Kyyhkynen 2/20 runot

Pengerkadun ylimmällä tasanteella:

lyhtypylväät kasvavat purjeiksi
lahkeet levittävät varjon
sulaneen lumen lätäkköön
pikkukivet tekevät pitkiä viivoja
pidän helmani paikallaan


kurkistan varovasti:
nappien lävitse napaasi

-Joona Lahti


Jos voisin, pesisin päivän pois kasvoiltasi, muuttaisin kyyneleesi hunajaksi ja pahat päiväsi sekunneiksi. Vaihtaisin huonot muistosi sulavaksi lumeksi, tulisin aina luoksesi.


Mutta sylini ei ole silkkiä, kasvoni kauneutta eikä ihoni samettia. Olet minulle tuoksuna tuulessa, sanoina kaikumassa ja valona pimeydessä.

-Frida Mäkelä


Kun tapasin sinut, aurinko paistoi hieman kirkkaammin, eikä onnellisiksi tultu, vaan onnellisia oltiin.
Kun aurinko tippui taivaalta silmiisi, ne säkenöivät, ne olivat aivan täynnä, ja me hymyiltiin huomiselle.
Kun nauroit, nauroit niin, että poskesi muuttuivat hiustesi värisiksi.
Pian silmiäsi alkoi kirvelemään, ja aurinko valui niistä pois.
Nyt taivas on liian matalalla, ja aurinko virtaa maan alla.
Pilvetkään eivät enää rakoile meille.
Kerroit, että kuolema on merkityksetön ja jos kuolisit, minulla olisi merkitystä sinunkin puolestasi. Kerroit, että jos
kuolisit, minun sydämeni olisi leijonan sydän.

-Frida Mäkelä


Mettisen Touko etsii treffiseuraa

huhuu!
Hakaniemen torin harmaa ja pullea
urbaani herrashenkilö
huhuilee elämänsä kyyhkyläistä
en oo vaativaa sorttia
oon kirjaimellisesti kaikkiruokainen
okei, toi oli kiusallista
mut voisin keksii susta paljon
lintuvertauksii
ne vasta ovatkin söpöjä kaikista vertauksista
ois plussaa, jos tykkäisit laulamisesta
ja etenkin virsistä
105 on mun lemppari
sitä laulelen usein sulaneella sydämellä
siipiesi syleily auttaisi unohtamaan murheet
kun teologit kiusaa mua somessa
ne on musta ihan never heard
ne vaan fanittavat mun serkkua
mutta elämässä on tärkeintä ei oo vertailu,
vaan että kasvattais unelmien siivet selkään
ja lennellä ylös korkeuksiin
ensin haluaisin kuitenkin
lennellä just sun sydämeen ;)

-Matias Kontulainen

Lähimmäisenrakkauden mysteeri aavetalossa

Tässä kirjoituksessa pohditaan lähimmäisenrakkauden ongelmaa Taisto Lennart Yrjänän romaanin ”Kuolema routarajalla” avulla. Yrjänä oli näytelmäkirjoittaja, joka julkaisi ainoaksi jääneen romaaninsa vuonna 2009. Vuosikymmenten ajan hän on kirjoittanut näytelmiä, mutta romaanin hän julkaisi myöhemmällä iällään. Kerron aluksi juonen taustaa, mutten paljasta sitä liikaa sen varalta, jos joku ajattelee lukevansa tämän kirjan.

Simo Jaakola on päättänyt kunnostaa appivanhempiensa Talon ja kirjoittaa siellä näytelmää Juudaksen evankeliumi, jonka hän lupasi seurakunnan kirkkoherralle, ja jossa hän pyrkii selvittämään lähimmäisen rakkauden mysteeriä. Yhtäkkiä näytelmä kirjoittaa itse itseään, ja Talossa alkaa tapahtumaan kummia, kun Simo alkaa näkemään tuntemiaan henkilöitä menneisyydestä.

Hän tietää, etteivät harhakuvat ole aitoja, mutta silti hän lähtee leikkiin mukaan ja käy niiden kanssa vuoropuheluita. Hän uskoo näiden kautta löytävänsä vastauksen kysymykseensä, jota hän näytelmän käsikirjoituksestaan etsii. Simo on entinen alkoholisti, joka näki näkyjä, mutta raitistumisen jälkeen Simo kokee, että Talo on ottanut tehtäväkseen aiheuttaa aistiharhoja. Kuitenkin hänen menneisyytensäkin vaikuttaa hänen alttiuteen harhoille.

Simo ei kuitenkaan ole tilanteesta yksinomaan mielissään. Muistot menneisyyden seksuaalisista kokemuksista heijastuvat elävinä hänen eteensä, ja kirjassakin kuvaillaan näitä yksityiskohtaisesti. Pahin aistihahmo on entinen rakastaja Hilla, koska Simon vaimo Aino on saanut tietää miehensä pettäneen tätä Hillan kanssa. Hilla on myös hahmo, joka esiintyy Talossa useimmin Simolle. Simon perimmäinen dilemma on siinä, että hän rakastaa vaimoaan, muttei tunne himoa tätä kohtaan.

Aino ei ole kuitenkaan neuvoton asian suhteen. Hän ei jätä miestään, muttei myöskään päästä helpolla. Hän piikittelee Simoa, kun hän lähtee kotoa, että mahtaakos hän lähteä Hillan luo lemmiskelemään. Tämän vuoksi Simo on päättänyt pohtia lähimmäisyyden kysymystä näytelmässään. Pariskunta käy tätä keskustelua räväkästi ja piikikkäästi.

Lähimmäisenrakkaudesta tulevat mieleen kultainen sääntö ja rakkauden kaksoiskäsky, jossa toisesta välittäminen on suhteessa itseensä. Asia edellyttää, että rakkaus on vastavuoroista, mutta Simon kohdalla ongelma liittyy siihen, että rakkauden ja himon suhteet eivät toteudu oikein Ainon ja Hillan kohdalla. Aino odottaa, että Simon rakastaminen on yksinkertaista, mutta Simosta tuntuu, ettei hän pysty toteuttamaan tätä odotusta. Asia vaikuttaa Ainon itsetuntoon huonolla tavalla, onhan oma seksuaalinen olemus asia, jonka varassa moni ihminen puntaroi itseään.

Asiasta tekee mielenkiintoisen se asia, että Simo ja Aino ovat vanha pari, ja monesti parien seksuaaliset tarpeet lieventyvät. Simon ja Ainon libidot ovat osittain tämän vuoksi erilaisia, mutta kirjassa käy ilmi, ettei Simo ole tuntenut himoa Ainoa kohtaan hyvin pitkään aikaan. Mutta asia on kaksipiippuinen: odottaako Aino enemmän hekumallisuutta, vai onko kyse pelkästään mustasukkaisuudesta.

Asiaa voidaan pohtia antiikin Kreikassa yleisessä käytössä olleen kuuden rakkauden lajin kautta ja pohtia, millaista rakkautta kirjan juonessa ilmenee. Jos mietitään Simon harhanäkyjä Talossa, niin kyse on selvästi eroksesta, sillä kyseessä ovat Simon eläväksi tulevat fantasiat. Simon kohdalla tällainen rakkaus on kuitenkin yksipuolista ainakin fyysisellä tasolla, mutta hänelle tällainenkin kokemus on eläväistä. Tällaista hekumallisuutta on kuvattu niin yksityiskohtaisesti, että voin kuvitella sen olevan joillekin lukijoille kiusallista.

Voiko lähimmäisenrakkaus olla sitä, että kunnioittaa toisen tarpeita, vaikka se tarkoittaisikin rakkauden jakamista muiden kesken? Minkä verran rakkautta pystyy antamaan ja vastaanottamaan? Jokainen ihminen on tässä suhteessa erilainen siitä huolimatta, että käsky rakastaa toista niin kuin itseä kuulostaa yksinkertaiselta ja määrittää ihmisten välistä käyttäytymistä.

Näin korona-aikana kirjan juoni näyttäytyy elävästi sen vuoksi, koska kaikki kökkivät neljän seinän sisäpuolella joko yksin tai kämppisten kanssa. Tällöin ajatus voi lähteä pyörimään, ja joillain se voi kehkeytyä seksifantasioiden näkemisessä. Muistetaan kuitenkin olla yhteydessä lähimmäisiin, jotta olisimme tietoisia myös oikeiden ihmisten olemassaolosta!

Teksti: Matias Kontulainen

Kärmeissään yhden käärmeekorun takia?

Tämä kirjoitus kertoo siitä, kuinka symboliikalla voi olla monenlaisia ennakkokäsityksiä siitä, mitä se edustaa esimerkiksi jonkin korun tapauksessa. Pohdin omakohtaisesti, miksi ostamani käärmesormus voi herättää ristiriitaisia suhtautumisia eri näkökulmista.

Olen pitkään makustellut ajatusta sormuksista, koska visuaalinen itseilmaisu on lähellä sydäntäni. En pahemmin välitä tatuoinneista, koska ne pysyvät iholla koko ajan, jollei halua maksaa mielettömiä summia niiden poistamiseen. Myönnän toki, että olen harkinnut asiaa. Mutta sormuksen voi laittaa sormeen ja ottaa pois mielen mukaan. Ja kyllähän sormus ajatuksena huvittaa, jos sukunimenä sattuu olemaan Kontulainen.

Päivää ennen TYT:n vuosijuhlia päätin, että koristeellisuuden vuoksi olisi kiva pitää jotain koruja ja korkata sormuselämys. Etsin Sellon kauppakeskuksen kaikista koruliikkeistä sopivaa sormusta oikean sormen koon ja alle sadan euron budjetin perusteella. Viimein löysin etsimäni liikkeestä nimeltä Timanttiset, kun myyjä suositteli minulle Kalevala-sarjan hopeasormusta, joka on sormen ympäri luikerteleva käärme.

Sinä hetkenä muistin, miten käärmeisiin liittyy niin monia mielipiteitä. Osa
ihmisistä inhoaa ja pelkää käärmeitä, kun taas käärmettä on pidetty pahana eläimenä. On toisaalta oltava jokin syy, miksi käärmesormus on Kalevala-korusarjassa. Sen vuoksi pohdin tässä kirjoituksessa, millainen eläin käärme on symboliselta merkitykseltään.

Kristillinen perinne on vaikuttanut luultavasti vahvimmin siihen, miksi käärme on nähty huonossa valossa. Suuri osa teologeista varmasti tietääkin, että yksi negatiivisista mielleyhtymistä on peräisin luomiskertomuksesta. Käärme on se, joka kavaltaa ensimmäiset ihmiset ja romahduttaa paratiisin kulissit. Käärmeestä sanotaan paratiisista karkotuksen lomassa, että se on pureva ihmistä kantapäähän, ja sen pää tullaan tallomaan murskaksi. Käärme on myös yksi vertauskuvista, jota Saatanasta käytetään Ilmestyskirjassa.

”Käärme on se, joka kavaltaa ensimmäiset ihmiset ja romahduttaa paratiisin kulissit. ”

Mutta kuten sanoin jo aiemmin, käärmeisiin voi liittyä myös myönteisiä
käsityksiä. Sormusrasian sisällä on sormuksen ja hoito-ohjeen lisäksi kuvaus, jossa on kerrottu sormuksen symbolista taustaa. Sen esikuvana on Vesilahdelta löydetty harakanvarvaskuvioin koristeltu spiraali 600-luvulta jaa., jonka päissä on käärmeen muoto. Käärmeiden uskottiin olevan kuolemattomia sen vuoksi, kun ne luovat nahkansa uudelleen Käärme ilmensi koruissa menestystä, ja käärmesormuksen sanotaan kuvaavan voimaa ja pelottomuutta.

Tällöin voin kuvitella, että kyseinen sormus on näillä perusteilla merkittävä
monille sen omistajille, koska elämässä tulee tilanteita, jotka kysyvät voimaa ja pelottomuutta. Itselleni nahanluonti ilmiönä tuo metaforistisia oivalluksia, ja asiaa voi miettiä jopa teologisesta perspektiivistä. Jos kerran käärmeiden uskotaan olevan kuolemattomia nahanluomisen taidon takia, niin myös sielun ylösnousemuksessa on jotain tähän viittaavaa. Kuoltuaan ihmisen kuori jää hautaan, mutta sielu jatkaa matkaansa tuonpuoleisuuteen. Voisin tämän puolesta kuvitella, miksi sormus voisi olla myös kristityksi itsensä tunnustavalle merkittävä, vaikka suhtautuminen siihen saattaakin olla ymmärrettävästi ristiriitaista.

Historian aikana negatiivinen suhtautuminen on vaikuttanut käärmeisiin niinkin vihamielisesti, että niitä on tapettu silloinkin, kun ne eivät olleet kenellekään uhaksi. Vanhan uskomuksen mukaan sai seitsemän syntiä anteeksi, kun on tappanut käärmeen. On kuitenkin muistettava, että myös käärmeet ovat osa ekosysteemin monimutkaista arvoitusta, ja
käärmeiden järjestelmällinen kitkeminen voi olla luonnolle haitallista. Sen lisäksi osa käärmeistä, kuten rantakäärme, ei ole vaarallisia. Näiden käytännön esimerkkien nojalla voi pohtia, onko Saatanalla ja käärmeellä sittenkään niin suoraa korrelaatiota. On järkevämpää ajatella, että Saatana ottaisi käärmeen muodon, kuin käärme Saatanan muodon.

Ovathan käärmeetkin osa luomakuntaa, eikä Nooan perhe muistaakseni jättänyt käärmeitä vedenpaisumukseen hukkumaan.

Tässä numerossa on paljon kirjoituksia, joissa käsitellään seksuaalisuutta.
Kyseinen teema jakaa ihmisten mielipiteitä räikeästi, ja sama juttu on myös sormukseni kannalla. Väitän kuitenkin, että lähes kaikkiin olemassa oleviin asioihin liittyy joitakin ennakkoluuloja. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole olla ikään kuin korumainos, jossa vedotaan hankkimaan tuote. Lopulta se on jokaisen vastuulla, mitä koruja, tatuointeja, vaatteita tai mitä ikinä vaan kukin haluaa kantaa mukanaan. Mielestäni sellainen tyyli on kutkuttavaa, jos niiden kuvainnollinen käyttö on perusteltu mielikuvituksellisesti.

teksti: Matias Kontulainen

Hei beibi, tule sellaisena kuin olet!

Don Huonojen kappaleen Tule sellaisena kuin olet kertosäe jatkuu otsikon noston jälkeen: ”tai älä tuu ollenkaan.” Kappaleessa lauletaan siitä, kuinka näissä juhlissa ei ole etikettiä. Kuuntelija voi ajatella, että kyseiset juhlat voi viitata myös elämään. Se mitä on annettu elämää varten, vaikuttaa tapaan kulkea elämän polkua pitkin. Jos ihmisen täytyy rajoittaa persoonallisuuttaan, häneltä jää elämää elämättä. Kuitenkin ihmiskunnan historiassa on ollut ”pukukoodeja”, koska asioiden lajittelu ja nimeäminen auttavat meitä hahmottamaan todellisuutta tavallamme.


Maailmassa on monia asioita, joista jokaisella on erilaisia mielipiteitä, ja joista emme tiedä vielä kaikkea. Suuri osa tämän numeron jutuista käsittelee seksuaalisuutta ja sen ilmiöitä. Nykyään suurempi osa ihmisistä tietää, että jokaisen seksuaali-identiteetti on erilaista, ja se on vuosien mittaan kehittyvää.


Luultavasti aihe herättää vahvoja tunteita siksi, koska se koskee ihmisiä erittäin henkilökohtaisesti. Erilaisuus voi olla syy siihen, miksi esimerkiksi seksistä puhuminen voi tuntua kuuntelijasta kiusalliselta.


Aihealueesta on myös opetettu eri tavoin eri yhteisöissä, jonka vuoksi on mietitty, mikä on normaalia seksuaalisuutta. Vaikka kyse on henkilökohtaisesta asiasta, sitä on kautta aikojen pidetty osana instituutioiden hallinta-aluetta. Tästä tulee mieleen ajatus yhdynnästä tulevien veronmaksajien ja yhteiskunnan jäsenten synnyttämisenä. Toisaalta mieleen muistuu myös Orwellin vuonna 1984, jossa seksuaalisuutta on rajoitettu, jotta kansalaiset saataisiin kuuliaisuudessa valtiovallalle.


Toki aiheesta on myös teologista viitekehystä. Raamatusta löytyy kohtia, joiden perusteella on suhtauduttu kielteisesti esimerkiksi homoseksuaalisuuteen tai itsetyydytykseen. Luostareissa on eletty askeesissa ja selibaatissa itsekurin hallinnan ja himojen poissa pitämisen vuoksi.


Nykyäänkin seksuaalisuudesta puhuminen voi olla kiusallista uskonnollisissa yhteisöissä, koska siellä korostuu ihmisten mielipiteet asiaan. Väittäisin myös, että Kyyhkysen julkaisuhistoriassa aiheesta on puhuttu eri sävyyn, kun asiaa tarkastellaan vuosikymmenien tasolla.


Toisaalta on myös puhuttu siitä, kuinka rakkaus on kuolemaakin väkevämpää, ja kuinka Jumala on itse rakkaus. On totta, että tällaisessa tapauksessa voidaan puhua rakkaudesta sen useammasta ilmentymästä, mutta eikö itsensä ja toisten rakastaminen ole sellaista rakkautta, joka jäljittelee Jumalan rakkautta?


Miksi sitten seksuaalisuutta pidetään monella tasolla synnillisenä? Mielestäni siinä on oltava myös konkreettisia syitä sen sijaan, että se olisi ihan piruuttaan leimattu paheelliseksi. Tällöin on tarkasteltava
ilmentymiä, jotka täyttävät rikoksen kriteerejä. Jos mietitään ahdistelua, raiskausta, hyväksikäyttöä, pedofiliaa tai eläimiin sekaantumista, niin kyse on tilanteesta, jossa tekijä toteuttaa halujaan toisista piittaamatta.


Tässä korostuvat itsekkyys ja impulsiivisuus. Ja aika moni asia, joka mielletään synniksi, liittyy nimenomaan itsekkyyteen. Tämän vuoksi seksuaalisuudesta puhuttaessa on korostettava toisen tilan tunnustamista, ja esimerkiksi seksin kohdalla yhteinen suostumus on avainkäsite.


Tässä numerossa on myös kirjoituksia, joissa tarkastellaan ihmistä tai ilmiötä yhteiskunnan silmin. Tällaisia asioita ovat sellaiset, joihin liittyy paljon ennakkokäsityksiä. Tällaisella asenteella on helppo ottaa
kontaktia asiaan jota ei tunne, mutta tällä toiminnalla nähdään asioita vain pinnallisesti. On helppoa suhtautua ihmisryhmään tuomitsevasti, jos ei ole jotain, minkä osalta voisi samaistua tähän ryhmään. Lopulta seksuaalisuuskin on osa identiteettiä.

Tämän numeron yhtenä tarkoituksena on antaa ääntä ilmiöille, joita emme vielä tunne kovin hyvin,
ja joista ollaan oltu hiljaa eri yhteyksissä. Tärkeintä elämässä on, että hyväksyy itsensä ja tulee ihmisenä
hyväksytyksi. Tällaiset toiveet ovat sellaisia, jotka tekevät meistä inhimillisiä olentoja.

Teksti: Matias Kontulainen

Matias Kontulainen on teologian kandidaatti, jonka elämään tuovat sisältönä hyvät ihmiset, musiikki, runoilu, lukeminen, uudet asiat ja seikkailut, sekä ajanvietto luonnossa. Hän on myös hihhulihippi, jolle
ihmisten kohtaaminen, oikeudenmukaisuus ja ilmiöihin tutustuminen ovat osa teologi-identiteettiä. Matias on tunnettu myös kuivasta huumoristaan, kysykää keneltä tahansa.

Novelli eräästä sunnuntaimessusta

Sunnuntaiaamulla kirkko oli mukavan viileä sisältä. Se oli Korhoselle parempi juttu, sillä heinäkuu oli poikkeuksellisen helteinen, eikä se ollut kovin mukava sää potea krapulaa. Hän saapui tapansa mukaan päivän virren aikana, koska hän on tottunut siihen, ettei elämässä ole kiire mihinkään työttömyyden takia. Korhonen meni kirkkoon mielellään, koska siellä hänen ei tarvinnut tuskailla kämpässään rästiintyviä laskuja, joiden maksamiseen hänellä ei aina ollut tarpeeksi rahaa. 60–luvulla rakennetun kirkon sisätilaa oli myös mukava katsella, sillä se oli sopivin määrin kaunis, muttei niin yksityiskohtaisen koristeellinen, jonka moninaisuudesta Korhonen voisi tulla huonovointiseksi.

Korhonen istuu samalla penkkirivillä, josta hän on monet sunnuntait seurannut messua. Puisella penkillä ei ole kovin mukavaa istua krapulassa. Korhosen mielestä messuja voisi hänen puolesta pitää iltapäivisin, jolloin hänellä olisi edes hieman parempi olo. Alkoholiongelman takia Korhonen ei itse pystynyt taipumaan messun ajankohdan suhteen, jonka vuoksi hän on joka sunnuntai krapulassa. Onneksi messussa hän saa huonon olonsa lisäksi jotain muutakin mihin keskittyä. 

Pappi puhuu saarnassaan lähimmäisen rakkaudesta ja siitä, kuinka kyseisen välittämisen tulisi kohdistua myös tuntemattomiin ihmisiin. Tämä aihe sai Korhosen muistelemaan aiempia messuja ja niiden ilmapiiriä.  Siellä on muutama kymmentä tuttua seurakuntalaista, jotka edelleen tuntuvat etäisiltä. 

Alussa he suhtautuivat Korhoseen epäluuloisesti, todennäköisesti hänen ulkoisen olemuksensa takia. Hän tietää itsekin, ettei ole noudattanut samaa pukukoodia kuin muut. Kuitenkin hän kokee kokemustensa kautta, ettei tässä elämässä ole paljoakaan menetettävää, joten häntä ei jännitä olla kirkossa paheksuvien katseiden takia.

Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, mitä hänestä ajatellaan, vaan yksinäisyydessä, jota Korhonen kokee ollessaan yhteisessä kokoontumispaikassa ilman tuttuja. Alkushokin jälkeen osa kirkkoväestä on käyttäytynyt, kuin Korhosta ei olisi olemassakaan. Korhonen ei tiedä tarkalleen, jätetäänkö hänet vailla huomiota, mutta siltä hänestä tuntuu usein. Kirkkokahvittelujen aikanakaan kukaan ei istu hänen viereensä tai kysele kuulumisia. Hän tietää silti itsekin olevansa pelottavan oloinen. Eihän huonosti pukeutuvista ja krapulaisista voi tietää, aikovatko ne tehdä jotain kanssaihmisilleen. Tällaiseen ihmisten kylmään etäisyyteen ja epäluuloisiin katseisiin hän on tottunut kadulla kävellessään tai kaupassa.

Toisaalta sunnuntaimessujen ongelma on siinä, ettei voi tietää tarkalleen etäisyyden syytä. Mahdollisesti muu kirkkoväki keskittyy hiljentymiseen ja pyhän kokemiseen, jolloin ei tule vilkaistuksi muita ihmisiä. Voi olla myös mahdollista, että Korhosen itse pitää tehdä aloite sosiaalisen jännitteen murtamiseksi. Ajatus tuntuu jännittävän, koska niinkin voi käydä, ettei kukaan anna tulla keskusteluetäisyydelle. Asia selviäisi lopulta sillä, kun edes yrittää. 

Tällainen tilaisuus saapuu ennen ehtoollista, jolloin seurakuntalaisten on tapana toivottaa toisillensa Herran rauhaa. Tämä olisi Korhoselle ensimmäinen kerta mennä kättelemään jotakin messuvierasta ja kohdata tämän ensimmäistä kertaa silmästä silmään. Ja niin Korhonen toteuttaa suunnitelmansa ja ottaa kontaktia lähimpään henkilöön, joka on noin kuusikymmenvuotias rouva turkiksen kanssa. 

Korhosta jännittää hieman samalla tavalla kuin ketä tahansa, joka ottaa kontaktia vieraaseen ihmiseen ensimmäistä kertaa. Lopulta kättely ja rauhantoivotus tapahtuvat ilman sen suurempaa draamaa. Korhosen kättelypari oli hieman varautunut hänen ulkoisen olemuksen takia, mutta Korhoselle voiton hetki oli siinä, kun häntä ylipäätään suostutaan kättelemään.

Kirkkokahvien aikana Korhonen ja turkiksellinen rouva eivät kuitenkaan kohdanneet, ja Korhonen istuu jälleen yksin omassa nurkassaan. Vaikkei uusia ystäviä saatu tällä kertaa, Korhosella on jostain syystä parempi mieli. Siitä kohtaamisesta hänelle tuli sellainen olo, että hänen olemassaolonsa tiedostetaan. Hän päättää asettaa sellaisen tavoitteen, että ensi viikolla hän menee mukaan keskustelemaan jonkun kanssa kirkkokahveilla. Riippuu toki siitä, kuinka paha krapula hänellä on silloin.

Taideteoksen muovailu ja kuvaus: Vilma Myöhänen

Mitä on kulttuuri?

Tervehdys, arvon lehden lukija! Haluaisin tässä kirjoituksessa pohtia kanssasi, mitä sana kulttuuri tarkoittaa niin käsitteenä kuin merkityksenä. Käsitettä on tullut pidettyä itsestään selvänä sen suhteen, mihin sillä viitataan. Sanasta tulee mieleen osio, joka on useissa sanomalehdissä loppupuolella. Sanalla painotetaan myös kaikkea, joka liittyy taiteeseen. Kun esimerkiksi puhutaan kultturellista ihmisestä, voi tulla mielikuva musiikin, arkkitehtuurin tai taidemaalausten harrastajasta. 

Mutta kun aikoinani luin, mitä kulttuuri tarkalleen on, ymmärrykseni laajeni merkittävästi. Mennäänpä tarkistamaan asia Wikipediasta (johon en toki suosittele viittaamaan esseetehtävissä). Kulttuuri-sanan alkuperä juontaa latinankielisestä verbistä colere, joka tarkoittaa viljellä. Sanan substantiivin vastine on cultura, viljely. Roomalainen filosofi käytti käsitettä animi cultura, hengen viljely. Tämän kautta kulttuurista on puhuttu ihmisten saavutuksina tässä maailmassa, ikään kuin kyse olisi maanviljelijöistä, joiden työn jälki tuottaa leivän tapaista hyödykettä kyläyhteisölle.

Aika on vahvasti läsnä kulttuurissa, ja tämä näkyy arkkitehtuurissa eri rakennusten tyylien nimityksissä, jotka pohjautuvat valmistumisajankohdan aikakausiin. Suomesta voi löytää myöhäisgotiikkaa, uusgotiikkaa, uusklassismia tai jopa betonibrutalismia edustavia kirkkorakennuksia, ja kutakin kirkkokuntaa edustavat erilaiset rakennus- ja sisustustyylit. Jumalaa on palveltu musiikin eri tavoin resonoinnilla, virsillä, taidemusiikilla tai gospelilla. Erot ovat oleellisia ajallisen kontekstin lisäksi paikoittaisesti, mutta usein on tapana reflektoida menneeseen aikaan nykyhetkestä ja ottaa vaikutteita globaalilla tasolla. 

Miksi sitten halusin nyt kirjoittaa kulttuurista? Tämä juontaa toverineuvoston kokoukseen, jolloin valittiin TYT:n toimijat ja Kyyhkysen päätoimittajat. Hakemusta kirjoittaessani ja haastattelussa ollessani sana kulttuuri oli syvästi mielessäni. Mielikuva ei kuitenkaan ollut taiteessa tai musiikissa, vaan ihmisten kädenjäljessä ja vaikuttamisessa. Olen vaikuttanut Kyyhkysen toimituksessa vuodesta 2018 ja tiedän, että mitä useampi teologi käyttää ääntänsä lehteä varten, sitä hedelmällisempää sen tekeminen on. Päätin käyttää tätä ajatusta oljenkortenani, jotta voisin vedota siihen, että toimitukseen olisi mahdollisimman moni tervetullut pohtimaan maailman menoa teologin silmin.

Minä ja Jemo ollaan kumpikin päätoimittajia, jotka harrastavat musiikkia. Sen jälkeen kun meidät on valittu tähän, kaverini toppuutteli minua: ”Kun te kerran olette musiikki-ihmisiä, muistakaa, ettei Kyyhkynen ole kulttuurilehti.” Olen itsekin sitä mieltä, että lehden linjassa ei kannata ajautua yksipuolisuuteen, mutta mielestäni kulttuurista käsitteenä voidaan kiistellä. Musiikkiin liittyviä juttuja kannattaa olla, mutta minusta on tärkeämpää, että kyse olisi kädenjäljen jättämisestä. Lehdessä on kirjoitettu niin haastatteluja, kolumneja, pakinoita, arvosteluita kuin runoja.

Kannustankin siis sinua, hyvä lukija, tutustumaan ja vaikuttamaan. Lehti on hyvä mahdollisuus tutustua teologien erilaisiin ajatusmaailmaan. Ajankohtaiset aiheet ja tuoreet tutkimukset vaikuttavat maailmankuvaamme ja näin ollen kulttuuriin. Se on myös hyvä väline omakohtaiseen henkiseen viljelyyn. Jokainen kirjoitus jättää pienen jälkensä historiaan ja muiston kirjoittajasta.