihin on helppo suhtautua ennakkoluuloisesti ilman parempaa tietoa. On siis hyvä, että Päämäärän omaakin ennakkotiedotusta kehitetään jatkuvasti.

Jutussa mainittujen lähteiden lisäksi apuna on käytetty Kirkon koulutuskeskuksen antamia taustatietoja.

Lisää aiheesta

Kyyhkynen 4/16: Sopimaton papiksi?

Kirkko kohtaa kampuksen

 

Opiskelijoiden tasapainottelu opiskelun, ihmissuhteiden ja töiden välillä voi olla haastavaa. Samalla jonot mielenterveyspalveluihin kasvavat. Kirkon oppilaitostyön tarjoamasta keskusteluavusta on silloin apua.

Keskustakampuksella työskentelevän oppilaitospastori, rovasti Leena Huovisen mukaan keskusteluja on noin 200 vuodessa. Lisäksi oppilaitospapit järjestävät aikuisten nuorteniltoja ja rippikoulun kertausharjoituksia. Uutuutena on Kampin kappelin sitsit, joiden osallistujat valitaan arpomalla avajaiskarnevaalien yhteydessä. Huovinen korostaa, että oppilaitostyötä voi tehdä monella tapaa, eivätkä sielunhoidolliset keskustelut ole ainoa vaihtoehto. Kysyntää kahdenkeskiselle kohtaamiselle kuitenkin selvästi on.

Huovisen mukaan keskusteluissa nousevat esille usein ihmissuhteisiin liittyvät asiat sekä yksinäisyys, joka koetaan usein häpeällisenä. Suorittamisen eetos ja paineet olla hyvännäköinen, fiksu ja menestyvä liittyvät tarpeeseen kelvata itselleen ja muille. Myös sosiaalinen media lisää paineita, jos oman itsetunnon vahvistamiseen tarvitsee muiden tykkäyksiä. ”Jos sille tielle lähtee, niin se on hävitty heti kalkkiviivoilla”, Huovinen toteaa. ”Jossain muualla on aina ihanampaa.”

Opiskelijan kannalta keskustelutilanteissa olennaisinta on kokemus siitä, että joku kuuntelee ja ottaa tosissaan. Huovisen mukaan myös ”monta sadetta nähneen” papin elämänkokemus tuo perspektiiviä, uskoa asioiden järjestymiseen tavalla tai toisella. ”Ajattelen, että jokainen ihminen on lahja myös itselleni, koska ymmärrykseni elämästä lisääntyy kohtaamisten myötä.”

Oppilaitospapit tarjoavat apuaan kaikille uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta. ”Elämä on monimuotoista, mutta itse tietysti katson maailmaa kristillisestä näkökulmasta”, Huovinen kertoo. Keskustelut harvoin alkavat hengellisistä asioista, mutta lähes aina niihin lopulta päädytään pohtimalla esimerkiksi elämän tarkoitusta. ”Yliopistoyhteisöön ei voi tulla Raamattu kädessä huutelemaan, mutta olen kuitenkin avoimesti pappi enkä mikään koutsaaja”, Huovinen sanoo.

Nykyisessä taloustilanteessa monia opiskelijoita mietityttää myös oma työllistyminen ja tulevaisuus. Huovisen mukaan ajan yleinen kovuus ja talouden ikkunan kautta katsominen näkyvät kohtaamisissa. Monet miettivät, onko tässä yhteiskunnassa tilaa sellaiselle, joka ei tuota suoranaisesti rahaa. Opiskelijoista teologit ja humanistit käyttävät papin palveluita eniten. Teologian opiskelijoiden parissa korostuu selkeästi valmistuvien, omaa paikkaansa etsivien opiskelijoiden ryhmä. Toinen ryhmä ovat muutaman vuoden opiskelleet, jotka pyörittelevät tiedeympäristön herättämiä uskonnollisia kysymyksiä.

Monet pohtivat myös kutsumustaan kirkon työhön sekä sitä, riittävätkö omat kyvyt. Huovinen kehottaa olemaan armollinen itselleen: ”Se on harhainen ajatus, että jostakin tietäisi, että nyt olen valmis papin työhön. Ainahan me olemme ihan hurjan keskeneräisiä.”

Lisätietoja: facebook.com/kirkkojakampus & kirkkojakampus.fi

Teksti: Ulla Klemola & Unni Puranen

Narratiiveista ja narreista

TYT:n uusi puheenjohtaja esittäytyy.

”Olipa kerran.” Niin ne tarinat kuulemma alkavat, joten sillä mennään. Eli: ”Olipa kerran Petra, joka opiskeli teologiaa. Sitten siitä Petrasta tuli Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen puheenjohtaja.” Vaikka en lastentarhanopettaja olekaan, kuulostaa mielestäni ihan kunnolliselta sadutustarinan alulta. Päähenkilö vain on väärä.

Minulta on tiedusteltu, että tähänkö kalliolle (kreikaksi Πέτρα ’petra’ = kallio, kivi) yhdistystä nyt rakennetaan. Samoin on kyselty, että tarvitseeko varata lentoja Petran rauniolle, vai pääsemmekö sinne muutenkin. Niin hauskoja kuin kielileikit ovatkin, ei minua ole valittu yhdistyksen narriksi ja tarinan päähenkilöksi, vaan puheenjohtajaksi. Voitaisiinko siis vain luoda tarinaa TYT:stä?

Kun kirjoitetaan TYT:n vuoden 2017 tarinaa, on alkuosa jo tehty. Keskikohtaa, sitä, jossa ne tarinan tärkeimmät tapahtumat ovat, on aika tehdä nyt. Tarkoituksena on tänä vuonna muun muassa totuttautua uusiin sääntöihin, uuteen toimijarakenteeseen ja uusiin järjestötiloihin, jotta koko ajan ei tule uusia sydämentykytyksiä ja yllätyksiä. Näitäkin tärkeämpään juonenkäänteeseen tämän vuoden tarinassa tarvitsemme kuitenkin mahdollisimman monen teologian opiskelijan apua.

TYT:n on tarkoitus olla mukava ja hyödyllinen. Mukava ja hyödyllinen siellä toimiville, tapahtumien kävijöille ja niille, jotka eivät yhdistyksen toiminnassa ole juurikaan olleet mukana. Minulle TYT on aina ollut yhdistelmä hauskasta vapaa-ajasta ja edunvalvonnan hyödyistä, ja vasta viime aikoina olen aidosti tajunnut, että se ei ole sitä kaikille. Viime vuodenkin työelämävastaavana elin kuplassa, jossa tapasin piispanvierailuissa, ekskuilla ja uskonnonopetusillassa innostuneita ja usein itselleni ennestään tuntemattomia ihmisiä. Siksi olenkin todella kiitollinen niille, jotka ovat viime aikoina rei’ittäneet kriittisillä äänillään TYT-kuplaani, ja auttaneet näkemään negatiiviset sävyt siinäkin, mikä itselle on rakasta.

Tahto kehittää TYT:tä kaikille mukavaksi on nyt kova. Kirjoitushetkellä on auki kysely ”Yhteinen TYT”, joka on tarkoitettu niin aktiiveille, vähemmän aktiivisille jäsenille kuin liittymättä jättäneille opiskelijoille. Vastausten lisäksi olisi hyödyllistä, että joku tulisi apuun konkreettisesti. Joku, joka tulisi tapahtumiin, antaisi niistä palautetta ja ehkä tarjoutuisi jopa järjestämään haluamansa kaltaisen tapahtuman. Joku, joka tulisi puhumaan minulle ja muille aina, kun kommentoimisen tarvetta kokee.

Jos sinua kiinnostaa olla se joku, edes hetken aikaa tai yhden kerran, ole sitä rohkeasti! Ilman teologian opiskelijoita TYT ei täytä tarkoitustaan, ja silloin minäkin voin ryhtyä vaikka sitten sellaiseksi narriksi.

Petra Harju

Meidän herjamme tähden

 

”Nyt menee niin jumalan pilkkaamiseksi ettei mitään rajaa. Vaikka ei uskoisi itse niin pitääkö siitä silti tehdä noin hirveitä sketsejä?” nimimerkki Vierailija kommentoi Vauva-lehden nettifoorumilla Putous-sketsiohjelman jaksoa, jossa ”Enkeli Taivaan” -virrestä oli tehty juopotteluaiheinen versio. Sen esittivät ortodoksipappia parodioiva hahmo Isä Nitro sekä höyhensiipinen Amurin enkeli. ¶ Taitelijoita ja kirjoittajia syytetään silloin tällöin jumalanpilkasta, pyhäinhäväistyksestä tai, jos asia saadaan vietyä oikeuteen, uskonrauhan rikkomisesta. Usein seuraa julkista väittelyä siitä, ovatko tällaiset syytökset aiheellisia, sopivatko ne yhteiskuntaamme, ja onko kaikkien uskonrauhalla sama suoja. Kyyhkynen esittelee eri näkökulmia tähän aiheeseen.

Kehen rienaus kohdistuu?

”Jumalanpilkkaa ovat loukkaavat sanat Jumalaa kohtaan, häpäisevät teot pyhiä esineitä tai symboleita kuten ikoneita kohtaan”, luonnehtii kirkkoherra Nikolai Voskoboinikov ortodoksisesta Pyhän Nikolauksen seurakunnasta. ”Sitä voi olla missä tahansa ympäristössä, myös mediassa ja taiteessa.”

Töölön kirkkoherra Auvo Naukkariselle perinteinen jumalanpilkan käsite ei ole merkityksellinen, koska siihen kuuluu, että määritellään Jumala ja hänen loukkaantumisen aiheensa. ”Ihmiset eivät voi objektiivisesti tehdä näitä määrittelyjä, joten ei pitäisi käydä oikeutta Jumalan puolesta”, Naukkarinen perustelee. ”Uskonnollisia tunteita voidaan silti loukata, mikä kannattaa ottaa vakavasti.”
Naukkarinen oli vuonna 2013 osallisena kohussa, joka liittyi teatteriesitykseen Temppeliaukion kirkossa. Hänen mukaansa seurakunnalle ei selvitetty etukäteen, mitä esityksessä aiottiin tehdä. Alttarilla muka virtsattiin ja tuseerattiin sekä pestiin jalat kastemaljassa.

”Jumala tuskin suuttui, mutta minä ja monet seurakuntalaiset kyllä”, sanoo Naukkarinen. ”Näytelmän tekijät halveksivat oikeuttamme määritellä rajat kotikirkossamme.”

Pyhä yhteisön ja yksilön rajapinnassa

Putouksen ohjaaja-käsikirjoittaja Joonas Nordman. Kuva: Nico Siekkinen.

Putouksen sketsejä ei esitetä kirkossa, mutta miksi joku ei voi hyväksyä niitä ylipäätään? Ohjelman ohjaaja-käsikirjoittaja Joonas Nordman pitää merkittävänä, millaiseen maailmankuvaan ihminen kasvaa. ”Jos elää kovin homogeenisessä ympäristössä, käsitys huumoristakin jää yksipuoliseksi.”

Myös Nordmanille jumalanpilkka on vaikea käsite. ”Ihminen loukkaantuu, mutta ilmaisee sen sanomalla, että Jumalaa on loukattu. Oma tunne ulkoistetaan, ja se tekee asian vaikeaksi.”

Ajatus tulee lähelle perinteisiä pyhyysteorioita. Sosiologian isä Émile Durkheim (1858–1917) katsoi, että pyhä edustaa yhteisöä, joka palvomissaan asioissa kohtaa oman itsensä. Kun pyhä on ”me”, joka sisältää minut, pyhän loukkaaja loukkaa minua. Onko meillä kaikilla jokin tällainen kohde, jossa oma itseytemme on edustettuna? Ehkä, mutta pyhyyttä voi lähestyä muullakin tapaa.

”Se voi olla jotain, mikä herättää hartautta ja koskettaa; esimerkiksi vanhemman ja lapsen suhde”, sanoo Nordman. ”Kyllä minulle myös kirkko ja sen symbolit ovat pyhiä. Mutta pyhyys ei vähene, jos niistä tehdään huumoria.”

Kaikille suomalaisille pyhä ei ainakaan ole Jeesus, risti tai Enkeli Taivaan. ”Yhteiskuntamme ei ole homogeeninen, ja siksi jumalanpilkan ongelma käsitetään väärin”, arvioi Nikolai Voskoboinikov. ”Uskonnollisessa kentässä syntyy uusia ryhmiä ja pyhyyden kohteita, jotka voivat olla monille epäselviä.”

Moniarvoinen yhteiskunta on siitä oikukas, että aina ei edes tiedä, milloin häpäisee jotakin pyhää tai rikkoo jonkin yhteisön rajoja. Ehkä tästä kasvaa myös poliittinen korrektius: viiteryhmät tulkitaan arvoyhteisöiksi, joita ei saa loukata.

Pyhän kunnioittamisen problematiikkaan kuuluukin kysymys, näemmekö yhteiskunnan koostuvan enemmän ryhmistä vai yksilöistä. ”Omasta uskonnostaan tai etnisyydestään on sopivaa vitsailla”, pohtii Joonas Nordman. ”Toisen ryhmän alueelle ei pitäisi mennä, ainakaan ellei oikeasti tunne sitä.”

Valtio pyhän takaajana

Sarjakuvapiirtäjä Ville Ranta. Kuva: Antti Nylén.

Välillä rajat silti ylitetään, ja oikeusvaltiomme rientää varjelemaan erilaisia pyhyyskäsityksiä. Tuomas Äystö tekee Turun yliopistossa väitöskirjaa uskonrauhan rikkomisista Suomessa vuodesta 1999 lähtien. Viranomaiset ovat puuttuneet rienaukseen melko epäsäännöllisesti. ”Tapaukset koskevat isoja uskontoja, monesti islamia. Tuomioita on tullut ajanjaksolla alle 20”, Äystö valaisee.

Yksittäistä tapausta aletaan helpommin tutkia, jos se liittyy yleisesti tunnettuun uskontoon ja saa julkisuutta. ”Aikoinaankin Hannu Salaman Juhannustanssit herätti paheksuntaa vasta, kun arkkipiispa moitti sitä juhlapuheessa. Sitten tuli oikeudenkäynti ja jumalanpilkkatuomio”, Äystö muistuttaa.

Auvo Naukkarisen mielestä käräjille ei pitäisi joutua, ellei ole häirinnyt uskonnonharjoitusta tai rikkonut hautarauhaa. Hän viittaa tuoreen kansalaisaloitteen ajamaan lakiin, jossa pyhänä pidetyn asian julkinen herjaaminen ei enää olisi rangaistavaa. ”Jos joku loukkaantuu, anteeksipyyntö on paikallaan”, sanoo Naukkarinen, ”mutta ei tunteilla sinänsä voi lain suojaa olla. Se merkitsisi mielivaltaa.”

Nikolai Voskoboinikovista asia ei ole vain kahden osapuolen välinen. ”Yhteiskunnan pitäisi rauhan ja järjestyksen tähden tuomita jumalanpilkka. Seuraamuksena voi olla anteeksipyynnön vaatimus tai muu rangaistus, riippuen tekijän katumuksesta ja aiheutuneesta vahingosta.”

Sarjakuvapiirtäjä Ville Ranta, ortodoksi hänkin, on hieman eri linjoilla. ”Ei taiteilijoita pidä panna vastuuseen jumalanpilkasta yhteiskunnassa, jossa pyhyyskäsitykset ovat näin vaihtelevia. Tabuja voi silti olla: esimerkiksi Muhammedin piirtämisestä on tullut islam-vastainen kannanotto, ja ymmärrän, että sitä vältetään.”

Olipa laki millainen hyvänsä, pyhyyden epämääräisyys julkisessa tilassa koskettaa kaikkia. Moni turhautuu, kun omia tärkeitä arvoja jatkuvasti ylenkatsotaan. Jotkut vetäytyvät kuplien suojaan tai lähtevät rettelöimään totuuksiensa puolesta. Onko tilanne kestämätön? Täytyykö meidän lopulta löytää – tai luoda – kaikille yhteinen pyhä?

Olavi Seppänen

Ketä kiinnostaa jotkut kuntavaalit?

Takapenkin huutaja pohtii, onko kyynisenharmaa vaalikevään uusi musta

Äänestäjä, käytä ääntäsi! Äänestämällä voit vaikuttaa! Kun ääni uurnaan kilahtaa, niin edustaja valtuustoon vilahtaa! Kunnallishallinnon poliitikot edistävät lähiseutusi asiaa ja tekevät siitä paremman paikan elää!

Nyt rakas Huutajanne on optimisti, ehkä jopa idealisti. Kansanedustajien, meppien ja kunnallispoliitikkojen touhuilua lienee sittenkin varmempaa seurata kyynikon linssein.

Tällaiset lasit ovat Äänestäjälle kuin kiikarit: politiikkaa on mahdollista seurata riittävän etäältä. Kun ei mene liian lähelle liekkiä, ei tule itsekään vedätetyksi pettymysten rovioon.

Äänestäjä on kuullut, kuulee ja tulee kuulemaan vaalipuheita ja -lupauksia. Useimmiten lupaukset pitää ymmärtää lainausmerkeissä, hän arvioi. Ennen vaaleja suolletaan ”lupauksia”, selkosuomeksi kusetuspuhetta, joka ensin lämmittää, mutta vaalien jälkeen jäätää.

Lapsiperheet, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät! Köyhien oloja on parannettava, eriarvoistuminen lopetettava! Toisin kuin hallituspuolueet, me oppositiossa kuulemme hätähuudon! Toisin kuin nykyinen oppositio, me nykyisessä hallituksessa vastustimme leikkauksia viime vaalikauden oppositiossa!

Äänestäjä tuntee kuvion. Tämän päivän oppositio on huomisen hallitus, tämän päivän ”lupaus” huomisen kusiset lenkkarit. Äänestäjästä tuntuu, että ”lupaus” tosiaan ansaitsee ironiset poltinmerkkinsä.

Pyöröovet puskevat päättäjiä yksityiselle sektorille kevätviiman voimalla. ”Lupausten” unohtamisen jälkeen aletaan pedata parempia pelipaikkoja itselle ja kavereille. Vauhditetaan päätöksiä, jotka ovat eduksi tulevassa elämässä – jollei iankaikkisuudessa niin ainakin bisneksessä.

Milloin tämä on tähän mennyt, Äänestäjä kysyy. Milloin poliitikot jättivät kansan ja alkoivat edustaa itseään ja lääkärifirmoja? Miksi meillä on vallassa valehtelijoiden klubi?

Äänestäjän kyynisyyskäyrä johdattaa kysymään, mitä mieltä on äänestää. Ketä oikeesti kiinnostaa jotkut kuntavaalit?

Sitten Äänestäjä pohtii, että ehkä kyynisyys ei silti ole uusi musta. Oikeammin se on aina taustalla oleva harmaa, yksi sen sävyistä. Mieltymyksessä kyynisenharmaaseen saattaa piillä pelko Äänestäjän sitomisesta, piiskaamisesta ja kurittamisesta. Se on kilpi, joka suojelee pessimististä kantajaansa pettymykseltä.

Mutta kyynisenharmaa ei ole niinkään väri kuin sävy. Äänestäjän mielessä siihen kytkeytyy mahdollisuus muutokseen. Kaiken ei tarvitse olla vedätystä, ihmisen sanaan pitää voida myös luottaa!

Ja luottamukseenhan edustuksellinen demokratia ensi kädessä perustuu. Kuntavaaleissa valitaan edustajat kunnan tai kaupungin luottamustehtäviin. Kun Äänestäjä osoittaa valtuutetulle luottamusta, lasi on täytetty puolilleen. Edustajan tehtävä on täyttää malja loppuun luvatulla sisällöllä.

Luottamus maljan täyttymiseen ylläpitää toivoa kansanvallan elinvoimasta ja uskottavuudesta. Käyttämällä ääntään Äänestäjä asettaa toivonsa sen varaan, että edustuksellinen demokratia eläisi eikä joutuisi tyrannian julkisivuksi.

Äänestäessään Äänestäjä ei suostu antamaan piiskaamisen pelolle valtaa. Kyyninen käsitys voi olla hänelle osa totuutta, mutta vain osa. Kyynisenharmaa ei ole toivottomuuden värinen.

Nyt on totuuden aika, sanoisi kepu-ukko-Paavo. Nyt on aika tehdä ”lupauksista” taas lupauksia. Nyt on aika näyttää, etteivät poliittiset puheet ole vain vettyvän demokratian paperitiikereitä. Nyt on osoitettava, ettei kyynisenharmaa ole uusi musta.

Kirkko ei ole vielä sateenkaaren päässä

 

Kuva: Marja-Siskon blogi.blogspot.fi

Kuopion hiippakunnan notaari Marja-Sisko Aalto uskoo kirkon alkavan vihkiä kaikkia jäseniään sukupuolierottelua tekemättä suhteellisen pian. ”Ihmisyys, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus riittävät siihen perusteluiksi”, hän sanoo.

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä se tapahtui: Suomessa astui voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Kyyhkynen olisi halunnut haastatella naimisiinmenoa suunnittelevaa paria, mutta haastateltavia ei löytynyt. Useat Helsingin seudun papit kertoivat, etteivät halua tulla haastatelluiksi, saati sitten antaa vihittävän parin yhteystietoja. Seta ja Tahdon 2013 -liike eivät niin ikään antaneet naimisiinmenevien tietoja. ”Haastateltavia voi olla vaikea löytää”, vastattiin Kyyhkyselle myös Helsingin seurakuntien kirkkoherrojen suulla. ”Papit suojelevat pareja ymmärrettävistä syistä.”

Nämä ymmärrettävät syyt liittynevät siihen, että monet avioliittoon aikovat samaa sukupuolta olevat parit ja heitä vihkivät papit ovat saaneet jopa uhkailua osakseen. Tasa-arvoinen avioliittolaki herättää tunteita.

Myös Suomen kirkon sisällä on runsaasti eriäviä mielipiteitä ja perusteluja kirkollisen vihkimisen puolesta ja sitä vastaan. Samaan aikaan kun piispat Irja Askola ja Björn Wikström kirjoittavat Helsingin Sanomissa samaa sukupuolta olevien avioliiton olevan myönteinen muutos, antavat muut piispat tyystin erilaisia neuvoja papeilleen. Kirkon virallinen kanta on kielteinen kirkollista vihkimistä kohtaan.

Notaari Marja-Sisko Aalto lupautui Kyyhkysen haastatteluun mutta sanoi, ettei halua provosoida. Hänen mukaansa on viisaampaa vaikuttaa mielipiteisiin rauhassa, ajan kanssa.

”Oma piispani Jari Jolkkonen on toistuvasti ilmaissut, että minkäänlaiset provokaatiot eivät ole sallittuja, ja että tietoisesti samaa sukupuolta olevia vihkivät papit eivät puhuttelulla selviä”, Aalto kertoo. ”Piispa on painottanut, että keskustella voi, mutta kirkon virallisen kannan olisi tultava esiin.”

Naimisiin Jumalan kasvojen edessä

Osa papeista vihkii samaa sukupuolta olevia pareja kirkon virallisesta kannasta huolimatta. Sateenkaaripapit-listalta voi löytää ne papit, jotka suostuvat vihkimään pareja mahdollisista rangaistuksista piittaamatta. Mutta kuka haluaisi mennä naimisiin, jos kirkko ajattelee, ettei heidän avioliittonsa ole yhtä hyvä kuin jonkun toisen?

”Minut ja Birgitta on kirkollisesti vihitty 30.5.1973”, kertoo Aalto. ”Sattuneista syistä emme ole nyt naimisissa.”

Aalto korostaa, että tällä hetkellä avioliitto on mahdollinen vain, jos sen solmisi siviiliviranomaisten edessä. ”Sellainen ei minulle käy. Jos menen naimisiin, haluan tehdä sen tietoisesti Jumalan kasvojen edessä ja esirukouksen ilmapiirissä.”

Surkuhupaisa viittaus

Aalto kertoo olevansa hyvin surullinen siitä, että yhteiskunnan laki on lähempänä ihmistä kuin kirkko. ”Se on mielestäni vanhurskaampi kuin kirkon ohjeistus.”

”Pidän selvänä, että myös kirkossa suhteellisen pian otetaan lusikka kauniiseen käteen ja aletaan vihkiä sukupuolierottelua tekemättä, hän sanoo. ”Ihmisyys, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus riittävät siihen perusteluiksi.”

”Viittaus kirkkokäsikirjan ohjetekstin mainintaan sulhasesta ja morsiamesta on surkuhupaisa. Eikö todella keksitty parempaa perustetta kieltää vihkiminen huomattavalta osalta kirkon konfirmoituja, muuten täysivaltaisia jäseniä”, pohtii Aalto.

Aalto sanoo, että kirkko olisi ehtinyt keskustella parien vihkimisestä vaikka kuinka pitkään. ”Ikävä kyllä sitä on lykätty niin kauan, että monet naureskelevat tai säälivät kirkon päättäjiä. Se ei ole kenenkään etu, mutta ei varsinkaan kirkon.”

http://marja-siskonblogi.blogspot.fi/

 

Jenni Heikkonen

Kirkon syrjäytetyt

jaana-partti_varillinen-jenni-vihtkari

Pastori Jaana Partti vastaa Kallion seurakunnan sateenkaarityöstä. Tulevaisuuden kirkolta hän toivoo entistä tasaveroisempaa kohtelua kaikille seurakuntalaisille.

 

Kallion kirkon alttaria koristaa Hannes Autereen puinen alttaritaulu, jossa Jeesus kutsuu luokseen työmiehiä ja -naisia. Perinteisesti työväenluokkaista Kalliota pidetään nykyään lähinnä punaviherkuplan ilmentymänä. Imagostaan ja ilmapiiristään huolimatta Kallion seurakunnassa, kuten ei muissakaan seurakunnissa, osattu vielä viime vuosituhannen lopulla kohdata sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Edes 2000-luvulla se ei ole ollut itsestäänselvyys.

Sateenkaarityö sai alkunsa ärtymyksestä. Jaana Partti oli kyllästynyt kirkon tapaan kohdella vähemmistöjä. Suuttumusta herätti, kun Partin naispuolinen ystävä ei saanut pappisvihkimystä, koska tämä kuului seksuaalivähemmistöön. Lisäksi seurakuntalaisten tarinat kaltoin kohtelusta harmittivat Parttia kovasti. ”Homoseksuaaleilla on ollut tilanteita, jossa heille näytetään seksuaalisen suuntautumisen vuoksi seurakunnissa ovea. On myös tilanteita, jolloin heille ei ole suostuttu jakamaan messussa ehtoollista. Ehtoollisen jakamisesta kieltäydyttiin esimerkiksi toteamalla sen rikkovan ehtoollisen pyhyyttä”, Partti tuhahtaa.

Partti oli kyllästynyt omien sanojensa mukaisesti siihen, että kirkossa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä ”kohdeltiin kuin saastaa”. Omien läheisten ja seurakuntalaisten ikävien kokemusten kautta päädyttiin tulokseen, että sateenkaarityölle oli tarvetta. Kallion seurakunnan sateenkaarityö käynnistettiin vuonna 1999, ja se sai erityisesti alkuvuosinaan vastustusta sekä kirkon sisältä että seurakuntalaisten toimesta. Tästä seurasi, että Kallion seurakuntaneuvosto jakautui kahtia, ja työstä tehtiin useita valituksia tuomiokapituliin.

Sateenkaarityön ja eritoten -messujen vastustajien argumentit olivat Partin mukaan lähinnä typeriä: sateenkaarityötä kyseenalaistettiin vetoamalla siihen, ”ettei kirkossa järjestetä pedofiili- tai murhamessujakaan”. Sateenkaarityötä jouduttiin rajun vastustuksen vuoksi järjestämään aluksi silloisessa Alppilan naapuriseurakunnassa, joka on nykyään osa Kallion seurakuntaa.

 

kallion-kirkko-jenni-vihtkari

 

Sateenkaarityötä seurakuntalaisten ehdoilla

Sateenkaarimessu järjestetään kerran kuussa Alppilan kirkossa, ja jokaiseen messukertaan kokoontuu keskimäärin 40–60 seurakuntalaista. Partin sanoin seurakuntalaiset ovat ”erityisen kovia veisaamaan”, ja ennen kaikkea kehuu messuja tunnelmaltaan ”rennoiksi ja lämpimiksi.” Se, että messut ovat suunnattu vähemmistöille, näkyy pääosin saarnoissa. Messut itsessään noudattavat perinteistä kirkkokäsikirjan kaavaa.

Työssään Partti on kuitenkin havainnut, että monille sateenkaarikristityille ja sateenkaarikansaan kuuluville on tuntunut vaikealta sovittaa oma seksuaali- tai sukupuoli-identiteettinsä osaksi kristillistä identiteettiä. ”Moni heistä on kyseenalaistanut, voiko olla samanaikaisesti esimerkiksi homoseksuaali ja kristitty – mutta sanon, että kyllä voi!”

Asenteet ovat Partin mukaan syvässä. ”On tapauksia, joissa henkilö ei ole käynyt kirkossa kymmeneen vuoteen, ja juuri kerrankin hänen osallistuttuaan jumalanpalvelukseen, hän kuulee sen ikävän saarnan”, Partti huokaisee. ”En ihmettele yhtään, mikäli osa ihmisistä on tämän myötä eronnut tai vieraantunut kirkosta.” Juuri näitä ihmisiä Partti haluaa työssään kohdata ja auttaa heitä löytämään uudelleen suhteensa Jumalaan ja kirkkoon.

Partti ei itse kuulu sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöihin, mutta ei pidä sitä ongelmana. Hän myöntää että tämä vaikuttaa tietyllä tapaa näkökulmaan. ”Mutta minua on kuitenkin opetettu”, hän toteaa. Toimenkuvansa kautta Partti on esimerkiksi oppinut, miten monimuotoista ihmisen seksuaalisuus voi olla.

Partti pitää itseään henkilönä, joka tukee ja ylläpitää vähemmistöjen asemaa ja olemassaoloa kirkossa. ”Jokaisen tulee saada tulla kirkkoon sellaisena kuin hän on. Sen ei pidä mennä niin, että muutamme sinut sellaiseksi kuin me haluaisimme sinun olevan.”

Sateenkaarityötä tehdään aina seurakuntalaisten ehdoilla, mutta niin kutsutusta ”perinteisemmästä papin työstä” se ei eroa. ”Meillä kaikilla ihmisillä on kuitenkin samat peruskysymykset ja kipukohdat elämässä”.

Sateenkaarityö on opettanut Partille myös periksiantamattomuutta. ”Jos sulla on joku unelma tai visio, älä anna periksi. Vaikka vastustusta tulee, täytyy olla vaan sitkeä”. Partti kuitenkin muistuttaa, että ”kukaan ei kuitenkaan pärjää yksin.” Hän haluaa korostaa työkavereiden ja esimiehen tukea sateenkaarityön alkuvuosina, puhumattakaan sateenkaarikansasta.

 

”Heterot saavat erota vaikka kuinka monta kertaa, mutta homoseksuaaleille ei sallita edes sitä yhtä liittoa.”

 

Luontevaksi osaksi seurakuntien työtä

Marraskuun 2016 kirkolliskokouksen päätös olla ottamatta kantaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon harmittaa luonnollisesti sateenkaariyhteisöä – myös niitä, jotka eivät haaveile avioelämästä. Päätös ei ole miellyttänyt myöskään kaikkia kirkolliskokouksen jäseniä. Sukupuolineutraalin avioliittolain astuttua voimaan osa papeista aikoo päätöksestä huolimatta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, vaikka siitä seuraisi sanktioita.

Kirkossa on myös keskusteltu mahdollisuudesta luopua vihkimisoikeudesta. Partti torjuu ajatuksen toteamalla sen olevan ongelmallinen kirkon kannalta. ”Kukaan ei jaksa tulla erikseen kirkkoon siunattavaksi ja järjestää siksi kahdet erilliset juhlat”, Partti sanoo. Hän on huolissaan siitä, että jos kirkko luopuisi vihkimisoikeudestaan, kirkon konservatiivisempi siipi saattaisi syyttää siitä yksinomaan seksuaalivähemmistöjä. ”Väitettäisiin, että vihkimisoikeus otettiin meiltä pois homojen takia.”

Vihkimisoikeuden luopumisen sijaan Partti pitää kannattavampana niin kutsuttua ”Norjan mallia”, jossa vihkiminen on ikään kuin omantunnonkysymys. Pappi saisi siis itse päättää, vihkiikö samaa sukupuolta olevia pareja. Partti haluaa kuitenkin korostaa, että ”loppujen lopuksi papit toteuttavat sitä tehtävää, johon heidät on vihitty, eli toimittamaan pyhiä toimituksia”.

Toisinaan hänestä tuntuu, että suurin ongelma on enemmistön asenteissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. ”Heterot saavat erota vaikka kuinka monta kertaa, mutta homoseksuaaleille ei sallita edes sitä yhtä liittoa.”

Kirkon jakautumiseen ja kirkosta erkaantumisen haasteisiin on esitetty yhtenä ratkaisuna henkilöseurakuntamallia. Nykyisessä mallissa seurakunta määräytyy henkilön asuinpaikan mukaan, mutta henkilöseurakuntamallissa jokainen saisi valita oman seurakuntansa. Partti pitää ehdotusta huonona, sillä se on käytännön resurssien ja toteutuksen kannalta mahdoton. Valinnanvapauden sijaan Partin mukaan pitäisi panostaa ihmisten tasavertaiseen kohteluun seurakunnissa, ja sateenkaarityön toimivan luontevana osana sitä. Kallion sateenkaarityö on tarjonnut monille turvallisen ja helposti lähestyttävän tavan lähestyä kirkkoa ja kristillisyyttä.

Partti kokee, että sateenkaarityölle on edelleen tarvetta, ja hän ei pidä esimerkiksi sateenkaarimessuja sen ihmeellisempänä kuin perhe- tai gospelmessujakaan. Nykyisin pääkaupunkiseudulla sateenkaarityöhön ja -messuihin suhtaudutaan pääosin positiivisesti. Työsarkaa kuitenkin vielä riittää. ”Helsingissä on helppo tulla vielä kaapista ulos, mutta mitä enemmän landemmalle mennään, sitä enemmän vastustusta sateenkaarityölle löytyy.”

 

Seurakuntalaisen kommentti: Suhteeni kirkkoon ja Jumalaan

”Olen kasvanut kristityksi lapsesta saakka. Suhde Jumalaan on aina ollut olemassa toisin kuin suhde kirkkoon. Ilman sateenkaarimessua tuskin olisin kirkon jäsen.

Jumalaan voin luottaa. Jumala rakastaa ihmisiä. Kaikkia. Vaikka lapsuuden ja nuoruuden hengellinen ilmapiiri oli tiukan kaksinaismoralistinen ja ahdistava, Jumalasta ei kuitenkaan muodostunut pelottavaa kuvaa. Kuumat kivet ovat ihmisten käsissä jos jossain. Jumalan käsissä on haavat ja kasvoilla rakkautta.

Kirkko olemme me ihmiset. Tätä lausetta olen itsekin käyttänyt monta kertaa kun olen vakuutellut kirkkoon kuulumisen mielekkyyttä. Mutta onko kirkko sittenkään myös meitä sateenkaarikristittyjä varten?

Olenko minäkin kirkon tasa-arvoinen jäsen? Kristuksen ruumiin jäsen? Vai onko kirkko sittenkin vain niitä muita varten?

Jumalan kanssa olen puheväleissä – kirkon kanssa en aina niinkään. Jumalan kanssa tulen aina pysymään edes puheväleissä. Siitä voin olla varma, koska se ei ole ihmisistä riippuva asia. Kirkon suhteen en ole ollenkaan varma.

Olenko minä tulevaisuudessa kirkon tasa-arvoinen jäsen? Vai ovatko kirkossa kaikki tasa-arvoisia, mutta toiset sitten kuitenkin vähän tasa-arvoisempia kuin toiset?”

-Veronica Saarela, teologian kandidaatti ja sateenkaarimessun vapaaehtoinen

 

Mistä on kyse?

•Sateenkaarityö on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnattua seurakuntatyötä, jonka tavoitteena on vastata seurakuntalaisten sielunhoidollisiin tarpeisiin ja seurakuntayhteyden luominen.

• Kallion seurakunnassa sateenkaarityötä on järjestetty vuodesta 1999 alkaen.

• Kallion seurakunta järjestää seurakuntalaisilleen esimerkiksi messuja, retriittejä, kristinuskon peruskursseja ja kuorotoimintaa. Sateenkaarimessut järjestetään kerran kuukaudessa Alppilan kirkossa. Messuavustajan tehtäviin ovat tervetulleita kaikki teologian opiskelijat.

• Toimii yhteistyössä Malkuksen, Setan, Arcusen ja Yhteys-liikkeen kanssa.

Edit. 12.1.2017 klo 17.50: Korjattu lausetta ”Kirkolliskokouksen päätös pitäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia…” muotoon ”Kirkolliskokouksen päätös olla ottamatta kantaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon…”

Edit. 8.3.2017 klo 23:33: Tarkennettu kirkolliskokouksen ajankohtaa tekstissä marraskuulle 2016.

 

 

Kuvat ja kirjoitus: Jenni Vihtkari

 

Vanhat Kyyhkyset uusiokäyttöön

Olkkarissa on kasoittain vanhoja Kyyhkysiä, joille ei ole käyttöä. Ongelmaan löytyi ratkaisu terävillä saksilla ja luovuudella.

Vuosien 2014-2016 Kyyhkyset saivat uuden muodon pienen askartelusession lomassa.

Vuosien 2014-2016 Kyyhkyset saivat uuden muodon pienen askartelusession lomassa.

 

1-kiikarit

Uu fuksi, miltä nyt näyttää – kiinnostuskiikarit auttavat opiskelijoita näkemään paremmin luentosalin edustaan. Kiinnostuskiikarit voivat pelastaa niin fuksin kuin vanhemman opiskelijajäärän perusopintojen tuskalta ja pahimmilta motivaatiokuopilta!

2-lahja

Kääräise vanhat kreikan tai heprean kirjasi luontoystävällisesti Kyyhkysen vanhaan numeroon ja ilahduta lahjallasi opiskelukaveria.

4-terapiataulut

Kaipaatko kannustusta tai etsitkö elämällesi vielä suuntaa? Leikkaa Kyyhkysestä parhaat kuvat ja sutkautukset, ja kasaa niistä itsellesi taulu motivaation herättämiseksi tai omien tunteiden purkamiseksi. Markus Liimataisen kuvittamat kansikuvat saivat uuden merkityksen pienoisen terapiasession lomassa.

6-kehykset

Ota Kyyhkysen kuvitukset osaksi sisustusta. Mikä voisi olla opiskelijahenkisempää kuin Ikean euron kehykset ja lehdestä leikatut kuvat? Kehyksiin pääsivät tällä kertaa Amanda Kauran Nykysuomalainen pakanapappi -sarjakuva.

5-viiri-ja-kuva

Köyhän opiskelijan vinkit arkeen ja juhlaan. Leikkaa DIY-blogien trendikäs viiri omasi tai kaverisi seinälle. Yhdistä vielä luomukseesi jokin hieno kuva. Omin pikku kätösin väkerretyt sisustuselementit sopivat loistavasti yhteen ylioppilaslahjaksi saatujen Aalto-maljakoiden ja mariskoolien kanssa.

3-ranskalaiskippo

Korvaa kotibileiden kertakäyttöastiat taittelemalla vanhoista lehdistä hauskat tötteröt ja sujauta niiden sisälle vieraita varten sopivat herkut. Mikä voisi olla mahtavampaa kuin nauttia illan pöperöt Takapenkin huutajan karjaistaessa: Opiskelijat, pysykää köyhinä!

 

Kuvat ja kirjoitus: Jenni Vihtkari

Sopimaton papiksi?

psykologiset-testit-vilma-myohanen

 

Pappisvihkimykseen vaadittu soveltuvuustutkimus voi torpata urahaaveita

Kirkon työpsykologisen soveltuvuustutkimuksen suorittaminen on tällä hetkellä yksi pappisvihkimyksen edellytys. Tulokset voivat kuitenkin olla täystyrmäys urasuunnitelmille. Kyyhkynen avaa keskustelun kirkon soveltuvuustutkimuksista opiskelijoiden omakohtaisilla kokemuksilla.

Nykymallissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon soveltuvuustutkimuksista vastaa yritysten ja korkeakoulujen henkilövalintoihin erikoistunut Päämäärä Oy. Pappisvihkimyksen lisäksi yrityksen vastuulla ovat myös esim. seurakuntatyön johtamistehtäviin liittyvät soveltuvuustutkinnot. Kirkon lisäksi tärkeimpiä yhteistyökumppaneita ovat erityisesti terveys- ja sosiaalialojen ammattitutkintoihin erikoistuneet korkeakoulut.

Päämäärän kuvauksen mukaan soveltuvuustutkimus mittaa niitä työssä jaksamisen ja menestymisen tekijöitä, joita opintomenestys sinänsä ei kerro. Testien tarkoitus on kartoittaa vahvuuksia ja kehityskohteita, joiden reflektio ohjaa opiskelijan päätöstä vihkimyksestä. Varsinaiseen tutkimukseen kuuluu kuvauksen mukaan joukko sosiaalisia ja työn hallintaan liittyviä valmiuksia sekä psyykkistä kestävyyttä mittaavia testejä. Lisäksi mukaan sisältyy käytännön työelämään liittyvä “case-tilanne” ja psykologin haastattelu. Tarkemmista sisällöistä tai työhön liittyvistä erityispiirteistä kuvaukset eivät kerro. Opiskelijan omavastuuosuus on 60 €, (15 % kokonaiskuluista), uusinta-arvioinnin opiskelija kustantaa yksin.

Seuraavat otteet ovat toimittajan avoimeen kyselyyn tulleita vapaamuotoisia vastauksia tutkimukseen osallistuneilta. Vastauksista ilmenee seikkoja, joihin tulemme jatkossa haastattelemaan sekä Päämäärän että kirkon teologikoulutustoimikunnnan edustajia.

 

Teologien kokemuksia soveltuvuustutkimuksesta

”Lisäsi mun itseluottamusta”

”Täähän oli kolmas vastaavanlainen testi, johon osallistuin. Niistä selkeästi laajin, todellakin vastinetta rahalle. Mutta tosiaan, testitulokset oli mun osaltani tosi hyvät. Hiippakuntapastori oli tosi kiinnostunu ottamaan mut töihin, kunnes tuli puhetta virkakysymyksestä Tulokset oli melko pitkälti linjassa aikasempien tulosten kanssa ja lisäs mun itsetuntemusta nimenomaan sen testin syvällisyyden takia. Kehittämiskohteet oli testin perusteella selvästi löydettävissä ja niihin oon koittanut panostaa jo nyt. Ei kait mulla muuta, hyvä testi. Kiitokset vaan kirkolle, kun maksoivat nuo vaikkeivät haluakaan mua töihin.”

”Luin nivaskan läpi itkua nieleskellen”
”Odotin itse testiä jännittyneenä ja hyvillä mielin. Testin jälkeen oli sellainen fiilis, että se meni hyvin, ja ajattelin, että olisi hauskaa nähdä, millaisia tuloksia tulisi. Kun ne lopulta saapuivat, luin koko nivaskan läpi itkua nieleskellen. En tunnistanut itseäni kovista ja kylmistä sanoista, haaveet kirkon työstä romuttuivat hetkeksi ja tuntui siltä, ettei minussa ole mitään hyvää. Alalta saadut työtodistukset, suositukset ja kokemukset ovat testien kanssa voimakkaasti ristiriidassa, enkä oikein tiedä, että kumpaa uskoisin.”

”Tulokset eivät yllättäneet”
”Odotin soveltuvuuskokeita innolla. Mielestäni jo osallistuminen oli kivaa ja mielenkiintoista. Ehkä oma korostunut mielenkiinto itseni tutkiskeluun vaikutti asiaan. Tuloksia odottelin ihan kuumeisesti enkä olisi millään malttanut odottaa niitä. Kun paksu kirjekuori kolahti postiluukusta, siinä meni koko iltapäivä tuloksia ahmien ja niitä pohtiessa.

Teologi-identiteetin kannalta soveltuvuuskokeista on ollut se hyöty, että on ollut helpompaa huomata omaan jaksamiseen liittyviä tekijöitä. Ja samalla myös huomata se, että jotkut piirteet itsessäni ovat ok, koska ne kuuluvat luonteeseen ja tekevät minusta minut. Esimerkiksi se, että oma ihmiskiinnostus ei ole ihan tapissaan ja täysin 100-prosenttinen ei tee minusta huonompaa teologia. Nyt osaan tunnistaa sen, miksi väsyn ja on hyväkin, jos saan järjesteltyä omaa työtäni tukemaan niitä vahvuuksia, joita minulla on. Toisaalta hyvin konkreettisesti sai tajuta myös sen, että teologeja (ja ihmisiä!) on joka junaan. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia. Tärkeintä on tuntea itsensä, jotta voi olla alttiimmin palvelemassa toisia. Omien piirteiden tunteminen antaa parhaan mahdollisen lähtökohdan tehdä työtä omalla persoonallaan.
Kokeet oli järjestetty hyvin. Hyvää oli monipuoliset tehtävät, joista ei ollut mitään ennakkokäsitystä. Vaikea keksiä mitään huonoa tai kehitettävää soveltuvuuskokeesta. Se on selvästi ammattilaisten järjestämä.
Tulokset eivät yllättäneet. Tunnistin tekstistä hyvin itseni ja suhtauduin tulokseen mielenkiinnolla. Toki kun oman huonotkin piirteet ovat paperilla, kyllä niitä tuli ensin vähän kauhisteltua ja mietittyä, onko tuo todellakin minä. Mutta ei siinä auta muuta kuin myöntää, että onhan se. Itsetuntemukseni sai tulosten kautta vahvistusta ja soveltuvuuskokeen tulokset ovat varmaan pitkään jatkossakin peilinä omassa elämässä.”

”Tuntui, että negatiivisia puoliani liioiteltiin”
”Tunnistin kyllä kokeiden tuloksista osittain itseni, mutta jotkin asiat niissä harmittivat silti kovasti. Tuntui siltä, että negatiivisia puoliani liioiteltiin, ja kehotus psykoterapiaan hakeutumisesta järkytti. Olen tunteellinen ja herkkä ihminen, mutta olen aina pärjännyt työelämässäni ja ihmissuhteissani, enkä ole seurakuntatyössäkään juuri saanut negatiivista palautetta. Arvio siitä, että en soveltuisi seurakuntatyöhön, tuntui siksi epäreilulta ja kohtuuttomalta. Olen tehnyt sitä koko opiskeluaikani – nytkö pitäisi yhden parin tunnin testin perusteella mennä psykoterapiaan ja hylätä haaveet kirkon työstä? Eihän siinä ole mitään järkeä!”

”Hyvät tulokset sain”
”Koe oli rankka paikka. En pidä kallonkutistajista, joten pylpyröiden väritteleminen turhautti, ja kysymyksiinkin vastaillessa tuntui siltä, että sanat menivät solmuun. Hyvät tulokset sain kuitenkin, joten usko systeemiin vähän palasi. Nyt kohti valmistumista ja toivon mukaan myös sitä työelämää!”

”Testeissä haettiin tietynlaista pappia”
”Minusta kokeet oli järjestetty huonosti, ihan jo käytännössäkin: Käskettiin varata aikaa 5 tuntia (?), mutta niihin meni vain 3.

Minkäänlaista hyötyä niistä ei ole ollut. En ymmärrä, miten jollekulle voisi niistä nimenomaan teologi-identiteetin suhteen mitään hyötyä ollakaan, koska testit eivät tietääkseni olleet mitenkään erityisesti teologeja varten kehitettyjä.

Sain lopputulemaksi uskomattoman huonot pisteet (2/10). Tunnustan, että yltiösuorittajana se harmittaa toki varmaan jo ihan sinälläänkin, mutta koin lisäksi, että testeissä haetaan jotenkin tietynlaista pappia. Sellaista hiljaista sielunhoitajaa ja ymmärtäjää. Itse olen kuitenkin selkeästi opettaja ja omimmillani selittäessäni ihmisille asioita (riparilla, saarnatuolissa, raamattutunnilla tai luentosalissa).
Kirjallisesta arviosta en tunnistanut itseäni alkuunkaan. Olen näyttänyt sitä lisäksi minut pitkään tunteneelle papille, joka on hyvä ystäväni, sekä hiippakuntadekaanillemme. Kumpikaan heistä ei tunnistanut minua kuvauksesta.

Mieleeni on jäänyt läystäkkeestä erityisesti seuraavaa: Olen testin analysoijan mukaan ’pelottavan älykäs’ ja kaamean itsekriittinen. Pitänee paikkansa. Tästä testissä pääteltiin kuitenkin, että en kykene laskeutumaan ’normaalien’ ihmisten tasalle ja että minun olisi vaikea kommunikoida kenenkään kanssa. Tätä en sulata edelleenkään, sillä minulla on uskomattomat määrät ystäviä ja tuttavia, joiden en usko kaikkien pitävän minua epäempaattisena autistina. Eikä minulla ole myöskään ongelmia opiskelijoiden tai seurakuntalaisten kanssa. En muka kykenisi myöskään tekemään asioita huonosti tai vähemmällä prioriteetilla, joten nuukahtaisin seurakuntatöissä alta aikayksikön.

En koe, ettenkö osaisi laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. (Muuten olisin varmasti hajonnut yliopistotöissäkin, joissa tulee ihan eri tavalla arvostelluksi koko ajan ja hommia on enemmän kuin ehtii tehdä.) Olisi ehkä hedelmällisempää muutenkin ilmaista tällaisia pelkoja eri näkökulmasta: Koska olet niin itsekriittinen, sinun pitäisi erityisesti huolehtia työssä jaksamisestasi ja huolehtia työnohjauksesta. Vastaavanlaisista ehdotuksista tulisi varmaan itse kullekin parempi mieli kun siitä, että niitataan jonkun ongelman tai ominaisuuden vuoksi välittömästi epäkelpojen joukkoon.”

Millaisia kokemuksia sinulla on soveltuvuustutkimuksista? Osallistu keskusteluun Kyyhkysen nettisivuilla.

Lähteet: 

Päämäärä: Pappisvihkimyksen tutkimukset

Sakasti: soveltuvuustutkimus

Lisää aiheesta:

Teologia.fi: Aura Nortomaan tuore väitöskirja soveltuvuusarvioiden vaikutuksista

Nortomaan väitöskirja E-thesis – palvelussa

 

Edit 6.1.2017 klo 10.38: Päämäärä Oy:n edustajat haluavat korostaa, että soveltuvuustutkimuksista kerätty asiakaspalaute on ollut 80 % positiivista, eikä vastaa tekstissä esitettyä jakaumaa. Vastaajien artikkelissa esittämät näkemykset ovat kokemukseen perustuvia, joten lainaukset omista tuloksista saattavat olla epätarkkoja. Kyyhkynen on yhteydessä Päämäärään mahdollisen syventävän jatkoartikkelin tiimoilta.  

Edit. 6.1.-17 klo 22.48: tekstiin päivitetty linkit taustalähteisiin ja soveltuvuusarvioita käsittelevään tuoreeseen väitöskirjaan.

Miina Hakonen & Olli-Pekka Toivanen