Reformeista

 

Maailma muuttuu, niin TYT:n puheenjohtajakin.

Kuluvalla viikolla tapasin pitkästä aikaa isoäitini – tai siis mumman, kuten meillä Pohojammaalla sanotaan. Itselleen tyypilliseen tapaan 85-vuotias mummani päivitteli, kuinka maailma niin kovin paljon muuttuu ja kuinka hän ei oikein aina pysy perässä muutoksissa, varsinkaan teknologian kehityksen osalta. Tilannetta tasapainottaakseni totesin, että enpä minäkään ole diginatiivina kännykkä käteen syntynyt. Saadessani ensimmäisen kännykkäni olin 10-vuotias, ja tuolloin olin yksi ensimmäisistä luokkani kännykällisistä. Omalta rippileiriltäni soiteltiin tai tekstiviestiteltiin kotiin vielä kahdeksan vuotta sitten, koska nettiyhteys oli huono ja WhatsAppia ei ollut saatavilla.

Kehitys kehittyy. Välillä kuitenkin tuntu, että ilman joitakin uudistuksia pärjättäisiin. Tänä vuonna vaikkapa Isosta Pyörästä ja tutkintouudistuksista on voinut olla montaa mieltä. Ihan viime viikkoina ärtymystä on herättänyt, kun joulukarkit ovat taas ilmestyneet kaupan hyllyihin aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin. Tein niistä viime vuonna ensimmäiset havainnot 6.10, mutta tänä vuonna jo 1.10. Kehitys kehittyy, mutta kehittyykö se hyvään suuntaan?

Tänä vuonna vietetään reformaation merkkivuotta. Suomessa vuoden pääjuhla järjestetään Turussa 5.11. Yritin järjestää TYT:n retkeä sinne, mutta retki jouduttiin perumaan pienen ilmoittautumismäärän vuoksi. Aluksi olin aidon hämmästynyt, että retki ei herättänyt teologian opiskelijoissa laajempaa mielenkiintoa. Sitten totesin, että 500-vuotias reformi on toki niin vanha uudistus, että se ei enää ehkä kiinnosta. Päädyinkin lopulta oman mielenrauhani turvaamiseksi tulkintaan, että reformaatio on jotain niin yleisesti hyväksyttyä ja tavanomaista, että se tunkeutuu riittävästi teologian opiskelijan arkeenkin. Kehitys kehittyy, ja vanhat reformit eivät vaadi enää erityistä huomiota.

Vuosi TYT:n puheenjohtajana lähestyy loppuaan. Ennen vuotta kuvittelin, että olisin jotenkin hyvä reformi – se, joka
tasapainottaa, inhimillistää ja jaksaa hymyillä. Nyt tiedän, että vaikka suklaa on lähtökohtaisesti hyvää, sen ilmestyminen kauppaan voi ärsyttää. Vaikka teknologia on tarkoitettu auttamaan, se voi myös etäännyttää. Kaikella on määrähetkensä, ja positiivisuus ja negatiivisuus ovat subjektiivisia kokemuksia.Joka tapauksessa haluan kiittää kuluneesta vuodesta. Aikanaan Pikku Kakkosen ohjelman Kaapo opetti, että ”maailma muuttuu, niin minäkin”. Totisesti on tämä vuosi minua muuttanut, ja väittäisin, että lähes pelkästään hyvään suuntaan. Kiitos! Kaikesta!

Petra Harju

Markku DeVitsi Epsanjassa

Takapenkin huutaja johdattaa lukijansa erään vouhottajan kesälomareissulle Magalufiin.

”Hei Manuel, totanoinniin, kolme tuappii ja jalluu!” mies öykkäsi armylippiksensä alta. Useampi illan aikana nautittu alkoholiannos kuului jo tämän puheenmuodostuksessa ja vaikeutti selvästi mallorcalaisen baarimikon työtä. Tilaaminen suomeksi ei sekään varsinaisesti kohentanut tilannetta.

Mies kulahtaneessa lippalakissaan oli jättänyt epäsiistin sänkensä ajamatta niin pitkään kuin jaksoi muistaa. Eilen hän ei ainakaan ajanut eikä toissapäivänä, hän tiesi.

Tuo baaritiskillä tähtäilevä pikkumies ei ollut lomalla yksin. Kalpea nainen ja pilottitakkinen mies olivat hänen ryyppyseuranaan, samoin kuin muinakin iltoina aina saapumisestaan saakka. Aivan kuin nämä olisivat pellosta tulleet, baarimikko mietti.
Varsinaisesta pellosta ei heidän kohdallaan voinut puhua, mutta avoimesta paikasta kuitenkin. Metsäläinen erähenki oli kummunnut muun muassa näiden kolmen asuttamasta teltasta Helsingin ytimessä. Vouhotus oli asuttanut paikkaa, jonne sitä ei oltu haluttu.

Markku DeVitsin – tämän härmänhollantilaisen eräjorman – mölinää ja möykkäystä oli kuitenkin varjostanut poliisin harjoittama sabotaasi. Hänelle oli selvää, että poliisi oli hakkeroinut ja jumiuttanut hänen puhelintaan. Oli selvää, että suvakit ja ääriliberaalit katkoivat heiltä sähköt poliisivoimien vahvalla käsivarrella.

Mädätys, rappio ja korruptio olivat tehneet tehtävänsä, hän tiesi. Poliisi vaan ei halunnut tunnistaa ja tunnustaa tilannetta.

Varsinaisesti Markku metsäläisineen oli hoomoilasena siitä, että Euroopan unionissa Suomi jakoi muiden jäsenmaiden kanssa vastuun turvapaikanhakijoista. ”Suomi, totanoinniin, ensin ja eroon EU:sta, niin Venäjä-suhteetki paranee!” hän tapasi öyhätä.

Se tiedettiin myös itänaapurissa, jossa Markku oli tuttu kasvo. Muun muassa Itä-Ukrainassa häntä ei meinannut enää erottaa aiemmin tulleista vihreistä miehistä.
Magalufilaiseen baariin astui sisään kaksi poliisia virka-asuissa. Baarimikko oli soittanut heidät työpaikalleen auttamaan mutkikkaan tilanteen ratkaisemisessa. ”Turistit taas sikailemassa,” he arvioivat tilanteen kulun.

Markun suomeksi esittämä viinanhuuruinen tilaus oli pysähtynyt kielimuuriin. Baarimikon ymmärtämättömyydestä harmistuneena hän oli käskenyt miespuolista kumppaniaan poistamaan tämän työpisteeltään ja kaatamaan seurueelle juomaa. Tämän seurauksena järjestyksenvalvojat olivat ottaneet humalaiset suomalaiset kiinni.

Poliisit laittoivat ryyppyremmin rautoihin ja taluttivat nämä poliisiauton takatilaan. ”Kiitos teille vaivannäöstä!”, baarimikko sanoi poliiseille näiden lähtiessä. ”Englantilaisten ja suomalaisten kanssa käy aina näin.” ”Tuttuahan se on niin”, toinen poliiseista tokaisi. ”Hätäkeskus kuormittuu täällä enemmän turistien kuin paikallisten tarpeista. Mutta eipä avuntarvitsijaa voi valita – kaikkia pitää auttaa, olipa kyseessä kuka tahansa.”

Poliisit ajoivat pois tapahtumapaikalta suomalaiset mukanaan. Samanaikaisesti Markku katsoi puhelintaan ja nähdessään sen rikkinäisen näytön oli varma siitä, että kyse oli mallorcalaispoliisin sabotaasista.

#kesätyömaa

Kaupat täyttyvät jäätelöuutuuksista, bikineistä ja (toiselta puolelta maailmaa kuljetetuista) mansikoista. Kevään viimeisestä periodista ovat jäljellä enää viimeiset tentit, pari essee-deadlinea ja se luentopäiväkirja, jota ei ole muistanut kirjoittaa kurssin ensimmäisen viikon jälkeen. Ajatukset karkailevat jo kesään ja sen pitkään lomailuputkeen. Eivät ne seuraavat neljä kuukautta kuitenkaan pelkkää makoilua ole, vaan sisältävät talviarjesta poikkeavaa kesäarkea – itselläni muun muassa neljä rippikoulua. Leirit ovat parasta mitä tiedän (siis heti kahvin ja matkailun jälkeen), mutta myös oikea kesätyömaa.

Kuulemma seuraavanakin talvena pitää syödä. Jos ruuan haluaa olevan jotain muuta kuin makaronia, kaurapuuroa ja (mainettaan huomattavasti kalliimpaa) tonnikalaa, sitä ei pelkällä opintotuella pitkään osteta. Vuokrakin täytyisi maksaa joka kuukausi, ja joskus olisi kiva hankkia uusia vaatteita, huonekaluja ja se yksi festarilippu. Myös monet säästeliäät ja muualta rahansa hankkivat opiskelijat ovat kesän töissä. Niitä ”oikeita aikuisten töitä” kun ei opintojen jälkeen hankita pelkällä tutkinnolla, vaan myös sillä kaikella muulla. Kun opiskelusta voi lomailla, on hyvä hetki hankkia ”sitä muuta”, ja työkokemus nyt vaan on parasta sellaista. Jokaiselle muodostuu omannäköisensä (ja toivottavasti myös kokoisensa) kesätyömaa.

Sitten on vielä se (mielestäni vähintään supervoimia omaava) opiskelijaryhmä, joka käyttää kesänkin opintojen edistämiseen. Työtä se on totisesti sekin, kun talven opiskelujen jälkeen raahautuu yliopistolle pänttäämään kreikan aoristeja, maailman uskontoperinteitä tai sosiaalipsykologiaa. Iloisena lentelevät kesälinnut ovat laulaneet, että uimarannallakin voi lukea tenttikirjoja, mutta siellä ne vaikuttavat kyllä sulkeutuvan kuin itsestään. Ei ainakaan muita helpompi (vaikkakin tuttuja työtapoja hyödyntävä) kesätyömaa.

Mieleen nouseekin kysymys, onko opiskelijan elämä yksi suuri (kesä)keitto opiskelusta työhön, työstä opiskeluun ja taas opiskelusta työhön hyppimistä?

Tässä kohtaa (ranta)pallo heitetään meille jokaiselle. Opiskelun, töiden ja yleisen elämänhallinnan lisäksi tulisi ihan itse huolehtia siitä, että on aikaa myös lomailulle. On omalla vastuulla ehtiä sieltä kaupan kassalta uimarannalle, latinankurssilta nukkumaan ja lastenleirien välissä lomareissulle. Siihen ei Kela, yliopisto tai yleensä edes (luonto)äiti pakota. Tässä ei kuitenkaan ole kyse absoluuttisesta pakosta, vaan pakosta liittyen jaksamiseen ja elämän mielekkyyteen.

Aurinkoista (ja tasapainoista) kesää Sinulle!

Petra Harju

PS. Kun jossain vaiheessa kesää työn ja (ehkä jo kotimaisten?) mansikoiden yliannostuksen puolivälissä tuntuu siltä, että opintoja voisi taas ajatella, suosittelen tutustumaan kunnolla uusiin teologian ja uskonnontutkimuksen kandi- ja maisteriohjelmiin. Se tapahtuu helposti vaikka tämän Kyyhkysen tutkintouudistusjuttuun perehtymällä. Kun tietää minne on palaamassa, on talvityömaa helpompi taas kohdata!

Narratiiveista ja narreista

TYT:n uusi puheenjohtaja esittäytyy.

”Olipa kerran.” Niin ne tarinat kuulemma alkavat, joten sillä mennään. Eli: ”Olipa kerran Petra, joka opiskeli teologiaa. Sitten siitä Petrasta tuli Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen puheenjohtaja.” Vaikka en lastentarhanopettaja olekaan, kuulostaa mielestäni ihan kunnolliselta sadutustarinan alulta. Päähenkilö vain on väärä.

Minulta on tiedusteltu, että tähänkö kalliolle (kreikaksi Πέτρα ’petra’ = kallio, kivi) yhdistystä nyt rakennetaan. Samoin on kyselty, että tarvitseeko varata lentoja Petran rauniolle, vai pääsemmekö sinne muutenkin. Niin hauskoja kuin kielileikit ovatkin, ei minua ole valittu yhdistyksen narriksi ja tarinan päähenkilöksi, vaan puheenjohtajaksi. Voitaisiinko siis vain luoda tarinaa TYT:stä?

Kun kirjoitetaan TYT:n vuoden 2017 tarinaa, on alkuosa jo tehty. Keskikohtaa, sitä, jossa ne tarinan tärkeimmät tapahtumat ovat, on aika tehdä nyt. Tarkoituksena on tänä vuonna muun muassa totuttautua uusiin sääntöihin, uuteen toimijarakenteeseen ja uusiin järjestötiloihin, jotta koko ajan ei tule uusia sydämentykytyksiä ja yllätyksiä. Näitäkin tärkeämpään juonenkäänteeseen tämän vuoden tarinassa tarvitsemme kuitenkin mahdollisimman monen teologian opiskelijan apua.

TYT:n on tarkoitus olla mukava ja hyödyllinen. Mukava ja hyödyllinen siellä toimiville, tapahtumien kävijöille ja niille, jotka eivät yhdistyksen toiminnassa ole juurikaan olleet mukana. Minulle TYT on aina ollut yhdistelmä hauskasta vapaa-ajasta ja edunvalvonnan hyödyistä, ja vasta viime aikoina olen aidosti tajunnut, että se ei ole sitä kaikille. Viime vuodenkin työelämävastaavana elin kuplassa, jossa tapasin piispanvierailuissa, ekskuilla ja uskonnonopetusillassa innostuneita ja usein itselleni ennestään tuntemattomia ihmisiä. Siksi olenkin todella kiitollinen niille, jotka ovat viime aikoina rei’ittäneet kriittisillä äänillään TYT-kuplaani, ja auttaneet näkemään negatiiviset sävyt siinäkin, mikä itselle on rakasta.

Tahto kehittää TYT:tä kaikille mukavaksi on nyt kova. Kirjoitushetkellä on auki kysely ”Yhteinen TYT”, joka on tarkoitettu niin aktiiveille, vähemmän aktiivisille jäsenille kuin liittymättä jättäneille opiskelijoille. Vastausten lisäksi olisi hyödyllistä, että joku tulisi apuun konkreettisesti. Joku, joka tulisi tapahtumiin, antaisi niistä palautetta ja ehkä tarjoutuisi jopa järjestämään haluamansa kaltaisen tapahtuman. Joku, joka tulisi puhumaan minulle ja muille aina, kun kommentoimisen tarvetta kokee.

Jos sinua kiinnostaa olla se joku, edes hetken aikaa tai yhden kerran, ole sitä rohkeasti! Ilman teologian opiskelijoita TYT ei täytä tarkoitustaan, ja silloin minäkin voin ryhtyä vaikka sitten sellaiseksi narriksi.

Petra Harju

Ketä kiinnostaa jotkut kuntavaalit?

Takapenkin huutaja pohtii, onko kyynisenharmaa vaalikevään uusi musta

Äänestäjä, käytä ääntäsi! Äänestämällä voit vaikuttaa! Kun ääni uurnaan kilahtaa, niin edustaja valtuustoon vilahtaa! Kunnallishallinnon poliitikot edistävät lähiseutusi asiaa ja tekevät siitä paremman paikan elää!

Nyt rakas Huutajanne on optimisti, ehkä jopa idealisti. Kansanedustajien, meppien ja kunnallispoliitikkojen touhuilua lienee sittenkin varmempaa seurata kyynikon linssein.

Tällaiset lasit ovat Äänestäjälle kuin kiikarit: politiikkaa on mahdollista seurata riittävän etäältä. Kun ei mene liian lähelle liekkiä, ei tule itsekään vedätetyksi pettymysten rovioon.

Äänestäjä on kuullut, kuulee ja tulee kuulemaan vaalipuheita ja -lupauksia. Useimmiten lupaukset pitää ymmärtää lainausmerkeissä, hän arvioi. Ennen vaaleja suolletaan ”lupauksia”, selkosuomeksi kusetuspuhetta, joka ensin lämmittää, mutta vaalien jälkeen jäätää.

Lapsiperheet, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät! Köyhien oloja on parannettava, eriarvoistuminen lopetettava! Toisin kuin hallituspuolueet, me oppositiossa kuulemme hätähuudon! Toisin kuin nykyinen oppositio, me nykyisessä hallituksessa vastustimme leikkauksia viime vaalikauden oppositiossa!

Äänestäjä tuntee kuvion. Tämän päivän oppositio on huomisen hallitus, tämän päivän ”lupaus” huomisen kusiset lenkkarit. Äänestäjästä tuntuu, että ”lupaus” tosiaan ansaitsee ironiset poltinmerkkinsä.

Pyöröovet puskevat päättäjiä yksityiselle sektorille kevätviiman voimalla. ”Lupausten” unohtamisen jälkeen aletaan pedata parempia pelipaikkoja itselle ja kavereille. Vauhditetaan päätöksiä, jotka ovat eduksi tulevassa elämässä – jollei iankaikkisuudessa niin ainakin bisneksessä.

Milloin tämä on tähän mennyt, Äänestäjä kysyy. Milloin poliitikot jättivät kansan ja alkoivat edustaa itseään ja lääkärifirmoja? Miksi meillä on vallassa valehtelijoiden klubi?

Äänestäjän kyynisyyskäyrä johdattaa kysymään, mitä mieltä on äänestää. Ketä oikeesti kiinnostaa jotkut kuntavaalit?

Sitten Äänestäjä pohtii, että ehkä kyynisyys ei silti ole uusi musta. Oikeammin se on aina taustalla oleva harmaa, yksi sen sävyistä. Mieltymyksessä kyynisenharmaaseen saattaa piillä pelko Äänestäjän sitomisesta, piiskaamisesta ja kurittamisesta. Se on kilpi, joka suojelee pessimististä kantajaansa pettymykseltä.

Mutta kyynisenharmaa ei ole niinkään väri kuin sävy. Äänestäjän mielessä siihen kytkeytyy mahdollisuus muutokseen. Kaiken ei tarvitse olla vedätystä, ihmisen sanaan pitää voida myös luottaa!

Ja luottamukseenhan edustuksellinen demokratia ensi kädessä perustuu. Kuntavaaleissa valitaan edustajat kunnan tai kaupungin luottamustehtäviin. Kun Äänestäjä osoittaa valtuutetulle luottamusta, lasi on täytetty puolilleen. Edustajan tehtävä on täyttää malja loppuun luvatulla sisällöllä.

Luottamus maljan täyttymiseen ylläpitää toivoa kansanvallan elinvoimasta ja uskottavuudesta. Käyttämällä ääntään Äänestäjä asettaa toivonsa sen varaan, että edustuksellinen demokratia eläisi eikä joutuisi tyrannian julkisivuksi.

Äänestäessään Äänestäjä ei suostu antamaan piiskaamisen pelolle valtaa. Kyyninen käsitys voi olla hänelle osa totuutta, mutta vain osa. Kyynisenharmaa ei ole toivottomuuden värinen.

Nyt on totuuden aika, sanoisi kepu-ukko-Paavo. Nyt on aika tehdä ”lupauksista” taas lupauksia. Nyt on aika näyttää, etteivät poliittiset puheet ole vain vettyvän demokratian paperitiikereitä. Nyt on osoitettava, ettei kyynisenharmaa ole uusi musta.

Oliko ennen kunnollista – vai oliko sittenkään? Osa 3: Teologin työllistyminen 1970-luvulla ja nyt

tyotteolo

Juttusarjassa Kyyhkysen toimittaja laskeutuu Kyyhkysen tomuisiin arkistoihin ja selvittää, mitä teologit ajattelivat nykyhetken polttavista kysymyksistä omana aikanaan. Oliko ennen todella kunnollista?

 

Nykyään kuulee puhuttavan paljon siitä, miten epävarmalta teologien tulevaisuus näyttää. Kirkon rahat hupenevat, ja pappisvirkojen määrä vähenee. Kouluja yhdistellään, ja opettajiksi haluavilta penätään yhä monipuolisempaa usean aineen osaamista. Lisäksi vaikuttaa siltä, ettei korkeakoulututkinnolla yleisestikään ottaen saa enää töitä niin helposti kuin ennen – ainakaan silloin, kun kyse on teologiasta.

Mutta olivatko asiat sitten ennen paremmin? Vastaus on yksinkertainen: olivat – ja eivät.

Kyyhkysen numerossa 5/1977 pohdittiin teologien työttömyyttä. Silloin 10% teologeista ei työllistynyt heti valmistuttuaan – ja lähes kaikki näistä olivat naisia. Miehillä oli jo ennen valmistumistaan tiedossa työpaikka tai ainakin selkeä ajatus siitä, mihin he aikoivat hakea. Naiset taas kelpasivat sekä kirkolle että kristillisille järjestöille huomattavasti huonommin.

Taustalla on tietenkin klassinen naispappeuskysymys ja sen laveampi versio, eli kysymys siitä, sopiiko naisen olla lainkaan teologi. Vuonna 1979 Kyyhkynen omistikin ensimmäisen numeronsa lähes kokonaan tämän asian puntaroimiselle. Ongelmat työllistymisen suhteen eivät olleet parissa vuodessa helpottaneet, vaan lehtorin virat seurakunnissa vaikuttivat jopa vähentyneen. Naisopiskelijoista 60% piti epävarmana työllistymistään tutkinnon saamisen jälkeen, kun taas miesopiskelijoilla vastaava luku oli vain 4%.

Vuonna 1976 naisteologeista 250 oli joko työttömiä tai koulutustaan vastaamattomissa töissä. Määrä kasvoi n. 50 teologilla vuosittain, eli varsin nopeaa tahtia. Jo tuolloin TYT kuitenkin koki (nais)teologien työllistymisen tärkeäksi kysymykseksi ja Kyyhkysen jutussa ”Nauraako kirkko naisteologeille” (1/79) kerrotaankin, että TYT on pannut koko koneistonsa liikkeelle kysymyksen ratkaisemiksi. Vaikea sanoa, mistä on konkreettisesti ollut kyse, koska siihen juttu ei vastaa.

 

Tälläkin hetkellä TYT pyrkii valvomaan opiskelijoidensa etua ja auttamaan työelämäyhteyksien luomisessa. Tiedekuntayhdistys järjestää keskusteluiltoja, verkostoitumistoreja ja erilaisia ekskursioita.Parin viime vuoden aikana myös Jumaluusoppineiden Alumniyhdistys (eli Jalumni ry) on aktivoitunut ja ryhtynyt rakentamaan verkostojaan opiskelijoiden suuntaan.

Tukea siis löytyy, vaikka tulevaisuus näyttääkin epävarmalta. Myös tutkintouudistuksen myötä teologian asiantuntemusta pyritään kehittämään enemmän työmarkkinoiden kaipaamaan suuntaan. Monitieteisyys, teemapainotteisuus ja mahdollisuus vaihtaa kandiohjelman jälkeen vapaammin toiseen maisteriohjelmaan ovat työkaluja, jotka saattavat lähivuosina auttaa teologeja pysymään kiinni uramahdollisuuksissa. Tai sitten eivät – aika näyttää, eikä tulevaisuutta voi ennakoida.

Eivätpä varmasti kovin monet 70-luvun lopun opiskelijatkaan arvanneet, miten pian tilanne muuttuisi. Onko tilanne siis parempi vai huonompi kuin ennen?

Työllisyyden suhteen olo on ehkä epävarmempi kuin vuosiin, mutta ainakin jokin on muuttunut: nyt naiset ja miehet ovat samassa veneessä, eikä sukupuoli määritä yhtä paljon sitä, löytyykö töitä vaiko ei.

 

Kirjoittaja: Miina Hakonen

Puheenjohtajan pöydällä: Aika reflektoida

Kuluneen vuoden aikana olen päässyt kokeilemaan siipiäni aivan uudella tavalla. Suuren vallan mukana on tullut myös suuri vastuu – mihin suuntaan vien 1300 hengen yhdistystä?

 

Tammikuussa en päässyt osallistumaan ensimmäiseen toverineuvoston kokoukseen, koska sairastuin. Se olisi ollut mahtava tilaisuus linjata, mutta Toverineuvosto suuressa viisaudessaan antoi koko hallitukselle oivat linjat. Vuoden suurimmaksi tavoitteeksi muodostuikin sääntömuutos ja yleinen kokous.

Keväällä aloin tarkkailla yhdistyksen toimintaa aiempaa aktiivisemmin. Päivittäiset tehtävät veivät todella paljon aikaa muutenkin jo ylityöllistetyltä taloudenhoitajalta. Aloimme taloudenhoitajan kanssa keskustella siitä, miten tehtävää olisi mahdollista keventää. Yhtenä vaihtoehtona näimme sen, että yhdistyksen sijoitukset keskitetään, ja aloimme ajaa tätä projektia eteenpäin. Samalla lakkautimme tilit muutamasta pankista, sillä pankkioikeuksien kanssa pelaaminen vei tolkuttoman paljon aikaa.

 

Kevään viimeisen toverineuvoston kokouksen jälkeen aloin pohtia, miten hallitus voitaisiin muodostaa mahdollisimman tehokkaaksi ja jättää pelkät hallinnolliset tehtävät sille. Tästä lähti ajatus kuuden hengen hallituksesta, jossa päätöksenteko olisi mutkatonta ja vaivatonta. Samalla hallitus koki tarpeelliseksi muuttaa toimijarakennetta, joka on paisunut vuosi vuodelta vain suuremmaksi. Toiveena olisi, kuten kerhojenkin kanssa, että yhdistyksen jäsenet eivät kokisi tarvitsevansa titteleitä voidakseen olla yhdistyksen aktiivitoimijoita.

Toimijarakenteen muuttaminen tarkoitti myös toimintakulttuurin muuttamista, sillä on mahdotonta ylläpitää samaa määrää toimintaa pienemmällä väkimäärällä. Tästä lähti ajatus kerhotukien nostamisesta, sillä tilojen ja kerhotuen avulla kerhot voivat järjestää juuri sellaista toimintaa kuin haluavat. Tämän johdosta TYT:ssä on nähty kuluneen vuoden aikana vaikka minkälaista kerhotoimintaa. Hyvinä esimerkkeinä mainittakoon iltapäiväkerhon matikkamaanantai, JYTKYn frakki-ilta ja JUGSin initiaatio.

Syksyllä uuden hallituksen johtoon valittiin puheenjohtajaksi Petra Harju sekä hallituksen jäseniksi Arttu Lindroth, Kata Kaski, Lauri Heinimaa, Ville Lehonmaa ja Rasmus Tillander. Tämä hallitus koostuu konkareista, mutta samalla myös tuoreista kasvoista, jotka tulevat tuomaan uutta näkökulmaa 163 vuotiaan yhdistyksen arkeen.

Niin sen kuuluukin mennä mielestäni. Tapasin viime talvena erään TYT:n entisen toimijan, joka varoitteli minua siitä, että toverineuvostoon eksyy aina radikaaleja muutoshaluisia ihmisiä, ja miten heitä on syytä varoa. Hymähdin itsekseni. Hän ei selkeästi tiennyt kenen kanssa juttelee.

 

#rebel1853

Kuluneen vuoden aikana olen pyrkinyt siihen, että perinteitä kyseenalaistetaan urakalla. Onko todella tarpeen järjestää samanlaisia tapahtumia kuin viisi vuotta sitten? Yhdistys kehittyy sen toimijoiden mukana, eivätkä ikivanhat tapahtumat vastaa sitä, mitä opiskelijat nykypäivänä kaipaavat. Yksi perinteistä, josta luovuimme tänä vuonna oli seppeleen laskeminen sankarihaudalle TYT-päivänä. Emme tehneet sitä epäkunnioituksesta esi-isiämme kohtaan, vaan koimme, että opiskelijaliikkeen tulee ottaa aktiivisesti kantaa ympärillään tapahtuviin muutoksiin. Tästä syystä laskimme seppeleen alma materin muistolle yliopiston päärakennuksen portaille.

Tämä oli vain yksi niistä kerroista kun olen ollut ylpeä omasta hallituksestani. Olen ylpeä siitä, että hallitukseni uskaltaa ottaa kantaa ja uskaltaa olla jotakin mieltä. Opiskelijaliikkeen kuuluu ottaa kantaa ympärillään tapahtuviin muutoksiin, jotka aktiivisesti koskevat opiskelijaa. Tämän johdosta haluan esittää viimeisen tekstini lopuksi toivomusponnen.

Toivon, että hallitus 2017 lähtee selvittämään sitä, miten TYT voisi julistautua kannattamaan samansukupuolisten kirkollista vihkimistä. Toivon, että hallitus ottaa huomioon sen, miten noin 50% teologisesta tiedekunnasta valmistuneista opiskelijoista tulee työllistymään kirkollisille aloille ja tulevat työssään kohtaamaan kaikenlaisia pareja. Tasa-arvoisen avioliittolain muutos tulee voimaan 1.3.2017 ja toivoisin, että yhdistykselläni on siihen mennessä julkinen kanta, jossa tuodaan esiin se, että yhdistys on samansukupuolisten kirkollisen vihkimisen kannalla.

 

Kiitos luottamuksesta, kiitos kaikesta.

Sara Järvinen

 

Ennen oli kunnollista – vai oliko sittenkään? Osa 4: Mainosten ihmeellinen maailma

Juttusarjassa Kyyhkysen toimittaja laskeutuu Kyyhkysen tomuisiin arkistoihin ja selvittää, mitä teologit ajattelivat nykyhetken polttavista kysymyksistä omana aikanaan. Oliko ennen todella kunnollista?

 

Vuoden viimeisessä Kyyhkysessä keskiöön voidaan nostaa eräs usein unohdettu tai ohitettu osa lehtien sisältöä: mainokset. Yhä edelleen Kyyhkysessä esiintyvät mainokset nousevat toisinaan pohdinnan ja puntaroinnin kohteiksi – kuten vaikkapa vähän aikaa sitten keskustelua aiheuttanut kysymys Suomen teologisen instituutin mainoksen julkaisemisesta tai julkaisematta jättämisestä – mutta mainontakulttuuri on kyllä muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana suuresti.

 

Vielä 1960-luvun loppupuolella Kyyhkynen oli selvästi tärkeä kanava, kun tavoiteltiin yhteyttä teologian opiskelijoihin. Se on hyvin ymmärrettävää, koska internetin ja sosiaalisen median luomia verkostoja ei vielä ollut olemassa, vaan tieto kulki esimerkiksi ilmoitustaulujen, puskaradion ja mainosten välityksellä. Kyyhkysessä oli paljon työpaikkailmoituksia ja esimerkiksi kustantajien nostoja uusista teologisen alan julkaisuista. Sekaan mahtuu kuitenkin myös sellaisia mainoksia, joita nykypäivänä tuskin enää näkisi.

Kuten vaikkapa nämä: ”Teologian opiskelijat, tervetuloa jo hyvissä ajoin neuvottelemaan papinpukujen valmistamisesta. Tämä ei sido Teitä vielä mihinkään, mutta kun valmistutte, odottaa teitä jo hyvinistuva papinpuku liikkeessämme!” (Papinpukujen erikoisliike, Pukimo Reino Seppänen)

”Suositellaan teologian ylioppilaille Arkadian autokoulua”

”Hyvää kahvia… tavataan Nissenillä. Gott Kaffe… vi möts på Nissen.”

”Teologian ylioppilaat! Käykää katsomassa ja tutustumassa valitessanne joululahjoja kotiväellenne! – yksilöllistä ja käytännöllistä – kaunista ja tyylikästä. UUTTA! Suomalais-englantilainen Uusi Testamentti sopiva lahja ystävillenne niin kaukana kuin kotonakin! HUOM! Tavallinen nailon paita – aivan erikoishintaan mk 8:80!” (Kirkon hankintakeskus)

 

Vaikka Kyyhkysessä edelleen toisinaan on alaan liittyviä mainoksia, tapahtumailmoituksia ja sen sellaista, harvemmin esimerkiksi kahvilat tai autokoulut pyrkivät tavoittamaan erityisesti teologeja. Vaikuttaakin siltä, että tällaisia mainoksia saatetaan todennäköisemmin nähdä sponsorimainoksina opiskelijoiden haalareissa kuin Kyyhkysen sivulla.

Viestintäkulttuurin muutoksen lisäksi se voi kertoa aikakauslehtien lukijakunnan supistumisesta – ja onhan Kyyhkysen tyyli ja sisältökin muuttunut moneen kertaan vuosien aikana. Eikä papinpukujen mitoittaminen ennakkoon nykypäivän tilanteessa ehkä ole kovin monen pappeudesta haaveilevan opiskelijankaan mielessä, kun työllistyminen kirkkoon on epävarmaa.

 

Jotkin asiat eivät kuitenkaan muutu. Joululahjastressi uhkaa vuosi vuodelta aikaisemmin ja ilmainen (tai hyvä) kahvi houkuttelee edelleen opiskelijoita. Kenties nailon paidat (sic) tai suomalais-englantilainen Uusi testamentti löytävät tiensä tämänkin sukupolven lahjavalikoimaan – tai sitten eivät.

 

Kirjoitus: Miina Hakonen

Donald Trumpin joulu

Takapenkin huutelija vol. 2

 

Takapenkin huutaja toivottaa rauhallista joulua ja rattoisaa uutta vuotta 2017 jouluisen kertomuksen muodossa.

 

Oli jouluaatto. Herra Donald J. Trump käveleskeli tyytyväisenä tulevassa työhuoneessaan Valkoisessa talossa. Hän oli tavoiltaan perinteinen, kansallismielinen mies, joka ei juuri pitänyt vierasmaalaisista eikä varsinkaan laittomista siirtolaisista. Heitä varten oli suunnitteilla jopa muuri Meksikon vastaiselle rajalle.

Niin sanottu ”ilmastonmuutos” aiheutti myös Trumpissa ärtymystä. Hänen mielestään kyse oli myytistä, ja siitä johtuen hän oli päättänyt jättää sovitut päästörajoitukset niille sijoilleen. Lisäksi Yhdysvaltain tuleva presidentti oli vastikään ystävystynyt Venäjän presidentin kanssa, mikä sekin hämmensi maailmaa.

 

Itsetyytyväisyys uuvutti Trumpin siinä määrin, että hän pian nukahti. Hetken torkuttuaan hän havahtui ja näki edessään ex-presidentti George W. Bushin. Toisin kuin hänen presidenttikaudellaan Bushin olemus vaikutti nyt varsin läpinäkyvältä – ikään kuin kyseessä olisi jonkinlainen henkiolento.

Henki-Bush vei Trumpin katsomaan Diilin kuvauksia, joissa silloinen Trump harjoitteli kuuluisaa ”You’re fired!” -repliikkiään. ”Noin sanon presidenttinäkin kaikille vastaanpanijoille!”, Trump huudahti. Henki-Bush kuitenkin totesi hänelle, että Yhdysvaltain presidentin on oltava avoin myös eriäville mielipiteille.

 

Yhtäkkiä Trump huomasi muutoksen kanssakulkijassaan. ”Moi, Dee! Kuis panee?” tämä kysyi kuulostaen aivan presidentti Obamalta. Trump oli tavannut hänet jokin aika sitten Pennsylvania Avenuella ja hahmotti vielä varsin hyvin, miltä virassa oleva presidentti näytti ja kuulosti.

Obama näytti Trumpille Youtubesta videon nykyisen presidentin arjesta. Ensin tuli pätkä Syyrian rauhanneuvotteluita, ja sitä seurasi Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittaminen. Video päättyi Obamacare-uudistuksen kongressikäsittelyyn ja Obaman puheeseen koskien Itä-Ukrainaa ja Krimin miehitystä.

Trump tunnusti presidentti Obaman olevan ”ihan rento äijä” muttei nähnyt syytä sille, miksi hänenkin pitäisi olla. Ilmastonmuutoshan oli pelkkä iso kusetus, Obamacare silkkaa kommunismia ja Putin ihailtavan miehekäs. ”Mitä hävittävää minulla on?” hän sanoi itsevarmasti.

 

Pian Trump huomasi edessään käyttövalmiit virtuaalilasit. Pohtimatta – tapansa mukaisesti – sen kummemmin niiden tarkoitusta hän asetti ne päähänsä. Ja hän näki valkoista. Keskellä valkoisuutta oli Morgan Freeman, joka käveli rauhallisesti häntä kohti hyräillen matalalla äänellään. ”Sinustako sitten tulee presidentti tulevaisuudessa?” Trump kysyi. ”En osaa sanoa”, Freeman vastasi matalalla äänellään. ”Sinun päässäsihän me ollaan. You’re the boss, man!”

Freeman kertoi, että tulevaisuudessa ilmastonmuutos tekisi monet Yhdysvaltain asuinalueet elinkelvottomiksi. Ennen sitä vallanvaihdos maassa aiheuttaisi joukkomuuton Kanadaan, jossa sittemmin päätettäisiin rakentaa muuri Yhdysvaltain vastaiselle rajalle. ”Vaahtera vahvaksi” olisi heidän iskulauseensa.

Pohjois-Amerikkaa lukuun ottamatta muu maailma liitettäisiin Venäjän imperiumin etupiiriin. Ensimmäisenä etupiiriin liittyisi Kuuba, jonka diplomaattisuhteiden palauttamisen Trump oli aiemmin päättänyt lopettaa.Freeman näytti Trumpille vielä venäläistä postikorttia, jossa Trump ja presidentti Putin ratsastivat kohti auringonlaskua yhteisessä hääkuvassaan. Kyse ei ollut mistään nettivitsistä vaan totisesta todesta, johon oli päädytty Yhdysvaltain ja Venäjän suhteiden lämmettyä täyteen hehkuunsa. Hallitsijasuvut oli yhdistetty perinteisesti avioliitolla, mutta modernin sukupuolineutraalilla tavalla.

Hämmentynyt Trump heräsi uuden työhuoneensa nojatuolista. Jouluaatto oli jo vaihtunut joulupäiväksi, niin pitkään hän oli torkkunut. ”Olipa surkea käsikirjoitus!” Trump totesi haukotellen. Hakiessaan parempaa asentoa tuolissaan hän tunsi povitaskussaan kirjekuoren, jonka sisältö tuntui aivan postikortilta. ”You’re fired!” Trump tuhahti välinpitämättömästi ja heitti kuoren roskiin.

Sikailu haisee

Kuva: Amanda Kaura

 

Takapenkin huutaja

Yhteiskunnassa yleistyvä sikailu kyllästyttää.

Olipa siis kerran sikapahnue, joka tahtoi röhkiä mielenosoituksellisesti muille eläimille. Röhkimispaikaksi ne olivat valikoineet yhteisen juomapaikan, jossa eläimet useimmiten tapasivat toisiaan. Sikojen tarkoituksena oli osoittaa muille, että jotkut eläimet olivat tasa-arvoisempia kuin toiset. Niiden mielestä eläinyhteisön johtajuus oli vain ja ainoastaan sikojen juttu.

Sikojen röhkiminen ei kuitenkaan sujunut kuin Strömsössä. Valtaosa eläimistä suhtautui niiden möykkäämiseen hämmentyneen paheksuvasti, niin todellisuudesta vieraantuneella tavalla ne elämöivät. Jotkut eläimet olivat jopa huvittuneita, kunnes röhkiminen eteni liian pitkälle.

Sikojen uhri oli rauhanvahtikoira. Tämä terrieri oli iskenyt hampaansa Sikojen Saparoliikkeen lippuun, jota eräs SS-sika oli rynnännyt pelastamaan. Sen jätteenhajuisen hengityksen vuoksi rauhanvahtikoira oli kaatunut ja lyönyt päänsä. Lopulta SS-vastainen terrieri menehtyi saamiinsa vammoihin.

Rauhanvahtikoiran menehtyminen herätti eläinten keskuudessa puheen Sikojen Saparoliikkeen lakkauttamisesta. Eläimet huomasivat, että Saparoliikkeen äänekäs röhkiminen oli saanut voimistua vailla suurempaa huomiota. Sikailun historian tuntien tähän koettiin aiheelliseksi puuttua. Asiaa ryhdyttiin puimaan laajasti eläinkunnallisella tasolla. Tuomionsa tviittasi eläinten ylin johtaja, leikkaajaleijona, jota tosin kritisoitiin hitaudesta. Kokomustamangusti taas oli sitä mieltä, että SS-liike voitaisiin kieltää siltä seisomalta. Luultavasti vaikeimmassa raossa eläinjohtajista oli kuitenkin espoonjytkytikka, jonka johtamalla Aidot Eläimet -puolueella oli yhteyksiä myös sikoihin.

Eläinten työ- ja oikeusasioista vastannut urponalle taas oli yhtä ymmällä kuin tavallisestikin. Se oli möläyttänyt kerran kannattavansa teurastuksia ja oli edelleen kahden vaiheilla. Marimekkoperhonen, sisäministeri, oli mangustin linjalla: sikailun oli loputtava.

Rauhanvahtikoiran menehtyminen herätti eläinten enemmistön suvaitsevaisten citykanien tueksi. Jätteenhajuisella

hengityksellään surmatyöhön langennut SS-sika tuomittiin häkkeyteen kuolemantuottamuksesta, vaikka se tekonsa tunnustettuaan sen oudosti kiistikin. Roskaröyhtäykset saivat nyt sen osalta jäädä.

Leikkaajaleijona, kokomustamangusti ja espoonjytkytikka pääsivät yhteisymmärrykseen Sikojen Saparoliikkeen kieltämisestä. Marimekkoperhonen ja urponalle hoitivat tämän jälkeen asian lopullisen toteutuksen. Urponalle oli toki edelleen ymmällään, mutta kukapa meistä ei joskus olisi. Sikojen Saparoliikkeen lakkauttaminen turvasi rauhan eläinten välillä, ja sikailun julkinen kieltäminen osoittautui voimakkaaksi kannanotoksi eläinten tasa-arvon ja zookratian puolesta. Yksittäistä sikailua ilmeni toki tämänkin jälkeen, mutta valtavirraksi siitä ei ollut.

Ja niin eläimet elivät onnellisina aina seuraaviin leikkauksiin asti. Huolimatta leikkaajaleijonan käyristä ne pitivät

mielessään tarinan opetuksen: estä sikailu ennen kuin se vie sinulta tilan hengittää. Sen pituinen se.